Olen aina kuvitellut että tytöt ovat helppoja ja hymyileväisiä...

Hyvä, että ees lapsentekoiässä olet tällaisen itsestäänselvyyden ymmärtänyt :) Vanhakin koira oppii uusia temppuja kyllä.

Mä pidän taas normaalina sitä että tytöillä on voimakas oma tahto. Suomalaisella naisella kuuluukin olla ”luonteen lujuutta”.

Vaikuttaa provosoinnilta tämä.

Minulla on kolme poikaa eikä yksikään ole ollut villi. Nyt ovat kaikki teinejä.

Tyttärestäni kasvoi basisti.

Noin, nyt se on sanottu.

Hienoa että oot viimeistään nyt huomannut, että stereotypiat ja sukupuolioletukset ei pidä paikkansa. On olemassa "helppoja" ja "vaikeita" lapsia niin tytöissä kuin pojissa. On ihan yksilöstä kiinni millnen persoona on, ei sukupuolesta.

Voi vattu näitä pikkymyitä, mitä on treffipalstatkin täynnä. Pelkkää kurin ja luontaisen auktoriteetin puutetta.

Gotissa asiaa sivuttiin hyvin. Kun koiralle antaa kruunun, niin sitä mahroton mennä hakemaan enää takasin tjsp. Kyse oli tosin Joffteysta, mutta asia silti sama.

Eka tyttö oli rauhallinen, hymyileväinen ja kiltti. Poika oli villi. Kun kolmosen ultrassa lupailtiin tyttöä niin tunsin helpotusta villin pojan jälkeen taas kiltti ja rauhallinen tyttö. Tai niin mä kuvittelin. Ei mennyt kauaakaan kun mulle selvisi, ettei kaikki tytöt ole kilttejä ja rauhallisia...

Tyttäremme on oikea Pikku Myy, yhdistettynä vielä Peppi Pitkätossun voimiin.

Hämmästelen aina, kuinka 6-vuotias kiipeää niin ketterästi puun latvaan, menee korkeimmankin kiipeilytelineen huipulle roikkumaan pää alaspäin jne. Liikunnallisesti lahjakas, ja todella vahva, fyysinen tyttö. Ei paljon pelkää. Kavereiden kanssa todella villi, keksii mitä tahansa, kiipeää vähän yllytettynä vaikka savupiippuun. Lisäksi hänellä on todella voimakas tahto, on aina tiennyt miten asiat ovat ja mitä hän haluaa.

Hänen 3-vuotias pikkuveljensä on vastakohta. Pelkää kaikkea liikkuvaa, pörisevää, itkee helposti, on todella herkkä ja arka. Keinuminenkin on usein liikaa. Hän on hyvin rauhallinen, keskittyy pitkiksi ajoiksi leikkimään leikkiautoilla, laulaa, hoivaa nukkeja ja katselee kuvakirjoja. Tekee kaikkea muuta mitä isosisko teki.

Meidän tyttö on tulta ja pippuria. Hienoa se, et nykyään kasvatetaan tyttöjäkin eri lailla, se lähtee muuten ihan vaatteista: lahkeet ja nopeustossut alle, ja vot. Nämä tulee pärjäämään elämässään, sen pystyy näkemään jo nyt, mut koville laittaa meidät vanhemmat, voi huhhuh.

Omat lapset ovat osin tosi stereotypisiä sukupuolensa edustjajia ja toisaalta taas eivät ollenkaan. Se mistä olen iloinen, että kumpikaan ei ole todennut ettei voisi tai saisi jotain tehdä sukupuolensa takia. Kumpikin tekee kotitöitä mukana ja muuten toimii kiinnostuksien kautta. 

Meilläkin on voimakastahtoinen pikku myy vaikka onkin täysi prinsessa. Paljon harjoitellaan kuitenkin toisten huomioonottamista, en usko että sellaiset joiden annetaan vaan jyrätä kun “se nyt on sellainen omatahtoinen pikku myy”, tai pidetään jopa söpönä kun pikkulikka määräilee, niin pärjää pitemmänpäälle elämässä ja ihmissuhteissa. Toki se on pohjalla se vahvuus että tietää mitä haluaa ja pyrkii sitä kohti määrätietoisesti.

Poika on rauhallinen pojaksi, mutta riehaantuessaan kyllä ihan eri tavalla villi kuin tyttö. Näen tätä samaa kyllä työssäni jatkuvasti. Harvat tytöt oikeasti on kiinnostuneet kovasta reuhomisesta, painimisesta, voimien ja taitojen IHAN JATKUVASTA mittelystä, taisteluleikeistä, ninjoista, zombeista, poliiseista ja rosvoista. Tytöt saattaa joskus vähän kävästä leikissä tai osallistua johonkin köydenvetoon ja tykkäävät, kun pojat taas voi leikkiä tuollaisia päivittäin ja vuodesta toiseen. Hahmot voi vaihtua mutta teema on aina sama... Yhden tytön muistan joka oli aina poikien leikeissä mukana, mutta hän profiloitui muutenkin ilmeisesti enemmän pojaksi..

Pojat on poikia ei ole tuulesta temmattua, mutta kyllä Suomessa on aina kasvanut vahvoja tyttöjä/naisia. Se vaan on vähän erilaista.