Oudointa mitä suvussasi on tapahtunut
Itselläni on sellainen outo kokemus, että äitini serkun äiti ( eli äitini täti) lavasti oman kuolemansa hänen lapsensa ollessaan 9-vuotias. Hän vyörytti autonsa alas sillan reunalta järveen, ja kun ruumista ei löydetty, ajattelivat että jonnekkin veden mukana mennyt. Muistotilaisuus pidettiin ja surettiin, kun joutui niin kauhean onnettomuuden kohtaamaan ja kuolla siihen. 15-vuotta myöhemmin totuus selvisi, että tämä "kuollut" olikin ollut elossa tuon koko ajan ja lavastanut oman kuolemansa, koska ei vain yksinkertaisesti jaksanut elää sen hetkisessä elämäntilanteessa. Kauhea ajatella, miten joku voi ajatella noin kylmästi ja tuottaa muille läheisille noin kovaa surua ja tuskaa ... tapahtumasta on jo n. 45-vuotta.
Ja toinen.. isäni sisko oli joskus nuoruudessaan seurustellut pojan kanssa (n 1,5 vuotta) , jonka isä murhasi vaimonsa ja itsensä. ( ei ollut silloin enää yhdessä tämän pojan kanssa) Tämä poika meni niin sekaisin tästä tapahtuneesta, että muutaman vuoden päästä hänkin tappoi itsensä. Monet kerrat on sukuni kauhistellut tapahtumaa, kun oli niin kovin " normaalin" tuntuinen ja ihana perhe.
Kommentit (78)
Jää ikuiseksi arvoitukseksi, oliko mummoni puoliksi romani, kuten huhu väittää.
isäni on joskus seurustellut entisen opettajani kanssa.
[quote author="Vierailija" time="13.05.2013 klo 20:40"]
Meillä vain se, että biologinen isäni ei ole se joka kasvatti minut ja se joka kasvatti minut ei olekkaan siskonikaan isä... huh.. no elämä menee joskus näinkin.. koko tarinaa en lähde nyt selittämään...
[/quote]
Unohdin kirjoitaa, että siskoni siis ei tiedä, että ei ollut hänen isä. Tietää, että minun isäni ei ollut..
Suvussa pedofiili ja osa sukulaisista ei tuomioista huolimatta suostu uskomaan.Paljon hyvin toimeentulevia juoppoja ja itserakkaita koko suku täynnä.
Meidän suvussa äiti ja hänen veljensä ovat ihan veririidoissa, eivät ole puheväleissä. Minulla on ihan samanlainen suhde omaan veljeeni, pelottavaa, tulee mieleen joku kirous. Minulla on poika ja tyttö, toivon ettei tämä periydy heille.
Setäni on lapsena tappanut perheen kissan.
Tyttäreni isän vanhemmat tai muukaan perhe ei tiedä tyttären olemassaolosta. En ole katsonut tarpeelliseksi heille kertoa kun ei lapsen isäkään ole saanut aikaiseksi
Oudointa tai ei mutta suvussa ainakin yksi joka on useita vuosia sitten polttanut mökkinsä vakuutusrahat saadakseen, näiden rahojen avulla tulivat sitten hyvin toimeen.
Sain perinnön "sukulaiseltani" mutta papereista ilmeni, ettei hän ole minulle mitään sukua, eikä ilmeisesti adoptoitukaan. Mitä ihmettä?
Ja samoja papereita lukiessani ilmeni että veljeni on äpärä. Isäni oli siis pettänyt vaimoaan äitini kanssa... Mua jotenkin käy sääliks se vaimo. Oli niin mukava ihminenkin.
Ja isäni puolen sukua kaikki miehet ovat kusipäitä... Tai ainakin melkein kaikki.
Sukulaisnainen valehteli saaneensa vauvan, että saisi suvulta lahjaksi rahaa. Soitettu poliisit kun sukulaismies uhannut tappaa vaimonsa. Sisarukset riidoissa keskenään, eivät puhu toisilleen. Narsismia, alkoholismia, mielenterveysongelmia. Normi shittiä.
Yksi vajaa 20-v tyttö teki itsemurhan. Perinnöllinen sairaus ja sen takia muutama kehitysvammainen lapsi lyhyen ajan sisään (siihen aikaan perinnöllisyydestä tiedettiin paljon vähemmän).
Yksi vajaa 20-v tyttö teki itsemurhan. Perinnöllinen sairaus ja sen takia muutama kehitysvammainen lapsi lyhyen ajan sisään (siihen aikaan perinnöllisyydestä tiedettiin paljon vähemmän).
Oudointa? Vai synkintä?
Serkkuni murhattiin puistossa, kun oli kävelemässä iltasella kotiin. Synkintä lie.
Oudointa: serkkuni homoutta ei osa sukulaisista kykene hyväksymään, vaan he rukoilevat jumalalta parannusta.
Toinen outo on se, miten vanhat ihmiset jaksaa olla loukkaantuneita aivan mitättömistä ikivanhoista asioista. Siitä kumpi muistaa väärin evakkoreissun aikaiset asiat (kuten haettiinko maitoa vasemman puoleisesta vai oikean puoleisesta naapurista).
Isäni sai avioliittonsa aikaan lapsen naimisissa olevan serkkunsa kanssa. Lapsi on siis minun pikkuserkkuni sekä velipuoleni. Siinäpä teille mietittävää! Lapsi, jo aikuinen, ei asiaa ehkä tiedä...
Äitini on nykyään naimisissa pedofiilin kanssa, ei vain sitä myönnä.
Mieheni suvussa sitten on yksi massamurhaaja... "jee".
Isoäitini kuoltua, kävi ilmi, että seitsemästä sisaruksesta juuri minun isoäitini oli lehtolapsi.
Isäni joku sukulainen suunnitteli vaimonsa murhaa, kertoi suunnitelmansa veljelleen, veli ehti soittaa poliisille ennen kuin ehti mitään tehdä, istuu vieläkin vankilassa.
Että isotätini ( 76-v) on Facobookissa.
huutamista, väkivaltaa, lääkkeitä, addiktioita, riitelyä, kateutta, salailua,mielenterveysongelmia, kaikkea tätä olen saanut katella lähipiirissä, olen paskasta perheestä, yritän pysyä erossa tosta porukasta
[quote author="Vierailija" time="13.05.2013 klo 23:22"]
Isäni joku sukulainen suunnitteli vaimonsa murhaa, kertoi suunnitelmansa veljelleen, veli ehti soittaa poliisille ennen kuin ehti mitään tehdä, istuu vieläkin vankilassa.
[/quote]
Mistä se vankilaan joutui? (Kun ei kerran mitään ehtinyt tehdä.)
[quote author="Vierailija" time="13.05.2013 klo 23:22"]
Isoäitini kuoltua, kävi ilmi, että seitsemästä sisaruksesta juuri minun isoäitini oli lehtolapsi.
Isäni joku sukulainen suunnitteli vaimonsa murhaa, kertoi suunnitelmansa veljelleen, veli ehti soittaa poliisille ennen kuin ehti mitään tehdä, istuu vieläkin vankilassa.
[/quote]
Googlaapa huviksesi ja huomaat ettei murhan suunnittelu ole Suomessa rikos. Joten ei se sun sukulainen istu ainakaan siitä murhan suunnittelusta vaan on tehnyt jotain muuta. Sellaista lakia vasta valmistellaan.