todella epäsosiaalinen tokaluokkalainen
lapsi haluaisi olla itsekseen, vihaa harrastuksia, leirejä, ei halua olla kavereiden kanssa.
Antaisitteko olla rauhassa yksin, vai pakottaisitteko ihmisten joukkoon?
Esim. kesän 10 vk on pitkä aika olla tapaamatta muita kuin perheenjäseniä
Kommentit (6)
Onko koulussa välitunnit yksin? Pärjääkö toisten kanssa, kun on "pakko"? Kaikki ihmiset eivät ole yhtä sosiaalisia. Poikani on kolmannella luokalla ja tähän asti on viettänyt kesät lähes pelkästään perheen kanssa. Koulussa on välitunneilla kavereita ja nyt kolmannella luokalla on koulun jälkeen jäänyt usein n. tunniksi pelaamaan jalkapalloa tms. näiden luokkakavereiden kanssa. Yksi harrastus on. Järkyttyisi sydänjuuriaan myöten, jos laittaisin hänet jollekin leirille. Jos sosiaalisissa tilanteissa ei ole ongelmia, en huolestuisi. Tosin ongelmien määritteleminen on aika subjektiivista. Omani ja joidenkin muidenkin poikien kohdalla olen huomannut, että alkuluokkien (nais)opettaja on löytänyt paljonkin hiottavaa sos. taidoista, ja kun kolmannelle on tullut miesopettaja, tämä on pitänyt poikaa ihan tavallisena, muiden kanssa toimeen tulevana vesselinä.
Anna olla rauhassa. Minä ainakaan en tykännyt, kun ilmoitettiin aina jollekkin leirille kysymättä minulta itseltäni mitään.
Syyllistä sitä nyt niin perkeleesti, että alkaa tuntea itsensä huonoksi ja pakottaa itsensä sosiaaliseksi.
Jos koulussa on kavereita, ettei siellä eristäydy. Antaisin olla. Itselläni samanmoinen nelosluokkalainen. Koulussa on kavereita, harrastuksissa käy mutta EI JAKSA kavereita vapaa-ajalla, eikä ihme. En varmaan itsekään jaksaisi kun hänen koulukamut ei suostu muuhun kuin pleikan pelaamiseen.
Kyllä kevyesti pakottaisin (siis esim. kesän aikana, joo).