Epätoivoa rahattomuudesta

[quote author="Vierailija" time="14.05.2013 klo 14:07"]

Ongelmasi ap on asenne. Kuvailet elämääni, se on ollut tuollaista aina, lapsuudesta saakka. Me asutaan vuokralla, loppuunpalanut opiskelija ja loppuunpalanut aloitteleva yrittäjä, toisen äiti kuolinvuoteella elinaikaa tunteja-päiviä, toinen odottaa lääkäriaikaa tutkimuksiin syöpäepäilyjen vuoksi, parisuhde rakoilee, perintätoimistoon maksetaan 300€ kuussa, toinen täysin tuloton ja toinenkin melkein, lapsen synttäreitä ei ollut varaa järjestää, kampaaja jouduttiin perumaan, syöpätutkimukseen 2kk jono julkisella ja yksityiseen ei varaa kuin ehkä seuraavasta lapsilisästä, yöt mennään 3-5 tunnin unilla, en vaan enää jaksa ajattelen joka päivä, ahdistaa koska mulla on hyvä mies mutta silti oon ihastunut pahasti toiseen, suurperhettä pyöritän ja tienaan yksin vähemmän kuin saataisi sossusta.

Sulla on elämä vaikka tukka onkin ruma. Tajusin jotain katsoessani ihmistä joka ei enää jaksa pysyä hereillä jotta jaksaisi olla edes rakkaidensa kanssa, joka ei koskaan enää kävele, syö, näe lapsenlapsiaan, lastensa häitä, ensi joulua. Mulla ei ole rahaa tutkimukseen joka voisi pelastaa elämäni mutta kaupan väri tukkaan maksaa vaan 13€, laitan sen ja olen iloinen että on vielä tukka päässä. Lapsillani ei oo juhlamekkoa mutta niillä on vielä äiti. Se on kovin suhteellista minkä antaa ahdistaa. Itse tein hulluna töitä niin että paloin loppuun ja silti oltiin pienituloisia. Nyt loppuu nekin tulot, mutta mulla on taas aika ja vapaus yrittää ja ponnistella omaan tahtiin. Kyllä se välillä vituttaa kun rahaa ei ole, mutta en mä sitä niin ajattele, ajattelen sitä mitä on. Jos köyhyysvitutus kasvaa liian suureksi teen muutaman kk jotain kakkaduunia että saa muutaman satasen enemmän ja pääsee pahimman yli. Sitten kun jaksan, nyt terveys reistailee ja pitää vähän huilia.

Ai niin, meillä ei ole edes sitä taloa enkä sitä itke, en edes sitä että että ei ole nyt rahaa ja voimia tehdä loppuun lastenhuoneen uudistusta vaan lapset nukkuu patjoilla lattialla rojun keskellä. Jotenkin tuntuu että olen onnellisempi kuin ap, vaikka köyhempi. Otan ilon irti siitä mistä saan, vaikka siitä että yhden laskun sain maksettua, viisi jäi maksamatta. Kun elämä on täynnä paskaa ja kaikki kaatuu niin siinä on vaan kaksi vaihtoehtoa: nousta sen paskan alta tai jäädä siihen makaamaan. Pitää muuttaa sen minkä voi ja mitä ei voi muuttaa, sitä on turha itkeä kun ei se elämää ainakaan paremmaksi tee.

t. Köyhä, sairas, väsynyt mutta onnellinen ja toivoa täynnä

[/quote]

En ole ap, mutta minusta sinun juttusi oli tökerö....Jokaisella on ne omat murheensa ja joiden mittapuun mukaan elää ja murehtii ja masentuu.  Ihan turha sun on levitellä surkeata elämääsi, tämä ei ole mikään kilpailu, kasva aikuiseksi!

[quote author="Vierailija" time="14.05.2013 klo 15:53"]

[quote author="Vierailija" time="14.05.2013 klo 14:07"]

Ongelmasi ap on asenne. Kuvailet elämääni, se on ollut tuollaista aina, lapsuudesta saakka. Me asutaan vuokralla, loppuunpalanut opiskelija ja loppuunpalanut aloitteleva yrittäjä, toisen äiti kuolinvuoteella elinaikaa tunteja-päiviä, toinen odottaa lääkäriaikaa tutkimuksiin syöpäepäilyjen vuoksi, parisuhde rakoilee, perintätoimistoon maksetaan 300€ kuussa, toinen täysin tuloton ja toinenkin melkein, lapsen synttäreitä ei ollut varaa järjestää, kampaaja jouduttiin perumaan, syöpätutkimukseen 2kk jono julkisella ja yksityiseen ei varaa kuin ehkä seuraavasta lapsilisästä, yöt mennään 3-5 tunnin unilla, en vaan enää jaksa ajattelen joka päivä, ahdistaa koska mulla on hyvä mies mutta silti oon ihastunut pahasti toiseen, suurperhettä pyöritän ja tienaan yksin vähemmän kuin saataisi sossusta.

Sulla on elämä vaikka tukka onkin ruma. Tajusin jotain katsoessani ihmistä joka ei enää jaksa pysyä hereillä jotta jaksaisi olla edes rakkaidensa kanssa, joka ei koskaan enää kävele, syö, näe lapsenlapsiaan, lastensa häitä, ensi joulua. Mulla ei ole rahaa tutkimukseen joka voisi pelastaa elämäni mutta kaupan väri tukkaan maksaa vaan 13€, laitan sen ja olen iloinen että on vielä tukka päässä. Lapsillani ei oo juhlamekkoa mutta niillä on vielä äiti. Se on kovin suhteellista minkä antaa ahdistaa. Itse tein hulluna töitä niin että paloin loppuun ja silti oltiin pienituloisia. Nyt loppuu nekin tulot, mutta mulla on taas aika ja vapaus yrittää ja ponnistella omaan tahtiin. Kyllä se välillä vituttaa kun rahaa ei ole, mutta en mä sitä niin ajattele, ajattelen sitä mitä on. Jos köyhyysvitutus kasvaa liian suureksi teen muutaman kk jotain kakkaduunia että saa muutaman satasen enemmän ja pääsee pahimman yli. Sitten kun jaksan, nyt terveys reistailee ja pitää vähän huilia.

Ai niin, meillä ei ole edes sitä taloa enkä sitä itke, en edes sitä että että ei ole nyt rahaa ja voimia tehdä loppuun lastenhuoneen uudistusta vaan lapset nukkuu patjoilla lattialla rojun keskellä. Jotenkin tuntuu että olen onnellisempi kuin ap, vaikka köyhempi. Otan ilon irti siitä mistä saan, vaikka siitä että yhden laskun sain maksettua, viisi jäi maksamatta. Kun elämä on täynnä paskaa ja kaikki kaatuu niin siinä on vaan kaksi vaihtoehtoa: nousta sen paskan alta tai jäädä siihen makaamaan. Pitää muuttaa sen minkä voi ja mitä ei voi muuttaa, sitä on turha itkeä kun ei se elämää ainakaan paremmaksi tee.

t. Köyhä, sairas, väsynyt mutta onnellinen ja toivoa täynnä

[/quote]

En ole ap, mutta minusta sinun juttusi oli tökerö....Jokaisella on ne omat murheensa ja joiden mittapuun mukaan elää ja murehtii ja masentuu.  Ihan turha sun on levitellä surkeata elämääsi, tämä ei ole mikään kilpailu, kasva aikuiseksi!

[/quote]

Ap vastaa

Kiitos sinä minua puollustanut!

Niin...minulla on omat murheeni. Kyllä minäkin olen käynyt läpi monenlaista elämässäni, mutta tämä rahattomuus on ongelmani nyt. Olen kokenut läheisen kuoleman, rankan avioeron, pelännyt lapseni hengen puolesta, surrut ystävän lasta yms...

Ei se ole normaalia, että esim. meidän kuusihenkisen perheen pitää elää ensiviikon perjantaihin 50e turvin. Joku näsäviisas keksii nyt varmaan, että keitä makaroonia tai onhan sitä ennenkin jouduttu pelkällä maustetulla vedellä elämään. Lasten täytyy saada elää elämää, jossa kaapista löytyy syötävää ja lämmintä ruokaa tarjotaan riittävästi ja terveellisesti. Täytyy olla vaatetta eri keleille ja eri tilanteisiin.

Meillä on tapetit seinillä, huoneet remontoitu, oma piha ja oma rauha, ystäviä, lapset saavat nukkua siisteissä huoneissaan, omissa sängyissä... tekeekö tämä elämästäni luksusta? En minä näitä asioita väheksy tai pidä itsestäänselvinä. On kuitenkin tilanteita jolloin elämään vaikuttaa niinkin turha asia kuin raha...mitäs sillä tekee muutakun että ilman rahaa ei pitkälle pötki.

Minä olen vakityöpaikastani äitiyslomalla. Ei sillä rahalla mitä nyt saan elellä herraksi. Mies on töissä, tosin tällä hetkellä pakkolomalla. Siksi tähän kuuhun lankeaa koko ankeus. Sinä voit olla tyytyväinen yhdestä hiusväri paketista....minä saisin sillä värjättyä juurikasvuni. sillä hinnalla millä ostan kaupan värit pääsen edulliselle kampaajalle. Niin voisihan sitä leikata päänsä kaljuksi niin ei tarvitsisi värjätä kulmakarvoja kummempaan, jos niitäkään.

Myötätuntoni ja sympatiat sinulle, ap! Ymmärrän sinua täysin.

Tämä palsta on täynnä idiootteja, jotka eivät koskaan tule käsittämään mitä on olla köyhä. Älä välitä huutelijoista ja "säästövinkeistä" -usein niiden kertojilla ei ole hajuakaan köyhän todellisuudesta. Vaikkapa siitä, mitä syö viisihenkinen perhe viikon jos rahaa on käytössä tasan 24 euroa. Minäpä tiedän, enkä todellakaan toivo tätä samaa kenellekään!!

Ja ennenkuin joku taas huutelee työttömäksi sossupummiksi, olen äitiyslomalla osa-aikamyyjän työstäni ja mieheni on perusduunari. Pääkaupunkiseudulla asumme, vuokralla, emmekä koskaan tule edes haaveilemaan omistusasunnosta.   

Ekonomitäti ei malta olla vielä lisäämättä:

Valmistuin aikoinaan pahimpaan lama-aikaan ja jouduin sossun luukulle... Rahaa tuli kuitenkin niin paljon enemmän kuin mihin olin koskaan tottunut, joten pystyin joka kuukausi lyhentämään osalla opintolainaani.

Kyse on arvon leidit valinnoista ja arvostuksista. Turha ketään idiootiksi haukkua, kun ei kerran ymmärrä asioita.

Olen nähnyt liikaa yli varojensa elääjiä, joilla ei ole kunnon käsitystä rahankäytöstä. En sano, että juuri sinä olet sellainen, vai oletko? Toivoisin, että Suomessakin näytettäisiin Ruotsin tv:ssä pyörivä ikisuosikki Lyxfällan-ohjelma, jossa näytetään miten ihmiset (jopa todella hyvätuloiset) ovat sössineet taloutensa.

Kannattaisi ehkä kuunnella niitä säästövinkkejä joskus, eikä heti vetää överiksi, että pyyhitään sitten sanomalehdellä ahteri jne.

[quote author="Vierailija" time="14.05.2013 klo 17:33"]

Myötätuntoni ja sympatiat sinulle, ap! Ymmärrän sinua täysin.

Tämä palsta on täynnä idiootteja, jotka eivät koskaan tule käsittämään mitä on olla köyhä. Älä välitä huutelijoista ja "säästövinkeistä" -usein niiden kertojilla ei ole hajuakaan köyhän todellisuudesta. Vaikkapa siitä, mitä syö viisihenkinen perhe viikon jos rahaa on käytössä tasan 24 euroa. Minäpä tiedän, enkä todellakaan toivo tätä samaa kenellekään!!

Ja ennenkuin joku taas huutelee työttömäksi sossupummiksi, olen äitiyslomalla osa-aikamyyjän työstäni ja mieheni on perusduunari. Pääkaupunkiseudulla asumme, vuokralla, emmekä koskaan tule edes haaveilemaan omistusasunnosta.   

[/quote]

Sun ongelmasi on se, että sulla on varaa vain elämään - ei hulppean elämään.

Se, mitä mieltä peruselintasoksi, on yllättävän korkea. Äiti päivät kotona, oma talo, neljä lasta, teineille muotivaatteet, kaikille hiustenvärjäykset kampaajalla, kaikille uusi kesävaategarderobi, kahvilareissut, kodin sisustaminen ja remontoiminen kauniiksi, shoppailureissut kaverien kanssa, kodin sisustaminen kauniiksi, kaupunkilomat muihin kaupunkeihin, juhlat ja juhliminen, luokkaretket ja muut elämykset, oma piha, ruuaksi makaroni ei kelpaa.

Tämä sun kuvailemasi "perustoimeentulo" vaatii teidän suurperheeltä noin kymppitonnin kuukausitulot. On tosiaan kohtuutonta, että tätä perustoimeentuloa ei kotiäidille saada?

Sulla on vaan vähän turhan suuret luulot ja liikaa vääränlaista ylpeyttä. Läheisen juhliin voi oikein hyvin olla menemättä, jos ei siihen ole varaa. Sen sijaan uskottelet, että on "pakko" hankkia juhlavaatteet ja matkustaa juhliin, koska et kehtaa myöntää asiaa itsellesi ja muille. Sun ylpeytesi on niin tärkeää, että ennemmin pidät lapsiasi nälässä tai huonolla ruualla. Koska siis sun ylpeytesi on tärkeämpää kuin lastesi hyvinvointi. Teillä on puolentoista viikon ruokiin viisikymppiä siksi, että kampaajat ja juhlavaatteet ovat sulle tärkeämpiä asioita kuin lastesi ruokkiminen.

Mä en väitä tietäväni miltä Ap,eesta tuntuu koska mä ennakoin. Mulla on yksi lapsi koska mä tiedän pystyväni tarjoamaan sille yhdelle ihmisarvoisen elämän. 

Yhdelle pystyn köyhänäkin ostamaan juhlavaatteet ja parturireissut. Yhdelle pystyn pitämään jääkaapin täytenä.

Miksi teillä on niin monta lasta? Ap;kin kertoo olevansa äitiyslomalla. Miksi teit lisää vauvoja kun teillä ei ole rahaa? 

[quote author="Vierailija" time="14.05.2013 klo 12:33"]

Kampaajalla käynti ja juhlavaatteet ovat ihan ihmisen perusasioita. 

[/quote]

Aika osuva tiivistys suomalaisesta köyhyydestä ja köyhistä.

Pakko kommentoida sen verran, että elämä on VALINTOJA, ja yksi valinnoista on myös LAPSILUKU.

Jokainen voi omalla kohdallaan miettiä mitä haluaa lapsensa saavan, ja sitten laskea paljonko siihen menee rahaa, ynnäillä moneeko lapseen em. vaatimustasolla on varaa. Fiksu ottaa huomioon myös mahdollisesti muuttuvan elämäntilanteen, eli jättää pelivaraa eikä vedä taloutta liian tiukille.

Jos noin tekee, on mahdollisuus syödä ja asua hyvin, on varaa joskus ostaa teinille merkkifarkut, on varaa käydä kampaajalla ja  Linnanmäellä tm. reissussa, kaverin kanssa kahvilassa kahvilla jne. mitä nyt kukakin pitää "normaalina" elämänä.

Joiltain ihmisiltä vaan puuttuu taito ajatella pidemmällä aikavälillä eletään vaan hetkessä: "hei tehdäänkö vielä yksi lapsi, joo tehdään!" eikä ollenkaan ajatella sitä onko rahaa sitten aikanaan maksaa lapsen luokkaretket ja muut. Kannattaa miettiä ETUKÄTEEN eikä itkeä surkeana jälkikäteen.

Lisäksi jos kokee että on ns. "mokannut" voi koittaa ratkaista asian jollakin tavalla: muuttaa pienempään asuntoon tmv. mikä mahdollisesti tuo lisää käyttörahaa (esim. omakotitalo syrjemmästä ja kaksi autoa vs. kerrostalohuoneisto läheltä työpaikkoja ja autoton talous =iso säästö)

Hei ap!

Informoin sinua nyt siitä, että ositusoikeus ei vanhene. Eli jos olet ollut naimisissa ja eron yhteydessä ei ole tehty omaisuuden osittamista, niin voit edelleen vaatia sitä ja se sinun kannattaa ehdottomasti tehdäkin. Kysele vaikka oikeusaputoimistosta lisäinfoa!

Mikäköhän näitä köyhiä suurperheitä yhdistää tai siis just se. Aina näillä vinkujilla on liikaa lapsia joista nuorin on ihan vauva vielä ja se äiti on minimiäippärahalla elättämässä koko perhettä kun mies on joko työtön tai lomautettu.

AP;een mies voisi jäädä koti-isäksi ja AP mennä töihin tienaamaan ne kampaajarahansa.

Miksi, miksi ,miksi niitä jalkoja ei voi pitää yhdessä jos ei osaa ehkäisyä käyttää.?

Tiedostatko itse, että ajat talousongelmien kautta ratkaisua viihtymättömyyteesi? Laittakaa se talo myyntiin!

On totta, että elämä on valintoja, ja näillä valinnoilla on suuri merkitys elintason kannalta. Käykö koulua, mitä alaa opiskelee, minkälaisen puolison valitsee, montako lasta tekee, missä asuu, minne menee töihin, eroaako puolisosta vai ei, jne. Toisaalta elävä elämä on ihmeellisempää. Voi tapahtua yllättäviä juttuja. Terveys romahtaa, maailmantalous romahtaa, ehkäisy pettää, puoliso pettää...Elämänhallinta voi lipsua ja sitten tadaa: ollaan köyhiä. No, Suomessa köyhyys on toki suhteellista verrattuna kehitysmaiden absoluuttiseen köyhyyteen, mutta silti se on eikä kaikki halua alistua sen rationaalisiin vaatimuksiin karsia turha kulutus. Vaikka ekonomi suosittelisikin. Kampaajan tekemä kampaus voi olla se ratkaiseva tekijä, jolla saa työhaastatelijan sympatiat. Lapsi, jolla on hittilelu, voi säästyä koulukiusaamiselta. Lintsikeikka tai kaupunkiloma voi olla se viimeinen tepsivä keino, joka ehkäisee pään hajoamisen.

Köyhien valinnat saattavat olla yllättävän järkeviä.

Olen ollut samassa tilanteessa. Mutta valitettavasti en voi lohduttaa mitenkään. Myimme asunnon, se auttoi, mutta ikuinen kodittomuuden tunne ja suru jäi minuun. Syynä rahattomuuteen oli miehen yrityksen kannattamattomuus ja sitä seurannut rahaton kausi. Ei saanut tietenkään mitään päivärahaa pitkään aikaan ja kun lopulta sai työmarkkinatukea, se oli tosi pieni. Mutta kyllä kaikesta selviää, kun kyse on kuitenkin "vain" rahasta. Tärkeintä ovat läheiset ja terveys. Voimia sinulle, älä murehdi ja huolehdi itseäsi uuvuksiin.

Auttaisiko takuusäätiön laina? Kirkon diakoniarahastostakin voi kysyä apua. Jo jutteleminen jonkun ulkopuolisen kanssa voi tuoda tunteen, että hallitset asiaa paremmin.

Se on vaan pakko sovittaa menot tulojen mukaan. Eihän siinä ole mitään vaihtoehtoa.

Ja vaikka muuttaisitkin jonnekin perähikiälle, niin jäähän ne ulosotot silti kontollesi. Ja jos et osaa elää tulojen mukaisesti, tulee siellä uudessakin paikassa uusia ulosottoja.

Eikä niille lapsille tarvitse mitään uusia juhlavaatteita ostella, käytettyjä saa muutamalla eurolla.

Kampaaja on pelkkää ylellisyyttä, ilmankin pärjää, jos siihen ei kerta ole rahaa. Se vie viikon-parin ruokarahat. Mun hiukset on vuosia leikannut yksi kaveri, mitä se haittaa, jos ei ole ihan tasaista ja siistiä, ei sitä kukaan huomaa. Itsekin tasoittelen latvoja. Kaupan hiusvärit on ihan ok..

Pidät kirjaa tuloista ja menoista ja sopeutat menosi tuloihin. Yksinkertaista. Turha valittaa rahan puutetta, jos elää jatkuvasti yli varojensa.

Hei! Ymmärrän huolesi ja murheesi täysin, itse samanlaisessa tilanteessa osittain kuin kolmas kirjoittaja. Mieheni rupesi yrittäjäksi työllistääkseen itsensä, mutta tämä tiukka taloudellinen aika on vähentänyt töitä ratkaisevasti ja yrityksen lainat ja kulut painavat päälle. Asumme (onneksi tilanteen huomioon ottaen) vuokralla tällä hetkellä, mutta elämä on jatkuvaa huolta ja kituuttamista. Itselläni on vain määräaikaisia töitä, vakituisia paikkoja ei ole alaltani tai edes sitä liippaavilta aloilta saanut vuosiin.

Itse koetan aina repiä iloa pienistä arkisista asioista ja ajatella valoisasti tulevaisuuden suhteen. Kyllä tämä tästä kun ei vain anna periksi.

Voimia!

Onko kyseessä lyhytaikainen ongelma johon on näkyvissä helpotusta? Jos ei niin mieti onko keinoa saada tulonne nostetuksi vastaamaan menojanne? Esim parempipalkkainen työ, kakkostyö tms? Jos voitte niin pyytäkää palkankorotusta tai ylityötunteja.

Kun mä olin tiukilla, mä en miettinyt mitää koulujuhlamekkoja enkä kampaajia, vaan pitäydyin ihan vain niissä asioissa, joilla on väliä. Koulujuhliin voi mennä missä hyvänsä siisteissä vaatteissa ja köyhä voi saksia tukkansa silmiltään ihan itsekin. Kaverien kanssa oppii kyllä istumaan mitään ostamattakin. Kun mä olin köyhä, mä en ostanut edes kuukautissiteitä, vaan siirryin itse tilkuista ompelemiini kestositeisiin.

Sull a kuulostaisi olevan aika paljon säätövaraa vielä. Älä siis narise.

Mutta on ihan hyvä idea myydä talo, ja maksaa velat. Toisaalta jos ja kun teillä jo on ulosotossa maksuja ja luottotiedot menneet, niin uuden asunnon saaminen voi sitten olla kiven takana myös siellä "jossain kaukana". Luottotietorekisteri kun on maan laajuinen.

[quote author="Vierailija" time="14.05.2013 klo 15:53"]

[quote author="Vierailija" time="14.05.2013 klo 14:07"]

Ongelmasi ap on asenne. Kuvailet elämääni, se on ollut tuollaista aina, lapsuudesta saakka. Me asutaan vuokralla, loppuunpalanut opiskelija ja loppuunpalanut aloitteleva yrittäjä, toisen äiti kuolinvuoteella elinaikaa tunteja-päiviä, toinen odottaa lääkäriaikaa tutkimuksiin syöpäepäilyjen vuoksi, parisuhde rakoilee, perintätoimistoon maksetaan 300€ kuussa, toinen täysin tuloton ja toinenkin melkein, lapsen synttäreitä ei ollut varaa järjestää, kampaaja jouduttiin perumaan, syöpätutkimukseen 2kk jono julkisella ja yksityiseen ei varaa kuin ehkä seuraavasta lapsilisästä, yöt mennään 3-5 tunnin unilla, en vaan enää jaksa ajattelen joka päivä, ahdistaa koska mulla on hyvä mies mutta silti oon ihastunut pahasti toiseen, suurperhettä pyöritän ja tienaan yksin vähemmän kuin saataisi sossusta.

Sulla on elämä vaikka tukka onkin ruma. Tajusin jotain katsoessani ihmistä joka ei enää jaksa pysyä hereillä jotta jaksaisi olla edes rakkaidensa kanssa, joka ei koskaan enää kävele, syö, näe lapsenlapsiaan, lastensa häitä, ensi joulua. Mulla ei ole rahaa tutkimukseen joka voisi pelastaa elämäni mutta kaupan väri tukkaan maksaa vaan 13€, laitan sen ja olen iloinen että on vielä tukka päässä. Lapsillani ei oo juhlamekkoa mutta niillä on vielä äiti. Se on kovin suhteellista minkä antaa ahdistaa. Itse tein hulluna töitä niin että paloin loppuun ja silti oltiin pienituloisia. Nyt loppuu nekin tulot, mutta mulla on taas aika ja vapaus yrittää ja ponnistella omaan tahtiin. Kyllä se välillä vituttaa kun rahaa ei ole, mutta en mä sitä niin ajattele, ajattelen sitä mitä on. Jos köyhyysvitutus kasvaa liian suureksi teen muutaman kk jotain kakkaduunia että saa muutaman satasen enemmän ja pääsee pahimman yli. Sitten kun jaksan, nyt terveys reistailee ja pitää vähän huilia.

Ai niin, meillä ei ole edes sitä taloa enkä sitä itke, en edes sitä että että ei ole nyt rahaa ja voimia tehdä loppuun lastenhuoneen uudistusta vaan lapset nukkuu patjoilla lattialla rojun keskellä. Jotenkin tuntuu että olen onnellisempi kuin ap, vaikka köyhempi. Otan ilon irti siitä mistä saan, vaikka siitä että yhden laskun sain maksettua, viisi jäi maksamatta. Kun elämä on täynnä paskaa ja kaikki kaatuu niin siinä on vaan kaksi vaihtoehtoa: nousta sen paskan alta tai jäädä siihen makaamaan. Pitää muuttaa sen minkä voi ja mitä ei voi muuttaa, sitä on turha itkeä kun ei se elämää ainakaan paremmaksi tee.

t. Köyhä, sairas, väsynyt mutta onnellinen ja toivoa täynnä

[/quote]

En ole ap, mutta minusta sinun juttusi oli tökerö....Jokaisella on ne omat murheensa ja joiden mittapuun mukaan elää ja murehtii ja masentuu.  Ihan turha sun on levitellä surkeata elämääsi, tämä ei ole mikään kilpailu, kasva aikuiseksi!

[/quote]

Ei mun elämäni ole ollenkaan surkeaa. Sitähän juuri yritin sanoa. Jos ei ole varaa mennä kaverin kanssa kahville niin mitä sitten. Ihan normaalia elämää on tehdä valintoja. Ap on valinnut esim omistusasunnon ja asuntovelan, muttei ole varaa mennä kahville. Mulla on varaa mennä kahville, muttei hankkia omistusasuntoa. Voihan sitä viettää elämänsä valittaen omia valintojaan, sekin on valinta.

Millä oikeudella edes haukut toisen elämää surkeaksi? Minä kerroin vaan faktat elämästäni, tätä tää on eikä se siitä muuksi muutu vaikka esittäisin jotain näytelmää. Kaikki on niin suhteellista, jos vaihdan elämää miljonäärin kanssa niin se vois olla sitä mieltä että nyt maailma kaatui ja ammun itseni. Jos vaihdan elämää jonkun kehitysmaan köyhän kanssa niin se voisi luulla kuolleensa ja tulleensa taivaaseen: lapset ei kuole nälkään, on kännykät, ruotsinristeilyn buffet-pöydät ja ilmainen koulutus.

Ja minä olen nimenomaan aikuinen ja elänyt elämää ja oppinut että mikään muu ei tee sinua onnelliseksi kuin sinä itse. Aina on ylämäkiä ja alamäkiä, se kuuluu tähän elämään. Jos on omakotitalo muttei varaa kampaajaan tai edes kahvikuppiin ja ihan hävettää sitä myöntää omille kavereilleen niin onhan se vähän absurdia.

Ap voi itkeä ihan vapaasti itse valittua surkeaa rahatilannettaan, siihen hänellä on oikeus. Mutta minullakin on oikeus sanoa mielipiteeni että vähän on tehtyjä murheita nuo, asioita joihin voisi itse vaikuttaa vaikka ap esittääkin olevansa olosuhteiden uhri.

[quote author="Vierailija" time="14.05.2013 klo 23:08"]

Mikäköhän näitä köyhiä suurperheitä yhdistää tai siis just se. Aina näillä vinkujilla on liikaa lapsia joista nuorin on ihan vauva vielä ja se äiti on minimiäippärahalla elättämässä koko perhettä kun mies on joko työtön tai lomautettu.

AP;een mies voisi jäädä koti-isäksi ja AP mennä töihin tienaamaan ne kampaajarahansa.

Miksi, miksi ,miksi niitä jalkoja ei voi pitää yhdessä jos ei osaa ehkäisyä käyttää.?

[/quote]

Olen tavallaan samaa mieltä kanssasi, vaikkakin tuo vika lause oli tosi tökerö. Meillä on koko suurperhe tekemällä tehty ja ihan oma valinta ja olen köyhä mutta onnellinen. Toisaalta kyllä olen rikas, koska minulla on tämä perhe kun toiset ei saa lapsia rahallakaan (lapsettomuushoidot). Sellaisen surun ymmärrän, en sitä että eletään yli varojen ja surraan kun kaikkea ei voi saada.

[quote author="Vierailija" time="14.05.2013 klo 23:08"]

Mikäköhän näitä köyhiä suurperheitä yhdistää tai siis just se. Aina näillä vinkujilla on liikaa lapsia joista nuorin on ihan vauva vielä ja se äiti on minimiäippärahalla elättämässä koko perhettä kun mies on joko työtön tai lomautettu.

AP;een mies voisi jäädä koti-isäksi ja AP mennä töihin tienaamaan ne kampaajarahansa.

Miksi, miksi ,miksi niitä jalkoja ei voi pitää yhdessä jos ei osaa ehkäisyä käyttää.?

[/quote]

Olen tavallaan samaa mieltä kanssasi, vaikkakin tuo vika lause oli tosi tökerö. Meillä on koko suurperhe tekemällä tehty ja ihan oma valinta ja olen köyhä mutta onnellinen. Toisaalta kyllä olen rikas, koska minulla on tämä perhe kun toiset ei saa lapsia rahallakaan (lapsettomuushoidot). Sellaisen surun ymmärrän, en sitä että eletään yli varojen ja surraan kun kaikkea ei voi saada.