Ainoan lapsen puolustuspuhe... todella hyvä kirjoitus!

Tutkimuksissa on havaittu, että ainoat lapset ovat keskimääräistä empaattisempia ja kykenevät paremmin jakamaan kuin lapset, joilla on sisaruksia. On pelkkä typerä myytti, että ainokainen olisi aina itsekäs ja epäempaattinen tai sosiaalisilta taidoiltaa heikompi kuin lapsi jolla on sisaruksia, vaikka onhan sekin toki mahdollista - vanhempien antama kasvatus vaikuttaa siihen eniten, ei sisaruksien olemassaolo. 

Olen huomannut mutu-tuntumalla, että vanhempien oma empaattinen ja sosiaalisesti taitava käyttäytyminen siirtyy myös lapsen taidoksi ja lapset, jotka joutuvat keskenään harjoittelemaan sosiaalisia taitoja, ilman taitavamman ohjausta, taas ovat aika taitamattomia. 

Minä en ole huomannut työelämässä, ystäväpiirissä tai omassa perheessäni mitään korrelaatiota sisaruussuhteiden puuttumisen ja itsekkyyden välillä. Aikuiset ihmiset ovat aikuisia ihmisiä ja he tietävät, miten heidän oletetaan käyttäytyvän.

Sitten kun mietin lasteni kavereita, en huomaa heidänkään piirissään mitään eroa siinä, onko lapsi ainokainen vai isosta perheestä. Erot joita on, laitan sen piikkiin, että perheet ja kasvatustyylit ovat erilaisia. Jossakin perheessä on vapaammat kotiintuloajat kuin toisessa. Jossakin perheessä saa pelata enemmän pleikkaa kuin toisessa. Lasten lukumäärän kanssa noilla säännöillä ei ole mitään tekemistä. Jossain perheessä äiti on töissä, jossakin ei. Silläkään ei ole yhteyttä lasten lukumäärään minun lähipiirissäni.

Lapsen temperamentti määrittää myös paljon sitä, millainen lapsi on. Samassa sisarusparvessa kasvaneetkin voivat olla keskenään hyvin erilaisia. Yksi lapsista voi olla se lauhkea lammas, joka ei nosta meteliä, vaikka muut rikkovat hänen tavaroitaan tai polkevat hänen oikeuksiaan. Yksi sisaruksista taas saattaa olla se ärtyisä, jolla on asiat "aina" huonosti ja hän vaatii paljon vanhempien erityishuomiota. Aivan samoin yksilapsiseen perheeseen saattaa syntyä temperamentiltaan tuo lauhkea tai ärtyisä lapsi.

Mieheni on kasvanut isossa sisarusparvessa ja oppinut kynsin ja hampain taistelemaan omastaan. Hänessä on tuo taistelunhalu tallella yhä. Hän haluaa pitää kiinni kaikesta, mitä omistaa ja on kateellinen, jos joku muu saa enemmän.

Itse olen köyhän perheen ainoa lapsi. En ole koskaan lapsuudessani joutunut jakamaan mitään sisarusten kesken. Siksi minusta on ihana antaa muille omastani, koska tunnen, että se ei ole minulta pois. Päinvastoin, voin tuottaa muille hyvää mieltä, jos annan jotain mitä minulla on jo itselläni tarpeeksi. Tai voin jopa uhrautua muiden hyväksi, koska huomaan, että siitä on muille iloa.

Tämän pienen esimerkin varjolla en kuitenkaan muodostaisi mitään suurempia stereotypioita siitä, millaisia ovat ainoat lapset. Jokainen ihminen on erilainen.

Olen itse suurilapsisesta perheestä ja vanhemmilla ei ollut aikaa ja ehkä ei kykyäkään huolehtia muusta kuin, että saimme ruuan ja vaatteet yms. ulkoiset. Vaikka sisarusten kanssa oppii toimimaan ryhmässä niin silti en ole myöhemmin tullut hyvin toimeen ihmisten kanssa ryhmissä koska olen "liian" itsenäinen. Syy tähän on, että sisarusparvessa helposti lapsille tulee tietyt roolit. On se huolehtija ( usein vanhin), se erinlainen, se ketä saa  olla kiukkupussi yms. Sitten ihminen elämässää yrittää pärjätä tuolla samalla roolilla, mutta jos se on kaukana siitä omasta todellisesta itsestä tulee jossakin vaiheessa tarve löytää itsensä. Itselläni oli se huolehtijan ja kiltin rooli, mutta löydettyäni sen ketä oikeasti olen en ollutkaan niin kiltti. Ongelmaksi tuli,e ttä olen oppinut ryhmässä olon ainoastaan tämän roolin kautta elikkä en sen mukaan mikä oikeasti olen.

Niin no ihan viihdyttävä teksti sinänsä, olen itsekin ainoa lapsi mutta en ole kohdannut kuin kerran omituisen lausahduksen tästä asiasta, tai lähinnä hymähdyksen joten en ole tullut ajatelleeksi, että kukaan syrjisi oikeassa elämässä ainokaisia vaikka tuosta stereotypiasta olen kuullutkin.

Itsellä onneksi riitti kavereita pienestä pitäen, seuraa oli ja myös sukulaislapsista jotka olivat sisaruksia. Lähes kauhulla joskus katsoin miten he tappelivat lähes koko ajan milloin mistäkin ja välillä vaikka karkeista tms, itsestäni se tuntui vieraalta. En koe jääneeni mistään paitsi vaikka minulla ei sisaruksia ollutkaan, on sitä ihmisiä maailmassa muitakin kuin verisukulaiset:) Koen olevani empaattinen enkä ole itsekäs, joten en ihan ymmärrä miksi ainoat lapset olisivat muka jotain tietynlaisia jostain muotista, eihän kukaan meistä ole. En todellakaan saanut sen enempää lapsuudessani kuin muissakaan perheissä, joten mikään lellipentu en koskaan ole ollut. Tuntuu että ne "luulot" ainoista lapsista on juurikin pilalle hemmotellut itsekkäät monsterit. Jotenkin aika surkuhupaisaa kyllä jos ihmiset luokittelevat jonkun tietynlaiseksi vain sen perusteella minkämuotoisesta perheestä tulee:)

Minä olen itse kolmesta sisaresta keskimmäinen, ja uskon kyllä että se vaikuttaa luonteeseeni. Neljästä parhaasta ystävästäni itse asiassa kolme on ainoita lapsia, ja heihin verrattuna olen diplomaattisempi, "kriisi"tilanteissa rauhallisempi ja loogisempi ja ehkä ylipäätään hieman ystävällisempi muita kohtaan.

En tiedä onko kaikki vain sattumaa, mutta juuri noita taitoja sisarusparvessa joutuu joka päivä kehittämään. Toki ainoatkin lapset kohtaavat samankaltaisia tilanteita vaikkapa leikkikavereiden kanssa, mutta on täysin eri asia esim. asua ja kasvaa sisaruksen kanssa samassa huoneessa.

[quote author="Vierailija" time="28.05.2013 klo 15:58"]

Toisin sanoen: se, että ainokaiset eivät lapsena opi ihan yhtä pienestä ja ihan yhtä yleisesti tinkimään omista mielihaluistaan muiden vuoksi eli tekemään kompromisseja - se kyllä vaikuttaa KESKIMÄÄRIN hänen luonteeseensa ja käyttäytymisen tapaansa.

Se ei tarkoita välttämättä itsekkyyttä ja hemmottelua, mutta se tarkoittaa tiettyä itsekeskeisyyttä, vaikeutta ottaa muiden mielipiteitä ja mielihaluja huomioon.

Kun vanhemmilla on vain yksi lapsi, he tinkivät helposti omista toiveistaan ja haluistaan ja toteuttavat lapsen haluja. Kun niitä haluajia onkin kaksi, on jo pakko tehdä enemmän kompromisseja, koska lapset usein haluavat eri asioita kuin sisarus. Ja tämä lisääntyy sitä mukaa kuin lapsimäärä kasvaa. Samaten lasten kyky sietää sitä, että juuri se oma halu ei toteudukaan.

En kutsuisi sitä kuitenkaan itsekkyydeksi kuin ehkä pikemminkin itsekeskeisyydeksi, tavaksi tarkastella asioita oman navan kautta.

Osa oppii hyvinkin kompromissikykyiseksi kasvaessaan, osa ei. Ja tietenkin perheet ja lapset ovat lähtökohdiltaan erilaisia - JOTEN ihan yleissääntö tämä ei tietenkään ole, vaikka keskimääräisesti päteekin.

[/quote]

Oletko ihan tosissasi? Sinähän sen tiedät mikä "keskimääräisesti päteekin":D Mitenkäs pienituloisen perheen ainoa lapsi? Voi raukkaa kun ei ole oppinut tinkimään haluista ja niin itsekäskin vielä...

Ihan noin yleisesti ottaen kyllä naurattaa juurikin nuo ihmisten kuvittelemat stereotypiat joista hesarin kirjoittaja kirjoitti, ihan oikeastiko joku uskoo ihmisen olevan tietynlainen vain hänen perhekokonsa vuoksi? Mielenkiintoista että moni näyttää olevan sitä mieltä että ainut lapsi = pilalle hemmoteltu aina tahtonsa läpi saanut itsekäs tyyppi. Aika negatiivisia kuvitelmia. Tuleekohan nuo mielikuvat siitä, että ihmiset kuvittelevat näin ja ovat kateellisia siitä mielikuvasta, kun luulevat että jotakuta on lapsuudessa lellitty enemmän tms... En oikein keksi nyt yhtäkkiä mikä muu olisi se syy tuollaisen "ryhmän" haukkumiseen (olikos niitä 44% vai sinnepäin..), vähän sama kuin väitettäisiin että vihreäsilmäiset on kaikki niin itsekkäitä tyyppejä...:) Olisi hauska tietää, mistä tuollaiset harhaluulot ihmisille tulevat?

[quote author="Vierailija" time="18.07.2013 klo 03:58"]

Minä olen itse kolmesta sisaresta keskimmäinen, ja uskon kyllä että se vaikuttaa luonteeseeni. Neljästä parhaasta ystävästäni itse asiassa kolme on ainoita lapsia, ja heihin verrattuna olen diplomaattisempi, "kriisi"tilanteissa rauhallisempi ja loogisempi ja ehkä ylipäätään hieman ystävällisempi muita kohtaan.

En tiedä onko kaikki vain sattumaa, mutta juuri noita taitoja sisarusparvessa joutuu joka päivä kehittämään. Toki ainoatkin lapset kohtaavat samankaltaisia tilanteita vaikkapa leikkikavereiden kanssa, mutta on täysin eri asia esim. asua ja kasvaa sisaruksen kanssa samassa huoneessa.

[/quote]

"En tiedä onko kaikki vain sattumaa..."

- No sitä nimenomaan. Vai ihan oikeastiko kuvittelet että kaikki ainoat lapset ovat sinua rauhattomampia, logiikattomampia ja epäystävällisempiä? Hassua että löysit näistä ainoista lapsista vain negatiivisia juttuja ja itsestäsi vain positiivisia;) Oma kokemus lapsuudestani oli kun näin useamman sisarusparin tappelevan lähes kaikesta mahdollisesta teini-ikään asti. Siinä oli logiikka, rauhallisuus ja ystävällisyys kaukana;) No mutta, onhan tämä keskustelu aika koominen kun ei kukaan vähänkään tieteellisesti ajatteleva niputa suurta joukkoa ihmisiä tietynlaiseksi, vain heidän perheensä koon perusteella.

Viestin numero 5 kirjoittaja; puhut täyttä höpöhöpöä.

Lopettakaa suurperheelliset jo noiden valheiden levittely. Olette ilmeisesti sisaruslaumassa oppineet tuon kieroilun ja kiusaamisen, mutta eikö nyt aikuisena voisi jo vähän yrittää kehittää luonnettaan.

Tutkimusten mukaan ainokaiset ovat epäitsekkäämpiä, empaattisempia ja sosiaalisempia kuin sisarukselliset. Suurperheissä kasvaneet ovat kaikista itsekkäimpiä. Tätä asiaa on tutkittu jo vuosikymmeniä, ja tutkimuksia on tehty useita. Kaikissa tutkimustulos on ollut sama.

[quote author="Vierailija" time="28.05.2013 klo 19:46"]

Kaikkein huonommin käyttäytyvät lapset jotka olen tavannut on minilapsista perheistä. itse olen 4 sisaruksen perheestä ja olen vanhin. Aina sai tapella omasta osuudestaan, ei meillä mistään jakamisesta tai solidaarisuudesta ollut kysymys vaan jostain ihan muusta.

Itselläni on vain 1 lapsi, osaa jakaa, on empaattinen ja täysin erilainen kuin vaikka veljeni lapset joita on 4. On harhaluulo että ainoita lapsia hemmoteltaisiin, yleensä ne hemmotellut lapset ovat monilapsisten perheiden kuopus. Se on kaikkein pahin tyranni.

Itse en ole sisarusteni kanssa missään tekemisissä aikuisiälläkään, meillä on aina ja tulee olemaan ihan omat kaveripiirit. Siksi en ole tuntenut mitään velvollisuutta tehdä lapselleni sisaruksia että sitten joskus ovat läheisiä kun tiedän ettei näin välttämättä ole. Toki on toisenlaisiakin sisarussuhteita mutta että automaattisesti oletetaan että sisarukset olisivat parhaat ystävät niin ei todella näin ole. Eikä muissakaan perheissä jotka tiedän.

Lellittyjä ovat perheiden kuopukset, ei ainokaiset. Ainokaisten sitäpaitsi pitää osata olla paljon sosiaalisesti lahjakkaampia koska niitä ystäviä ja kavereita pitää oikeasti hankkia eikä niiden kanssa voi käyttäytyä kuin apina niinkuin omien sisarusten kanssa.

[/quote]

Luin kerran jutun jostain naistenlehdestä. Jossan Lapissa suuren perheen kuopus, lellitty, oli tappanut ihmisiä kun oli kiukustunut. Itsellä sama kokemus, että perheessä jossa tehdään lauma kakaroita, on äidillä joku ikuisen vauvan syndrooma ja sitä kuopusta pidetään lellittynä ja vauvana ja on usein aika paska.

No naurettavaa on oman erinomaisuuden korostaminen. On se sitten ylemmyydentunnetta siitä että on yksi lapsi tai monta. 

Välittämistä ja muiden huomioonottamista todellakin oppii muuallakin kuin lapsuudenperheessä sisarusten kanssa. Lapsellinen ajatus että tuollaisiin taitoihin tarvitaan sisarus. Ja toisaalta pienen ikäron tuomaa leikkikaveria on vaikea korvata. Juurikin perheen lomat jne. 

Mitä jos ei kilpailtaisi kumpi on parempi vaan ihan hyväksyttäisi se että kautta aikojen on ollut yksi- ja monilapsisia perheitä ja suurin osa heistä on hyvinkin normaaleja.

Molemmissa puolensa mutta kusipäisyys ei kyllä ole kiinni siitä onko sisaruksia vai ei.

[quote author="Vierailija" time="13.07.2013 klo 23:21"]

Molemmissa puolensa mutta kusipäisyys ei kyllä ole kiinni siitä onko sisaruksia vai ei.

[/quote]

Kyllä se kusipäisyys on kiinni sisarusten määrästä. Tutkimusten mukaan suurperheiden lapset ovat itsekkäitä, julmia, epäempaattisia ja kieroja.

[quote author="Vierailija" time="28.05.2013 klo 16:03"]

Joo, jos vanhemmat kohdistavat kaikki resurssinsa siihen ainoaan lapseen, voi olla lopputulos vähemmän toivottava. Mutta kannattaa muistaa sekin, että jos perheessä on vaikeuksia ja vanhempien huomio kiinnittyy niihin, ainoa lapsi voi jäädä tosi yksin, kun ei ole toisia sisaruksia samassa veneessä vertaistukena. 

[/quote] Ainoalla lapsella voi olla veli ja siskopuolia. Tapaavat esim joka toinen viikonloppu ja lomilla ja aina tarvittaessa. Näin meillä.

[quote author="Vierailija" time="29.05.2013 klo 14:31"]

Minä en ole huomannut työelämässä, ystäväpiirissä tai omassa perheessäni mitään korrelaatiota sisaruussuhteiden puuttumisen ja itsekkyyden välillä. Aikuiset ihmiset ovat aikuisia ihmisiä ja he tietävät, miten heidän oletetaan käyttäytyvän.

[/quote]

Heh, meidän työpaikan kamalin ihminen on ainoa lapsi. Todella tuittupäinen, ragequittaa kokouksista, on varsinainen prinsessa jne. Huvittavinta on, että hänellä itsellään on kolme lasta, mutta eipä ole äitiys yhtään kasvattanut häntä. Onneksi sai sentään poikia, ettei ole tarvinnut prinsessan roolistaan luopua perheessään. Menopaussi on tuloillaan, joten meno varmaan pahenee lähivuosina.

Sitten toisaalta... meidän työpaikkamme ihanin ihminen on ainoa lapsi. Todella ammattitaitoinen, asiantunteva, asiallinen, mutta huumorintajuinen ja ystävällinen, halukas tekemään ratkaisuja.

Eli enpä sanoisi yhtään mitään asiasta suuntaan tai toiseen.

[quote author="Vierailija" time="13.07.2013 klo 23:08"]

Luin kerran jutun jostain naistenlehdestä. Jossan Lapissa suuren perheen kuopus, lellitty, oli tappanut ihmisiä kun oli kiukustunut.

[/quote]

Jos olisit kertonut samalla tavalla toimineesta ainokaisesta, olisi tämäkin ketju jo 10 sivua pitkä ja täynnä ainokaisia haukkuvia viestejä. Kaikki suurperheiden mammat kuorossa haukkuisivat, kuinka ne ainokaiset ovat niin kamalia. Mutta nyt kun kyseessä on suurperheen lapsi, ei kukaan ole kommentoinut viestiisi mitään. Suurperheeseen syntynyt saa tehdä mitä vaan. Heille kaikki on sallittua. Suurperheeseen syntyminen vapauttaa kaikesta vastuusta.

[quote author="Vierailija" time="29.05.2013 klo 14:22"]

Montahan aloitusta meinaat tehdä aiheesta.

Olen edelleen sitä mieltä, että kolumni ei nyt niin erikoinen ollut. Jokaisesta asiasta ihmisellä on stereotypioita. Suurperheen lapsi on sellainen ja suurperheen äiti on tällainen ja pojat on tuollaisia ja tytöt tällaisia.

Mikä teistä ainoista lapsista tekisi sen erikoisempia stereotypioissa kuin "neekereistä ja mustalaisista"

[/quote]

Jos suurperheen lapsi olisi kirjoittanut kolumnin suurperheisiin kohdistetuista ennakkoluuloista ja stereotypioista, olisit sinäkin ylistänyt kolumnin maasta taivaaseen saakka. Mutta ainoat lapset eivät ilmeisesti saisi sanoa mitään. Heidän olisi mielestäsi vain kiltisti kuunneltava ja kärsittävä, kun suurperheelliset haukkuvat heitä.

Tällä palstalla on ollut useita ketjuja, joissa aiheena on ollut ainokaisten ja heidän vanhempiensa haukkuminen. Mutta mitään ainokaisiin liittyvää positiivista, tai edes neutraalia ei palstalla mielestäsi saisi olla. Ei edes puolustuspuhetta.