Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Nainen 40v. - mikä on vikana kun miestä ei löydy?

Vierailija
24.05.2013 |

Eli faktat itsestä: Eronnut kuusi vuotta sitten, ei lapsia, eron jälkeen vain yksi suhde joka kesti kahdeksan kuukautta. Akateeminen koulutus ja työpaikka, uraa on tehty ja siihen on käytetty aikaa, mutta enää se uraputki ei ole tärkeä. Ulkonäkö on omasta mielestä ihan ok, en pysäytä liikennettä, enkä satuta kenenkään silmiä. Liikun paljon ja vietän vapaa-ajan ulkoillen ja luonnossa. Tyyliltäni ja vaatetukseltani olen aika rento, ehkä liiankin rento, niin että saatan antaa itsestäni turhankin nuoren tai nuorekkaan kuvan. Arvoiltani taidan olla kallellaan sinne viherhippivasuri suuntaan. Ensitapaamisella taidan antaa itsestäni vähän ujon ja varautuneen kuvan, mutta tutumpien ihmisten seurassa olen aika sanavalmis, tykkään hurtimmastakin huumorista, ja tykkään keskustella ja olla vaikka erimieltäkin asioista.

Tykkäisin sellaisesta vähän rempseämmästä miehestä, mutta minua lähestyvät useimmiten ne enemmän nössykät. Olen yrittänyt olla avoin heillekin, mutta tutustuttuaan paremmin he tuntuvat pelästyvän pois. Tai sitten, niin kuin tuossa kahdeksan kuukauden seurustelusuhteessa, ei siitä lopuksi mitään tullut kummankaan mielestä kun olimme niin epäsuhtainen pari. Varatuilta miehiltä sitten, myös niiltä reippaammilta, olen saanut aika paljonkin kiinnostusta, mutta ei tällä iällä viitsi hukata aikaa sellaiseen.

Mikä vialla? Mikä avuksi?

Kommentit (36)

Vierailija
1/36 |
24.05.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen samanikäinen ja samassa tilanteessa. Mulla erosta 8 vuotta ja viimeiset pari vuotta olen kaivannut kumppania elämääni. Mutta ei ole helppoa ei. Sama juttu mulla eli varatut kyllä flirttaa ja osoittaa kiinnostusta, mutta vapaat miehet ei. Toinen ryhmä on että hyvin nuoret miehet kiinnostuu seksimielessä, mutta ei minua sellainen kiinnosta, minä haluaisin nimenomaan elämänkumppanin enkä jotain puumaseksiä.

Mulla myös periaatteessa ihan hyvät "speksit": akateeminen koulutus, hyvä palkka, omistus-rivitaloasunto, ei lapsia, olen hoikka ja ihan ok näköinen, olen rento ja huumorintajuinen. Mutta ei nappaa. Ja mulla sama ongelma kuin ap:llä, että sellaiset hissukat miehet, jotka mulle kyllä kelpaisivat mainiosti, pelkäävät minua, koska olen varsin nopea liikkeissäni, puhelias ja äänekäs, vähän roisi huumorintajultani. Nettideittailua kun olen yrittänyt niin tosiaan ne kunnollisen tapaiset miehet vaikuttavat jotenkin suorastaan pelkäävän minua. 

Olen ajatellut että pääongelma asiassa on ikä - hyviä vapaita miehiä vaan on ikäryhmässä aika vähän ja niistä on siksi kova kilpailu. Toinen ongelma on akateemisuus ja mulla Helsingissä asuminen - maaseudun miesten ohella akateemiset suurten kaupunkien naiset on vaikeiten pariutuva ryhmä tässä maassa. Jotenkin myös tuntuu että monet miehet etsii tänä päivänäkin jotain nöyrän ja hiljaisen oloista kodin hengetärtä, ja siksi niitä kammottaa huomattavasti eloisampi ja vilkkaampi nainen - sellainen halutaan sänkykaveriksi, mutta ei vaimoksi.

Vierailija
2/36 |
24.05.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen tuota ikäasiaa minäkin miettinyt, vaikka kyllä jotkut tämänkin ikäiset näyttävät pariutuvan aika helposti, kun lähtevät toiselle kierrokselle. Mutta nettideittailussa ikä varmasti on rasite, koska suurinpiirtein itseni ikäiset hakevat järjestään nuorempaa kumppania. Ja juu, eloisa ja vahva nainen tosiaan näkyy kelpaavan sänkyyn kaveriksi, mutta sen enempää ei sitten kiinnostakaan.

Mielessä myös on käynyt että ehkä eronneet miehet joilla on jo lapsia vierastavat lapsetonta naista, pelkäävät että lapsia pitää alkaa hankkimaan uudestaan ja nopeasti. Tai että lapsettomana en osaisi olla heidän lasten kanssa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/36 |
24.05.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="24.05.2013 klo 10:52"]

Mielessä myös on käynyt että ehkä eronneet miehet joilla on jo lapsia vierastavat lapsetonta naista, pelkäävät että lapsia pitää alkaa hankkimaan uudestaan ja nopeasti. Tai että lapsettomana en osaisi olla heidän lasten kanssa.

[/quote]

Joo osalla on tuo pelko tosiaan kova. Minullakin eräs suht lupaavan tuntuinen nettideittailu päättyi siihen ettei mies päässyt yli pelostaan, etteikö minuun sittenkin iske kauhea vauvakuume, ja kun hänen lapsi oli jo aikuinen niin hän ei halunnut keski-iässä missään nimessä toiselle lapsikierrokselle. 

Joskus olen saanut myös sellaista palautetta että täytyy olla jotain erityistä vikaa ikäisessäni naisessa joka ei ole lapsia hankkinut. Minulla lapsettomuuden syy on että kun olin naimisissa, mies ei missään nimessä halunnut lapsia, häntä kiinnosti matkustelu ja rento elämä ilman vastuita ja velvoitteita.

Vierailija
4/36 |
24.05.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vapaita miehiä kyllä riittää, tällä viikolla oli Hesarissa juttua, että jo Espoossa saati muissa kehyskunnissa Hyvinkäälle saakka, on enemmän vapaita miehiä kuin naisia. Ei siis tarvitse lähteä hakemaan puolisoa Kainuusta.

Mulle tuli mieleen, että jos tuot kovasti esille vihervasemmistolaisuuttasi, se ei välttämättä viehätä ikäisiäsi miehiä, jotka käy töissä ja maksaa veroja. Sori vaan. Saathan sä olla mitä olet, mutta älä jauha arvomaailmastasi ekoilla treffeillä. Miehet ei pelkää iloisia ja äänekkäitä naisia, vaan fanaattisia paasaajia. Siinä olisi ero, vaikutatko kivalta vai hankalalta.

Vierailija
5/36 |
24.05.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sama juttu, mies ei halunnut lapsia ja itseasiassa tämä oli yksi (vaan ei ainut) niistä eroon johtaneista syistä. Noh, eipä ole onnannut sen paremmin muidenkaan miesten kanssa, ja siksi varmaan aina joskus alan tekemään analyysia siitä missä se vika oikein piilee, minussa, miehissä, vai vaan olosuhteissa.

Mutta ei tosiaan vapailla markkinoilla ihan hirveästi näytä miehiä liikkuvan, tai ainakaan minkään harrastuksien tai työrientojen parissa en tapaa juuri muita kuin varattuja. Jokusen, aika onnettoman tapauksen olen torjunut ihan suoralta kädeltä. En tiedä tekeekö se minusta turhan krantun, mutta en usko että suhteesta tulee mitään miehen kanssa jota en halua päästää käsivarren mittaa lähemmäksi itseäni : )

Vierailija
6/36 |
24.05.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="24.05.2013 klo 11:04"]

Vapaita miehiä kyllä riittää, tällä viikolla oli Hesarissa juttua, että jo Espoossa saati muissa kehyskunnissa Hyvinkäälle saakka, on enemmän vapaita miehiä kuin naisia. Ei siis tarvitse lähteä hakemaan puolisoa Kainuusta.

Mulle tuli mieleen, että jos tuot kovasti esille vihervasemmistolaisuuttasi, se ei välttämättä viehätä ikäisiäsi miehiä, jotka käy töissä ja maksaa veroja. Sori vaan. Saathan sä olla mitä olet, mutta älä jauha arvomaailmastasi ekoilla treffeillä. Miehet ei pelkää iloisia ja äänekkäitä naisia, vaan fanaattisia paasaajia. Siinä olisi ero, vaikutatko kivalta vai hankalalta.

[/quote]

Varmaan ihan totta, en minäkään viihdy miehen kanssa joka paasaa omia näkemyksiään. Mutta en koe näistä kauheasti paasanneeni enkä ole mikään aktivisti, enemmän niin että kerron jos tulee puhetta. Voi kyllä olla, että jotkut miehet pitää hankalana jo ihan siitä syystä, että sanon oman mielipiteeni enkä vain ryhdy myötäilemään.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/36 |
24.05.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kysymys: eikö teitä muita koskaan houkuta varattu mies? Tarkoitan, että toki me kaikki ensisijaisesti olemme kiinnostuneita vapaista miehistä, mutta ottamalla kontaktia varattuun mieheen voi joskus yksinkertaisesti saada kaapattua tämän itselleen. Anteeksi ikävän kuuloinen ilmaisu. Mutta noinhan se menee.

Moraalikysymys on asia erikseen, en pidä sitä mitenkään hyvämoraalisena tekona. Tarkoitan enemmänkin ehkä tilanteita joissa on itse aidosti ihastunut mieheen ja vakavasti kiinnostunut miehestä, joka on varattu. 

T. eronnut 40v. nainen jolla lapsi; jota varatut miehet myös kyyläävät, yhteen heistä olen ollut jo vuosia hyvin ihastunut (miehellä lapset jo lähes aikuisia)

Vierailija
8/36 |
24.05.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="24.05.2013 klo 11:13"]

Olen minäkin vuosien varrella parikin kertaa ihastunut varattuun, toinen joka oli työkaverini tuntui suorastaan sielunkumppanilta ja vetovoimaa oli kaikin tavoin ilmassa. Mutta minä suhtaudun avioliittoon hyvin vakavasti enkä ikinä missään nimessä sallisi itselleni varattujen kanssa mitään kuvioita. Tyydyn vaan itsekseni yksin fantasioimaan sitten, se kun ei loukkaa ketään ;-)

t. 2

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/36 |
24.05.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="24.05.2013 klo 11:09"]

[quote author="Vierailija" time="24.05.2013 klo 11:04"]

Vapaita miehiä kyllä riittää, tällä viikolla oli Hesarissa juttua, että jo Espoossa saati muissa kehyskunnissa Hyvinkäälle saakka, on enemmän vapaita miehiä kuin naisia. Ei siis tarvitse lähteä hakemaan puolisoa Kainuusta.

Mulle tuli mieleen, että jos tuot kovasti esille vihervasemmistolaisuuttasi, se ei välttämättä viehätä ikäisiäsi miehiä, jotka käy töissä ja maksaa veroja. Sori vaan. Saathan sä olla mitä olet, mutta älä jauha arvomaailmastasi ekoilla treffeillä. Miehet ei pelkää iloisia ja äänekkäitä naisia, vaan fanaattisia paasaajia. Siinä olisi ero, vaikutatko kivalta vai hankalalta.

[/quote]

Varmaan ihan totta, en minäkään viihdy miehen kanssa joka paasaa omia näkemyksiään. Mutta en koe näistä kauheasti paasanneeni enkä ole mikään aktivisti, enemmän niin että kerron jos tulee puhetta. Voi kyllä olla, että jotkut miehet pitää hankalana jo ihan siitä syystä, että sanon oman mielipiteeni enkä vain ryhdy myötäilemään.

[/quote]

Joo ja sellaisella miehellä sä et tekisikään mitään, joka ei siedä eri mieltä olemista. :) Mulla itselläni toimi se, että olen ystävällinen, iloinen, hyväntuulinen, seurallinen jne. Miehet ihastui muhun, koska vaikutin ihmiseltä, jonka kanssa on hyvä olla. Sain monesti siipeenkin kuten me kaikki, mutta se oikea myös löytyi lopulta. Hänkin oli tykännyt aluksi nimenomaan iloisuudestani.

Sitä ennen nuorempana olin vähän paasaajatyyppi, jota miehet pelkäsikin. Piti tavallaan päteä älyllä ja olla sanavalmis, vaikka olin lähinnä rasittava. Siksi halusin varmistaa, ettet mene samaan lankaan. Omat mielipiteet on hyvä juttu, mutta fanaattisuus on kaameaa.

Vierailija
10/36 |
24.05.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="24.05.2013 klo 11:13"]

Kysymys: eikö teitä muita koskaan houkuta varattu mies? Tarkoitan, että toki me kaikki ensisijaisesti olemme kiinnostuneita vapaista miehistä, mutta ottamalla kontaktia varattuun mieheen voi joskus yksinkertaisesti saada kaapattua tämän itselleen. Anteeksi ikävän kuuloinen ilmaisu. Mutta noinhan se menee.

Moraalikysymys on asia erikseen, en pidä sitä mitenkään hyvämoraalisena tekona. Tarkoitan enemmänkin ehkä tilanteita joissa on itse aidosti ihastunut mieheen ja vakavasti kiinnostunut miehestä, joka on varattu. 

T. eronnut 40v. nainen jolla lapsi; jota varatut miehet myös kyyläävät, yhteen heistä olen ollut jo vuosia hyvin ihastunut (miehellä lapset jo lähes aikuisia)

[/quote]

No joo, mun moraali on sen verran joustava, että en voi kieltää. Kyllä niiden varattujen joukossa on hyvinkin houkuttelevia miehiä, ja kokeiltu on tätäkin. Eihän sitä tietenkään voi ikinä tietää, joku saattaisi olla lähtövalmis. Kuitenkin luulen, että varattujen kanssa vehtaaminen on useimmiten ajanhukkaa, siis ainakin jos partneria itselleen haluaa. Tällä hetkellä varmaan vaatisi aika paljon, että viitsisin alkaa elättelemään mitään haaveita varatun miehen suhteen. Ap.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/36 |
24.05.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

En mä ainakaan haluaisi miestä, joka pettää vaimoaan. Saati että haluaisin sellaisen vaimoksi.

Vierailija
12/36 |
24.05.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hmm. käly on 43v, lapseton nainen. Tosi mukava pieninä annoksina mutta parisuhteet kariutuu uskomattomaan mustasukkaisuuteen ja kaikkitietävyyteen. Olisikos ap:ssä jotain samaa?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/36 |
24.05.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ap, kuulostat ihan minulta. Sillä erotuksella että minä tykkään niistä nössyköistä :)

Parikymppisenä vielä luulin tykkääväni räväkämmistä miehistä, mutta en sitten jaksanut heitä. Jossakin vaiheessa hoksasin että minulla on kivempaa nössykän kanssa.  Hekin kun osoittautuvat riittävän pitkän tutustelun jälkeen hauskoiksi tyypeiksi joiden kanssa voi yhdessä ottaa välillä vähän räväkämminkin jos sille päälle sattuu. Eivätkä he mitää nössyköitä ole enää siinä vaiheessa kun ovat kunnolla tulleet tutuiksi ;)

Jos sinä kuitenkin tykkäät niistä rempseämmistä mieheistä, niin sitten sinun täytyy pystyä antamaan itsestäsi rempseämpi ensivaikutelma. Muuten nämä miehet pitävät sinua 'tylsänä nössykkänä'. Eivät he semmoista halua perässä vedettäväksi.

Vierailija
14/36 |
24.05.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="24.05.2013 klo 11:31"]

Hmm. käly on 43v, lapseton nainen. Tosi mukava pieninä annoksina mutta parisuhteet kariutuu uskomattomaan mustasukkaisuuteen ja kaikkitietävyyteen. Olisikos ap:ssä jotain samaa?

[/quote]

Mustasukkaisuus on karissut pois vuosien varrella, joskus kaksvitosen olin aika mustis, mutta silloin siihen oli aihettakin ex-miehen kanssa. Eron jälkeen en juuri ole edes päässyt siihen vaiheeseen miesten kanssa, että jotain mustasukkaisuutta voisi ilmaantua. Siinä kahdeksan kuukautta kestäneessä suhteessa mies oli vähän nuorempi ja itseasiassa toivoi, että olisin ollut mustasukkaisempi, hänen mielestä mustasukkaisuuden puute oli välinpitämättömyyttä. Kaikkitietävyydestä en oikein osaa sanoa mitään, en mitenkään heti tunnista sitä itsessäni, mutta muiden mielipiteestä en tiedä. Ap.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/36 |
24.05.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="24.05.2013 klo 11:20"]

 Mulla itselläni toimi se, että olen ystävällinen, iloinen, hyväntuulinen, seurallinen jne. Miehet ihastui muhun, koska vaikutin ihmiseltä, jonka kanssa on hyvä olla. Sain monesti siipeenkin kuten me kaikki, mutta se oikea myös löytyi lopulta. Hänkin oli tykännyt aluksi nimenomaan iloisuudestani.

Sitä ennen nuorempana olin vähän paasaajatyyppi, jota miehet pelkäsikin. Piti tavallaan päteä älyllä ja olla sanavalmis, vaikka olin lähinnä rasittava. Siksi halusin varmistaa, ettet mene samaan lankaan. Omat mielipiteet on hyvä juttu, mutta fanaattisuus on kaameaa.

[/quote]

Mulla (olen nro 2) tuo seurallisuus on pieni ongelma. Olen nimittäin aika introvertti tyyppi luonnostani, en kauheasti puhu ylimääräistä vaan sitten vaan kun on asiaa. En kuitenkaan  ole pätkääkään ujo vaan ulosanti on hyvinkin rohkeaa kun sitten on jotain asiaa. Ehkä tämä kombinaatio on juuri se pelottava miesten mielestä. 

Enkä kyllä halua yrittää muuttaa itseäni ihan eri ihmiseksi "kelvatakseni" jollekin - mieluummin yksinkin kuin se että minun täytyisi koko ajan teeskennellä iloista small-talkin juttelijaa. Toivon etttä niitä olisi maailmassa muitakin, ja vielä vapaana, jotka kuten exäni, ihastuisivat minuun juuri minuna, kuten hän sanoi: äärimmäisen energisenä tahtonaisena joka menee ja tekee eikä puhu paskaa :D

Vierailija
16/36 |
24.05.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="24.05.2013 klo 11:36"]

[quote author="Vierailija" time="24.05.2013 klo 11:31"]

Hmm. käly on 43v, lapseton nainen. Tosi mukava pieninä annoksina mutta parisuhteet kariutuu uskomattomaan mustasukkaisuuteen ja kaikkitietävyyteen. Olisikos ap:ssä jotain samaa?

[/quote]

Mustasukkaisuus on karissut pois vuosien varrella, joskus kaksvitosen olin aika mustis, mutta silloin siihen oli aihettakin ex-miehen kanssa. Eron jälkeen en juuri ole edes päässyt siihen vaiheeseen miesten kanssa, että jotain mustasukkaisuutta voisi ilmaantua. Siinä kahdeksan kuukautta kestäneessä suhteessa mies oli vähän nuorempi ja itseasiassa toivoi, että olisin ollut mustasukkaisempi, hänen mielestä mustasukkaisuuden puute oli välinpitämättömyyttä. Kaikkitietävyydestä en oikein osaa sanoa mitään, en mitenkään heti tunnista sitä itsessäni, mutta muiden mielipiteestä en tiedä. Ap.

[/quote]

Ok, en tarkoittanut olla ilkeä, ajattelin vaan että oletko miettinyt tätä puolta. Kälyn yksi exä on jäänyt meidän perheen hyväksi ystäävksi ja on jossain ohimennen todennut että mustasukkaisuus oli pahinta, myös toinen ex-sulhaskandidaatti on miehelle todennut samaa. Harmi vaan, sillä tiedän että kälyllä on ollut jo vuosia vauvakuume ja taitaa olla aika ajanut sen toiveen ohi :(

Ohis vaan

Vierailija
17/36 |
24.05.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="24.05.2013 klo 11:32"]

Ap, kuulostat ihan minulta. Sillä erotuksella että minä tykkään niistä nössyköistä :)

Parikymppisenä vielä luulin tykkääväni räväkämmistä miehistä, mutta en sitten jaksanut heitä. Jossakin vaiheessa hoksasin että minulla on kivempaa nössykän kanssa.  Hekin kun osoittautuvat riittävän pitkän tutustelun jälkeen hauskoiksi tyypeiksi joiden kanssa voi yhdessä ottaa välillä vähän räväkämminkin jos sille päälle sattuu. Eivätkä he mitää nössyköitä ole enää siinä vaiheessa kun ovat kunnolla tulleet tutuiksi ;)

Jos sinä kuitenkin tykkäät niistä rempseämmistä mieheistä, niin sitten sinun täytyy pystyä antamaan itsestäsi rempseämpi ensivaikutelma. Muuten nämä miehet pitävät sinua 'tylsänä nössykkänä'. Eivät he semmoista halua perässä vedettäväksi.

[/quote]

Miten onnistut olemaan pelottamatta "nössyköitä" pois? Koitatko tietoisesti olla vähän varovainen tai toppuutella itseäsi? : ) Ap.

Vierailija
18/36 |
24.05.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="24.05.2013 klo 11:04"]

Vapaita miehiä kyllä riittää, tällä viikolla oli Hesarissa juttua, että jo Espoossa saati muissa kehyskunnissa Hyvinkäälle saakka, on enemmän vapaita miehiä kuin naisia. Ei siis tarvitse lähteä hakemaan puolisoa Kainuusta.

[/quote]

Suuri sinkkumiesten määrä esim. Espoossa tarkoittaa lähinnä Otaniemessä asuvia teekkareita, jotka lienevät iältään vähän kahdenkympin päälle, ei siis ehkä välttämättä ykkösvaihtoehto nelikymppiselle joka hakee vakavaa suhdetta. Sama aika monessa pääkaupunkiseudun kunnassa, opiskelijamiehiä nuo ovat pääasiassa.

Vierailija
19/36 |
24.05.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

Yksi ajatus tähän vielä... Olen huomannut, että usein 40-50 v miehet ovat arvoiltaan ja elämäntavoiltaan hyvin vanhoillisia, kun taas samanikäiset naiset moderneja. Ongelmaa kuvaavat ääriesimerkit on ekologisia arvoja arvostava, kulttuuria harrastava, kasvis- tai jotain eksoottisempaa ruokaa syövä, tasa-arvoa kannattava nainen, joka kohtaa nettitreffeillä lähinnä miehiä joita ei kiinnosta muu kuin käydä töissä, syödä sitä perunaa ja lihasoossia ja nukkua, ja jonka mielestä naisen kuuluu olla "kodinkone" ja miehelle kuuluu lähinnä ehkä jotain remontti- ja ulkohommaa. 

Olen törmännyt itse tuontapaisiin, ja suurin ongelma on että niiden kanssa on mahdoton keskustella koska heitä ei kiinnosta mikään syvällisempi keskustelu, saati "maailmanparantaminen", heidän elämänsä on jo 20 vuotta ehkä kulkenut omia ratojaan eikä mies halua niistä millään tasolla poiketa, paitsi että se rouva olisi kiva löytää siihen vierelle ruoan laittajaksi ja seksikaveriksi.

Vierailija
20/36 |
24.05.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

En oikein ymmärrä. Itsekin eronneena ja uusperheen perustaneena olen seurannut 35-40 vuotiaiden ystävieni miehen saanti yrityksiä. Vika on yleensä siinä, että haetaan just sitä mikä ei sovi itselle. Yksi hakee liian komeaa kun itse on ihan tavallinen. Komeat miehet haluaa kaunottaret rinnalleen. Jne. Just räväkkä hakee hissukkaa. Unohtakaa mitkään kriteerit. Tutustukaa ihmisen sydämeen, sieluun, mieleen. Antakaa intuition, vaistojen ja feromonien viedä näyttäisi se vastapuoli miltä tahansa. Yleensä kyllä ulkonäkökin miellyttää jos luonne ja persoona on ihana. Unohtakaa kaikki säännöt ja pelit. Milloin seksiä, kuka soittaa, milloin voi soittaa tai laitta tekstaria yms. Nämä vanhatpiiat on ihankuin teinejä välillä. Hirveän epävarmoja itsestään ja kaikesta mitä voi tehdä, laittaa päälle, puhua yms. Olkaa omia itsejänne!!!

Rakkauden täytteistä kesää <3

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yksi seitsemän viisi