Lue keskustelun säännöt.
Hautajaisista...
01.06.2013 |
mietin tässä, kannattaako käydä katsomassa mummin ruumista ennen siunaustilaisuutta vai jättääkö katsomatta. En osaa päättää. Haluaisin ehkä mielummin muistaa mummia elävänä, eikä nähdä häntä loppuelämän makaavana arkussa. Lapseni 13v. sanoi ettei halua nähdä mummia kuolleena, vaan haluaa säilyttää muistoja elävästä mummista.
Oletko itse käynyt katsomassa läheistäsi? Oletko ollut tyytyväinen ratkaisuun, tai kaduttiko että olet käynyt?
Tiedän että minun on päätettävä itse, mutta haluaisin lukea muiden kokemuksia ym.
Kiitos vastauksista etukäteen!
Kommentit (16)
No mä näin mummoni aamulla, kun se oli edellisenä yönä kuollut. Ei ollut kiva näky. Kävin sitten myöhemmin kappelilla katsomassa kun mummo oli laitettu arkkuun, oli niin nätti ja rauhallisen näköinen. Jäi hyvä mieli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meidän suvussa on tapana käydä sairaalan kappelissa jättämättä viimeiset jäähyväiset avonaisen arkun äärellä. Eli olen nähnyt kaikki isovanhempani, siskoni, kaksi tätiäni ja isän arkussa. Appiukko jopa tuotiin kotipihaan ja arkku avattiin "vanhanaikaisesti" väen hyvästijättöä varten.
Ei ole jäänyt traumoja, meillä tämä on normaali tapa toimia.
Se on hyvin henkilökohtainen ratkaisu. Itse katsoin mummoani arkussa, kun hänet oli tuotu ruumishuoneelle. Mummo näytti rauhalliselta ja tyyneltä. Jäi hyvä mieli. Äitiäni katsoin viime kesänä, hän oli kuollut yöllä ja kävin häntä sairaalassa katsomassa seuraavana päivänä. Hänet oli laitettu kauniisti valkoisiin. Äiti näytti onnelliselta ja rauhalliselta, hänen viimeiset päivänsä olivat olleet hyvin kivuliaita ja äitini oli sekava. Kun näin äitini lepäävän siinä rauhallisena, minulle tuli hyvä olo, vaikka suru olikin suuri. Äitini oli saanut rauhan. Tuo käynti oli ehdottoman arvokas, ja lämmin muisto minulle.
Tottakai. Ei ne muistot kuolleesta katoa vaikka tämän kuolleena näkeekin.
Lapsille nykyisin suositellaan kuoleman ymmärtämiseksi kuolleen tapaamista. Minusta on outoa että lapselta kysytään "haluatko jotain" vaan lapselle sanotaan että nyt on se ja tämä vuorossa. Kaikki elämässä ei ole kivaa ja hauskaa, kuolema on yksi tälläinen mutta kuolleen viimeinen matka on arvokas ja jos kuollut on nähtävän näköinen niin minusta on kummallista että ei sitten mennä katsomaan.
Kuolema kuuluu osana elämää ja jo pieni lapsi voi nähdä kuolleen läheisensä kuin että läheiset vaan poistuu elämästä. Osa ei vie lapsia edes hautajaisiin. Minusta se on surullista. Ei nähdä muiden elämää kunnioittamisen arvoisena. Ei sen lapsen mieli sairastu siitä että osallistuu hautajaisiin.
Taannoin Ylellä oli radio-ohjelma, jossa puhuttiin kuolemasta. Siinä asiantuntija sanoi, että useimmissa tapauksissa omaisille on hyväksi nähdä kuollut. Mikäli ruumis on syystä tai toisesta huonossa kunnossa, voidaan esimerkiksi näyttää kättä muun ruumiin ollessa peitettynä. Se tavallaan auttaa ymmärtämään, että kuollut on todella poissa, ja voi antaa rauhan. Suomessa kuulemma ollaan vähitellen menossa enemmän siihen suuntaan, että omaiset saavat olla mukana esimerkiksi valmistamassa ruumista hautausta varten, ja se voi olla tärkeä osa surutyötä.
Toki itseään ja lapsiaan ei pidä pakottaa mihinkään, mikä tuntuu vastenmieliseltä. Mutta kannattaa miettiä asiaa ja keskutella tuntemuksista, joita se herättää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
en osaa sanoa..minusta läheisen näkeminen kuolleena ei ole niin dramaattista kuin voisi kuvitella.
Itse en käynyt katsomassa äitiäni. Koska halusin ja haluan muistaa hänet sellaisenaan kun hän oli eläessään. Veli kävi katsomassa ja sanoi, ettei ollut yhtään äidin näköinen.
Äiti kuoli yllättäen kotonaan 54 vuotiaana, joten ruumiinavaus suoritettiin ja esim. hiukset oli ajateltu pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen ollut laittamassa useampaa omaista arkkuun ja myös silitellyt kylmää poskea. Silti aina kun muistelen näitä läheisiä niin muistan heidät elävänä. <3
Kävin katsomassa rakasta mummoani hänen kuoltuaan saattohoitokodissa ja silitin poskea. Mä en rehellisesti sanottuna ymmärrä, mikä siinä voi traumatisoida. Se oli kaunista ja rauhallista ja se toi kuukausien sairastamisprosessiin -jonka aikana kaikki oli enemmän tai vähemmän keskittynyt mummon tukemiseen kuolinprosessissaan - päätöksen. Sen päätöksen myötä meillä oli sitten lupa surra ja alkaa jatkaa omia elämiämme. Se auttoi rakkaan ihmisen kuoleman käsittelyssä ja suruprosessissa.
Eikä ne muistot elävästä mummosta sen myöstä mihinkään kadonneet. Päinvastoin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Isoäitini kuoli viime syksynä. Kävin katsomassa häntä kun hän vielä lepäsi sairaalasängyssä. Ja seuraavana päivänä laitoksen kappelissa kun hänet oli laitettu jo arkkuun. Mulle ei jäänyt traumaa, päinvastoin kun on itse omin silmin nähnyt että toinen on poissa, niin asian pystyy sisäistämään helpommin.
Ruumiin näkeminen ei ole mulle mikään uusi juttu, kun omassa työssä olen aina silloin tällöin tekemisissä vainajien kanssa. Toki oma isoäiti on eri asia kuin tuntematon vainaja.
Mene ihmeessä katsomaan sukulaistasi jos siihen on mahdollisuus. Nämä ovat viimeisiä kertoja kun voit nähdä rakkaasi.
[quote author="Vierailija" time="01.06.2013 klo 12:52"]
Lapsille nykyisin suositellaan kuoleman ymmärtämiseksi kuolleen tapaamista. Minusta on outoa että lapselta kysytään "haluatko jotain" vaan lapselle sanotaan että nyt on se ja tämä vuorossa.
Kuolema kuuluu osana elämää ja jo pieni lapsi voi nähdä kuolleen läheisensä kuin että läheiset vaan poistuu elämästä. Osa ei vie lapsia edes hautajaisiin. Minusta se on surullista. Ei nähdä muiden elämää kunnioittamisen arvoisena. Ei sen lapsen mieli sairastu siitä että osallistuu hautajaisiin.
[/quote]
Olen ollut hautajaisissa joissa oli 2-lapsinen perhe, lapset muistaakseni noin 4-7 -vuotiaita. Vainaja oli lasten isomummo. Lapsille ei oltu kerrottu etukäteen ollenkaan edes sitä että heidän isomummonsa oli kuollut, saatika sitä että kyseinen tilaisuus oli tämän hautajaiset. Olivat aluksi kovasti ihmeissään...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vielä edelliseen, muistan myös että nuo kaksi lasta olivat hätääntyneitä sen takia että isomummo laskettiin maan alle :(
Tässä tuskin kukaan voi toisen puolesta päättää. Mielestäni myös lapsen tahtoa pitää tällaisessa asiassa kunnioittaa, sillä kyllä hän tuossa iässä osaa jo sanoa mitä haluaa nähdä ja mitä ei. Ketään ei voi pakottaa tekemään itselleen epämiellyttävää asiaa, kuolleen näkeminen kuuluu mielestäni kaikenikäisillä niin henkilökohtaiselle alueelle, ettei siihen voi pakottaa. Sinun pitää miettiä, mitä itsekin haluat. Sinäällään ruumis on varmasti laitettu kauniiksi ja katseenkestäväksi, mutta kuollut on kuollut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En käynyt katsomassa omaa mummiani juuri siitä syystä, että halusin muistaa hänet elävänä. Ihan aikuinen ihminen olin silloinkin. Äitiäni kävivät katsomassa myös lapseni, kun oli juuri kuollut, eikä ollut juuri miksikään muuttunut siitä, mitä oli edellisellä kerralla ollut.
Mummo oli itse aikanaan kutsunut lapsensa katsomaan kuollutta isää juuri siksi, että "näkevät, että ei se ole pahan näköinen", ja kuvittele jotain aivan kummallista.
Vauvalehden palsta kun on, niin en malta jättää mainitsematta, että tapana on antaa kuollut lapsi vanhemmille syliin juuri siksi, että silloin lapsen kuolema on konkreettisempi helpompi hyväksyä. Kun kuolleen on nähnyt, hän on sitten kuollut eikä "kummittele" muistoissakaan elävänä. Siinä kyllä tulee selväksi, että tässä on nyt vain tyhjä ruumis jäljellä, kun se "elämä", sielu tai mikä sitten ihmisestä elävän tekee, on jossakin poissa.
[quote author="Vierailija" time="01.06.2013 klo 12:52"]
Tottakai. Ei ne muistot kuolleesta katoa vaikka tämän kuolleena näkeekin.
Lapsille nykyisin suositellaan kuoleman ymmärtämiseksi kuolleen tapaamista. Minusta on outoa että lapselta kysytään "haluatko jotain" vaan lapselle sanotaan että nyt on se ja tämä vuorossa. Kaikki elämässä ei ole kivaa ja hauskaa, kuolema on yksi tälläinen mutta kuolleen viimeinen matka on arvokas ja jos kuollut on nähtävän näköinen niin minusta on kummallista että ei sitten mennä katsomaan.
Kuolema kuuluu osana elämää ja jo pieni lapsi voi nähdä kuolleen läheisensä kuin että läheiset vaan poistuu elämästä. Osa ei vie lapsia edes hautajaisiin. Minusta se on surullista. Ei nähdä muiden elämää kunnioittamisen arvoisena. Ei sen lapsen mieli sairastu siitä että osallistuu hautajaisiin.
[/quote]
Juuri tämän takia kävinkin katsomassa äitiäni vielä viimeisen kerran.
T: nro 2
Kävin 10 vuotiaana katsomassa äitiä. Joksikin aikaa jäi traumat, mutta silti se oli minusta hyvä käydä. Itseäni olisi kaduttanut valtavasti, jos olisin jättänyt väliin.