Lue keskustelun säännöt.
Onko teillä kellään rumia lapsia? :(
25.05.2013 |
Tuntuupas pahalta, vaikkakin kauheaa edes myöntää tällaista. Lapsille en ajatuksiani näytä missään nimessä, mutta kyllähän tämä hieman harmittaa. Lapset tuntuu perineen meiltä vanhemmilta ne huonoimmat piirteet, lapsia siis 3, ja eivät enää pikkuisia, joten kasvonpiireet on aika hyvin jo muotoutuneet. Harmittaa etenkin tyttären puolesta, itse kun olen tottunut että kiva ulkonäkö on plussaa ja siitä on paljon iloa elämässä. Miten teillä muilla joiden lapset oikeasti ei ole siitä näteimmästä päästä, onko löytynyt seurustelukumppania? Onko ollut kiusaamista? Minua surettaa etenkin poikani puolesta, kun ei ole tyttöjen mieleen ja selvästi häntä itseäänkin harmittaa ja on sen ääneen sanonutkin.
Kommentit (46)
[quote author="Vierailija" time="26.05.2013 klo 00:43"]
Kumpi on parempi:
a) Sanoa lapselle rehellisesti, että olet äidin mielestä ruma mutta me pidetään sinusta silti huolta. Älä pelkää.
vai
b) Yrittää teeskennellä, että lapsi on kaunis.
Eikö b-vaihtoehdossa ole se vaara, että lapsi ymmärtää sen niin, että vain kauniista pidetään huolta, että vain kauniilla on ihmisarvo, että jos äiti huomaisi miten ruma oikeasti on, niin sitten äiti hylkäisi?
[/quote]
Mitä ihmeen vaihtoehtoja nuo oikein edes ovat? En ole ikinä sanonut kenellekään että tämä olisi ruma, enkä voisi kuvitella sanovani niin lapselle, en ikinä. Jos lapselle jää mieleen se että vanhempienkin mielestä olin ruma, niin kivat ulkonäkökompleksit siitä saa. Jos rakastaa lastaan niin tässä näkee paljon hyvää ja kaunista, joista kertomisessa ei ole mitään valehtelemista. Ja ei näiden tarvitse edes olla ulkoisia seikkoja. Lapselle olisi hyvä rakentaa terve itsetunto, jonka ei pitäisi perustua ulkonäköön, mutta rumaksi nimittelemällä tekee ulkonäöstä ison asian.
Kirjoitin jo viestin nro.9 ja tosiaan kärsin syömishäiriöstä, josta yritän parantumisprosessissa on tullut huomattua miten kaukaa lapsuudesta osa tähän johtaneista tekijöistä juontaa. Kyllä sille lapselle merkitsee se että pitääkö äiti häntä kauniina. Vaikka kuinka muut ominaisuudet saisi kehuja, mutta jos äiti antaa ymmärtää että ulkonäössä on hävettävää niin se ei voi vaikuttaa ja paljon. Ei toki varmasti aina vaikuta näin vahvasti. Mutta minulla vaikutti, toki isoja tekijöitä on monia muitakin, mutta kyllä ne tilanteet joissa äiti on sanonut pahasti ulkonäöstä muistaa todella tarkasti. Ja äitini ei varmasti tehnyt sitä tahallaan, ja on ja on ollut todella suurena tukena minulle ja tiedän voivani turvautua häneen tapahtui mitä tahansa. Lapsi vaan haluaa yleensä olla vanhemilleen ylpeyden aihe, ja jos tuntuu siltä ettei olekaan tarpeeksi hyvä, vaikka se ei olisikaan totta, mutta jos edes hetkellisesti tuntuu siltä, se voi olla iso kolaus lapsen itsetunnolle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Entäs jos lapsi kysyy, että hei äiti, olenko mä susta ruma?
Otan osaa. Minullakin on erittäin ruma lapsi. Erittäin paljon minua ärsyttään hänen karvaisuus. Miten jollakin voi kasvaa karvoja noin paljon? Voiko 16 v. lapselle sanoa, että olet ällöttävän karvainen?
Minä olin ruma lapsi, murrosikä muutti minut kauniiksi. Mun lapset on olleet syntyessään rumia, esikoinen kuin vanha ukko ja kuopuksella ei ollut alaleukaa ollenkaan.nyt kun esikoinen on 5v, on oikea hurmuri jo, oikeasti tosi kaunis. Ja pikkuvelikin on muuttunut silmissä, olen varma että hänestäkin tulee mieletön söpöliini. Murrosikä tekee ihmiselle paljon, silloin rumista ankanpoikasists kuoriutuu joutsenia, näin kävi itsellenikin. Meni tosin vuosia saada itsetunto kohdilleen, ymmärtää muuttunut kehonkuva.
Mun vanhempani aikanaan muisti jatkuvasti mainita painostani, että liikaa oli ja ei saa syödä jne.
Olin aina korkeintaan normaalipainoinen, usein alipainoinen. Äitini esim. painaa yli 100 kg.
Kun katson lapsuudenkuviani, ei niissä vikaa ole. Näytän samalta kuin lapseni nyt ja än on täydellinen, ihana, suloinen, kaunis. Pitkä, hoikka, vaaleat kiharat, isot silmät ja kaikki niin kohdallaan kuin voi toivoa. Virheetön.
En edes olisi osannut toivoa noin ihanaa lasta. Ja hänen mielestään minä olen kaunis ja ihana! Ja sen hän sanoo vähint. joka päivä.
Se tekee todella hyvää. En kuitenkan ikinä pääse siitä, että kasvoin pilkattuna, "lihavana" rumana lapsena. Näytin lapsena aika samalta kuin oma ihanaiseni nyt. Vanhemoani vain aina moittivat ja pilkkasivat. Kehuminen olisi muka tehnyt ylpeäksi.
Minun kasvatukseni teki minut aina rumaksi omissa silmissäni. Sain oppia, että paino ja ulkonäkö on tärkeää, ihmisarvon mitta.
Onneksi oma lapseni on prinsessamaisen kaunis, laiha ja herttainen...
[quote author="Vierailija" time="25.05.2013 klo 17:36"]
"kauneus on katsojan silmässä" on kyllä yksi valheellisimmista sanonnoista.
Jotkut piirteet vaan ovat sellaisia että niitä pidetään universaalisesti rumina. Evoluution tuotosta.
[/quote]
Jaah. No miten selität sen, että joitain ihmsiä, joita minä pidän äärettömän hyvännäköisinä, ystäväni pitää rumina ja päinvastoin?