Meillä ei koskaan ollut kotona lämmintä ruokaa kun olin lapsi

Tuo oli muotia 70-luvulla.

Mieheni kotona syötiin lähinnä voileipiä ja eineksiä, ruokaa tehtiin vain jos oli juhlat.

Kun tapasimme hän ei edes tiennyt että esim makkarakeiton voi tehdä muutamassa minuutissa itse!? Minä taas olen karjalaisäidin ja herkkusuuisän lapsi joten kotona tehtiin aina hyvää ruokaa huolimatta siitä että olimme köyhiä. Ikinä ei ollut eineksiä emmekä edelleenkään syö niitä kuin äärimmäisessä hädässä. Lapset ja lastenlapsetkin ovat oppineet kokkauksen jo pieninä.

Mutta on tuota ollut vielä 20v sittenkin, tyttäreni oli  lapsenvahtina rikkaassa perheessä jossa ei kaapissa ja pakkasessa ollut muuta kuin leipää! Lapsi sai ainoan lämpimän aterian päiväkodissa

Meillä oli sellainen sääntö, että minä en tarvinnut lämmintä ruokaa koulun jälkeen, muut lapset syötettiin toisaalla. Tai sitten jääkaapissa oli nimettyjä ruokia joihin ei saanut koskea. Uusperhe, kohdallani haluttiin säästää kaikista mahdollisista kuluista, vaikka elossa oleva vanhempani sai samaan aikaan minustakin perhe-eläkettä ja jotain muutakin korvausta toisen kuolleen vanhempani takia, noin 1000 euroa kuukaudessa yhteensä ja nimenomaan lapsen elatukseen. Nälkä oli hyvin yleinen tunne ja nälästä johtuvat vatsakivut, yläasteella terkkari huolestui painostani ja kerroin, ettei kotona saanut lämmintä ruokaa. Hän uskoi ennemmin perheen aikuisia, että minä olin muka nirso ja ruokaa oli muka kaapit täynnä.

Tämä on vaikuttanut mm. syömishäiriön puhkeamiseen, johon sairastuin varhaisaikuisuudessa. Ruoka piti ansaita, joten liikuin pakonomaisesti ja rajoitin kalorimäärää, kerran viikossa oli päivä jolloin sai syödä herkkuja kunhan ne oksenti pois. Syömishäiriö oireilee edelleen satunnaisesti ja voin helposti olla koko päivän syömättä ja urheilla samalla. Olen normaalipainoinen, mutta esidiabetes on ollut päällä jo yli 10 vuotta.

Onneksi ihmiset uskaltaa kirjoittaa tänne! Kauheaa miten ruoasta on monissa kodeissa tehty vallan väline. Oman lapsuudenkodin ruokaraivo oli jo Oscarin arvoinen sinällään mutta kun luin kommentin missä joku kertoi hotkimisesta ja varalle syömisestä niin osui kyllä todella hyvin omaan puolisoon. Eli alan tajuta että se runsaus mistä hän on kertonut taitaa olla pötypuhetta. Olimme kerran yhtenä juhlapyhänä hänet isolta osin kasvattaneen sukulaisen luona ja ruokaa ei saanut tuoda koska sitä oli niin paljon. No ei ollut, yksi pieni laatikko, vähän lihaa, laputettuja maitoja ja leipiä. Vauva ei onneksi ymmärtänyt. Puoliso lähti kauppaan, osti omilla rahoilla kaksi kassillista ruokaa, ei tarvinnut olla nälissään. 

Mutta en ymmärrä mikä idea oli kutsua vieraita joille ei a) ole ruokaa ja b) jotka eivät saisi tuoda ruokaa. Oliko tarkoitus näyttää miten vähällä pärjää vai mikä? Pisteenä iin päällä oli sitten kahvin kanssa pölyttyneitä, kaksi vuotta vanhoja suklaakonvehteja. En ottanut :(

Tuskin nämä tämmöiset vanhemmat nyt vanhetessaan ymmärtävät syödä tarpeeksi proteiinia. Siinä ovat sitten kohta pyörätuolissa.

Lihavuus oli noille vanhemmille kauhistus ja yhä laiduttavat pakkomielteisesti.

Vierailija kirjoitti:

Tuskin nämä tämmöiset vanhemmat nyt vanhetessaan ymmärtävät syödä tarpeeksi proteiinia. Siinä ovat sitten kohta pyörätuolissa.

No kyllä mun vanhemmat nyt syövät todella monipuolisesti ja Varsinkin n proteiinin kiinnittävät huomiota. Sen jälkeen kun ei enää asuttu veljen kanssa kotona alkoivat jostain syystä kiinnittää huomion terveelliseen ruokaan. 

Täällä kanssa yksi, jonka kotona ei ollut ruokaa. Meillä ei kyllä ollut välillä sitä leipääkään! Äiti vain komensi syömään koulussa ja siksi minä kyllä arvostan edelleen kouluruokaa. Kaikilla lapsilla ei todella ole muuta. Meillä kyse oli kyllä siitä, että äiti käytti rahansa alkoholiin ja tupakkaan. Silloin kun rahaa edes oli vähän, teki hän sentään lämpimän ruoan. Jatkuva nälkä oli koko lapsuuden tuttu vieras. Olin vielä paljon urheileva lapsi, niin kuin sisarenikin. 

Isän luona ollessa taas söin aina aivan järjettömiä määriä. Olimme hänen luonaan joka toinen viikonloppu. Jatkuvasta nälästä huolimatta olin normaalipainon ylärajoilla koko lapsuuteni. Siskoni olivat laihoja, vaikka minä olin meistä se urheilullisin. (Olen toki vieläkin). 

Kun muutin omaan kotiin jatkoin tätä kummalista syömistä alkuun. Välillä pitkiä aikoja nälässä ja välillä söin tosi paljon. Sitten kun aloin ottamaan selvää ravinnosta ja aloin syömään paljon enemmän jatkuvasti laski painoni 10kg. Painoni nousee heti, jos en syö säännöllisesti. Uskon, tuon lapsuuden vahingoittaneen minua. Ainut hyvä puoli tässä on se, etten koskaan ole oppinut pitämään karkeista. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen pahoillani, kuulostaa kyllä tosi välinpitämättömältä. Tämä jos mikä osoittaa, miten tärkeää kouluruokailu on, vaikkei sitä niin arvostetakaan.

Miten luulet, että tuo on vaikuttanut sinuun? Oletko normaalipainoinen? Syötkö nyt aikuisena terveellisesti?

Tärkeää kouluruokailu, heh! Meillä lapset, jotka asuvat isänsä luona, syövät juuri näin, kun ketjussa sanottiin, ja juuri esikoinen ilmoitti, ettei syö koulussa, koska se ruoka on pahaa. Eli ei arvostanut sitä pask aa moskaa laisinkaan.

Paska moska on sulla housussas!

Meillä ei ollut yhteen aikaan edes ruokaa koska äitini oli alkoholisti ja joi rahat miesten kanssa. Sen takia varastin sitä kaupasta ja murtauduin kauppaan myös ja varastin kassalippaan jossa oli 11000 markkaa. Pärjäsin niillä rahoilla pitkään ja ostin vaatteita ja ruokaa. Lopulta jouduin lastenkotiin myös koska äiti vaan joi.