Sinä joka pidät työstäsi, mitä työtä teet?
Kommentit (908)
Lukion apulaisrehtori. Työ on vastuullista, vaihtelevaa ja luovaa sekä sisältää paljon organisointia. Palkka on hyvä.
Henkilökohtainen avustaja. Tapaan työssäni monenlaisia ihmisiä, joiden elämää pääsen seuraamaan niin arkena kuin juhlana. Saan olla monessa mukana ja nähdä ja kokea paljon sellaista, joka ei missään muussa työssä onnistuisi. Olen myös oppinut nauttimaan elämän pienistä iloista sen sijaan, että surisin pientä palkkaani ja kadehtisin kaikkea sitä mihin naapureillani ja monilla kavereillani on varaa.
On totta, että pieni osa avustettavista on kamalia ja joidenkin kanssa luonteet menee ristiin, vaikkei niissä ole ihmisinä mitään vikaa. Koeajalla on kuitenkin helppo irtisanoutua, jos tuntuu vähänkin siltä ettei tahdo enää jatkaa saman avustettavan kanssa. Karenssia ei tarvitse pelätä, koska tällä alalla hyvälle tyypille löytyy Helsingistä aina helposti uusi työnantaja.
Vierailija kirjoitti:
Asiantuntijatyötä somessa, kohderyhmänä nuoret. Ihan parasta. Itsenäinen työ mutta hyvä tiimi ympärillä. Saa ja pitää ideoida ja kehittää jatkuvasti, saan käyttää ja vahvistaa omia (todella monenlaisia) vahvuuksia ja kiinnostuksen kohteita aina viestinnästä vaativaan asiakastyöhön. 😊
Saako udella millaisella koulutuksella teet tuota työtä ja minkälainen palkka? Kuulostaa kiinnostavalta :)
Viestintäjohtajana isossa työpaikassa. Erittäin fiksut työkaverit, kiinnostavat ja vaihtelevat hommat ja hyvä palkka. Unelmatyössäni!
Viherrakentaja. Mahtava, monipuolinen työnkuva, tietää päivän päätteeksi tehneemsä jotain ja työkaverit kymppiplus. Ainut miinus huono palkka :-/
Sairaanhoitaja kirurgisella puolella. Töihin on aina kiva mennä ja potilaat sekä työkaverit ihania. Ikävä kyllä välillä pelkään loppuun palamista henkilöstövajeen vuoksi mutta en haluaisi tältä alalta pois.
Hammaslääkäri- töitä tehty 29 vuotta. Todella kivaa monipuolista ihmisläheistä työtä, mikä pitää energisenä
Lentoemäntä, rakastan työtäni, välillä raskasta mutta töissä on hyvä fiilis kollegoiden kesken.
Mä olen toimistosihteeri.
Vaikka vois luulla että on tylsä työ, niin mä tykkään työstäni.
Iso kiitos tietty työpaikalle ja ihanille työkavereille!
Teen sisustusmaalauksia. Asiakas näyttää tilan ja valitsee työn koon ja värimaailman. Minä taitelen ja valmistan sopivan maalauksen.
Vierailija kirjoitti:
Viherrakentaja. Mahtava, monipuolinen työnkuva, tietää päivän päätteeksi tehneemsä jotain ja työkaverit kymppiplus. Ainut miinus huono palkka :-/
Vierailija kirjoitti:
Teen sisustusmaalauksia. Asiakas näyttää tilan ja valitsee työn koon ja värimaailman. Minä taiteilen ja valmistan sopivan maalauksen.
Nettopalkka vaihtelee 1300 -2000 euron välillä. Ei rikastumaan pääse, mutta teen todella mieluisaa työtä. Koulutuksena on kuvataiteilija/valokuvaaja/graafinen suunnittelija. Lisäksi olen käynyt sisustuskurssin ja paljon muita taide- ja media-alan kursseja. Eli töitä olen tehnyt, että pääsen taiteilemaan.
Olen rakennusalalla, ihan paras duuni! Ulkoilmassa työskentely tekee hyvää keholle ja mielelle 😊
Ulkoalueiden hoito ja -kunnossapitotyöt. Kesällä ihan mukavaa kun saa olla ulkona.
Olen varastotyöntekijä, paikkaa vaihtaen välillä. Tällä hetkellä maahantuojan pienessä mestassa. Pidän työstä todella paljon, koska saan olla jaloillani, istumista vain hetkittäin tietokoneen äärellä, tai tauolla. Välillä on raskata, voi tulla hikikin, välillä on pientä ja todella kevyttä tavaraa, ihan joka lähtöön. Työkaverit yleensä paljon nuorempia, muttei haittaa. Tälläistä toivottavasti teen loppuelämäni, jos terveys kestää!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asiantuntijatyötä somessa, kohderyhmänä nuoret. Ihan parasta. Itsenäinen työ mutta hyvä tiimi ympärillä. Saa ja pitää ideoida ja kehittää jatkuvasti, saan käyttää ja vahvistaa omia (todella monenlaisia) vahvuuksia ja kiinnostuksen kohteita aina viestinnästä vaativaan asiakastyöhön. 😊
Saako udella millaisella koulutuksella teet tuota työtä ja minkälainen palkka? Kuulostaa kiinnostavalta :)
Meidän tiimissä on varsin monenlaisia koulutustaustoja, toki siis jollainlailla humanistinen, yhteiskunta-/valtio- ja kasvatustieteellinen on yhdistävä tekijä kaikilla. Enemmän painoarvoa on tietynlaisella kokemuksella. Oma taustani on KM eli kasvatustieteistä. 😊 Palkka ei päätä huimaa mutta on ihan ok, käteen jää n. 2000e/kk.
Peruskoulupohjalta asiantuntijatyötä, yli 2k jää käteen.