Psykologia 2021
Tervetuloa traditionaaliseen, legendaan jo syntyessään, Vauvan Psykologia 2021 -ketjuun!
Täällä puhutaan hakemisesta opiskelemaan psykologiaa yliopistoon, ei vauvoista eikä kehityspsykologiasta.
Psykologiaa voi opiskella Helsingissä, Turussa, Tampereella, Jyäskylässä ja Joensuussa sekä ruotsiksi Åbo Akademissa.
Helsingissä on lisäksi psykologiksi valmistava maisterihaku, johon on hakukelpoinen alemmalla korkeakoulututkinnolla ja psykologian perus- ja aineopinnoilla.
Jyväskylässä on lisäksi avoimen väylä filosofian maisteriksi pääaineena psykologia. Siitä ei pätevöidy psykologiksi, mutta pääsee tutkijaksi, opettajaksi, HR:ään tai konsultiksi.
Tutustu avoimien yliopistojen tarjontaan! Joensuun avoimesta löytyy työ- ja organisaatiopsykologia sekä oikeuspsykologia.
Psykologia on lääkiksen jälkeen yksi vaikeimmista aloista päästä sisään, vaikeampi kuin oikis tai kauppis. Todistusvalinnassa saa pisteitä 5 aineesta: psykologia, äidinkieli, matematiikka, kieli, muu reaali. Eniten pisteitä reaalissa antaa fysiikka, vähiten terveystieto. Vanhanmallisesta yleisreaalista ei saa yhtään pistettä.
Vuoden 2020 todistusvalinna pisterajat toukokuussa (70 % kiintiö, ei sisällä lisäpaikkoja, ensikertalaiset, max 157,9 p):
Helsinki: 140,9
Turku: 135,6
Tampere: 135,6
Jyväskylä: 131,9
Joensuu: 129,1
130 pistettä saa E-rivillä, jossa pitkä matikka. Helsinkiin tarvittiin 2-3 L.
Pääsykokeessa on tyypillisesti (ei kevät 2020, vaikka tarkoitus oli) vaadittu vahvaa tilastomenetelmien osaamista.
Vanhoja pääsykoekirjoja:
- Nummenmaa, L. Holopainen, M. & Pulkkinen, P., Tilastollisten menetelmien perusteet.
- Nummenmaa, L., Käyttäytymistieteiden tilastolliset menetelmät
- Karjalainen, L., Tilastotieteen perusteet
Vanhoja valintakokeita (loogista päättelyä myös logopediassa ja tietojenkäsittelytieteessä)
https://www.helsinki.fi/fi/opiskelijaksi/yhteishaku/tietoa-valintakokei…
Tärkeitä / usein esiintyviä linkkejä
Yhteisvalinnan tiedotussivu
https://www.helsinki.fi/fi/verkostot/psykologian-yhteisvalinta/
Lisäpaikkoja vuodelle 2021
https://www.psykologilehti.fi/psykologi/tyo/kymmenia_lisaaloituspaikkoj…
Todistuksen pisteytys
https://opintopolku.fi/wp/opo/korkeakoulujen-haku/mika-korkeakoulujen-o…
VIPUNEN (hakijamäärät ja valitut)
https://vipunen.fi/fi-fi/_layouts/15/xlviewer.aspx?id=/fi-fi/Raportit/H…
Kaikki pisterajat valintatavoittain
https://vipunen.fi/fi-fi/_layouts/15/xlviewer.aspx?id=/fi-fi/Raportit/H…
Hakijoiden ja sisäänpäässeiden ylioppilastutkintomenestys
graafinen
https://app.powerbi.com/view?r=eyJrIjoiYzYwOWYyOWMtNTllZC00MzU1LTk2OWIt…
taulukko
https://vipunen.fi/fi-fi/_layouts/15/xlviewer.aspx?id=/fi-fi/Raportit/K…
valmiiksi analysoituna tekstinä
https://tilastoneuvos.vipunen.fi/2020/01/20/korkeakoulutukseen-paasseid…
Aikaisempien vuosien ketjuja:
2020 koronakevät ja AMK-valintakoe
https://www.vauva.fi/keskustelu/3496665/psykologia-2020
2019 valintakoeyhteistyövuosi
https://www.vauva.fi/keskustelu/3217889/psykologia-2019
2018 erilaiset kokeet HTT ja J ja J
https://www.vauva.fi/keskustelu/3067511/psykologia-2018
2017 ensimmäinen löytynyt ketju
https://www.vauva.fi/keskustelu/2753394/psykologia-2017-muita-hakijoita
Kommentit (8033)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisiko joku auttaa: tein itse oikaisuvaatimuksen, mutta tuota kohdasta 2.7B en löydä virhettä enää jälkikäteen, vaikka olin sen itse jättänyt kokeessa valitsematta.
Itse löysin virheet "vain" kohdista 2.1, 2.2, 2.4, 2.9, 2.11, 2.12, 2.14, 2.19, 3.10 ja 3.13 (lol :D).
Katsoin huvikseen nuita vähän. 2.4, 2.7, 2.12, 3.10 ja 3.13 ainakin on minusta nopealla vilkaisulla oikein. Tarkemmin en jaksanut alkaa tutkimaan, mutta muut mainitsemasi kohdat mulla on mennyt käytännössä nollille.
t.120 pistettä2.4.B kohdassa en mitenkään hyväksy tuota sanaa "helpotettaisiin" - kyseessä oli eri tehtävätyyppi, eikä sitä voi yksiselitteisesti päätellä helpotukseksi, että ne lausutaan ääneen (luulin että tässä oli kyseessä nimenomaan kompa, jossa tuli tarttua tuohon helpotettaisiin-sanaan, mutta taisikin olla kokeen tekijöiden laiskuutta)
2.12B prefrontaaliset alueet eivät vastaa noista liikkeistä, vaan osallistuu yhdessä muiden aivoalueiden kanssa (artikkelin mukaan "liikkeiden tuottaminen painottuu prefrontaalisen, premotorisen, takaparietaalisen aivokuoren sekä putamenin etuosien yhteyksiin.")
3.10E emme tiedä saiko kaikki osallistujat kuntoutusta, tiedämme vain että ei hoitoa -ryhmällä oli siihen mahdollisuus ”Before randomisation, all patients were informed that if they were placed in the untreated group, they *could* receive complimentary treatment after the study was completed.”
3.13B vaikeudet tulee pahenemaan, aloitettiin kuntoutusta tai ei, koska kyseessä on etenevä sairaus. Ei hoitoa -ryhmässä huononeminen selittyi palautumisena kohti keskiarvoa, ei sairauden etenemisellä.
2.4 B. Ei kai ollut eri tehtävätyyppi, vaan sama tehtävä eri (helpommalla) ohjeistuksella. Muistaakseni artikkelissa sanottiin jotenkin niin, että muiden tulokset paranivat, kun käytettiin tuota eri ohjeistusta. Jätin tämän kokeessa valitsematta, mutta jälkikäteen ajateltuna minusta tuon voi kyllä tulkita niin, että koska ohjeistusta muuttamalla tulokset paranivat, ohjeistus helpotti tehtävää. En siis puolustele vain omaa vastaustani :D
2.12 B. Jätin tuonkin valitsematta ja samalla perusteella kuin sinä, mutta tässä on taas kyse siitä miten tuon tulkitsee :D joku tuossa selitti jo oman erilaisen tulkintansa. Kieltämättä vähän liian epäselvä kohta.
3.10. Tehtävänä oli arvioida tutkimuksen tutkimuseettisiä periaatteita. Ajattelin tuon jotenkin niin, että oli noudatettu tutkimuseettisiä periaatteita kun tarjottiin kaikille mahdollisuus kuntoutukseen eikä toimittu niin, että vain rajattu osa saisi kuntoutusta.
3.13. Etenevä sairaus tarkoittaa jo itsessään sitä, että oireet pahenevat ajan myötä. Lisäksi, jos C on oikein, niin silloin B:kin täytyy olla oikein, koska on jo hyväksytty oikeaksi vastaukseksi se, että oireet pahenevat (ja oireiden pahenemisen hidastamiseksi kannattaa aloittaa kuntoutus).
Nuo kohdat jäi itsellä kokeesta selvästi mieleen, niin niihin osaan ja jaksan kommentoida. Muita kohtia en jaksa nyt miettiä, mutta te ootte varmasti niitä tutkinu tarkasti, niin uskon että saattaa ollakin virheitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla täysin sama tilanne. Nollaan on pudonnot monessa osatehtävässä mallivastausten virheellisyydestä johtuen. Riittäisi yhdenkin tehtävän korjaaminen 3 hakukohteeseen. Ja noita virheitä on monia. Käsittämätöntä. Hallinto-oikeuteen vien minäkin aivan varmasti asian, ellei yliopisto virheitään korjaa.
Ja täällä sama, ykskin selvän virheen korjaus riittäis pääsyyn ylempiin kohteisiin. Sisällä jo toisessa niin ei jaksa niin paljoa tosin säätää. Arvostan suuresti, että jaksatte. Tein myös oikaisuvaatimukset, vaikka en niiden avulla edes välttämättä halua nousta ylempiin.
Vääryys tässä on kuitenkin tapahtunut, ja aika merkittävällä tasolla suhteessa siihen, että tämän aiheuttajana vaikuttaisi olevan hutaisten tehty koe ja/tai tarkistaminen.
Voi hyvä luoja! Jokainen on tietysti sitä mieltä, että minä olen nyt varmasti tiennyt oikein ja muut on väärässä. Totuus on sit usein toinen. Jos on ajatellut jonkun asian kokeessa jotenkin, siitä on vaikea päästä eroon vaikka se sit olisi väärin. Kukaan ei tiedä miten olisi käynyt/kävisi vaikka korjattaisiin. Sä et voi laskea siboitustasi uudelleen vain itsesi kautta. Kourallinen nousee ylemmäspisteissä, se ei vielä takaa, että olisi päässyt sisään.
Tämä. Pääsin sisään toiseksi korkeinpaan toiveeseeni, enkä alkanut tarkastaa koettani. Mullakin oli tosin juuri artikkeliosiosta heikot pisteet, joten voi olla että niitä pisteitä on jäänyt saamatta samoista kohdista myös sisäänpäässeiltä.
Aivan varmasti on monella sisäänpäässeelläkin pudonnut pisteitä näiden virheiden takia. Se on selvää. Mutta varmaa on myös, että muutaman pisteen rajojen ympärillä olevien (rajan ala- ja yläpuolella) paremmuusjärjestyksissä tapahtuisi muutoksia virheiden korjaamisen myötä. Eli moni hakija on kyllä tässä jäänyt koulupaikkaa vaille väärän arvostelun takia. Ja kuten täällä on monesti tuotu esiin, myös sisäänpäässeillä on monilla jäänyt ylemmät hakukohteet saavuttamatta virheiden takia. Tämä on niin väärin ja virheet on korjattava. Tulevien kokeidenkin näkökulmasta tämä asia ansaitsee huomiota, ettei tällaisia virheitä toisteta enää tulevaisuudessa. Virheet ovat katastrofi monelle yksilölle, mutta myös yliopistoille, kun korjaamisen myötä joudutaan rahoittamaan useamman opiskelijan opinnot kuin mihin on varauduttu.
Noo, valitettavasti kaikkia oikaisupyynnön jättäneitä ei tulla ottamaan sisään, ei välttämättä ketään.
Näin virheellinen koe ja arvostelu ei kuitenkaan saa koskaan enää toistua.
Niinpä, tuskin kaikkia virheitä tai epäselvyyksiä suostuvat korjaamaan, koska se todennäköisesti johtaisi monen oikaisuvaatimuksen menestymiseen. Toivon kuitenkin, että mahdollisimman monet virheet oikaistaan, koska on vaikea nähdä miten yliopistot voisivat perustella selkeiden virheiden korjaamatta jättämistä. Ymmärrän sen, että jos väittämät ovat tulkittavissa kahdella eri tavalla, niin voivat perustella omaa näkökulmaansa. Tulkinnanvaraisetkin tehtävät pitäisi kuitenkin oikaista (kuten he jo tekivät tehtävän 1 ja 4 tehtävän osatehtävän osalta mallivastauksissa), mutta niitä eivät ehkä oikaise, koska voivat perustella vastakkaista näkökulmaa jotenkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma oikaisuvaatimukseni sisältää mm. huomautuksen siitä että tällaisella korjausperusteella kokeessa saa enemmän pisteitä jos tietää vähemmän. Itse olen saanut useasta osatehtävästä nolla pistettä koska olen tiennyt oikeaksi väittämän joka mallivastausten mukaan ei muka ole oikein. Väittämä on korjattu virheellisesti vääränä ja se on aiheuttanut osatehtävän pisteiden tippumiseen nollaan vaikka olisin tiennyt muut oikeat eli mallivastauksen kaikki oikeat väittämät. Pelkästään kolmen osatehtävän pisteytykset korjaamalla pisteeni riittävät kolmeen hakemaani paikkaan. Ja virheitä on ollut useammassa kuin kolmessa osatehtävässä.
Laitoinkin oikaisuvaatimukseeni että opiskelijavalinnan on perustuttava osaamiseen valintakokeessa ja että on väärin että tietämällä vähemmän saa enemmän pisteitä.
Ja kyllä, olen se joka on valmis viemään asian hallinto-oikeuteen!
Sun pitää nyt ymmärtää, että tää on sun tulkintasi, sun vastauksista. Olet ylimielinen ja dissaat muita, onko se nyt sit hyvä piirre? Onnea vaan valituksiin.
Ei vääryydestä seuraavani oikeuden hakeminen ole ylimielisyyttä. Onnea hallinto-oikeuteen kaikille!
Vierailija kirjoitti:
Aivan varmasti on monella sisäänpäässeelläkin pudonnut pisteitä näiden virheiden takia. Se on selvää. Mutta varmaa on myös, että muutaman pisteen rajojen ympärillä olevien (rajan ala- ja yläpuolella) paremmuusjärjestyksissä tapahtuisi muutoksia virheiden korjaamisen myötä. Eli moni hakija on kyllä tässä jäänyt koulupaikkaa vaille väärän arvostelun takia. Ja kuten täällä on monesti tuotu esiin, myös sisäänpäässeillä on monilla jäänyt ylemmät hakukohteet saavuttamatta virheiden takia. Tämä on niin väärin ja virheet on korjattava. Tulevien kokeidenkin näkökulmasta tämä asia ansaitsee huomiota, ettei tällaisia virheitä toisteta enää tulevaisuudessa. Virheet ovat katastrofi monelle yksilölle, mutta myös yliopistoille, kun korjaamisen myötä joudutaan rahoittamaan useamman opiskelijan opinnot kuin mihin on varauduttu.
Nähtäväksi jää, mitkä näistä "virheistä" ovat todella virheitä, eivätkä väärintulkintoja. Ainakin osa täällä mainituista "virheistä" ovat selkeitä väärintulkintoja.
Missä avoimessa yliopistossa ootte oikein suorittaneet etukäteen noita tilastitieteen pakollisia kursseja ja onnistuiko täysin verkon välityksellä? En ainakaan helsingin yliopistosta löytänyt

Tuolla 2022-ketjussa on linkkejä Helsinkiin. Muutenkin muuta kuin oikaisuvaatimuskeskustelua voisi pikkuhiljaa siirtää sinne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisiko joku auttaa: tein itse oikaisuvaatimuksen, mutta tuota kohdasta 2.7B en löydä virhettä enää jälkikäteen, vaikka olin sen itse jättänyt kokeessa valitsematta.
Itse löysin virheet "vain" kohdista 2.1, 2.2, 2.4, 2.9, 2.11, 2.12, 2.14, 2.19, 3.10 ja 3.13 (lol :D).
Katsoin huvikseen nuita vähän. 2.4, 2.7, 2.12, 3.10 ja 3.13 ainakin on minusta nopealla vilkaisulla oikein. Tarkemmin en jaksanut alkaa tutkimaan, mutta muut mainitsemasi kohdat mulla on mennyt käytännössä nollille.
t.120 pistettä2.4.B kohdassa en mitenkään hyväksy tuota sanaa "helpotettaisiin" - kyseessä oli eri tehtävätyyppi, eikä sitä voi yksiselitteisesti päätellä helpotukseksi, että ne lausutaan ääneen (luulin että tässä oli kyseessä nimenomaan kompa, jossa tuli tarttua tuohon helpotettaisiin-sanaan, mutta taisikin olla kokeen tekijöiden laiskuutta)
2.12B prefrontaaliset alueet eivät vastaa noista liikkeistä, vaan osallistuu yhdessä muiden aivoalueiden kanssa (artikkelin mukaan "liikkeiden tuottaminen painottuu prefrontaalisen, premotorisen, takaparietaalisen aivokuoren sekä putamenin etuosien yhteyksiin.")
3.10E emme tiedä saiko kaikki osallistujat kuntoutusta, tiedämme vain että ei hoitoa -ryhmällä oli siihen mahdollisuus ”Before randomisation, all patients were informed that if they were placed in the untreated group, they *could* receive complimentary treatment after the study was completed.”
3.13B vaikeudet tulee pahenemaan, aloitettiin kuntoutusta tai ei, koska kyseessä on etenevä sairaus. Ei hoitoa -ryhmässä huononeminen selittyi palautumisena kohti keskiarvoa, ei sairauden etenemisellä.
Hyviä huomioita suurin osa näistä.
Eli mahdollisesti "t.120 pistettä" oliskin kenties "t. 120 pistettä miinus ne virheet jotka tulkittiin oikeiksi". Onko tässä nyt käynyt niin, että vähemmän pisteitä saanut on tietänyt enemmän?
Ennemminkin niin, että kokeen virheiden takia mulla(kin) on voinut mennyt monta tehtävää nollille eli t. 120 pistettä plus oikeat vastaukset jotka tulkittiin vääriksi. Mutta tosiaan en ole niin tarkkaan nuita kohtia tutkinut, että voisin itse varmasti sanoa oliko virheitä vai ei. Katsoin vain, että suurimmassa osassa nuista jonkun virheellisiksi toteamista osatehtävistä on mullakin lähtenyt pisteitä. Muista tehtävistä olen taas saanut sen verran hyvät pisteet, että olisi ollut varaa menettää enemmänkin. Sitä tässä ajattelin, että ei ehkä ole sattumaa, että olen osannut muuten hyvin, mutta juuri nuo oletetusti virheelliset tehtävät on mullakin mennyt melkein nollille.
Tämä on tärkeä pointti, joka tuntuu jäävän monelta huomaamatta. Ei se, että pisteytys korjattaisiin kaikilta hakijoilta, automaattisesti tarkoita, että se oma sijoitus paranisi.
That said, niin kyllä virheellinen arvostelu on vaikuttanut opiskelijavalintaan joissain määrin, eikä sitä voi puolustella mitenkään. On erittäin hyvä, että asia tuodaan julki, jotta tällaiselta jossittelulta vältytään tulevaisuudessa.
Vierailija kirjoitti:
Missä avoimessa yliopistossa ootte oikein suorittaneet etukäteen noita tilastitieteen pakollisia kursseja ja onnistuiko täysin verkon välityksellä? En ainakaan helsingin yliopistosta löytänyt
Jyväskylän tilastokurssit olivat ihan huippuja ja onnistui täysin etänä ja itsenäisesti! Opetusvideoihin oli panostettu ja tarvittaessa sai säännöllistä tukea laskentaan. Ei ollut tosiaankaan mitään kuivaa kamaa, vaikka etukäteen siltä tuntui.
Eivät saletisti korjaa kaikkien pisteitä, se tarkoittaisi myös paikkojen uudelleenjakoa ja sitä eivät todellakaan tee.
Sen mitä joutuvat tekemään on käsitellä oikaisuvaatimukset ja sitten niiden myötä hyväksyä vähintään osa sisään ylimääräisinä.
Joku moitti minua että olisin dissannut muita yms. kun kerroin siitä että pisteytys mennyt perseelleen ja että aion tarvittaessa valittaa. Ketä ihmettä tällä viestillä dissasin? Ei kai se ole keltään pois jos totean että mallivastauksissa on virheitä?
Lisäksi mun mielestä on turha väittää että samat pistevähennykset on osuneet myös niille jotka nyt on päässeet sisälle. Höpöhöpö, tällaiselle väitteelle ei ole mitään perusteita. Ennemmin on epätodennäköistä että rivit olisivat niin yhteneväiset, eivät kaikki osaa kaikkea samalla tavalla, eikä samanlainen rivi ole muutenkaan todennäköistä varsinkaan kun ottaa huomioon tulkinnanvaraisuuden tehtävissä.
Asia nyt on vain niin että jos kerran sisään on otettu tietyllä pistemäärällä porukkaa niin sinne on otettava myös ne joiden pisteet yltää vähintään samaan oikaisuvaatimuksissa esitettyjen virheiden korjaamiseen myötä. Tässä tulee esille yhdenvertaisuus, joka mainitaan myös näitä päätöksiä säätävissä laissa, opiskelijat on valittava yhdenvertaisen kohtelun perusteella. Ei voi mennä niin että osa porukkaa jää rannalle koska heiltä otettiin pisteitä pois osaamisen vuoksi (virheellisten mallivastausten vuoksi) ja osa porukkaa pääsi sisään niin että pisteytys ei ole perustunut pelkästään osaamiseen.
Ja ennen kuin joku närkästyy niin en tarkoita että hyväksytyt eivät olisi olleet hyviä. Tarkoitan vain että moni ulos jäänyt on ollut vähintään yhtä hyvä ja ansaitsee myös paikan.

Mikäli kyseessä on ollut selkeä mallivastauksen virhe, on hyvinkin todennäköistä, että samat pistevähennykset (joihin haetaan oikaisua) ovat tulleet myös sisäänpäässeille. Tulkinnanvaraisuudesta voi toki keskustella, tosin useampi edellä mainittu "mallivastauksen virhe" on sitä laatua, että väärintulkinta on helposti osoitettavissa.
Ahaa nyt on päässeet sisälle ne jotka vähiten tiesi ja fiksuimmat jäi rannalle. Kuis silleen????
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisiko joku auttaa: tein itse oikaisuvaatimuksen, mutta tuota kohdasta 2.7B en löydä virhettä enää jälkikäteen, vaikka olin sen itse jättänyt kokeessa valitsematta.
Itse löysin virheet "vain" kohdista 2.1, 2.2, 2.4, 2.9, 2.11, 2.12, 2.14, 2.19, 3.10 ja 3.13 (lol :D).
Katsoin huvikseen nuita vähän. 2.4, 2.7, 2.12, 3.10 ja 3.13 ainakin on minusta nopealla vilkaisulla oikein. Tarkemmin en jaksanut alkaa tutkimaan, mutta muut mainitsemasi kohdat mulla on mennyt käytännössä nollille.
t.120 pistettä2.4.B kohdassa en mitenkään hyväksy tuota sanaa "helpotettaisiin" - kyseessä oli eri tehtävätyyppi, eikä sitä voi yksiselitteisesti päätellä helpotukseksi, että ne lausutaan ääneen (luulin että tässä oli kyseessä nimenomaan kompa, jossa tuli tarttua tuohon helpotettaisiin-sanaan, mutta taisikin olla kokeen tekijöiden laiskuutta)
2.12B prefrontaaliset alueet eivät vastaa noista liikkeistä, vaan osallistuu yhdessä muiden aivoalueiden kanssa (artikkelin mukaan "liikkeiden tuottaminen painottuu prefrontaalisen, premotorisen, takaparietaalisen aivokuoren sekä putamenin etuosien yhteyksiin.")
3.10E emme tiedä saiko kaikki osallistujat kuntoutusta, tiedämme vain että ei hoitoa -ryhmällä oli siihen mahdollisuus ”Before randomisation, all patients were informed that if they were placed in the untreated group, they *could* receive complimentary treatment after the study was completed.”
3.13B vaikeudet tulee pahenemaan, aloitettiin kuntoutusta tai ei, koska kyseessä on etenevä sairaus. Ei hoitoa -ryhmässä huononeminen selittyi palautumisena kohti keskiarvoa, ei sairauden etenemisellä.
Hyviä huomioita suurin osa näistä.
Eli mahdollisesti "t.120 pistettä" oliskin kenties "t. 120 pistettä miinus ne virheet jotka tulkittiin oikeiksi". Onko tässä nyt käynyt niin, että vähemmän pisteitä saanut on tietänyt enemmän?
Ennemminkin niin, että kokeen virheiden takia mulla(kin) on voinut mennyt monta tehtävää nollille eli t. 120 pistettä plus oikeat vastaukset jotka tulkittiin vääriksi. Mutta tosiaan en ole niin tarkkaan nuita kohtia tutkinut, että voisin itse varmasti sanoa oliko virheitä vai ei. Katsoin vain, että suurimmassa osassa nuista jonkun virheellisiksi toteamista osatehtävistä on mullakin lähtenyt pisteitä. Muista tehtävistä olen taas saanut sen verran hyvät pisteet, että olisi ollut varaa menettää enemmänkin. Sitä tässä ajattelin, että ei ehkä ole sattumaa, että olen osannut muuten hyvin, mutta juuri nuo oletetusti virheelliset tehtävät on mullakin mennyt melkein nollille.
Tämä on tärkeä pointti, joka tuntuu jäävän monelta huomaamatta. Ei se, että pisteytys korjattaisiin kaikilta hakijoilta, automaattisesti tarkoita, että se oma sijoitus paranisi.
That said, niin kyllä virheellinen arvostelu on vaikuttanut opiskelijavalintaan joissain määrin, eikä sitä voi puolustella mitenkään. On erittäin hyvä, että asia tuodaan julki, jotta tällaiselta jossittelulta vältytään tulevaisuudessa.
Virheitä on, oikaisupyyntöjen määrä on vakio. Tänä vuonna ainut mikä on erilaista, on se, että valituksen määrä on järkyttävä. Ollaan varmoja, että se oikeusmurha on tapahtunut just mulle ja koko koe tulisi uusia ja ensi vuonna sitä ja tätä. Ehkäpä ne valinnat olivat vallan oikein, tällä ajattelulla suunta tulisi olla täysin eri kuin psyka.
Vierailija kirjoitti:
Eivät saletisti korjaa kaikkien pisteitä, se tarkoittaisi myös paikkojen uudelleenjakoa ja sitä eivät todellakaan tee.
Sen mitä joutuvat tekemään on käsitellä oikaisuvaatimukset ja sitten niiden myötä hyväksyä vähintään osa sisään ylimääräisinä.
Joku moitti minua että olisin dissannut muita yms. kun kerroin siitä että pisteytys mennyt perseelleen ja että aion tarvittaessa valittaa. Ketä ihmettä tällä viestillä dissasin? Ei kai se ole keltään pois jos totean että mallivastauksissa on virheitä?
Lisäksi mun mielestä on turha väittää että samat pistevähennykset on osuneet myös niille jotka nyt on päässeet sisälle. Höpöhöpö, tällaiselle väitteelle ei ole mitään perusteita. Ennemmin on epätodennäköistä että rivit olisivat niin yhteneväiset, eivät kaikki osaa kaikkea samalla tavalla, eikä samanlainen rivi ole muutenkaan todennäköistä varsinkaan kun ottaa huomioon tulkinnanvaraisuuden tehtävissä.
Asia nyt on vain niin että jos kerran sisään on otettu tietyllä pistemäärällä porukkaa niin sinne on otettava myös ne joiden pisteet yltää vähintään samaan oikaisuvaatimuksissa esitettyjen virheiden korjaamiseen myötä. Tässä tulee esille yhdenvertaisuus, joka mainitaan myös näitä päätöksiä säätävissä laissa, opiskelijat on valittava yhdenvertaisen kohtelun perusteella. Ei voi mennä niin että osa porukkaa jää rannalle koska heiltä otettiin pisteitä pois osaamisen vuoksi (virheellisten mallivastausten vuoksi) ja osa porukkaa pääsi sisään niin että pisteytys ei ole perustunut pelkästään osaamiseen.
Ja ennen kuin joku närkästyy niin en tarkoita että hyväksytyt eivät olisi olleet hyviä. Tarkoitan vain että moni ulos jäänyt on ollut vähintään yhtä hyvä ja ansaitsee myös paikan.
Toivottavasti sä pääset yli asiasta ennenkuin sairastutat itseäsi yhtään lisää.
Tällä pisteytyksellä, että logiikkaa saa huoletta arvata ilman pistemenetyksiä, mutta oikeilla vastauksissa artikkeleissa jää nollaan pisteeseen, on sisällä ihan varmasti joitakin sellaisia, jotka ovat oikeasti osanneet vähemmän kuin joku rannalle jäänyt.
Yliopistoa asia ei kiinnosta. Ihmiset on saatu kokeella järjestykseen ja sadat kärkihakijat ovat tarpeeksi hyviä ollakseen psykan opiskelijoita. Pelkästään arvaamalla ei kukaan ole päässyt, kaikilla parhailla, pääsi sisään tai ei, on sopivaa osaamista.
Vierailija kirjoitti:
Eivät saletisti korjaa kaikkien pisteitä, se tarkoittaisi myös paikkojen uudelleenjakoa ja sitä eivät todellakaan tee.
Sen mitä joutuvat tekemään on käsitellä oikaisuvaatimukset ja sitten niiden myötä hyväksyä vähintään osa sisään ylimääräisinä.
Joku moitti minua että olisin dissannut muita yms. kun kerroin siitä että pisteytys mennyt perseelleen ja että aion tarvittaessa valittaa. Ketä ihmettä tällä viestillä dissasin? Ei kai se ole keltään pois jos totean että mallivastauksissa on virheitä?
Lisäksi mun mielestä on turha väittää että samat pistevähennykset on osuneet myös niille jotka nyt on päässeet sisälle. Höpöhöpö, tällaiselle väitteelle ei ole mitään perusteita. Ennemmin on epätodennäköistä että rivit olisivat niin yhteneväiset, eivät kaikki osaa kaikkea samalla tavalla, eikä samanlainen rivi ole muutenkaan todennäköistä varsinkaan kun ottaa huomioon tulkinnanvaraisuuden tehtävissä.
Asia nyt on vain niin että jos kerran sisään on otettu tietyllä pistemäärällä porukkaa niin sinne on otettava myös ne joiden pisteet yltää vähintään samaan oikaisuvaatimuksissa esitettyjen virheiden korjaamiseen myötä. Tässä tulee esille yhdenvertaisuus, joka mainitaan myös näitä päätöksiä säätävissä laissa, opiskelijat on valittava yhdenvertaisen kohtelun perusteella. Ei voi mennä niin että osa porukkaa jää rannalle koska heiltä otettiin pisteitä pois osaamisen vuoksi (virheellisten mallivastausten vuoksi) ja osa porukkaa pääsi sisään niin että pisteytys ei ole perustunut pelkästään osaamiseen.
Ja ennen kuin joku närkästyy niin en tarkoita että hyväksytyt eivät olisi olleet hyviä. Tarkoitan vain että moni ulos jäänyt on ollut vähintään yhtä hyvä ja ansaitsee myös paikan.
Jos kokeessa on virheitä, niin miksi yksittäisten hakijoiden pisteet korjattaisiin sellaisista tehtävistä, jotka on arvioitu kaikilta väärin :D Sehän vasta yhdenvertaista olisikin. Eri asia, jos joltakin olisi vaikka jätetty sellainen vastaus hyväksymättä, joka on hyväksytty muilta.
Oikiksella oli joku aika sitten ollut vähän samanlainen tilanne. Siinä kaikkien pisteet laskettiin uudestaan ja ratkaisuksi tuli, että parin oikaisuvaatimuksen tekijöiden pisteet nousivat alkuperäisen pisterajan yläpuolelle, mutta korjauksen myötä myös sisäänpäässeiden pisteet nousivat niin, että oikaisua hakeneiden pisteet ei riittäneetkään uuden pisterajan yli, eikä heitä sitten otettu sisään. Jo myönnettyjä paikkoja taas ei tietenkään voi enää perua.
Kyllä käy sääliksi kokeentekijöitä! Itse olin tekemässä tehtäviä vähemmän kilpaillulle alalle, mutta se oli tosi vaikeaa. Jos kysymykset ovat liian helppoja, hakijoita ei saa eroteltua. Jos ne ovat "vaikeita", niissä on väistämättä jonkin verran asioita, jotka voi tulkita useammalla tavalla. Aika moni tässä keskustelussa on tosi vihainen, mikä on ymmärrettävää, mutta kannattaa muistaa, ettei niitä kokeita kukaan professori tee, vaan joku loppuunajettu pätkätyöläistutkija.