Alan olla loppu! 6kk vauva

Ihan pimeitä eukkoja taas liikenteessä! En tajua että voitte suhtautua noin kylmästi ap:n kirjoitukseen. Ei todellakaan ole mikään tyypillinen vauva, että ei kestä hetkeäkään yksin. Tulee mieleen, että on tosi herkkä temperamentti, todella ulospäin suuntautunut ja vielä ns. matala ärsyyntyvyys, eli tarvitsee jatkuvaa vuorovaikutusta, ja kun tulee tilanne että ei saa sitä, niin se ilmaistaan välittömästi. Ymmärrän ap:n tuskan täysin. Itse saattaisin kokeilla sitä, että en ihan heti vastaisi tarpeeseen, jos kyse kokoaikaisesta seurustelun tarpeesta. Tietysti pitää olla varma siitä, ettei ole muusta kysymys, mutta voisin tehdä esim niin, että jos laitan ruokaa tai katson lehteä tms., niin juttelen tyynnyttävästi, ja osoitan ymmärtäväni että vähän harmittaa, mutta en ihan joka kitinään tarjoaisi vuorovaikutusta. 

Itselläni kokemusta yhdestä lapsesta, joka olisi viihtynyt vaikka _tunteja_ itsekseen, että sikäli helppo sanoa. Tietysti annoin hänelle huomiota, juttelin jne., mutta sain vauvavuonna omaa aikaa paljon. Nyt tuo on jo uhmis, mutta viihtyy edelleen hyvin itsekseen, "lukee" kirjoja, kuuntelee musiikkia, leikkii, puhelee, laulelee. Ja on myös hyvin kiinnostunut muista lapsista ja tykkää osallistua leikkipuistossa ja muualla toistenkin leikkeihin. 

Tsemppiä ap!

Niin, minulla on onneksi mies. Annan kyllä miehelle tilaa olla isänä lapselleen. Saisi puolestani osallistua enemmänkin ja mielellään oma-aloitteisesti. Ei niin, että joudun aina pyytämään. Olen aina ihmetellyt, miten yksinhuoltajat jaksavat. Jos ei ole mitään kommentoitavaa, niin kannattaako sitten kommentoida ollenkaan.

En ole vielä "vaatinut" vauvalta sitä, että hänen pitäisi nukahtaa itsekseen. On siis tosiaan nukutettu syliin ja siitä siirretty sänkyyn. Paitsi noita ekoja kuukausia lukuunottamatta, kun nukkuikin vain sylissä. Yöt vieressä. Päivisin kyllä touhuamme paljon, koska vauva sitä osaa vaatia. On sellainen viihdytettävä. Joskus riittää, että istutaan sohvalla vierekkäin ja kolistelee palikkalaatikollaan, jolloin siis leikkii itsekseen hetken, mutta olen läsnä. Yleensä vaatii sellaisen leikin, missä näkee kasvoni.

Siis hä. Ap on itse saanut aikaan kierteen, jossa varmasti on osittain kyse vauvan luonteesta mutta enimmäkseen tottumuksesta. Sen tottumuskierteen voi katkaista. Onks tässä ap kyse ensimmäisestä lapsesta? Ja mä en nyt todellakaan tarkota mitään pahaa, mutta toi yks viesti missä ehdotetaan että antaa huutaa ei oikeasti ole mitenkään paha, sitä voi pikkuhiljaa harjoitella.

Nyt on alkanut nukkumaan öitänsä paremmin. Yhteen vaiheeseen heräsi öisinkin tosi usein. Tiedostan kyllä senkin, että kun yöt sujuvat paremmin, ei unen tarve ole enää päivällä niin suuri. En usko, että on mitään korvatulehdusta. Herkkämahainen on ollut pienestä pitäen, mutta soseiden aloituksen jälkeen vahvistunut. Hampaita ei ole vielä puhjennut. Tätä on kestänyt jo pari kk.

Lähinnä olenkin väsynyt siihen, että vauva vaatii niin intensiivisen huomion koko ajan. Ymmärrän tottakai, että vauva vie aikaa. Vauvan perustarpeista täytyy huolehtia jne. Mutta että vauva on niin seurankipeä, ettei kestä olla yhtään yksin. Jos voisin laittaa vauvan lattialle leikkimään ja juoda itse kupposen kahvia sohvalla istuen, niin olisin ikionnellinen. Tällä hetkellä joudun leikkimään vauvan kanssa samanaikaisesti pöö-leikkejä ja välillä siemaista kahvista istuen lattialla vauvan vieressä. Tai olemaan vessassa ovi auki ja huutelemaan sieltä, että äiti on täällä, äiti tulee kohta. Vaikka kuinka annan vauvalle huomiota, niin hän ei tunnu koskaan saavan siitä tarpeekseen. Siitä olen hieman huolissanikin. En ainakaan tietoisesti ole koskaan jättänyt vastaamatta vauvan hätään, että olisi sen takia tälläinen.

Niin ja esikoinen tosiaan kyseessä. :) Olenko totuttanut lapsen siihen, että olen koko ajan lähettyvillä ja saatavilla? Varmaankin.. Mutta siitä pois opettaminen sitten huudattamalla..

Liikkuuko vauva jo? Sitten kun oppii kunnolla ryömimään tai konttamaan, alkaa ehkä muutkin asiat kiinnostaa? Ettei olisi turhautumista ja tylsistymistä jos nyt pystyy vain olemaan paikoillaan?

Meillä musiikki antaa lisäaikaa kitinän alettua. Vuva jää höristelemään krovia ja pysähtyy kuuntelemaan, yleensä harmistus menee samalla ohi. saan siinä välissä lämmitettyä ruoat, kahvin laitettua jne.

Suihkuun otan vauvan sitterissä mukaan.

Maissinaksuja nakertaa tyytyväisenä, samaten näkkileivän palaa jne. silloin huomio kiinnittyy muualle kuin äidin jatkuvaan seuraamiseen. otan vauvan keittiöön ruoanlaittoa seuraamaan tosiaan sitteriin ja annan jotain hypisteltävää niin pysyy tyytyväisenä.

Auttaisiko kantoliina tai manduca? Meillä aivan ehdoton! Huonoina päivinä kun koko ajan kitisee, kannan manducassa ja saan tehtyä ktoihommat samalla.

Hyppykiikku on loistava meillä, siinä viihtyy poika pitkiäkin aikoja (tai pitkiä ja pitkiä, jopa 15min ja se on meidän mittapuulla TOOODELLA pitkä aika :)! )

Ei liiku vielä. Voi olla, että turhautuu siihen. On ollut pienestä pitäen sellainen, että menettää hermonsa heti, jos ei osaa jotain tai jokin ei onnistu heti. Miten niin äitiinsä tullut? :) Mutta siis tylsistyy todella herkästi ja siksi olen häntä viihdyttänytkin paljon. Nyt on oppinut istumaan ja viihtyy siten joitakin hetkiä, mutta ei vielä pysy tasapainossa, jos leikkii jotain. Vauva viihtyy todella hyvin kaupungilla tai kaupoissa tai jos ollaan kylässä. Kaikki aina ihmettelevät, miten voi olla noin rauhallinen ja hyväntuulinen vauva. Itkee siis hyvin vähän, jos olen vieressä.

Kantoliinaa kokeilin silloin, kun oli ihan pieni. Silloin ei ainakaan toiminut. Hyppykiikusta nauttisi varmasti, mutta meillä sitä ei saa oikein järkevään paikkaan kiinni. Pitää varmaan kokeilla noita maissinaksuja.

Ehkä sillä vauvalla on sellainen "vaihe", että hän on hoksannut olevansa äidistä erillinen olio ja että äiti voi kadota. En tiedä, onko tuolle ilmiölle olemassa joku hienokin termi... Kantoliinaa tai Manducaa suosittelisin minäkin. Kokeile siedätyshoitoa ja poistu välillä huoneesta ja tule takaisin, niin oppii siihen, että sinä menet ja tulet takaisin. Luulen, että tuo perään itkeminen helpottaa viimeistään sitten, kun vauva oppii ryömimään ja konttaamaan perässä. Mitä vikaa on siinä, että ottaa vauvan mukaan vessaan? :D

Voi olla, että on tuollainen vaihe tosiaan. Mutta on kyllä kestänyt aika kauan. :) Ei siinä ole mitään vikaa, jos HALUAA ottaa vauvan mukaan vessaan. Itse tahdon sen toimenpiteen tehdä rauhassa ihan yksikseni. Siis vielä, kun se on mahdollista. Tämähän tulee muuttumaan sitten, kun vauva oppii liikkumaan.

Kiitos kaikille vastanneille! Helpotti, kun sai purkautua..Meinaa tulla hieman mökkihöperöksi aina välillä täällä, kun ei ole ketään kelle päivällä puhua. Ja nyt älkää kukaan sitten tarttuko tuohon lauseeseen.

Vauvamme on ollut hyvin, hyvin samanlainen. 6kk hujakoilla tulivat ekat hampaat, jolloin vauva nukkui huonommin ja oli yhä takertuvaisempi. Siitä pari kk eteenpäin mukaan kuvioihin tuli myös ah niin näppärä eroahdistus ja vierastus, jotka ovat nyt 1v. ikään mennessä lähes täysin kaikonneet. Liikkumaan oppiminen helpottaa huomattavasti.

Kantoreppu ja -liina ovat olleet kovassa käytössä. Tuttu musiikki helpottaa myös.

Niin.. Kyllä itselle oli helpompaa ottaa vauva yöksi viereen kuin repiä ylös sängystä tunnin välein, kun oli joko nälkäinen tai muuten levoton. Mutta siltikin vaikka näin nukkuikin monta kuukautta, ei meille ollut mitään vaivaa siitä, että öiden parannuttua hänet siirrettiin pinnasänkyyn. Miksi vauvan pitäisi nukkua omassa sängyssä ihan pienenä, kun on kuitenkin 9kk ollut kiinni äidissä kuunnellen äidin sydämen sykettä? Varmaan näitä av:n ikuisuuskysymyksiä ja riidanaiheita. Kumpi on luonnollisempaa: vauvan nukkua itsekseen sängyssä (varsinkin, jos vanhempien täytyy nähdä vaivaa sen onnistumiseksi) vai vauva nukkuu vieressä.

Kai mä olen vain sitten pehmo äiti ja siksi tästä tyhjästä taulustani olen muokannut itsestäni riippuvaisen. Ja tämä huudattaminenko nyt on sitten ainoa vinkki, millä saisi helpotusta tähän tilanteeseen? Turha kai siitä on enää syyllistä, jos ja kun olen väärin tehnyt. Nyt ottaisin sitten vastaan neuvoja, miten tästä eteenpäin.

sama täällä! 3 kk erittäin paha koliikki, siis nukkui vain sylissä, mieheni kanssa valvottiin yöt ja päivät! omaa aikaa? mitä se on? joskus ollut ennen lasta asennekysymys! nyt on vauva-aika eikä oma aika. :) 

olisin tyytyväinen kun nukkuu edes TUNNIN! meillä nukkui 20 min pätkiä, istuin itse takki päällä sisällä kun vauva nukkui ulkona kun koko ajan piti hyssyttää. 

[quote author="Vierailija" time="09.05.2013 klo 10:31"]

Kumpi on luonnollisempaa: vauvan nukkua itsekseen sängyssä (varsinkin, jos vanhempien täytyy nähdä vaivaa sen onnistumiseksi) vai vauva nukkuu vieressä.

[/quote]

Siinäpä se "taika" piileekin, että jos alusta asti antaa vauvan nukkua siellä omassa pedissään, niin se on se ainoa vaiva, minkä joutuu näkemään. Ei tarvitse sitten kuukauden tai muutaman jälkeen ihmetellä MIKSI on niin vaikeaa ja vauva vaan itkee eikä anna hetken rauhaa.

Jos ja kun vauva vastasyntyneestä asti nukahtaa omaan petiinsä, kun hänet sinne laitetaan, niin MIKÄ on siinä epäluonnollista? Se kun vauva voi voida hyvin ilman jatkuvaa hyssyttämistä ja äidissä kiinni olemista?

Mulla on myös toinen kaksosista samanlainen. Korvaamaton apu on ollut pattereilla toimiva gracon keinu, josta saa myös erilaista musiikkia. Aluksi toruin miestäni, kun osti niin kalliin keinun, mutta se on hintansa moneen kertaan "tienannut". Kyllä yhden kanssa vielä jaksaa, mutta kaksi on jo haastavaa. Ei se vauva-arki helppoa ole ja jos on ensimmäinen lapsi, niin kaikki tuntuu vielä paljon raskaammalta. Tsemppiä! 

Eikös vauvan eroahdistus ala juuri tuossa puolen vuoden korvilla, kun lapsi tunnistaa tutut ja vieraat ja samalla alkaa mm. vierastaminenkin. Ja pahimmilllaan se on juuri sitä, ettei se lähin hoitaja voi edes kääntää selkäänsä.

Periaatteessa tilannetta ei auta kuin kestää, se on normaali kehitysvaihe. (Toki vauvan mahdolliset kivut/allergiat kannattaa tutkia.) Ehkä meitä esikoisen odottajia voisi tässäkin asiassa vähän neuvoa jo etukäteen, esimerkiksi ilmeisesti juuri ensimmäinen/ainoa lapsi, joka on paljon vain yhden hoitajan seurassa kokee vahvempaa eroahdistusta kuin seuraavat lapset tai lapsi, joka on paljon useiden läheisten hoitajien seurassa. Eli tässäkin peräänkuulutetaan sitä isän vastuuta vauvasta ihan itsekseen!

Vauvaa voi vähän yrittää totuttaa ja altistaa kestämään hetkittäistä yksinoloa. Ei ole mitään järkeä rynnätä heti lohduttelemaan ja viihdyttämään lasta, sehän vain vahvistaa sitä vauvan tunnetta että jotain hirveää tapahtui, mutta onneksi itkemällä äiti on taas paikalla.

Jos nyt vauva itkee kun äiti katoaa jääkaapin oven taakse, niin odota minuutti ja juttele vauvalle ihan normaalilla äänellä ja mene sitten ihan muina miehinä vähän silittelemään vauvaa. Ei siis niin, että hädissään ja itsekin suunnilleen tippa linssissä hyssytellään ja suukotellaan. Tai lue vaikka vessassa ääneen sanomalehteä, niin pysyy ääni tasaisena ja neutraalina.

Ja vaikka vauva itkisikin vieraiden hoidossa tai sylissä, niin nekin ovat hyviä keinoja sosiaalistaa vauvaa. Äidin ei heti tarvitse rynnätä ottamaan vauvaa omaan syliin, vaan seisoo vaikka vieressä ja juttelee rauhoittavasti.

Kaikki lapset on erilaisia, ja se mikä pätee yhteen, ei päde välttä mättä toiseen. Kaikesta huolimatta lainaisin sen A. Wahlgrenin kirjan.

Anna sille lapsukaiselle pieni lelu molempiin käsiin, youtubelta teletapit, ja sitteriin, niin pystyt lukemaan sitä kirjaa. Teletappien kohderyhmä on 0-3 vuotta.

Meillä on ihan sama tilanne. Ja ymmärrän niin hyvin väsymystä, jota ap kokee. Olet varmaan saanut jo kaikki vinkit, joita voi kokeilla. Niinkuin minäkin, ja silti tilanne ei ole muuttunut. 

Näille vastaajille, jotka ovat todella moukkamaisia ja julmia kommenteissaan, esittäisin kysymyksen. Tajuatteko mitä voitte saada aikaan, kun umpiuupunut äiti pyytää palstalta apua ja vastineeksi saa ivailua, syyttelyä ja ilkeyttä? Ei ole ihme, jos aasin selkä katkeaa viimeistään siinä vaiheessa. miettikää hyvät ihmiset mitä täällä kommentoitte. Onneksi joukossa on fiksujakin vastauksia ja äitejä. 

Tunnen tuskasi, ap!

Oma esikoisvauvani on syntymästään lähtien ollut herkkä ja temperamenttinen. Jo synnärillä hoitajat ihmettelivät lapsen temperamenttia. Vauva oli mukana wc:ssä ja joka paikassa. Hän oli lähes 24/7 iholla ensimmäiset kuusi kuukautta. Lapsi on edelleen 3-vuotiaana herkästi kiihtyvää ja hellyyden kipeää sorttia. Nyt olemme alkaneet haaveilemaan toisesta lapsesta. Mietin vain miten pystyn hoitamaan esikoista, jos uusi vauva on yhtä herkkä tapaus. Esikoisen vauva-aikana en pystynyt edes itseäni hoitamaan.

Oma äitini ja anoppini antoivat vinkkejä miten vauvaa pitäisi karaistaa ja jättää huutamaan, mutta kumpikaan ei äitinä ollut kovinkaan hyviä. Muistan hyvin lapsuudessa kokeneeni turvattomuuden tunnetta.

Meillä vanhempi lapsi myös samanlainen seurallinen ja vaativa. Me käytiin lapsen ollessa samanikäinen paljon leikkipuistossa, lapsi viihtyi muita muksuja katsellen vaikkei itse muuta osannut kun istua keinussa. Sinuna koittaisin vaan lähteä ulos kotoa tai saada seuraa sinne kun lapsi kerran seurassa viihtyy niin pääset itse hetken helpommalla.

Kyllä  hän sitten jossain vaiheessa alkaa leikkiä (pieniä) hetkiä itsekseenkin. Mutta kyllä mä ainakin olen vain hyväksynyt sen että tuo mun muksu teettää enemmän työtä ja vaatii enemmän huomiota kun monet muut. On nyt vahvatahtoinen, sosiaalinen, ihana 2,5 vuotias :)

Pikkusisarus on sitten aivan toista maata. Viihtyy hyvin tutkiskellen sormiaan tai näperrellen leluja mitä esikoinen ei koskaan tehnyt. Nyt on käyttöä kaikille hankituille vauvaleluille joille vanhempi lähinnä vaan tuhahteli ja itse ihmettelin mikä niiden virka oikein on kun muksua eivät ainakaan kiinnostaneet.

[quote author="Vierailija" time="09.05.2013 klo 10:53"]

 Jos nyt vauva itkee kun äiti katoaa jääkaapin oven taakse, niin odota minuutti ja juttele vauvalle ihan normaalilla äänellä ja mene sitten ihan muina miehinä vähän silittelemään vauvaa. Ei siis niin, että hädissään ja itsekin suunnilleen tippa linssissä hyssytellään ja suukotellaan. Tai lue vaikka vessassa ääneen sanomalehteä, niin pysyy ääni tasaisena ja neutraalina.

Ja vaikka vauva itkisikin vieraiden hoidossa tai sylissä, niin nekin ovat hyviä keinoja sosiaalistaa vauvaa. Äidin ei heti tarvitse rynnätä ottamaan vauvaa omaan syliin, vaan seisoo vaikka vieressä ja juttelee rauhoittavasti.

[/quote]

Oonpas mä antanut hyvän kuvan itsestäni. En siis ryntäile hysteerisenä mihinkään hyssyttelemään itkevää vauvaa. :) Teen juurikin noin, että sieltä jääkaapin oven takaakin huutelen tai vessassa istuessani. Mutta aika usein vauvan tarvitsee nähdä kasvoni. On jo ihan tosi pienestä ollut kiinnostunut kasvoista. Siis ennen jo kuin se norm. kehityksessä tulee. Varmaan sitten ilmeistä vielä tarkentaa sitä, mitä sanon. En tiedä. Silloin ei vaan hirveästi rauhaisat jutustelut auta.

Vauva ei vierasta muita vielä. Nauttii myös muilta saamastaan huomiosta ja hurmaa lähipiirinsä.

Enkä ole itselleni mitään hirttoköyttä sitomassa. :) Väsynyt ehkä joo, kuten varmaan suurin osa pienen vauvan äideistä. Eilen taas oli sellainen päivä, ettei mistään tuntunut tulevan yhtään mitään vauvan kanssa.