Yli 30 -vuotias, olitko 20-25 -vuotiaana lapsi?

Yli 30v, voisitko kuvitella keskustelevasi syvällisesti parikymppisen kanssa?

Olin nuori aikuinen. Naimisissa ja yhden lapsen äiti, toinen tulossa. Olin vastuuntuntoinen, mutta en kuitenkaan mikään tasapaksu aikuinen.

Olin aikuistumassa), etsin itseäni,  vaikka lapsen sainkin 24v . Olen nyt 38v ja täysin erilainen ihminen ja äiti näille nuoremmille... 

Olen kokenut olevani aikuinen vasta 38+ -vuotiaana, vaikka ekat lapset sainkin jo 20+.

Olin aikuinen mutta keskeneräinen ihminen verrattuna siihen mitä nyt 35-vuotiaana olen. Ja nyt olen varmaan keskeneräinen verrattuna siihen mitä olen kymmenen vuoden päästä. :)

Kaikki riippuu omasta tasapainosta ja itsetunnosta - siitä oikeasta itsetunnosta. Eli jos korostaa ulkonäköä, itsetuntoa ei ole, mutta jos keskittyy lapseen sitä on! Siis tuossa iässä.

25 vuotiaana vasta järki tuli päähäni. Ennen sitä olin sekaisin kun seinäkello tunne-elämäni kanssa.. Huh huh vieläkin puistattaa!!

Ihan kakara olin ainakin vielä alle 24-vuotiaana. Ei mitään tajua elämästä. Sillon toki kuvittelin olevani aikuinen. :D

[quote author="Vierailija" time="08.05.2013 klo 22:29"]

Olin aikuistumassa), etsin itseäni,  vaikka lapsen sainkin 24v . Olen nyt 38v ja täysin erilainen ihminen ja äiti näille nuoremmille... 

[/quote]20-25 -vuotias ei ole vielä aikuinen, vaan vasta aikuistumassa oleva nuori. Olet varmasti lapsillesi nyt paljon parempi äiti, kuin silloin 24 -vuotiaana. Lapset tulisikin tehdä vasta aikuisena. 

Mikä on aikuinen? Miten perustelet sanan? Olen 30 ja mieleeni ei tulisi olla vieläkään mikään aikuinen jos ne ovat noin tylsiä? 

Siinä sulle ikis että saisit jo mielenrauhan : Yleisesti aikuisuuden vaiheet voidaan luokitella seuraaviin ikäryhmiin:

-         varhaisaikuisuus 23-40 vuotta

-         keski-iän siirtymävaihe 40-45 vuotta

-         keski-ikä 45-65 vuotta

Minä sain lapsen kun täytin 20, ja olin ollut aikuinen jo vuosia. Nyt 38v tunnen itseni vanhaksi ja raihnaiseksi, ei meinaa jaksaa kahden nelivuotiaan pojan kanssa. Luonteeni ei ole muuttunut mihinkään, vaikka elämänkokemusta on tullut lisää, sitä oli aika paljon jo nuorena. Muutin heti yläasteen jälkeen kotoa monen sadan kilometrin päähän 15 vuotiaana, tuntuu että siitä on jo sata vuotta. Myös vanhin lapseni on jo asunut pari vuotta omillaan. En myöskään käsitä, mikä nyt on niin erilaista kaksikymppisessä kuin kolmi-nelikymmpisessä, mitä nyt ulkonäkö alkaa rupsahtaa, ja lasten teko vaikeutuu.

 Fyysiset muutokset

-         fyysinen kehitys ja terveys ovat huipussaan varhaisaikuisuudessa

à lihasmassa ja rasvakudokset kehittyvät edelleen

-         hieman yli 20-vuotias nuori on pidempi, vahvempi ja terveempi kuin koskaan tätä ennen tai myöhemmin

-         fyysinen toimintakyky alkaa heiketä joltain osin heti parinkymmenen vuoden iässä

o      esim. ihon kimmoisuus vähentyy, keuhkoissa ja munuaisissa ikääntymismuutoksia

o      ruumiin palautumiskyky heikkenee: valvomisen ja rasituksen jälkeen tasaantuminen kestää kauemmin

o      paino lisääntyy 40v. à

-         aistitoimintojen heikkeneminen (kuulo, lähelle näkeminen, syvyysnäkö, värisävyjen erottaminen ja pimeässä näkeminen)

-         sydän- ja verisuonitaudit ja syöpä lisääntyvät

Aikuisiän yleispiirteet

-         itsenäistyminen

-         toimeentulo

-         ihmissuhteet

-         vanhemmuus

-         sosiaalinen kanssakäyminen yhteisön ja yhteiskunnan kanssa

-         muutosten hyväksyminen

-         valmistautuminen eläkeikään

Olin nuori aikuinen. Kävin töissä, olin naimisissa ja meillä oli kaksi lasta ja rakennettiin omaa taloa. Tietääkseni lapset eivät tuollaisia tee....

Nuori aikuinen jolla oli vielä "kypsyminen" kesken ;)

25v. olin jo aika "valmis"...opiskelut oli ohi, olin töissä, menin naimisiin, ostimme isomman asunnon ja vauvakuume iski.

Olen 22, toimeentulo hyvä, mies on ja lapsi tulossa, ihmissuhteet hyvällä mallilla, säästöjä, näitä aikuisuuteen liittyviä asioita, mutta nautin kyllä tästä nuoruudesta edelleen, mikä kiire tässä elämässä on aikuistua äkkiä ihan jokaisella elämänviipaleellaan? Ja mikä ihmeen ikäryhmien taistelu tää asia on? Eikö ihmisen kuulu nauttia siitä hetkestä ja iästä mitä milloinkin elää, itse ainakin nautin suunnattomasti tästä rypyttömyydestäni, kauneudestani, nuoresta iästäni ja terveydestäni, mutta niin nautin myös säännöllisestä elämästäni, perheestäni sun muusta rutiininomaisesta. Elämä on oppimista ihan loppuun asti, en usko että kukaan täydellisesti aikuinenkaan vielä ihan valmis on. 

"Työelämässä olin vastuuntuntoinen "aikuinen", mutta vapaa-ajalla senkin edestä lapsellinen sekopää." Juuri näin. Psykologian kehitysteorioidenkin mukaan kehittyminen aikuiseksi (ja persoonallisuuden kehitys) saavutetaan vasta noin 25-vuotiaana. Ihmisestä tulee "oma aikuinen itsensä" vasta osapuilleen tuossa iässä.

Totta kai nuorempikin voi ilmentää aikuisuuden pintapuolisia ominaisuuksia kuten hyviä käytöstapoja ja työelämävalmiuksia jne, mutta yleensä emotionaalisella tasolla ihminen ei ole aivan täysimittainen aikuinen. Tähän vaikuttaa myös kulttuuri: elämäntapa, jota olisi aiemmin pidetty pitkittyneenä teini-ikänä, on nykyään ihan normaali toimintaa nuorilla aikuisilla (20-30-vuotiailla, jopa vanhemmilla).

Parisuhteeseen ja perheeseen sitoutumisessa on yksilöllisiä eroja, mutta valtaosa ei ole oikeasti valmiita niihin parikymppisenä. On yksinomaan hyvä asia, että valtaosa ihmisistä ei lähde perheellistymään kaksikymppisenä. Varmasti se joiltain onnistuu ihan hyvinkin, mutta väestötasolla ei olisi kovin hyvää kehitystä aikaistaa lapsentekoa nuoren aikuisuuden kynnykselle.

Olin hyvin eri maailmoissa 20- kuin 25-vuotiaana. Kummassakaan iässä en ollut sentään ihan lapsi, mutta 20-vuotiaana olin monessa asiassa näin jälkikäteen ajateltuna erittäin lapsellinen.

25-vuotiaana olin kyllä jo selvästi kypsempi, mutta muistan tunteneeni itseni silloin itsekin aika raakileeksi, sillä siinä missä 20-vuotiaana olin muiden samanikäisten kanssa yliopistossa ja kaikkien oletettiinkin olevan siellä oppimassa, 25-vuotiaana ns. oikeissa töissä tilanne oli paljon haastavampi ja ympäröivä porukka minua paljon vanhempaa ja kokeneempaa. Eikä kukaan enää halunnut minun vain opettelevan jotain, odotettiin jo ihan täyspäistä tekemistä.

Välillä on vieläkin sellainen olo kuin olisin aikuisten vaatteisiin puettu teini joka yrittää kovasti näyttää siltä kuin tietäisi mitä tekee.

N40

No en ollut. Lopeta jo nämä typerät kyselyt.

20v:nä menin naimisiin, 21v:nä sain esikoisen, 23v:nä toisen lapsen; 25v:nä olin maksanut asuntolainaa jo  6 vuotta ja olimme ostamassa rivitalo 4h perheen kanssa. Olin myös käynyt vakitöissä 6 vuotta.

En tosiaankaan ollut lapsi, tai edes "nuori". Omat lapseni ovat olleet maailmalla jo 19v lähtien, töissä, opiskelemassa jne. Perhettä eivät ole perustaneet alle 25v:nä, parisuhteen kyllä.