Exä vei lapset ulkomaille kysymättä
Meillä on tässä tuore sopuero monen vuoden liitosta, josta kaksi alle kouluikäistä lasta. Nyt kuulin toiselta lapselta, että isä oli vienyt heidät parin yön ulkomaan reissulle viime viikolla. Tämä siis kysymättä minulta onko ok. En olisi antanut lupaa, koska mielestäni nyt Koronapandemian aikana ei matkustella turhaan, vaikkei riskiryhmään kukaan heistä kuulukaan. Meillä on siis yhteishuoltajuus viikko-viikko -rytmillä. Olenko pikkumainen jos huomautan tästä ja pyydän tästä lähtien kysymään minulta ensin? Miten teillä muilla yhteishuoltajilla on sovittu nämä ulkomaanreissut? Isä on siis erittäin hyvä, luotettava ja huolehtiva, siitä ei ole kyse. Passit on lapsilla toisessa kodissa, sillä itse muutin sieltä ulos eron jälkeen.
Kommentit (47)
Mielestäni, jos isä on sellainen joka palauttaa lapset silloin kuin on sovittu, voi tämä hyvin tarjota heille vaikka ulkomaanreissun.
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni, jos isä on sellainen joka palauttaa lapset silloin kuin on sovittu, voi tämä hyvin tarjota heille vaikka ulkomaanreissun.
Joihinkin maihin tarvitsee kirjallisen luvan lapsen toiselta vanhemmalta ja joskus jopa syntymätodistuksen.
Et voi kieltää toista huoltajaa viemästä lapsia ulkomaille retkelle/matkalle. Ikävä kyllä. Toivoa voit ja koettaa sopia toisin mutta lain edessä katsotaan että kumpikin huoltaja on vapaa tekemään päätöksiä lasten matkailun ym osalta. Harmillista tuo toki on tällaisena aikana.
Eipä se omaan elämäänsä sinun lupiasi tarvitse. Lapsiinhan korona ei edes tartu.
Kannattaa miettiä, oletko tulevaisuudessa itse valmis samaan. Jos toinen vanhempi ei haluakaan, että otat lapset mukaan, kun lähdet parin vuoden päästä matkalle, onko sinulle ok, että lähteminen riippuu toisesta vanhemmasta? Tai nyt korona aikana, jos haluaisit käydä esim. pääkaupunkiseudulla lasten kanssa. Oletko valmis kysymään lupaa ja hylkäämään hyvällä mielellä suunnitelmat, jos isä sanoo ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni, jos isä on sellainen joka palauttaa lapset silloin kuin on sovittu, voi tämä hyvin tarjota heille vaikka ulkomaanreissun.
Joihinkin maihin tarvitsee kirjallisen luvan lapsen toiselta vanhemmalta ja joskus jopa syntymätodistuksen.
Tällaisia maita on vähän ja eivät ole tyypillisiä lyhyiden matkojen kohteita täkäläisillä. Nämä eivät tietenkään myöskään koske tätä tilannetta, aina on käytänteiltään tiukkoja valtioita. Suurin osa ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Eipä se omaan elämäänsä sinun lupiasi tarvitse. Lapsiinhan korona ei edes tartu.
Kerro tuo sille 11v tytölle joka kuoli koronaan.
Kysytkö ap sinä aina isältä, että onko ok jos viet lapset ulkomaille?
Onpa täällä paljon väärää tietoa. Yksiselitteisesti lasta ei saa viedä ulkomaille ilman molempien huoltajien suostumusta. https://um.fi/lapselle-huoltajien-lupa-lomamatkalle
Periaatteessa jos lapsia on mukana ulkomailla tulee olla molemmilta lupa. Kirjallisena siltä joka ei ole mukana.
Vierailija kirjoitti:
Kysytkö ap sinä aina isältä, että onko ok jos viet lapset ulkomaille?
No aivan varmasti kyllä kysyn! Heidän vakuutuksensa on minun kautta, samoin minä olen huolehtinut heille Eurooppalaiset sairasvakuutuskortit Kelalta. Haluaisin ainakin tietää, jos lapseni ovat jossain muualla kuin Suomessa.. Ihan vaan, jos vaikka jollekin sattuu jotain. Exäni ei ole mikään parikymmpinen enää..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eipä se omaan elämäänsä sinun lupiasi tarvitse. Lapsiinhan korona ei edes tartu.
Kerro tuo sille 11v tytölle joka kuoli koronaan.
Juu, ja tämä tapahtui missä?
Toki ap:kin kysyy jatkossa luvan kaikkeen mieheltään, jos tälle linjalle menee
Olette tasavertaisia vanhempia, voitta sopia, että kysytte aina toisiltanne lupaa, jos olette lähdössä lasten kanssa reissuun, sopikaa samalla, että mitä tapahtuu, jos toinen ei suostu. Tämä sitouttaa kyllä sitten myös sinua kysymään lasten isältä lupaa jos haluat itse reissata lasten kanssa.
Sellaisia sopimuksia ei voi tehdä, jotka velvottaisi vain isää, mutteivät sinua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eipä se omaan elämäänsä sinun lupiasi tarvitse. Lapsiinhan korona ei edes tartu.
Kerro tuo sille 11v tytölle joka kuoli koronaan.
Tällaisia tapauksia on ihan muutamia koko maailmassa. Suomessa ei yhtäkään.
Entä jos tilanne olisi toisin päin? Sinä haluaisit lähteä ulkomaille, ja mies haluaisi kieltää syystä jota sinä itse pitäisit liioitteluna? Antaisitko miehen mielipiteen jyrätä oman arviosi yli ja jättäisitkö matkan tekemättä vain siksi että mies kieltää? Nämä kun menee sitten molempiin suuntiin. Jos vaadit ettei mitään omia päätöksiä saa tehdä, niin se koskee sitten myös sinua.
Jos johonkin maahan saa matkustaa ja sinne ei tarvita mitään erityisiä lupia ja syntymätodistuksia tms, kumpikin huoltaja on vapaa matkustamaan sinne lastensa kanssa. Tämä on joillekin hankala ymmärtää että eron jälkeen itsellä ei ole sananvaltaa siihen mitä lapset tekevät toisen vanhemman kanssa ja ketä he tapaavat jne. Eihän tuo ehkä ihan järkevää ole että lapsia kiikutetaan just nyt mihinkään missä on paljon ihmisiä ja viedään laivoihin ja lentokoneisiin ym mutta jos tarvittavat matkustusasiakirjat ja muu välttämätön on mukana, estää ei laillisesti voi. Jos näitä mennään oikeuteen asti puimaan, tuomari suhtautuu takuulla penseästi siihen että luotettavan ja lapsista hyvin huolehtivan vanhemman lasten kanssa olemista aletaan rajoittaa tai kontrolloida. Ei toisen huoltajan puolesta saa päättää miltei mistään. Hyvä niin.
No mä oon kyllä sitä mieltä, että toisen vanhemman on hyvä tietää jos lapset viedään ulkomaille.
Itsellä myös lapset viikko-viikko systeemillä, ja vaikka isä onkin todella hyvä, tahtoisin tietää mikäli on menossa lasten kanssa suomen rajojen ulkopuolelle reissuun. En olisi sitä kieltämässä, mutta haluaisin kuitenkin tietää missä lapseni liikkuvat, jos vaikka sattuisi jotain
Vaikka onkin erottu, ne lapset on silti yhteisiä ja muelestäni hyvä keskusteluyhteys on kaikkien etu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysytkö ap sinä aina isältä, että onko ok jos viet lapset ulkomaille?
No aivan varmasti kyllä kysyn! Heidän vakuutuksensa on minun kautta, samoin minä olen huolehtinut heille Eurooppalaiset sairasvakuutuskortit Kelalta. Haluaisin ainakin tietää, jos lapseni ovat jossain muualla kuin Suomessa.. Ihan vaan, jos vaikka jollekin sattuu jotain. Exäni ei ole mikään parikymmpinen enää..
Kyllä ne kortit on ihan lasten henkilökohtaiset, ei sinun. Mutta piehtaroi sinä äitimyytissäsi.
SE EX ON NIIDEN LASTEN VANHEMPI SIINÄ MISSÄ SINÄKIN.
En olisi vihainen toki sanoisin että keskustellaan matkoista jatkossa yhdessä. Tapahtuneelle ei voi enää mitään.