En ole onnellinen (kuin hetkittäin) mieheni kanssa mutta muistan huonot

ajat ja asiat vain kun olen miehelle vihainen. Onko tää ihan normaalia? Kun en ole vihainen, ts. neutraali, en muista huonoja asioita ollenkaan mutta esim. eilen illalla kun puhkesi riita niin tuli heti mieleen kaikki se huono mitä meillä on. Mä en jaksais edes selittää kun sitä huonoa on niin paljon mutta jotain mainitakseni että mies ei vietä ollenkaan aikaa (nyt mietinkin onko koskaan oikeasti viettänytkään?) perheensä kanssa. Jos on kotona istuu koneella, muutoin töissä/salilla. 

Se on tosi perhekeskeinen, tarkoitan perheelle hänen omaa perhettään, äitiään, isäänsä, veljeä ja siskoa, joka serkkuja ja pikkuserkkuja! Eilen hänen serkkunsa joutui sairaalaan TAMPEREELLA ja mies oli heti valmis ajamaan yli kolme tuntia serkkunsa umpisuolileikkauksen takia. Mä en käsitä! Mä en edes muista onko musta koskaan tuntunut että olen hänen elämässään edes hetkellisesti se nro 1 tai edes nro 2. Tää kuulostaa varmaan monen korvaan pikkumaiselta ja tyhmältäkin mutta mä en koe saavani juuri yhtään rakkautta mieheltä? Äitienpäivänäkin oli ylivoimaista keittää edes kahvia niin tuntuu että en saa mitään arvostusta.

Avioliittoamme kai joku voisi kutsua järkiavioliitoksi kun oli yllättäen lapsi tulossa ja molemmat kai ajatteli että lapsen kuuluu syntyä avioliittoon. Mutta ei tässä kyllä mitään järkeä ole ollut, ei todellakaan!

No eilen sitten puhkesi riita juurikin siitä että meillä oli ekaa kertaa ns. "omaa yhteistä aikaa" kun lapsi oli ekaa kertaa kumminsa luona yötä. Mies haukotteli pitkin iltaa (oli tarkoitus terassilla lähteä pyörähtämään kun oli niin upea sää) ja istui verkkareissa kymmeneen asti. Mä olin ollut tällingeissä koko illan ja odotin vaan että mies saa itsensä kuntoon. Voitteko uskoa että se mies istui koneella tuonakin iltana kun meillä olisi oikeasti ollut aikaa toisillemme ja keskittyä avioliittomme hoitamiseen 100%? 

Ei mulle se terassikaan ollut tärkeä, kunhan olisimme jossakin ulkona lähdetty käymään kun kerta siihen oli mahdollisuus (toista mahdollisuutta ei ihan heti tulekaan) lähteä kahdestaan, yhdessä. No ei menty. Ehkä hieman marttyyrinakin otin korut pois ja painelin suihkuun ja mies varmaan kymmenennen kerran haukotteli ja lysähti sohvalle kun ei saanut muka sukkia edes jalkaan. Kummasti sillä on energiaa muutoin istua koneella yömyöhään katsellen elokuvia, oli arki tai viikonloppu.

Mies sitten vana kyseli että ootko nyt vihanen, ootko nyt vihanen kun hän on niin väsynyt. Kyllä muakin helvetti väsyttää tää viiden tähden hotellin pyörittäminen! Mies saattaa aina tulla kotiin valitellen kun en ole jotain tiettyä sukkaparia pessyt hänelle tai lasagne on liian kuivaa. Miksi alistun tähän? Tiedän että nyt kun se tuolta sängystä nousee se osaa vetäistä jostain parista narusta ja sitten leikitään taas vähän aikaa onnellisia ja unohdan kaiken tän paskan tiskirättinä olemisen.

Perkele mua ottaa päähän ja sori kun tämänkin tyhjän tarinan kirjoitin ihan turhaan.