Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Alan olla loppu! 6kk vauva
08.05.2013 |
Tiedän, että on vissiin jotain kasvuun ja kehitykseen liittyvää, mutta silti!! Ekat kuukaudet vauva nukkui kaikki unensa päivällä sylissä ja muutenkin vietti paljon aikaa joko rinnalla tai sitten vain sylissä. Kitisi paljon, jos laittoi lattialle, sitteriin, sänkyyn.. Lopulta oppi nukkumaan päiväunet vaunuissa ja nukkuikin jopa 3-4h. Mutta nyt taas.. Ei nuku kuin korkeintaan tunnin. Koko ajan, kun on valveilla täytyy viihdyttää, ei suostu olemaan itsekseen. Hirveä huuto jo siitä, jos käännän selkäni saatikka sitten jos poistun huoneesta. Joskus itkee sitäkin, kun käännän pääni pois.
Kun jaksan seurustella vauvan kanssa, on todella iloinen, rauhallinen ja helppo tapaus. Mutta, kun väsyy itse tähän ainaiseen naaman vääntelyyn ja leikittämiseen. Varsinkin, kun nyt ei nuku enää päivisin kuin lyhyitä pätkiä ja en saa yhtään omaa aikaa. Vinkkejä, miten jaksaisin, kun oikeasti välillä tuntuu, että kävelen just tällä sekunnilla tuosta ovesta ulos.
Kommentit (64)
Opeta se NYT jo siihen, ettet ole koko ajan viihdyttämässä. Itsellä tuollainen vauva. Puolivuotiaasta asti alkoi kitistä ja vinkua joka asiasta. Ilmeisesti haastava temperamentti. Piti viihdyttää jatkuvasti, muuten huusi. Ja tätä jatkui kaksivuotiaaksi asti, kunne aloin ihan opettamalla opettaa olemaan itsekseenkin. Nyt 4 -vuotiaana on ihan hyvin myös omissa oloissaan, toki vaatii seuraa välillä kuten kaikki lapset.
Ilmeisesti viihdytin alusta alkenkin liikaa. Opeta lapsi nyt olemaan itsekseen, ja ettei saa huomiotasi joka itkulla. Totta kai on hyvä antaa aikaa ja seurustella, mutta ei äiti ole mikään sirkuspelle, joka jatkuvalla syötöllä leikkii ja hauskuuttaa. Vanhemmat, joilla on "helppoja lapsia ", eivät ymmärrä. Sitten ne tulevat tänne kauhistelemaan, kun olet väsynyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lukematta kaikkia vastauksia, kuulostaa jotenkin oudolta, että VAUVAA pitäisi kouluttaa johonkin suuntaan! Ne on semmosia kuin ovat, äidit mukautuu. Miksi pitää syyllistää äitiä, että hän on tehnyt vauvasta jonkunlaisen?
[quote author="Vierailija" time="09.05.2013 klo 10:01"]
Lukematta kaikkia vastauksia, kuulostaa jotenkin oudolta, että VAUVAA pitäisi kouluttaa johonkin suuntaan! Ne on semmosia kuin ovat, äidit mukautuu. Miksi pitää syyllistää äitiä, että hän on tehnyt vauvasta jonkunlaisen?
[/quote]
Koska niin se vain menee! Ei KUKAAN vauva synny sellaisena, ettei esim osaisi nukkua omassa sängyssään, jos äiti/isä vain viitsii nähdä alusta lähtien sen vaivan, että vauva sinne laitetaan. Vauva on kuin tyhjä taulu syntyessään, mitä vanhemmat sitten muokkaavat. Eri luonteita toki on, mutta se ei ole mikään selitys mihinkään.
Alue: Aihe vapaa
[quote author="Vierailija" time="09.05.2013 klo 09:37"]
[quote author="Vierailija" time="09.05.2013 klo 08:39"]
[quote author="Vierailija" time="09.05.2013 klo 08:34"]
[quote author="Vierailija" time="08.05.2013 klo 14:55"]
Siis hä. Ap on itse saanut aikaan kierteen, jossa varmasti on osittain kyse vauvan luonteesta mutta enimmäkseen tottumuksesta. Sen tottumuskierteen voi katkaista. Onks tässä ap kyse ensimmäisestä lapsesta? Ja mä en nyt todellakaan tarkota mitään pahaa, mutta toi yks viesti missä ehdotetaan että antaa huutaa ei oikeasti ole mitenkään paha, sitä voi pikkuhiljaa harjoitella.
[/quote]
Höpön höpön. Meillä lapset ovat aina olleet sylissä ja aina lähellä. Jos eivät minun sylissäni, sitten miehen. Siitä huolimatta esikoinen oli sitä tyyppiä, ettei halunnut nukkua kyljessä kiinni, eikä nytkään 4-vuotiaana suostu nukkumaan IKINÄ vieressä, vaikka joskus esim. kipeänä olisi helpompaa... Sen sijaan kuopus taas on sitä tyyppiä, että taisi olla lähes 1,5 vuotias, ennen kuin suostui olemaan mummonkaan sylissä, vaikka näki joka viikko muutaman kerran. Muutenkin on ripustautuvampaa tyyppiä.
Mitäpä siinä, mulla oli kuopus vauva-aikana aina mukana. Kun menin vessaan, ovi auki ja sitteri siinä jaloissa. Kun menin suihkuun, vauva sitterissä mukana tai peiton päällä pötköttämässä. Muistan sanoneeni äidilleni, että tämä vauva kasvaa varmaan fyysisesti minuun kiinni, kun on koko ajan sylissä. Nukahtikin parhaiten rinnan päälle.
Mun metodini on vastata vauvan tarpeisiin. Eihän se vauva mitään tahallaan tee, vaan kokee tarvetta johonkin asiaan ilman sen kummempia pohdintoja. Joten niihin tarpeisiin pitää vastata. Uskon, että se tekee lapselle turvallisuuden tunteen ja antaa parhaat valmiudet kehittyä ja kasvaa, kun ei mene aika turhaan hätäilyyn ja itkemiseen.
Nyt lapseni ovat 4- ja 2-vuotiaat tomerat lapset. Aloittivat hoidon syksyllä juuri, kun nuorempi täytti 2-vuotta, eivätkä kertaakaan ole itkeneet hoitoon jäämistä ja sopeutuivat ihan tajuttoman hyvin. Uskon, että sopeutuivat, koska perusluottamus vanhempiin on niin vahva. Tietävät, että äiti ja isi tulevat ja hakevat, ihan varmasti. Ja jos hätä tulisi, tulevat vaikka kesken päivän.
[/quote]
Vai että höpön pöpön ja MINUN lapseni ja MINUN metodini MINUN tomerat lapseni :-D
Taidat olla melko nuori. Katsos kun MIKÄÄN ei´ole mustavalkoista.
[/quote]
Mikään ei ole mustavalkoista, mutta sun vastauksesta edelliseen voisi kuvitella, että sä olet se nuori. Olen samaa mieltä edellisen kanssa, ja itse asiassa musta kirjoitus oli ihana. Kuulosti ihanalta, terveeltä äidiltä! Täällä on ihmevastauksia nauvoina pienen vauvan äidille! Hei haloo, vauva on puolivuotias!!! Koettakaa nyt helvetissä jaksaa vähän enemmän ymmärtää niitä vauvojanne ja vaatikaa niiltä vauvojen iseiltä enemmän vastuun ottamista. Säälittää ne vauvat, kun lukee näiden äitien vastauksia vauvojen huudattamisesta ym. Ja kuitenkin, miten noipeasti se vauva-aika on lopullisesti mennytkään.
T. viiden jo aikuisen äiti
[/quote]
Voi teitä. Kovin olette herkkiä hermostumaan ja kiroilemaan riippumatta näköjään iästä tai lasten lukumäärästä riippumatta. Jokainen tekee tavallaan. Ei täällä mitään ihmeellisiä neuvoja ole tullut, lähinnä vaan eroavia tapoja hoitaa tilanteita.
t. ei nuori mutta ei niin vanhakaan äiti.