Nainen lukee, mies ei - miten toimii teillä?

Apua, meillä romaaneja ei lue kukaan aikuinen! Ei ole vaan aikaa, kun ensin opiskelut, sitten työ ja nyt taas opiskelut vievät vapaa-ajan ja ammattiin liittyy ihan riittävästi luettavaa. Olisi ihanaa olla sivistynyt ja lukea romaaneja, mutta ei vaan kykene. Onneksi meillä on kummallakin sama tilanne, minulla ja miehellä, niin ei tunnu katkeralta että toinen olisi moukka kun itse on niin erinomainen ja kultivoitunut. 

En tajua! Lukeminen on vain yksi harrastus muiden joukossa, miksi lukijat pitää sitä niin tärkeänä?

Mä harrastan pianon soittamista, eikä tulis mieleenkään alkaa säälittelemään ihmisiä, jotka eivät soita pianoa. Miksi monet kirjojen lukijat aina itkee ja voivottelee, kun joku muu ei lue?

Ymmärrän voivottelun, jos se liittyy siihen että ihmisen ei lue siksi että katsoo sen turhaksi ja sitten on sen seurauksena analysointi- ja reflektointikyvyton typerys, joka ei tiedä mitään ja jonka ajatusmaailma ja elämänpiiri on rajoittunut, lukeminenhan saattaa lisätä ihmisen ajattelun ja ilmaisun taitoja ja kykyä tulkita todellisuutta. Mutta ei kaikki lukeminen sitä tee, on olemassa paljon viihderoskaa, joka ei kehitä ihmistä millään  tavalla. Mutta ei se fiktion lukeminen ainoa asia ole joka saa ihmisen sivistyneeksi, monet eivät lue romaaneja lainkaan vaan faktaa. Ja jos saa muulla tavoin esim.  taiteen kautta ajateltavaa ja mille perustaa maailmankuvaansa ja tehdä elämästä tulkintoja, niin käyhän sekin mainiosti. Ei kirjallisuus ole ainoa tapa käsitellä todellisuutta.  

Ihmiset, jotka eivät lue ovat moukkia.

"Ei ole väliä mitä lukee. Pääasia on, että lukee."  - Buntta Wahlroos

t. lukumies

No pitääkö sen miehen kanssa perustaa joku helvetin kirjakerho tai lukupiiri, jossa käsitellään ja analysoidaan joku ihana kuukauden kirja. Sitähän voi aina vaihtaa miestä ja ottaa sellainen, joka tykkää lukea, jos tuntuu, että parisuhde ei kestä sitä, että toinen osapuoli ei vaan pidä kirjojen lukemisesta.

[quote author="Vierailija" time="15.05.2013 klo 00:24"]

Ihmiset, jotka eivät lue ovat moukkia.

"Ei ole väliä mitä lukee. Pääasia on, että lukee."  - Buntta Wahlroos

t. lukumies

[/quote]

No siinä se kusipäälukutoukan asennevamma taas pilkottaa. Kato peiliin, siellä on moukka!

Ei meilläkään mies lue. On kumminkin muutaman kirjan lukenut, kun olen ostanut. Löytää mielenkiinnon enemmän Internetistä ja saattaa siellä lukea pitkiäkin artikkeleita mutta kirjoissa ei ole kiinnostunut. Ehkä kyse on siitäkin, ettei häntä kiinnostavista asioista ole tehty kirjoja tai lehtiä. On kyllä pitänyt Hawkingin kirjoista. Ehkä keskittymisessäkin on jotain vikaa, puuhaa usein montaa asiaa yhtä aikaa, eikä osaa rauhoittua kirjan ääreen. En ole kuitenkaan nähnyt asiassa mitään ongelmaa, tietää yleensä asioista enemmän kuin minä ja harvoin on tilanteita mistä hän ei pystyisi keskustelemaan. Eihän nyt mitään tarinoita osaa kirjoittaa mutta sitä en ole ikinä pitänyt haittana. Voihan olla, että lukeminen tulee vasta myöhemmällä iällä. Isäni kiinnostui kunnolla lukemisesta vasta, kun täytti 40. Oli varmasti nuorena lukenut kyllä mutta romaanit alkoivat sujua vasta myöhemmin.

Mun isä kyllä luki nuorempanakin, mutta lähes pelkkiä dekkareita ja kauhua, aika yksipuolisesti (en sinänsä väheksy genreä, tykkään hyvistä dekkareista itsekin, mutta luen myös muuta laidasta laitaan). Nyt eläkeiän kieppeillä faija on alkanut lukea tosi paljon monipuolisemmin, Paul Austeria ja Sofi Oksasta ym.

Mun mies taas on päinvastainen esimerkki: nuorena se luki lähes kaikkea ven. klassikoista lähtien, nykyään (30+) pelkkiä dekkareita ja sarjiksia.  Tiedä viekö nää ruuhkavuodet voimia siltäkin... Molemmat ollaan korkeakoulutettuja ja vielä samalta alalta, mies tosin ei valmistunut. Ei tuo "lukurajoite" sinänsä mua häiritse, muuten kuin joskus jos oon yrittänyt antaa sille lahjaksi jonkun kirjan josta oikeesti oisin luullut sen tykkäävän (ei siis mitään hypertaiteellisia edes vaan esim. Tervoa tai Hotakaista, hauskoja ja teräviä), ja se kohteliaisuudesta lukee muutaman sivun ja sit se jää yöpöydän alimmaiseksi. Silloin harmittaa, etten tälläkään kertaa osunut maaliin kirjan suhteen. Jotain puolenkymmentä kirjaa on ollut mistä me on molemmat tykätty nyt viime vuosina: Eve Hietamiehen kirjat, Millennium-trilogia ja ehkä vielä joku muu. Kun tiedän että kyse ei oo siitä etteikö miehellä pää riittäis keskittymiseen, niin ois kiva jutella yhteisistä lukukokemuksista. Viime aikoina oon silti suosiolla alkanut antaa sille dekkareita lahjaksi. Ja niistä ns. akateemisemmista lukukokemuksista, Oksasista ja Pulkkisista ja Itkosista, voin kyllä jutella kavereiden kanssa ja facebookissa ja töissä, jos mieli tekee. Ei miehen tarvi olla mun kulttuurikumppani, ainakin tässä vaiheessa sujuva ja hauska arki on mulle paljon tärkeämpää.

Meillä mamma kyllä lukee ja minä en ole lukenut varmaan yhtään kirjaa, koulukirjatkin jäi aika vähälle! Silti pärjään elämässään ja arjessa ei olla edes kiinnitetty huomiota...minä kun ennemmin rassailen niitä autoja tai touhuilen muuta pihalla lasten kanssa. Eilen istutettiin porkkanat ja perunat kasvimaalle.

Ei munkaan mies "osaa" lukea, minä taas luen tosi paljon. Meillä ongelma tulee lähinnä siitä, että miestä ärsyttää se, että "istun nenä kiinni kirjassa" ja olen "epäsosiaalinen", hänen mielestään lukeminen vastaa lähinnä jotain mykkäkoulua. Koska hän ei itse osaa kirjojen maailmaan uppoutua, ei varmaan ymmärrä miksi en näe enkä kuule mitään kun on jokin mukaansatempaava kirja menossa :) Ja sama homma vanhempiensa luona, anoppi jotenkin loukkaantuu heti kun satun jotain kirjaa esim. aurinkoa ottaessa lukemaan (ollaan siellä yleensä kylässä useampi päivä).

Meillä mies on kyllä sivistynyt, mutta vuosiin ei ole ollut aikaa lukea juuri muuta kuin työhön liittyvää (mies on tutkija) kirjallisuutta. Aiemmin on kyllä lukenut aika paljonkin, joten siinä mielessä tilanne on erilainen.

Minä olen lukija, mies ei. Tai no, hän lukee kyllä lehtiä, mutta ei kirjoja. Onhan se siinä mielessä haastavaa, että lukija on kirjansa ääressä omissa (kirjan) maailmoissa ja lukemiseen käytetty aika on tavallaan poissa parisuhteelta. Yhteistä aikaa on hyvin vähän muutenkin. Minä luen mieluiten illalla sen jälkeen, kun lapset ovat käyneet nukkumaan. Samoin viikonloppuisin käytän kaiken liikenevän ajan kirjojen parissa. No, minä olen muutenkin hyvin introvertti, joten lukeminen on minulle hyvin sopiva harrastus.

Enemmän minua vaivaa ystävieni ällistely lukemieni kirjojen määrästä kuin se, ettei mieheni lue. Sitä jeesustelun määrää: "missä välissä ehdit oikein lukea, kun minä en ehdi edes päivän lehteä vilkaista" eikä tuo ollut edes pahasti sanottu. Eniten korpeaa rivien välistä tuomitseminen, että koti ja muu jää hunningolle "tärkeämpien" askareiden jäädessä kakkoseksi. Se on valinta- ja arvokysymys, vastaan minä. Jos elämänsä omistaa sille, ettei pöydällä tai lattialla ole leivänmurustakaan ja pyykin silitykseen käytetään tuntikausia (mitä ajantuhlausta! imho), niin voihan sitä niinkin elää. Minä en.

Meillä sama tilanne, tosin nyt vuosien mittaan on vähän ruvennut muuttumaan, mies lukee mm.  ammattikirjallisuutta jonkun verran. Mikäs siinä, tiesin jo naimisiin mennessämme, että näin on, ei ongelmaa. En minäkään pelaa jalkapalloa, joka on hänelle rakas harrastus.