Mä en vaan jaksa enää tätä avioliittoa.

Onpa tutunlaista. Suunnilleen noin elelen itsekin.

Mieheni on hyvä isä ja meillä menee muuten ihan hyvin. Jos ei menisi ja jos ei olisi lasta, olisin jättänyt mieheni jo monta vuotta sitten.

Näin on ollut kauan, mutta kun meillä on ollut viime aikoina vaikeaa, mieheni on huolehtinut yllätävän paljon kaikesta. Olen yllättynyt siitä, että hän on lopulta ottanut vastuuta ja osannut kantaa sen.

Minun suhteeni hän on kyllä välinpitämätön. Seksiä on pari kertaa vuodessa, koska se riittää miehelle! Tai mistäs tiedän, tuleko tänä vuonna enää toista kertaa...

Minulla on hyviä ystäviä, mutta kaiken jälkeen mies on kuitenkin paras. En halua yksinhuoltajaksi tai erota seksin yms. takia. Siksi jumin epätyydyttävässä avioliitossa. Lähinnä lasten takia tai vain siksi.

Aika pitkälti ajattelen, että syy miehen kiinnostuksen puutteeseen on minussa. Mutta sitten hänen pitäisi erota tai ei olisi pitänyt edes alkaa olla kanssani. Kun käyn jossain, saan helposti seuraa vieraista, nuoremmista ja hyvin komeista miehistä - ihmettelen kovasti. Niin paljon kai avioliitoni on tuhonut itseluottamusta. Nuorten, kauniiden miesten huomio kyllä tekee hyvää...

Oma mies on kohta 40, hiukan ukkoutunut ja ylipanoinen. Niin kai minäkin. Mutta olisipa se hienoa, jos oma mies olisi kiinnostunut vähän useammin. Pihtaamaan en ole muuten ikinä päässyt. Kun seksiä yms. on saatavana (pettämättä) 1 - 3 krt vuodessa, olen ottanut mitä olen saanut... Ei se hyvältä tunnu, että juuri silloin kerran vuodessa, kun mies innostuu, pitää olla heti valmiina omista haluistaan välitämättä, 5 minuutin päästä juttu on ohi ja saa olla ilman vaikka loppu vuoden. Ei tee hyvää.

Mutta lapsen ja vanhempien takia näin jatkuu. Ilman lapsia seksi olisi hyvä syy mihin tahansa. Mutta entäs keski-ikäisellä yksinhuoltajalla, olisko vaihtoehtoja....

Pitäisi olla!!!!!!!!!!!!!!!

Ei tuollaista ikuisuuksia jaksa. En jaksanut itsekään. Ei tee hyvää itsetunnolle eikä millekään. Lapset ei ole hyvä syy jatkaa, millaisen parisuhteen mallin heillekin annatte..? Tuollainen suhde tulee tiensä päähän ennemmin tai myöhemmin (ja parempi ennemmin) tai sitten katkeroidutte lopuksi elämää.

Surkeeta... Minä täytän tänä vuonna 30v, ja siksi mietityttääkin kovasti jatko. Tuleeko minusta katkera vanha ämmä jos jatkan mieheni kanssa, ja olisiko vielä mahiksia onnelliseen suhteeseen jonkun muun kanssa? Toki arki menee omalla painollaan kun keskityn lapsiin, työhön ja kaikkeen muuhun paitsi parisuhteeseen.

Mies on sitä mieltä ettei elämä sen kummosempaa olisi kenenkään muunkaan kanssa. Mutta minulla on ollut suhteita ennen miestäni, joissa seksi ja läheisyys tuli luonnostaan, eikä niitä tarvinut jännittää.. Toki näin pitkään en ole ollut kenenkään muun kanssa, mutta esim seksin suhteen mieheni on alusta saakka ollut jotenkin rajoittunut, vaikka hänellä oli paljon naisia ennen minua, sekä seurustelusuhteita, että yhdenillanjuttuja. Kertoo ettei aiemmissa suhteissa ole seksiä ollut yhtään enempää kuin meilläkään. Pornoa katsoo kai aika paljon..

Vähän aikaa sitten jäi kiinni myös eräänlaisesta nettisuhteesta, ja vaikka ei luonnossa koskaan mitään tapahtunut, niin satutti tosi paljon ja mietityttää tässä yhtälössä..

ap

Näin äkkisiltään kuulostaa, että miehelläsi on läheisyysongelmia ollut jo lapsena. Häntä ei ole kosketeltu ja hän ei tunne ns. ihoikävää. Pitkään torjutuksi tuleminen tekee tuommoista ihmiselle. Sehän suomalaisissa on vikana, että sodan jälkeiset sukupolvet opettivat lapsensa huutamaan yksin huoneissaan, eikä menneet ottamaan huutavaa lasta syliinsä ja lohduttamaan. Ja näistä herkuista me nyt sitten kannamme hedelmää.

Meillä tämä on toisinpäin. Miehen perheessä on aina kosketeltu, halailtu, ollut jatkuvaa arjessa sylikkäin oloa, serkut, sedät, tädit ja isovanhemmat kaikki samassa isossa talossa omavaraisessa maalaistalossa. Välillä kiusaankin heitä, että ihme hippejä. ;) Ihania ovat silti jokainen!

Mun lapsuus taas vietettiin täysin päinvastaisesti vanhemmat olivat tehdastyöläisiä ja lähiökerrostalossa asuttiin. Haleja ei ollut, ei puseja, ei tunteista puhumista, ei läheisyyttä. Jos riita tuli jostain, se tapeltiin, ikinä ei anteeksipyydelty tai palattu purkamaan tilannetta.

Mä olen oppinut paljon mieheni perheeltä/suvulta ja lisää haluan ammentaa. Kyllä tämä kosketuskulttuuri on paljon mukavampaa kuin tuo mitä meillä harrastettiin.

Tää on tämmöistä mun pikkuhumalaisen keittiöpsykologiaa, mutta toivon teille läheisyyttä enemmän. Siihen voi opetella, niin mäkin tein. Olin aikoinaan kovin kiusaantunut ja hämmentynytkin koskettelusta. Se oli outoa ja uutta. Enhän mä tiedä onko teillä ollenkaan näin, mutta joillakin on. Voimia.

Ihan hyviä vastauksia on tullut... Piti numerolle 5 tarkentaa, että mieheni kyllä halailee ja pussailee lapsia jatkuvasti. Ja teki tätä myös minulle suhteen alussa. Mutta nyt ei enää kaipaa sellasta... Joten ei ehkä siitä voi johtua ettei lapsena ole saanut läheisyyttä?

Edellinen oli ap!

Se, että kaikilla muilla olisi samanlaista on inhottava argumentti. Oma eksäni sai samanlaisilla puheilla sekoitettua pääni ihan totaalisesti. Vasta suhteen päättymisen jälkeen tajusin kärsineeni henkisestä väkivallasta useita vuosia.

Nyt elän yhdessä ihanan ja huomioivan miehen kanssa, joka antaa kosketusta ja haluaa sitä itse, haluaa viettää aikaa kanssani sekä erikseen. Älä luovuta ap.

Ap, hanki oma elämä, sellainen joka on riippumaton miehestäsi. Harrastuksia, ystäviä. Ole iloinen ja onnellinen. Se on ainakin jollain tasolla päätös eikä nuo mielentilat ole välttämättä riippuvaisia miehestä. Vaatii vaan vähän henkistä kasvua ynnä muuta semmosta paskaa.

Ja sitten, HANKI RAKASTAJA. Siitä ei tarvii kenenkään tietää.

Se on inhottavaa kun vertaa pariskuntiin joilla menee tosi huonosti, ja sanoo että mun pitäisi olla tyytyväinen. Ja väittää tietävänsä etten varmasti olisi sen onnellisempi kenenkään muunkaan kanssa.. Minussa siis vika etten osaa olla onnellinen, vaikka on lapset, koti ja näennäisesti kaikki ihan ok. Toki olenkin onnellinen näistä asioista, mutta ahdistaa tämä parisuhde, kun en tiedä mitä voin tehdä sen eteen vai voinko mitään? 

Miten voi edes vaatia läheisyyttä joltain joka ei itse sitä halua? Olenko ihan hakoteillä, eikä pidemmissä suhteissa kuulukaan olla läheisyyttä? Eikö mieheni oikeasti edes rakasta minua, kun ei halua lähelle?

ap

sama ongelma meillä. Yhdessä 15v ja 2lasta. Olen 35v. Mies haluaa seksiä sen 2krt/v. Sanoo syyksi sen että väsyttää tai ei ole tarpeeksi hyvässä kunnossa. Nyt on parina kertana ollut seksiä niin ettei ole edes lauennut. Kyllä syö naista. Tapasinkin netissä ihan kivan miehen jolla sama ongelma naisensa kanssa. Tosin kirjoittelu nyt jäi, asumme kaukana toisistamme ja tunsin huonoa omaatuntoa eikä mies ollut tyyppiseni mies.

En tiedä mikä olisi ratkaisu. Erokin voi tuoda mukanaan vielä seksittömämmän loppuelämän. Itse haaveilen vielä lapsistakin, mutta miten niitä saa jos ei seksiäkään ole?

kuulostaa tutulta,tosin meillä oli seksiä vähemmän ennen lapsia mutta silloin oli pettämistäkin.seksiä mies haluaa mutta ei sitten muuta läheisyyttä eikä keskustelua tai kahdenkeskistä aikaa.Siis parisuhde on kuollut vaikka avioliitossa ollaan.Kumpikin kyllä tiedostetaan että joku päivä ero on tosiasia mutta antaa nyt lasten kasvaa vielä...säälittävää tällaiset suhteet.

Me päädyttiin tuollaisessa tilanteessa eroon. En enää kestänyt "yksinäisyyttä". Nyt mulla on uusi mies ja läheisyyttä, seksiä ja rakkautta yllin kyllin! Ne kuuluvat ihmisen perustarpeisiin.

Vaikeaa kuvitella että mentäisi miehen kanssa esim "treffeille", kuten jotkut tuttavapariskunnat menevät. Syömään, leffaan, tai muuta yhdessä. Jos ehdotan miehelle tällaista hän vaivaantuu, ja lähtee ehkä "jos sä välttämättä haluat".

Ja mies todennäköisesti ottaisi tietokoneen ravintolaankin mukaan, tai vähintäänkin puhelimella pelaisi koko yhdessä olo ajan. Muutenkin haluaa aina lapset mukaan vaikka olisi mahdollisuus viettää kahdenkeskistä aikaa. Toki on kiva että lastenkin kanssa tehdään asioita, mutta hän ei kaipaa kahdenkeskistä aikaa KOSKAAN. Häntä ei vaan jotenkin kiinnosta minä. Ja mua ahdistaa se niin paljon. En todellakaan kuvitellut että avioliitto olisi tällaista.. Että läheisyyttä pitäisi vaatia ja anoa ja rukoilla. ap

Samanlaista elämä oli mullakin miehen kanssa. Neljä vuotta sitä välinpitämättömyyttä katselin ja kestin. Onneksi erosin! Nyt on miehenä sielunkumppani, rakastettu ja paras ystävä kaikki samassa paketissa! parisuhdetta parhaimmillaan! Olen onnellinen! :)

Yllättävän monet näyttävät olleen samanlaisessa suhteessa.. Ja eronneet siitä ja tyytyväisiä tähän päätökseen. Meillä kun mies ei missään nimessä halua erota, niin tuntuu kyllä pahalta olla itse sitten se perheen rikkoja, jos nyt sitten päättää eron jossain vaiheessa laittaa vireille. Vaikka mieheni on se joka ei rakasta enää. Muuta syytä meidän ongelmille en keksi.

ap

Niin mitä hennettiä tuollaisessa tilanteessa pitäisi tehdä? Tekee miten vaan niin on paska nainen joka rikkoo perheen tai jää lasten takia huonoon suhteeseen. Tulos:seksitön liitto tai sinkkuna ilman seksiä.

Kokeilkaa parisuhdeterapiaa tms, jos Se saisi miehesi avautumaan.

Voi mahoton minkälaisia avioliittoja siedätte. Suhteeseen kuuluu hellyys ja läheisyys ja tietenkin seksi. Kyllä sitä pärjää yksinhuoltajana ja isä voi tavata lapsiaan eronkin jälkeen. Ei ole hyvä asia että on ahdistunut. Itsekin kokenut ja hyväksi havainnut eron.