Lapseni eivät päässeet lapsina ulkomaille

Eivät kaikki pääse. Ja eiköhän sinun lapset pääse tuosta harmituksesta yli.

Pääsin 24 vuotiaana eka kerran. Olen nykyään ihan ylpeä siitä. Eikä jäänyt traumoja :) Eikä olisi tullut mieleenikään syyllistää vanhempia asiasta.

Kävin toisessa kotimaisessa, eli en ulkomailla. Aikuisena vasta aikuisten oikeasti ulommille maille.

Kävin kerran Visbyn risteilyllä. Eka oikea ulkomaanmatka, kun olin yli 20 v. Ei oo haitannu enkä oo kärsiny asiasta.

Kävin itse ensimmäisen kerran 16 vuotiaana ulkomailla ystäväni ja hänen perheensä kanssa ja maksoin itse matkani. Toisen kerran kävin kaveriporukalla 18 vuotiaana ja luonnollisesti maksoin itse kaiken. Minua ei harmittanut vähäinen matkusteluni, vaan olin ylpeä, että olin itse maksanut ansioillani reissuni enkä vaivannut niillä vanhempiani.

Ei käyty eikä ole haitannut yhtään. Ei se ole minkään mittari käykö perhe ulkomailla vai ei.

Omat lapset olivat jo peruskoulun lopussa viettäneet elämästään noin puolitoista vuotta Suomen ulkopuolella.

Itse kun nyt lähestyn 50 ikää niin 6-7v on ajasta mennyt ulkomailla, niin duunissa kuin lomilla.

Mahtavaa on ollut, kokemuksia vaikka kirjan kirjoittamiseen!

Monen monta sukulaista ja kaveria laittaa vielä paljon paremmaksi.

Itse olin toisenlainen ääritapaus eli vanhemmat matkahulluja ja meitä lapsia rääpötettiin ympäri maailmaa monta kertaa vuodessa. Opin jo pienenä vihaamaan matkoja yli kaiken. Kuumaa, hietasääskiä, iholle tunkeilevia ihmisiä, mölyä ja tungosta, kiirettä, kauheaa paahtamista että nähdään varmasti kaikki nähtävyydet... Enpä ole aikuisiällä itsenäisesti koskaan matkustanut enkä aio myös matkustaa, aiheuttaa vieläkin ahdistusta jo ajatus.

Ite pääsin lapsena vain Ruotsiin ja Ahvenanmaalle sekä kerran särkänniemeen ja kesämaahan ja linnanmäellä käväistiin joskus. En silti olisi ilman nuitakaan sen kummempi.

Nuorten aivot kehittyy 25vuotiaaksi...

Itse kävin 18 vuotiaan ja oma lapsi oli 9 kuukautta ja ollaan sitten reissattukin joka vuos.

Kerran käytiin Ruotsin puolella pari tuntia samalla reissulla kun käytiin Lapissa. En kaivannut ulkomaamatkoja eikä jäänyt traumoja.

En minäkään päässyt. Oli ikävä katsella aina talvi- ja kesälomien jälkeen kun esiteltiin mitä oli lomalla tehty. Muilla oli iloisia kuvia aurinkorannikoilta ja upeista nähtävyyksistä jo ala-asteella. Itse en voinut kuvitellakaan mitään sellaista. Kerran pääsin käymään laivalla. Ruokaan sentään juuri ja juuri riittivät rahat, mutta ylipainoa ei todellakaan tarvinnut pelätä. Tämän lisäksi kun asui keskellä metsää ja ainoa tapa päästä liikkumaan oli polkea noin 10 km lähimpään kylään, jotta näkisi kavereita, pysyi kyllä laihana. Tietenkin nuorena halusi niitä kavereita nähdä kylillä. Talvisin homma oli vähän ikävää, mutta eipä ollut vaihtoehtojakaan. 

Kun sain ensimmäisen työpaikkani, lähdin ekalla lomalla yksin Saksaan. Vieläkään tosin ei ole ollut varaa mennä pidemmälle kuin Eurooppaan, mutta ehkä ennen nelikymppisiä sekin on mahdollista. Ihmettelen edelleen miten jotkut käyvät monta kertaa vuodessa vaikkapa Thaimaassa. Ehkä minäkin joskus.

Käytiin me ruotsissa äidin ja siskon kanssa. Maatilan lapsena en jotenkin osannut edes odottaa koko perheen reissuja.

Lentokoneessa olin ensimmäisen kerran 20 vuotiaana koulun reissulla, virossa taisin käydä ensimmäisen kerran 19 vuotiaana.

Aikuisena lomalla olen käynyt muutamissa euroopan kaupungeissa viikonloppu pyörähdyksillä, viikon aurinkolomalle tuskin tuleekaan lähdettyä.

En kokenut lapsena jääväni mistään paitsi.