Lue keskustelun säännöt.
Paniikkikohtaus ja häpeä
05.06.2013 |
Olen luonteeltani hyvin hillitty ja pidättyväinen, ja minulle on aina ollut tärkeää säilyttää rauhallisuus ja analyyttisyys tilanteessa kuin tilanteessa. Ajatus että minulla olisi mielenterveydellisiä ongelmia on kauhistuttava.
Kymmenisen vuotta sitten aloin kärsiä paniikkikohtauksista hyvin stressaavassa elämäntilanteessa. Paniikki saattoi iskeä yhtäkkiä missä vaan, ja luikin jonkin tekosyyn varjolla pakoon tärisemään paniikin pois itsekseni, sillä häpesin (ja häpeän edelleen) paniikkikohtauksia syvästi. Mieheni on ainoa ihminen jolle olen asian paljastanut, muille olen keksinyt tuhat hätävaletta migreenistä äkilliseen vatsakipuun.
Elämäntilanteen rauhoituttua paniikkikohtauksetkin tuntuivat loppuvat, kunnes muutaman vuoden kuluttua ne palasivat. Tajusin että äitiyslomalta palaaminen ja YT:t siihen päälle ehkä laukaisivat taas ahdistuksen.No nyt on taas mennyt vuosia oikein hyvin.
Kunnes eilen kaikki kaatui.
Sain paniikkikohtauksen huonoimmalla mahdollisella hetkellä, mokasin rankasti, enkä häpeältäni pystynyt asiaa selittämään vaan luikin pikimmiten ulos ja itkin koko matkan kotiin asti. En pysty mitenkään selittämään asiaa asianosaisille, sillä häpeä on niin suuri, enkä halua mitään mielenterveysdiagnoosia. Kuitenkin kohtauksesta jäi hirveä pelko että mitä jos se iskee taas huonolla hetkellä (onko niitä sitten hyviäkin)? Nyt ahdistaa edes lähteä kotoa kun pelkään. Mitä ihmettä teen?
Kommentit (12)
Miksi työnantaja ei saisi tietää, jos työntekijä sairastaa paniikkihäiriötä? Vaikuttaahan se työkuntoon ja työssä olemiseen, olisi hyvä jos oudolle käytökselle tiedettäisiin syy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yksi paniikkihäiriö henkilö kirjoitti eilen että oli käyttänyt nopeavaikutteisia bentsoja kohtauksiin, varmasti helpottaa, mutta niissä on tietenkin suuri riski jäädä koukkuun, ja voivat aiheuttaa voimakasta ahdistusta jälkikäteen. Miniulla ei ole paniikkihäiriötä, mutta käytän venlafaxiinia ahdistuneisuuteen, en koe asiaa pahana, koska lääkkeen avulla voin elää normaalisti, olen joutunut tunnustamaan että minulla on mielenterveysongelma ja puolisoni on hyväksynyt minut sellaisena kuin olen. Toivon sinulle ap hyvää vointia ja varmaan kannattaa ottaa asia hoitoon jollain tavalla.
Täällä myös kohtalotoveri, joka alkoi tietoisesti välttelemään sosiaalisia kontakteja juurikin tuon pelon ja häpeän vuoksi. En edes enää muista miksi ihmeessä oletin, että minun pitäisi aina olla niin kovin hillitty, fiksu ja esimerkillinen, miksi ihmeessä piti olla muka täydellinen?!? Eihän kukaan meistä ihmisistä ole täydellinen koskaan, eikä sitä tarvitsekaan olla. Kaikilla meillä on omat heikkoutemme ja ne piilotetut möröt kaapissa.
Mun helpotus oli asian julkiseksitekeminen. Aloin vitsailla asiasta ("apua, kohta iskee taas paniikki") ja lakkasin peittelemästä omia "ongelmiani". Pikku hiljaa sekä paniikki että häpeä ja pelot helpottivat.
Näin jälkeenpäin ajatellen mun suurin ongelmani ei edes ollut se paniikki, vaan se sääli mitä olin näkevinäni muiden läsnäolijoiden silmissä, miten he varmasti katsoivat noloa ja häpeilevää minua säälien ja hämmentyneinä. Miten olin tuon kohtaukseni kautta tuulut paljastaneeksi itsestäni näille ihmisille ihan liikaa ja kumonnut sen hienon esityksen ja julkisivun, jota niin kovasti yritin näytellä.
Mun vinkki: rentoudu ja ole rehellisesti oma itsesi, kaikkine vikoinesi ja heikkouksinesi. Niin kauan kun yrität peitellä ja piilotella jotakin itsestäsi, asiat eivät helpotu.
[quote author="Vierailija" time="05.06.2013 klo 10:00"]
Kärsin samanlaisesta vaivasta ja olen miettinyt että mistä sitä apua sitten haetaan? Työpaikkalääkärille en haluaisi mennä ettei työnantajan tietoon tule mitään, terveyskeskukseen on vuoden jono. Yksityisellekö sitä mennään? Yleislääkärillekö vai jollekin psykiatrille? Ja voiko avun hakeminen kostautua, esim. ei saa vakuutusta kun on hullu tai jää työpaikka saamatta diagnoosin takia?
[/quote]
kannattaa mennä psykiatrin vastaanotolle, varo kuitenkin rauhoittavien käyttöä, mieluummin mielialalääke, rauhoittavat voivat aiheuttaa voimakasta riippuvuutta
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen itse kärsinyt samasta vaivasta aikanaan todella pahasti. Pahimmillaan jouduin olemaan neljän seinän sisällä vuosikausia, koska en enää pystynyt liikkumaan ulkona. SInun kannattaa selvittää asia ammattiauttajan kanssa ja keskustella mahdollisesta lääkityksestä. En lähtisi heti lääkepurkille, jos ongelmaa löytyy muunlainen ratkaisu, mutta keskusteluapua tarvitset.
Fakta on että sinulla ON mielenterveydellinen ongelma, siitä ei ole epäilystäkään ja tämän tiedostat varmasti itsekin. Fakta on myös se että kun kerroin itse aikanaan kavereille, tutuille ja työkavereille että kärsin paniikkihäiriöstä, kukaan ei minua tuominnut tai pitänyt hulluna. Ja tästä on 10-15 vuotta aikaa, asenteet ovat tämän jälkeen muuttuneet vain suvaitsevammiksi.
Mielenterveyteen liittyvä diagnoosi ei ole mikään tuomio, vaan alku sille että saat tarvitsemaasi apua. Mielenterveysdiagnoosi ei myöskään tarkoita että olisit "hullu" tai että sinua raahattaisiin väkisin mihinkään hoitoihin.
Jos et selvitä asiaa, mistä oireet johtuvat ja vetäydyt jatkossakin vain kuoreesi ja yrität peitellä ongelmaasi ei tilanne todennäköisesti tule helpottumaan.
Tsemppiä, tilanne ei ole helppo, mutta paniikkikohtausten kanssa voi oppia elämään ja niiden ei tarvitse antaa sanella mitä teet ja et tee elämässäsi.
[quote author="Vierailija" time="05.06.2013 klo 09:21"]
lol
[/quote]
Yllä olevan viestin kirjoittajalla on kyllä MT-diagnoosi paljon selvempi kuin ap:lla. Minkälainen ihminen piikittelee anonymiteetin suojista hädässä olevaa? Tuliko hyvä mieli?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos lohduttaa yhtään niin kerrompa että oon saanut työpaikalla sairaskohtauksen, paskoin alleni ja tärisin jakkupuvussa toimiston lattialla makaamassa.
Työkaverit soitti lanssin. Siitäki selvittiin.
Voi olla että läsnäolleissa on ihmisillä joilla on paniikkihäiriötä itsellä tai lähipiirissä. Avoimuus voi tuoda tukea yllättäviltäkin tahoilta. Laita lyhyt asiallinen meili. kärsin paniikkihäiriöstä, olen pahoillani tapahtuneesta, terveisin xx.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kärsin samanlaisesta vaivasta ja olen miettinyt että mistä sitä apua sitten haetaan? Työpaikkalääkärille en haluaisi mennä ettei työnantajan tietoon tule mitään, terveyskeskukseen on vuoden jono. Yksityisellekö sitä mennään? Yleislääkärillekö vai jollekin psykiatrille? Ja voiko avun hakeminen kostautua, esim. ei saa vakuutusta kun on hullu tai jää työpaikka saamatta diagnoosin takia?
Jos yhtään lohduttaa, niin musta paniikkihäiriö ei ole kovin leimaava. Varmaan ihan hyvin siihen osataan suhtautua.
Seiskalle: Mene vaan terveysasemalle. Ei ne jonot sinne nyt niin pitkiä ole. Soitat ja varaat ajan.