Lue keskustelun säännöt.
Olenko ihan kamala jos annan lapselle ruokaa vasta huomenna?
01.06.2013 |
Olen totaalisen kyllästynyt 6-vuotiaan jatkuvaan temppuiluun ruuan suhteen! Ikinä ei ole nälkä, mikää ruoka ei ole hyvää, kaikki maistuu oudolta ja pahalta. Ruokapöytään istuessaan ilmoittaa joka kerta, ihan sama mitä on ruokana, että "hyi, en syö". Siinä sitten istuu ja kiemuertelee ja vääntelee ja tökkii haarukalla ruokaansa ja yrittää pelata "jos syön kaksi haarukallista niin saanko jälkiruokaa"?. Yleensä myös sanoo ennenkuin edes näkee mitä on ruokana, että syön sitten vain 3 lusikallista tms. (Eikä meillä ikinä edes ole mitään jälkiruokaa, tarkoittaa mahdollisesti pakastimesta löytyvää jätskiä, vierasvarakeksejä tms.)
Kaupassa kinuaa herkkuja, jatkuvasti pitäisi ostaa jäätelöä ja karkkia ja suklaata. Jos joskus lupaan jäätelön, valitsee koko kaupan isoimman. (Sitten on helppo sanoa ruoka-aikaan, ettei ole nälkä). Mies toi kerran lapselle jälkiruuaksi pienenpienen suklaan ja sanoi että saat tämän, kun syöt ruuan kiltisti. Sen sijaan että lapsi olisi onnellisena kiitellyt, alkoi tämä huutaa että "miksi noin pieni patukka, haluan isomman!!" Sanomattakin selvää että jäi suklaat saamatta..
Talvella, kun olin viimeisimmilläni raskaana, lapsi keksi uuden: aina huoltoaseman nähdessään ilmoitti että nyt on vessahätä, pakko päästä vessaan juuri nyt. Siinä sitten mies tekee vaarallisia u-käännöksiä ja minä punkean itseni liitoskipuineni hirveellä kiireellä huoltsikan vessaan ja tyttö ilmoittaa ettei olekaan vessahätä vaan nälkä, ehkä pitäisi ostaa jotain herkkua (ja kävelee karkkihyllylle!!) Toisen kerran kun tämä tapahtui, raahasin tytön vessaan, istutin alas ja siinä istui niin kauan että sai itkun kanssa tiristettyä tipan pissaa..
Tää ruokajuttu on ihan sairasta. Oon ihan väsynyt ja turhautunut ja ruuanlaitto ja ruokailut jo ihan ahdistaa, kun tietää että ne menee taas tappeluksi. Eikä jaksais olla natsi koko aikaa, ärsyttää itseäkin vaan uhkailu/kiristys/huuto-touhu päivästä toiseen. Se on ainoa tapa jolla saan tuohon tyttöön uppoamaan edes hiukan ruokaa päivän aikana.
Tänään tyttö oli kaverin synttäreillä ja on tietysti vetänyt siellä herkkuja napa paukkuen -ok! Näin kuuluukin tehdä. Mutta kun kotona pitäisi syödä kunnon ruokaa, tyttö KARKAA ovesta ulos ja huutaa en syö! Itse en voinut vauvan kanssa lähteä perään.. Äsken sitten sanoin viimeisen kerran että nyt tulet syömään, diiva puisteli päätään, pyöritteli silmiään suurieleisesti ja huokaili "etsä tajuu ettei mulla oo nälkä". Tämän päivän ruokasaldo on yksi lohkeava jogurtti klo 12 ("aamupala", senkin söi puoliväkisin kun uhkailin ettei muuten pääse synttäreille..) ja herkkumättöä siellä synttäreillä.
Auttakee! MItä teen tuon tytön kans? Neuvolassa otin jo asian puheeksi ja neuvolantäti vaan sanoi tytölle että syöhän vähäsen, jookos, ole kiltti tyttö.
Nyt ajattelin että seuraava ateria minkä tarjoan olisi vasta aamupala, josko se nälkä opettaisi? Tosin tätäkin on jo kokeiltu eikä mitään vaikutusta... Kohta itketään että jäätelöä pitäisi saada, oikeesti tuo tyttö on varmaan joku tulevaisuuden syömishäiriöinen :(
(ja vielä mikä hassuinta, me ei olla ees mikään herkkumättöperhe, vaan syödään terveellistä, tavallista kotiruokaa, pitsalla käydään ehkä kerran kolmessa kuukaudessa ja karkkia ostetaan pari kertaa kuussa jne. Mistä hitosta se on siis oppinut tuon käytöksen ja herkkuhimonsa? )
Kommentit (50)
Samoja pulmia meilläkin. Tsemppiä ap! Ohjeet ruoka-ajoista ja herkkujen antamattomuudesta ovat toki oikea ratkaisu, mutta käytännössä hankala toteuttaa. Meillä on siis samanlainen pieniruokainen ja nirso 4,5v poika, joka saattoi koko päiväkotipäivän olla syömättä pakollista maistamishaarukallista lukuunottamatta. Nyt lapset jäävät kotihoitoon ja tapaamme paljon kavereita, meillä käy päiväkahvivieraita lähes päivittäin, kesähelteellä viimeisillään raskaana olisi kiva syödä jätskiä itsekin jne jne. Koen todella hankalana sulkea poikaa pois herkkujen ääreltä (kun et sitä ruokaakaan syönyt tunti sitten...), jos koko muu porukka niitä saa :( Toisen lapsen kanssa ei ole mitään syömisongelmaa, mutta stressaa tämä pojan tilanne kovasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="01.06.2013 klo 22:14"]
Samoja pulmia meilläkin. Tsemppiä ap! Ohjeet ruoka-ajoista ja herkkujen antamattomuudesta ovat toki oikea ratkaisu, mutta käytännössä hankala toteuttaa. Meillä on siis samanlainen pieniruokainen ja nirso 4,5v poika, joka saattoi koko päiväkotipäivän olla syömättä pakollista maistamishaarukallista lukuunottamatta. Nyt lapset jäävät kotihoitoon ja tapaamme paljon kavereita, meillä käy päiväkahvivieraita lähes päivittäin, kesähelteellä viimeisillään raskaana olisi kiva syödä jätskiä itsekin jne jne. Koen todella hankalana sulkea poikaa pois herkkujen ääreltä (kun et sitä ruokaakaan syönyt tunti sitten...), jos koko muu porukka niitä saa :( Toisen lapsen kanssa ei ole mitään syömisongelmaa, mutta stressaa tämä pojan tilanne kovasti.
[/quote]
Tsemppiä sinullekin! :) Meillä on miehen kans ihan vakiona että kun tyttö lähtee isälleen niin me herkutellaan! Tosi aikuinen fiilis tulee kun haetaan pitsaa ja karkkia mutta kun ei niitä voi pitää kotona kun tyttö on.. Muutaman kerran likka on tiennyt esim. vierasvarakekseistä, ja kun olen ollut vessassa niin on kiikkunut yläkaapille hakemaan niitä..
Eipä se auta kuin pysyä tiukkana ja jatkaa samalla linjalla, jospa tämä joskus helpottaisi.. Voimia loppuraskauteen, ei ole varmasti herkkua näillä keleillä! :)
Ap
Kuulostaa sitlä, että valtapeli on leistymässä myös muille alueille elmässä, kirjoitit, että hän mielellään päättäisi asioista perheessä. Tämä ruoka on teillä vain yksi väline pitää tätä valtapeliä, ei varsinainen ongelma siis. Tytöllä ilmeisesti isä asuu muualla, ja isäpuoli kuvioissa, samoin uusioperheen vauva. Kohtuullisne paljon on suleteltavaa, kun vielä lisätään siihen normaaliin 6-vuotiaaseen liittyäv uhmakkuus ja kehitysvaiheet. Nyt hänen tarvitsisi kipeästi tietää oma paikkansa perheessä, kuka on pomo ja kuka on tämä uusi vauva, joka hänen tonttiaan uhkaa. Mahtaa olla turattomuutta, jota täytyy nyt kompensoida ottamalla valtaa perheessä. Usuttaisin teidät katselemaan tämän ilmiön taakse, mitä hän käytöksellään ihan oikeasti viestittää. Nämä yllä ovat nyt vain heikkoja arvailuita kirjoittamastasi, asiat voivat olla ihan toisinkin, mutta itse lähtisin selvittämään tätä tilannetta. Apua saa vaikkapa perheneuvolan psykologilta, jos asiat eivät lähde rullaamaan itsestään.
Onko jotain häikkää kun ruoalla temppuilee? Ei mehuja lapselle kun joskus, vettä janoon ja maitoa täytyy myös juoda.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulemma ihan "ok" syö isällään. Tiedä sitten mitä tuo tarkoittaa.. Kuulemma sielläkin yrittää määritellä toimia ja pitää oman päänsä. Isä tapaa tytärtään sen perinteiset joka toinen viikonloppu, joten tykkää tietysti ostella herkkuja, kokata tytön lempiruokia, ostaa vanukkaita ym. (On tietysti vähentänyt sitä kun olen pyytänyt.) Vielä ollessamme yhdessä isällä oli parempi auktoriteetti tyttöön, iltatoimet hoituivat paremmin iskän kans jne.
Se valtapeli, valtapeli... Mutta yhä edelleen, miksi?
Ap
46: ja anteeksi kamala määrä kirjoitusvirheitä, sen siitä saa, kun liian vikkelään koittaa sanoa sanottavansa.....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Te ihanat kommentoitte nopeampaa kuin minä ehdin vastata! :)
Tilanne on siis alkanut jo vuosia sitten, tyttöä on jo 3-vuotiaana käytetty neuvolapsykologilla, joka totesi että täysin terve, mutta temperamenttinen tyttö. Nauroi meidän huolelle suorastaan!
Uusperhekuvion myötäkään tilanne ei ole pahentunut tai parantunut, eli ongelmat ovat jossain muualla. (Isäpuoli itse asiassa kokee hirveitä tuskia kun ajattelee että tämä on hänen vikansa, olen kertonut että ei ole.. )
Ja mehua meillä ei juoda KOSKAAN, mun mielestä ne on turhia sokerilitkuja ;) Ehkä synttäripäivänä ja sairaana ollessa, muuten ensisijaisesti maitoa tai sitten vettä. Juominen ei niinkään onneksi ole ongelma.
Uudesta vauvasta tyttö nauttii, ja teen kyllä joka päivä selväksi kuinka tärkeä tyttö mulle on, Yhdessä hoidetaan vauvaa, eikä tuo syömis/valtapeli ole tosiaan muuttanut muotoaan mitenkään vauvan syntymän myötä. Annan aikaa tytölle, käydään yhdessä esim. uimassa ilman vauvaa, luetaan joka ilta satu sylikkäin ym. Myös isäpuolesta tyttö tykkää, kutsuu kakkosisäkseen, leikkivät ja touhuavat paljon yhdessä jne.
Kait se vaan niin on, kuten joku keskustelija sanoi, että meille on vaan sattunut huonosti syövä tyttö! En usko että hän on mitenkään henkisesti pahoinvoiva, ilmeisesti vaan "kovapäinen" ;) Minua helpottaa tämä oivallus, kiitos :)
Ap
Serkkuni eli koko lapsuutensa pelkällä makaronilla :)
Ei tuo varmasti ole mitään sinänsä huolestuttavaa, mutta varmasti voimia vievää ja turhauttavaa. Syöminen on niin herkkä asia. Kyllä se joskus helpottaa! Toivottavasti myös oman temperamenttisen lapsen iltatoimi- ja nukkumaanmenopulmat...
Lapsi on ollut hoidossa :) siellä on syönyt "kohtalaisesti". Ja esimerkiksi mummilassa syö aamupuuron mutta kotona ei, eli taas päästään tähän valtapeliin.... Tiedän myös senkin että lapselle myös negatiivinen huomio on huomiota. Syömättäjättäminen ohitetaan mutta kun tyttö joskus harvoin syö edes jotenkuten, niin saatan ikäänkuin ohimennen kehaista. Ehkä ei pitäisi.
Mutta oikeasti, kiitos vastauksista ja palautteesta ja tuestanne, tästä on hyvä jatkaa kun on taas hieman enemmän luottamusta omiin toimiinsa :) Taidan ottaa asian vielä kerran puheeksi vauvan kuukausineuvolassa, ensi kerralla meillä on eri "täti", jospa hän ottaisi kantaa myös.
Ap