Siskoni mielestä vihreys ja vasemmistolaisuus on sairaus
Siskoni on lääketieteen tohtori ja hän puoli tosissaan sanoo aina, että vasemmistolaisuus ja vihreys on sairaus. Hän itse kyllä on todella ympäristötietoinen, talo esim rakennettu miljoonalla eurolla niin, että aurinkokeräimiä on 19 neliötä, maalampö, jota tukee pelletit talvella jne. Liikkuu luonnossa ja arvostaa luontoa, mutta sanoo, ettei vihreällä puolueella ja luonnolla ole mitään tekemistä keskenään, vihreitä kuulemma johtaa yksinkertaiset cityhörhöt. Vasemmistolaisia arvostaa vielä vähemmän, kuulemma luusereita.
Kommentit (48)
olen nähnyt 60- ja 70-luvun punakapinan, sairaita ihmiä, vinoutuneet arvot, ideologia perustuu puhtaasti laiskuuteen ja kateuteen, eivät siedä ahkeruutta ja menestystä. Vihreät eivät ole mikään ympäristöpuolue, sehän on nähty monet kerrat, kaahaavat Lexuxillaan moottoritiellä niin että polttoainetta menee 2 kertaa normaali määrä. Ovat hallituksessa päättämässä lisäydinvoiman rakentamisesta jne jne.
On sulla oikein fiksu sisko.
Se on hänen mielipiteensä. Itse en kannata jatkuvaa talouskasvua, se on aivan järjetön skenaario ja rahat eivät jakaudu kuin rikkaimmalle prosentille.
Lääkäriltä en haluaisi noin kovia arvoja saati tuomioita sille, että luonnon arvostus olisi mielenvikaista ja köyhät saavat ( kai?) kuolla katuojaan. Liian Linkolamaista siltä, kenen pitäisi hoitaa ja lääkitä sairaita = heikompia. Ammatin puolesta juuri siskoasi en haluaisi omaksi lääkärikseni ja ihmettelen alan valintaa, jossa pitäisi omasta mielestäni olla heikomman/sairaan puoltajana tms. eikä kovan rahaan perään tahkomassa voittoa viis veisaten luonnosta tai niistä, keillä ei tarpeeksi rahaa tai menestystä ole. Harmi että lääketiede tälläinen kultasuoni kirjaimellisesti juuri kokoomuslaisille. Mengeleitä odotellessa Schubakin siunauksella -> kapitalismin kukkanen.
Erikoinen terveyskäsitys lääkäriksi siskollasi, muuten en ota kantaa.
Fiksu sisar, ajattelen samoin!
Tottahan tuo on. Vihreät haluavat politiikallaan lopettaa autoilun Suomesta kokonaan. Eipä ole tullut ajatelleeksi sitä että muuallakin Suomessa kuin pk-seudulla on elämää. Ja ydinvoimaa vastustetaan henkeen ja vereen mutta järkeviä ratkaisuja sähköntuotantoon ei vain ole eikä tule.
Vihreiden ongelma on se, että se heidän alkuperäinen ideologia - jonka vuoksi puolue perustettiin - on jo aikoja sitten kuulunut ihan jokaisen muunkin puolueen ohjelmaan. Eli vähentää päästäjä ja suojella luontoja ja ympäristöä. VIhreät joutuu sitten keksimään uutta sisältöä puolueensa ohjelmaan, jotta voivat edelleen perustella tuon olemassa olonsa syyn ja tärkeytensä suomalaisessa puoluekentässä.
Yli on mennyt, eikä Vihreiden ideologialla ole enää mitään tekemistä ympäristön suojelun kanssa. Esim. tuon ydinvoiman aivan sairaalloinen vastustaminen: tarkoittaa siis käytännössä hiilivoiman puolustamista, koska nuo uusiutuvaat energiamuodot ei ole Suomessa realistinen vaihtoehto. Ja jokainen voi sitten miettiä itse kumpi on se ympäristöystävällisempi vaihtoehto: hiili- vai ydinvoima. Ja just tuo autokysymys: kun ei kulje täällä kehä kolmosen ulkopuolella metrot, ratikat ja bussit viiden minuutin välein.
Eli hieno sisko sulla; tekee itse niitä tekoja ympäristön hyväksi ja kiinnittää huomiota omaan toimintaansa, eikä äänestele Vihreitä, jotka on vaan jarruna joka paikassa.
Siskosi on fiksu ja viisas ihminen. On ymmärtänyt hyvin niiden viher- ja punikkihörhöjen olevan lobotomialeikkauksen tarpeessa.
Menkää vain Mengelen hoiviin, toivottavasti siskosi saa työtä Suomen wt:n sterilisoijana ja mainetta myös! Ja eduskunnatsta paikan. Mitään muuta tässä tarvittukaan, kun jotain jolla sakset ja skalpelli sen kokoomus-ohjelman lisäksi! Ja valta joko käyttää näitä tai pihdata maksukyvyn mukaan. Suomi ei tarvitse köyhiä vaan isoja kykyjä, joita nousee esiin Kokoomuksesta, vielä kun saataisiin rahvas pois yliopistoista, niin uusi amerikka ja mahdollisuuksien tasa-arvo valmis! Tosi hienoa, että oikeaa oppia kannattava lääkäri! Arvot ja sydän siellä missä pitääkin! Olisi tosi kiva kuulla tämän itsensä mielipiteet siitä, ketä pitäisi hoitaa ja ketä ei. Luoja suokoon taivaan täydeltä Schubakeja terveydenhuoltoon kaikkien parhaaksi!
[quote author="Vierailija" time="16.05.2013 klo 20:43"]

[/quote]
Amen. Kaikki alle 200000 vuodessa tienaavat pitäisi tappaa lopulta, kyse kun vain heikkolahjaisista ääliöistä, jotka muiden varassa muuten ikuisesti. Haluaisin astua siskosi saappaisiin ruiskun kera. Todella fiksu sisko, etko itse tajua hävetä pehmeitä arvojasi, jotka vievät lopulta lapsiltasi leivän joidenkin sossupummien huumeiden takia? Nyt on aika sille, mitä viisas Schubak sanoi! Vaikka sodalla, jolleivat köyhät kuole pois kiltisti saastuttamasta Suomea! Ne pitäisi ampua, kuten Braziliassa, ihmiset, jotka eivät tuota, eivät tarvi lääkäriä, saati muutakaan. Siskosi pitäisi olla seuraava presidentti!
Olen vihreä. En vastusta ydinvoimaa ennen kuin energia pystytään tuottamaan ilman fossiilisia polttoaineita. En myöskään halua "lopettaa autoilua koko maassa" vaikka en itse autoilekaan. En muuten tiedä yhtään vihreää joka halaisi lopettaa autoilun koko maassa.
Rauhoittukaa.
[quote author="Vierailija" time="16.05.2013 klo 21:41"]
Olen vihreä. En vastusta ydinvoimaa ennen kuin energia pystytään tuottamaan ilman fossiilisia polttoaineita. En myöskään halua "lopettaa autoilua koko maassa" vaikka en itse autoilekaan. En muuten tiedä yhtään vihreää joka halaisi lopettaa autoilun koko maassa.
Rauhoittukaa.
[/quote]
Tän ketjun aloittaja on yksi tunnetuista palstahulluista, ei kannata ottaa niin vakavasti ;)
Jos vasemmistolaisia ovat Stalin, Lenin, Pol Pot, Mao, Che...
Jos vihreitä on ne, jotka haluaa alkaa lahdata ihmisiä, koska Gaia ja inuittien hylkeenpyynti...
NIIN JEP, täydet 10 pistettä ja papukaijamerkki siskolle!
[quote author="Vierailija" time="16.05.2013 klo 13:07"]
Kai niillä vihreillä ja vasureilla on aivoissa jotain vinksallaan...
Koska eihän joissaan heidän ajamissaan asioissa ole järjen häivää. Esimerkiksi puhdasta ydinvoimaa vastustetaan henkeen ja vereen, koska joskus jossain saattaa olla pieni mahdollisuus että voisi tapahtua jokin onnettomuus, kun samaan aikaan korvaava fossiilienergia tappaa kaiken aikaa vuosittain satojatuhansia ihmisiä ja uhkaa koko palloa.
[/quote]
Runsaasti peukkuja alaspäin tässä kommentissa.
Voisivatko arvon alaspäinpeukuttajat tarkentaa, mikä tässä on väärin, vai eikö totuus kelpaa?
[quote author="Vierailija" time="16.05.2013 klo 23:42"]

No jo tuota ydinvoimaonnettomuuden riskin kuvaamista "pieneksi" sietää peukuttaa alas.
Energiapolitiikka ei ole mitään mustavalkoista "joko sitä tai tätä" -politiikkaa. Tällä hetkellä pitäisi keskittyä ennen kaikkea aurinko- ja tuulienergiaan. Ei vaan, ennen kaikkea pitäisi keskittyä siihen, että energiaa käytettäisiin vähemmän. Energiaa käyttää käyttää eniten teollisuus, joka valmistaa koko ajan turhaa tavaraa ja pilaa samalla ympäristön myös kemikaaleilla. Tämä on se asia, johon pitäisi saada muutos.
Riittääkö tämä sinulle mielipiteeksi?
Fiksu sisko sinulla - jospa olisit saanut vaikutteita. Toivoa sopii.
Fiksu sisko sinulla, kelpaisi minulle...
Palstapersu, kun vastaat omaan avaukseesi ja yrität esiintyä jonakuna toisena, niin pliis yritä edes vähän muunnella sanottavaasi äläkä kirjoita samaa kommenttia uudelleen ja uudelleen! Olisi hauskempaa luettavaa.
[quote author="Vierailija" time="16.05.2013 klo 23:49"]
[quote author="Vierailija" time="16.05.2013 klo 23:42"]
[quote author="Vierailija" time="16.05.2013 klo 13:07"]
Kai niillä vihreillä ja vasureilla on aivoissa jotain vinksallaan...
Koska eihän joissaan heidän ajamissaan asioissa ole järjen häivää. Esimerkiksi puhdasta ydinvoimaa vastustetaan henkeen ja vereen, koska joskus jossain saattaa olla pieni mahdollisuus että voisi tapahtua jokin onnettomuus, kun samaan aikaan korvaava fossiilienergia tappaa kaiken aikaa vuosittain satojatuhansia ihmisiä ja uhkaa koko palloa.
[/quote]
Runsaasti peukkuja alaspäin tässä kommentissa.
Voisivatko arvon alaspäinpeukuttajat tarkentaa, mikä tässä on väärin, vai eikö totuus kelpaa?
[/quote]
No jo tuota ydinvoimaonnettomuuden riskin kuvaamista "pieneksi" sietää peukuttaa alas.
Energiapolitiikka ei ole mitään mustavalkoista "joko sitä tai tätä" -politiikkaa. Tällä hetkellä pitäisi keskittyä ennen kaikkea aurinko- ja tuulienergiaan. Ei vaan, ennen kaikkea pitäisi keskittyä siihen, että energiaa käytettäisiin vähemmän. Energiaa käyttää käyttää eniten teollisuus, joka valmistaa koko ajan turhaa tavaraa ja pilaa samalla ympäristön myös kemikaaleilla. Tämä on se asia, johon pitäisi saada muutos.
Riittääkö tämä sinulle mielipiteeksi?
[/quote]
Riittää muilta osin, mutta jos väität, että ydinvoimaan liittyvän onnettomuuden riski olisi suuri, voinet esittää sen tueksi tilastoja vaikkapa siitä, kuinka monta ihmistä vuosittain kuolee ydinvoiman haittavaikutuksiin ja verrata niitä fossiilivoiman vastaaviin lukemiin.
..mutta mitä mieltä sinä olet? Kai sulla itselläsikin on joku mielipide noihin asioihin. Hiukan hankala keskustella kun se sisko ei itse ole täällä näkemyksiään puolustamassa.