Meillä ei koskaan ollut kotona lämmintä ruokaa kun olin lapsi

Tuo oli muotia 70-luvulla.

Mieheni kotona syötiin lähinnä voileipiä ja eineksiä, ruokaa tehtiin vain jos oli juhlat.

Kun tapasimme hän ei edes tiennyt että esim makkarakeiton voi tehdä muutamassa minuutissa itse!? Minä taas olen karjalaisäidin ja herkkusuuisän lapsi joten kotona tehtiin aina hyvää ruokaa huolimatta siitä että olimme köyhiä. Ikinä ei ollut eineksiä emmekä edelleenkään syö niitä kuin äärimmäisessä hädässä. Lapset ja lastenlapsetkin ovat oppineet kokkauksen jo pieninä.

Mutta on tuota ollut vielä 20v sittenkin, tyttäreni oli  lapsenvahtina rikkaassa perheessä jossa ei kaapissa ja pakkasessa ollut muuta kuin leipää! Lapsi sai ainoan lämpimän aterian päiväkodissa

Meillä oli sellainen sääntö, että minä en tarvinnut lämmintä ruokaa koulun jälkeen, muut lapset syötettiin toisaalla. Tai sitten jääkaapissa oli nimettyjä ruokia joihin ei saanut koskea. Uusperhe, kohdallani haluttiin säästää kaikista mahdollisista kuluista, vaikka elossa oleva vanhempani sai samaan aikaan minustakin perhe-eläkettä ja jotain muutakin korvausta toisen kuolleen vanhempani takia, noin 1000 euroa kuukaudessa yhteensä ja nimenomaan lapsen elatukseen. Nälkä oli hyvin yleinen tunne ja nälästä johtuvat vatsakivut, yläasteella terkkari huolestui painostani ja kerroin, ettei kotona saanut lämmintä ruokaa. Hän uskoi ennemmin perheen aikuisia, että minä olin muka nirso ja ruokaa oli muka kaapit täynnä.

Tämä on vaikuttanut mm. syömishäiriön puhkeamiseen, johon sairastuin varhaisaikuisuudessa. Ruoka piti ansaita, joten liikuin pakonomaisesti ja rajoitin kalorimäärää, kerran viikossa oli päivä jolloin sai syödä herkkuja kunhan ne oksenti pois. Syömishäiriö oireilee edelleen satunnaisesti ja voin helposti olla koko päivän syömättä ja urheilla samalla. Olen normaalipainoinen, mutta esidiabetes on ollut päällä jo yli 10 vuotta.

Onneksi ihmiset uskaltaa kirjoittaa tänne! Kauheaa miten ruoasta on monissa kodeissa tehty vallan väline. Oman lapsuudenkodin ruokaraivo oli jo Oscarin arvoinen sinällään mutta kun luin kommentin missä joku kertoi hotkimisesta ja varalle syömisestä niin osui kyllä todella hyvin omaan puolisoon. Eli alan tajuta että se runsaus mistä hän on kertonut taitaa olla pötypuhetta. Olimme kerran yhtenä juhlapyhänä hänet isolta osin kasvattaneen sukulaisen luona ja ruokaa ei saanut tuoda koska sitä oli niin paljon. No ei ollut, yksi pieni laatikko, vähän lihaa, laputettuja maitoja ja leipiä. Vauva ei onneksi ymmärtänyt. Puoliso lähti kauppaan, osti omilla rahoilla kaksi kassillista ruokaa, ei tarvinnut olla nälissään. 

Mutta en ymmärrä mikä idea oli kutsua vieraita joille ei a) ole ruokaa ja b) jotka eivät saisi tuoda ruokaa. Oliko tarkoitus näyttää miten vähällä pärjää vai mikä? Pisteenä iin päällä oli sitten kahvin kanssa pölyttyneitä, kaksi vuotta vanhoja suklaakonvehteja. En ottanut :(

Tuskin nämä tämmöiset vanhemmat nyt vanhetessaan ymmärtävät syödä tarpeeksi proteiinia. Siinä ovat sitten kohta pyörätuolissa.

Lihavuus oli noille vanhemmille kauhistus ja yhä laiduttavat pakkomielteisesti.