Minua säälittää lapset, joilla on nuoret vanhemmat

Okei, sovitaan näin. Happy?

Miksi nuori ei voisi olla yhtä hyvä vanhempi kuin esim. 30 vuotias? Voi 30- vuotiaalla olla ihan samat ongelmat kuin 20-vuotiaalla. En ymmärrä joidenkin ajatusmaailmaa. Enemmän minua ihmetyttää 40 vuotiaat jotka tekee lapsia.

Minä olen nuorien vanhempien lapsi, aikuinen sellainen. Molemmat vanhempani olivat alle 20-vuotiaita, kun saivat minut. Lapsuuteni oli niin onnellinen kuin ikinä voi olla. Vanhempani eivät koskaan juopotelleet kotona, tukivat harrastamista ja koulutyötä sekä pitivät hyvin rajat.   Sain olla ylpeä kauniista äidistäni ja komeasta isästäni. Heillä oli energiaa ja voimaa viettää lasten kanssa aikaa myös vapaa-ajalla. Itse olen saanut lapseni vasta korkeakouluopintojen jälkeen, 30-vuotiaana, ja tunnen itseni usein huonommaksi vanhemmaksi kuin omat vanhempani ovat. He ovat edelleen työelämässä, onnellisesti naimisissa ja maailman parhaita isovanhempia. Kukin eläkööt tavallaan. 

Itse olisin ollut ihan surkea äiti parikymppisenä. Mutta olen ihan varma, että hyviäkin vanhempia tuosta ikäryhmästä löytyy.. Tunnistan kyllä AP:n kuvaileman äiti ja isä -tyypin ja heidän lapset vähän säälittääkin. Mutta on turha yleistää, että kaikki parikymppiset vanhemmat sellaisia olisivat. 30 vuotta taaksepäin parikymppiset vanhemmat oli hyvinkin yleisiä ja varmasti suurin osa ihan kunnollisia.

Vanhempani olivat nuoria kun saivat minut, eikä se harmita minua lainkaan. Sain nähdä omin silmin miten elintason hiljattainen nouseminen oli työn ja säästämisen takana, ei todellakaan tupsahtanut tyhjästä valmiina. Osaan nyt itsekin arvostaa sitä, mikä on vaivalla hankittu.

Nuoremmat veljeni, jotka syntyivät "valmiiseen pöytään", ovatkin sitten pilalle hemmoteltuja kakaroita. Kaikki mulle heti-tyyliin.

Omat vanhempani saivat minut ns. "oikean" ikäisinä mutta olen takuulla parempi vanhempi kuin esimerkiksi he :) Ekan saadessani olin 18 ja olin kyllä hukassa. Toinen syntyi kun olin 22, tuolloin olin ollut osa-aikatyössä opintojen ohessa usean vuoden ja valmistunut, oli oma (pankin) rivariasunto. Edelleen olen nuori äiti ja lapset jo "isoja" Asumme omakotitalossa, talous on vakaa, parisuhde on vakaa (edelleen sama mies) jne. Kerro ihmeessä ap miksi säälit lapsiani.

Voitko lopettaa jo nämä alotukset? Oikeaa ikää saada lapsia(lapsia ei hankita, niitä saadaan) ei olekaan, eiköhän tämä ole jo käsitelty. Tiedän enemmän 30-vuotiaita "huonoja vanhempia", kuin 20-vuotiaita.

Ikä ei kerro vielä mitään ihmisen kypsyydestä vanhemmaksi. Olen nähnyt 3kymppisiä, jotka eivät todellakaan osaa huolehtia jälkikasvustaan ja lisäksi heidän taloutensa on kuralla. Samoin olen nähnyt hädin tuskin parikymppisiä isiä ja äitejä  jotka rakkaudella kasvattavat lapsiaan ja joilla on rahaa joko omasta takaa tai perintönä. Sama käy toisinpäinkin.

Ja mitenköhän moni yli 40- vuotias elää pienessä vuokrakämpässä, jotka ei käy baareissa yms.

Minä tapasin mieheni 18 kesäsenä ja ollaan yhdessä vielä ja kohta ollaan 4-kymppisiä. Tämä on minulle oikea ihminen tai ainakin liittomme on onnistunut tähän saakka ja tulevaisuutta kaavaillaan lisää yhdessä. :)

Minusta ap olet ihanan naiivi. Ihmiset on joko itsekkäitä tai toimii parisuhteessa huomioiden kumppaniaan. Se voi kaatua vaikka ollaan vanhempia suhteen alkaessa. Esim. isäni on yli 60- vuotias ja käyttää naisia lähinnä hyväkseen (ja asuu vuokralla sekä käy baareissa vaikka on isoisä). Ihmiset on yksilöitä.

Niinpä, me saimme esikoisemme 19-vuotiaina, ja 26-vuotiaina olimme jo kolmen ihanan lapsen vanhempia. Onneksi kuitenkaan emme koskaan ole käyneet baareissa ja omakotitalokin saatiin hankittua, muuten olisivat ihan hunningolla nuo lapsoset. :)

t. 37 v. äiti jolla lapset 11 v, 16 v ja 18 v

p.s. siltä varalta että tämä ei ollut huono provo, voin kertoa että erään tuttavan lapset otettiin juuri huostaan vaikka äiti on kohta nelikymppinen ja isä jo 46 v....

Mua säälittää ihmiset, joille muitten tekemiset on noin iso ongelma. Mahtaa olla tosi raskasta ottaa pulttia muitten tekemisistä jatkuvasti, kun maailmassa on niin paljon ihmisiä ja erilaisia tapoja elää.

Mikä olisi hyvä ikäraja? Entäs ansiotaso?

32-35v ja perheen vuositulot 120 000 €/v. Ehdoton minimi.

Minä sain lapset tosi nuorina ja hyvin meni. Lapset lähes aikuisia, itse en vielä neljääkymmentä. Rahasta oli tiukkaa, mutta aina kaikki tarpeellinen saatiin hankittua. Miehen kanssa vuoroteltiin bailuviikonloppuja ja kavereita tapailtiin. Lasten kanssa kierreltiin pitkin suomenmaata ja vitsi, kun oli ihanaa huoletonta elämää. Lapset koin helpoksi ja oli mahtavaa opiskella samalla, kun pyöritti perhettä. Miehen kanssa oltiin "iki-kakaroita", jaksettiin innostua kaikesta mistä lapsetkin. Edelleen kuulen päivittäin lapsiltani, miten mahtavat kahelivanhemmat heillä on. Lapsuuttaan muistelevat mielellään. Noh, nyt on raha ja viisautta, mutten usko, että olisin tässä iässä sen parempi. Joraamassa käyn edelleen, hurahdan milloin mihinkin ja kuuntelen musiikkia liian lujaa. Siitäkin huolimatta, että edustan ihanteellista keskiluokkaa sisustuksineni, autoineni ja kasvohoitoineni. Kaipaan ja mies myös, sitä nuoruuden intoa ja ennakkoluulottomuutta minkä avulla eleltiin. Lapset oli siinä vaiheessa ihan parasta!

[quote author="Vierailija" time="08.05.2013 klo 16:14"]

Katselen usein kaupungilla äitejä ja isiä, jotka ovat n. 20 vuotiaita tai jopa nuorempia. Lapsen teolle pitäisi laittaa ikäraja ja tietty ansiotaso. On säälittävää, että lapset eivät itse voi valita vanhempiaan, vaan parikymppisetkin voivat tehdä lapsia ajattelematta, ovatko he ollenkaan vielä kypsiä vanhemmiksi. 

Lähipiirissäni on muutamia tällaisia tapauksia ja kyllä ihmetyttää. Ei ole vielä ammattia, asuntona pieni kerrostaloloukko, jokainen penni pitää laskea. Baareissa ja yökerhoissa kiinnostaa vielä kulkea ja se oikea on hakusalla, vaikka kotona puoliso onkin. Kasvatuksesta parikymppiset eivät tiedä mitään, eivät voikaan koska ovat vasta lapsuuden itse jättäneet tai jättämässä taakseen. " Kasvatus" on suurimmalla osalla ontuvaa, lapselle tiuskitaan, häntä ivataan, rytmejä ei ole, rakkautta ei osata näyttää. Vanhempien nuoruuden tuska välittyy lapseen ja se on surullista. 

Itse olin viisas parikymppinen, lasta en halunnut missään nimessä. Sain esikoiseni vuosia myöhemmin ja se oli elämäni paras valinta. Lapsemme ovat täysipainoisia, elämämme on onnellista parisuhteessa yhden nuoruuden liiton eron jälkeen ja voimme tarjota lapselle iloisen elämän, jossa taloudelliset paineet tai ahtaat nurkat eivät pääkoppaa kiristä. 

Lapsien teolle siis ikäraja! 

T: " Vanhempi" ja onnellinen äiti 

[/quote]

Minusta taas näyttää, ettet ole viisas vieläkään. Kun nuorena hankkii lapsia, siitä tulee luonnostaan osa elämää eikä tarvitse panikoida siitä, että ei ole "omaa aikaa" bodypumpille.

Minun mielestäni vanhemmuuteen ei tarvita minkäänlaista ikärajaa.Jokainen varmasti harkitsee ainakin jollakin tasolla haluaako pitää lapsen vai ei. Aina ei ole mahdollisuus ennakoida millaista lapsen kanssa tulee olemaan lapsen synnyttyä.Hyvää vanhemmuuteen voi mielestäni kasvaa. Ikä ei tee vanhemmasta huonoa äitiä tai isää sen tekee käyttäytyminen. Myöskään kenenkään ei pitäisi yleistää,että nuoret ovat huonoja vanhempia...

Minun taas käy kateeksi nuoret vanhemmat. Olen itse saanut lapsen yli kolmekymppisenä ja pidän sitä liian vanhana ensimmäiselle lapselle. Siskoni lapsi sai lapset parikymppisenä ja on niin idealistinen ja energinen äiti. Luottavainen ja jaksava. Tosiaan käy kateeksi.