Ei must olekaan äidiks

Sama täällä. Mietin että lähden ja lapset saa jäädä isänsä luo. Tai että lastenkotikin olisi heille parempi vaihtoehto.

Vauva-aika oli rankkaa, silloin minua lohduteltiin, että se menee pian ohi ja sitten elämä helpottaa. Uskoin siihen hetken itsekin. Nyt olen huomannut, että elämä ei todellakaan helpota vaan muuttuu koko ajan vaikeammaksi. Nyt lapsetkin jo huomaavat, että kaikki ei ole kunnossa ja se surettaa minua kamalasti. Mutta kun en vaan pysty parempaan! Yhden kerran pienempi katsoi suoraan silmiin ja kysyi : äiti, etkö tykkää meistä? Tykkään kyllä, rakastan, mutta en vaan jaksa!!! Olen ihan lopussa.

Miksi lasten pitää miettiä tällaisia asioita, miksi en osaa peittää edes tätä oman elämäni kurjuutta, vaan annan sen pilata lastenkin elämän??? Olen niin kertakaikkisen paska äiti. Toivon vaan, että tämä painajainen loppuisi, heräisin jonain aamuna ja huomaisin nähneeni pahaa unta. Joten ap, sympatiani ovat täysin sinun puolellasi.

Nuo tuntemukset voi olla merkki masennuksesta, eli hae apua lääkäriltä tai psykiatrilta.

jatkakaa ap ja vitonen, kertokaa, mikä on raskasta ja mikä voisi helpottaa teidän oloa.

KAIKKI tuntuu raskaalta, eikä mikään tunnu auttavan enää. Hassua että pahimmat vastoinkäymiset ovat kaukana takana päin ja niistä selvittiin, mutta nyt kun ei ole mitään oikeita murheita niin.... Olo on ihan paska, eikä mikään onnistu paitsi tämä valittaminen keskustelupalstalle.

Apua olen hakenut jo ajat sitten ja sitä myös saanut. Ei tunnu auttavan enää mikään.

Tuntuu että lasten tähden minun pitäisi luopua heistä ja tottakai tulisin katumaan jos niin tekisin. Mun olotila tuskin poistuu sillä että lapset lähtevät, mutta heidän kyllä.

Ap

[quote author="Vierailija" time="05.05.2013 klo 19:03"]

KAIKKI tuntuu raskaalta, eikä mikään tunnu auttavan enää. Hassua että pahimmat vastoinkäymiset ovat kaukana takana päin ja niistä selvittiin, mutta nyt kun ei ole mitään oikeita murheita niin.... Olo on ihan paska, eikä mikään onnistu paitsi tämä valittaminen keskustelupalstalle.

Apua olen hakenut jo ajat sitten ja sitä myös saanut. Ei tunnu auttavan enää mikään.

Tuntuu että lasten tähden minun pitäisi luopua heistä ja tottakai tulisin katumaan jos niin tekisin. Mun olotila tuskin poistuu sillä että lapset lähtevät, mutta heidän kyllä.

Ap

[/quote]

mistä ap haaveilet ja mistä tykkäisit, onko sulla unelmia, onko jokin asia mistä voisit innostua.

Vitonen jatkaa

Minusta myös raskaalta tuntuu kaikki. Joskus aiemmin, kun mietin, että mikä helpottaisi, keksin montakin asiaa: hetki yksin, viikko yksin, ulkoilu, ystävät, sosiaaliset tilanteet yleensäkin, työ, melkein mikä tahansa muutos tähän kaikkeen. No, kaikkea näistä olen kokeillut, huomatakseni vaan että ei tässä taida olla kuin huonoja vaihtoehtoja. Kun saan olla esim. viikon laivalla töissä, MINULLA on hyvä olla, mutta samaan aikaan lapset ikävöivät ja "kärsivät" kotona. "Kärsivät" lainausmerkeissä siksi, että en OIKEASTI voi tietää, onko se heille huono juttu vai ei. Lapset ovat olleet isänsä kanssa paljon ja isä on heille läheinen ja hoitaa heitä hyvin. Mutta joka kerta, kun olen ollut poissa, lapset muistelevat sitä pitkään kertovat kuinka pelkäsivätt etten tule enää kotiin...

Eli tuntuu siltä, että oman oloni helpottamisesta maksavat hinnan kaksi alle kouluikäistä lastani. Se särkee sydämeni. En enää tiedä mitä tehdä. Unelmia on kyllä ollut, paljonkin. Minä kyllä muistan, mistä joskus unelmoin, mitä halusin tehdä, mutta en enää saa kiinni siitä ajatuksesta, että miksi haaveilin ja unelmoin juuri niistä asioista. Nykyään tuntuvat yhdentekeviltä asioilta kaikki.

Äiti voi olla monella tavalla ja jokainen äiti on hamaan loppuun asti omien lastensa äiti.

Jonnako se siellä?

Minkä ikäisiä lapsesi ovat? Voihan olla että tuo on ohimenevää uupumusta, erittäin moni kärsii juuri siitä. Onko sinulla joku, kenelle puhua asiasta, ennenkuin lapsesi todellakin joutuvat sinne lastekotiin?  Joltakin tukihenkilöltä voisit saada erittäin paljon voimaa arjen askareihin, tuntui se mahdottomalta tai ei. Tsemppiä sinne, voimahali ja toivottavasti asiat järjestyy! Lopussa kiität itseäsi jos nyt toimit. Myöhemmin kadut, jos nyt et hae apua.