ostoshysteria pyhien alla..
Jotenkin taas eilen ihmetytti ihan tuskainen ihmisten määrä kassoilla. Mielettömät ostokset, niinkun olis viikon erämaareissu jokaisella edessä. Enkä tosiaan usko että kaikki olisivat ollee menossa mökeille tms loppuviikoksi. Leipähylly tyhjänä, leikkeleet vajaatäytöllä, yms. Mikä tuska ihmiset saa valtaansa kun kauppa on yhden päivän kiinni?? Ja monessa paikassa ainakin pk-seudulla, josta havaintoni ovat, palvelee vaikka mitä pieniä siwoja ympäri vuoden..
Kiitos. Sain tilittää.
Kommentit (22)
Ihan kaikki meistä eivät viitsi lähteä erikseen käymään kaupassa. Ennen pyhiä on niin kätevä pistäytyä töistä palatessa kaupassa.
Siksi ostetaan kerralla vähän enemmän, ettei tarvitse hypätä yhtenään kaupoissa. Tavallisesti kaupat eivät ole juhlapyhinä auki. Tämä on vissiin poikkeus, kun Venäjälläkin on yleinen vapaapäivä ja sieltä tulee kansaa Suomeen ostoksille.
Eipä nyt tule mieleeni sellaisia kertoja, että minun olisi pitänyt käydä pyhänä kaupassa. Olen kyllä joskus käynyt, jos on ollut muutakin asiaa kaupan lähelle juuri silloin, mutta yhden käden sormilla saa laskea ne kerrat, kun olen erikseen varta vasten vain kauppaan lähtenyt.
Menin kyllä kauppaan eilen siksi että tänään on helatorstai, muuten olisin mennyt vasta tänään. En ostanut hysteerisesti vaan ihan tavallisesti. Vähän tavallista enemmän tosin siksi, että jos tämä olisi tavallinen torstai niin laittaisin vain yhden lämpimän aterian perheelleni, nyt laitan kaksi kun ollaan kotona.
Kaupassa oli tavallista enemmän ihmisiä, ja tulkitsen että se johtui siitä että siellä olivat muutkin minun kaltaiseni, joiden ihan tavalliset ruuat olisi voinut ostaa tänäänkin ellei kaupat olisi kiinni. Eilisen ostajat ja tämän päivän ostajat samaan aikaan kaupassa tekee ruuhkan.