Kuuluvatko pettymykset parisuhteeseen?

Hyvä ap kun  pystytte keskustelemaan avoimesti suhteen huonoistakin puolista!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän sitä kannata jäädä sellaiseen parisuhteeseen, missä joutuu oikeasti pettymään toiseen. Kannattaa varmastikin ennemmin elää yksin. Nämä pettymisten elämisen kanssa puhujat varmaan tarkoittavat sen tasoisia pettymyksiä, kuin että toinen puristaa hammastahnaa väärästä päästä.

Sitten kukaan ei voisi koskaan elää toisen kanssa

Miten niin ei voi? Etsii kumppanin, joka on niin hyvä, tai sopiva, ettei mitään suuria pettymyksiä tule. Höh.

Mutta se ei ole ihmisen luonto. Sitä sitten edes keksitään suuri pettymys kun se niin hyvä ja sopiva puristaa hammastahnaa ja sinappituubia väärästä päästä. Ero ero ero

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No olen todella yllättynyt että et ole koskaan kuullut että parisuhteessa voisi tulla myös tuollaisia tunteita! Minä ainakin olin kuullut mutten ehkä uskonut että meillä sellaisia tulisi. No onhan niitä tullut. Mutta nyt teillä alkaakin se tahdon tie. Tunteet tulevat ja menevät mutta tahto (rakastaa) on ja pysyy. On eri asia olla rakastunut kuin pitää rakastamisen tahto. On hienoa että olette keskustelleet rehellisesti ja suorasti asioista. Se on mielestäni todella tärkeää, siinä oppii itsestä ja toisesta ja siinä oppii kunnioittamaan puolisoa. Pettymysten tullessa täytyy vaan hyväksyä puoliso ja myös itsensä sellaisena kuin on. Tuskin on henkilöitä jotka tuntisivat toisensa ennenkuin elävät elämän eri vaiheita. Meillä on yhteistä taivalta 8 vuotta ja voin sanoa että se on ihanaa todeta että edelleen rakastamme toisiamme. Emme kumpikaan ole täydellisiä, molemmissa on vikoja, molemmissa on ollut yllätyksiä tai arki on osoittautunut erilaiseksi kuin kuvitteli. Mutta lasten ja työelämän erilaisten haasteiden kautta olemme hioutuneet ja rakkaus syvenee. Elämämme on tällähetkellä lasten ja töiden vuoksi hyvin kiireistä ja stressaavaa ja liian harvoin on aikaa olla kaksin. Mutta me puhumme aina asiat suoraan ja kerromme mielipiteet avoimesti, myös toiveita toista kohtaan. Ristiriitoja tulee mutta keskustelu ja anteeksi antaminen auttaa. Avoimuus, rehellisyys ja luottamus sekä sen rakastamisen tahdon säilyttäminen on avain onneen. Ja ah, vieläkin on ihanaa kun on hetki kiireetöntä aikaa kaksin! ♥

Ps. Mielestäni nykyään liiaan monet eroavat kun suhteeseen tulee arki. Se on liian huono syy. Siitä se suhde vasta lähtisi nousukiitoon!!

Olette selvästi lapsia tai todella tyhmiä ja lapsellisia.

Missä asiassa elämässä ei ikinä tule pettymyksiä? Missä maailmassa oikein elätte? Ette ainakaan oikeassa maailmassa.

Sinä se olet lapsellisempi ja tyhmempi kuin itse ymmärrätkään. Ei kaikilla ole sellaista kotia, joissa pettymykset otettaisiin ns. vastaan tai tehtäisiin edes näkyviksi. Enkä nyt puhu mistään curling-kodeista. VAan jos vanhemmat järjestelmällisesti kieltävät lapselta surun tunteet niin ei ihminen opi tajuamaan, että pettymys on pettymys, saati käsittelemään sitä, SAATI pääsemään siitä yli. Vaan ihminen oppii vain, että jokin asia suututtaa, vituttaa, hävettää jne. Ei sitä, että petyin ja ei varsinkaan sitä, että kukaan antaa tukeaan ja apua. Sellainen lapsi on aivan yksin. Myös aikuisena.

Itse olen päälle 40 ja ekan kerran tunnistin pettymyksen. Tästä lähtee muutos. En aio hyväksyä tilannetta nyt kun sen tunnistin. En ole velkaa kellekään ja pettymyksen kohde saa selviytyä miten parhaaksi katsoo, en enää pumpuloi hänen kokemuksiaa, jottei hän taas puolestaan joudu pettymään. Jokainen on täällä vain itseään varten.

Älä lässytä.

Minulla ei ole noita ongelmia. Minun isäni on juoppo, hakkasi äitiäni ja hän joutui vankilaan taposta kun olin lapsi (ei äitini). Veljeni hakkasi minua koko lapsuuteni päivittäin (oikeasti HAKKASI). Äitiä ei kiinnostanut pätkääkään. Minut on yritetty myös ulkopuolisen toimesta tappaa lapsena. Olen ollut myös fyysisesti sairas koko ikäni (sairaus aiheuttaa kovia kipuja). Olin yksin eikä minulla ollut kavereita kuin vasta aikuisena.

Mutta olen ollut naimisissa jo 10 vuotta enkä elä menneisyydessä. Minulla on kavereita paljon ja olen onnellinen ja tasapainoinen ihminen.

Keksit vain tekosyitä sille miksi et saa mitään aikaiseksi ja pilaat kaiken kerta toisensa jälkeen. Ota vastuu omasta elämästä. Muillakin ihmisillä on ollut ja on rankkaa. Jopa paljon sinua rankempaa. Mutta he ei koko ajan valita ja käytä sitä tekosyynä sille että he eivät saa mitään aikaiseksi.

Älä itse lässytä. Sä olet harjoitellut pettymistä koko elämäsi ajan niin ei ole mikään ihme, että se sujuu. Ja kukaan ei varmana ole sinulle lapsena väittänyt ettei tuossa ole syytä olla pettynyt. Joten sä et edes tajua, millainen pohja se on kasvaa, kun sitä pettymystä ei saa olla.

Minun vanhempiani ei kiinnostanut pätkääkään tuntemukseni.

Jos meillä itki sai turpaansa.

Sinun ei tarvitse miellyttää vanhempiasi. Ei ole koskaan tarvinnutkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän sitä kannata jäädä sellaiseen parisuhteeseen, missä joutuu oikeasti pettymään toiseen. Kannattaa varmastikin ennemmin elää yksin. Nämä pettymisten elämisen kanssa puhujat varmaan tarkoittavat sen tasoisia pettymyksiä, kuin että toinen puristaa hammastahnaa väärästä päästä.

Sitten kukaan ei voisi koskaan elää toisen kanssa

Miten niin ei voi? Etsii kumppanin, joka on niin hyvä, tai sopiva, ettei mitään suuria pettymyksiä tule. Höh.

Ei sellaista olekkaan. Ihmistä joka ei tuota koskaan pettymystä ei ole olemassakaan.

On kyllä, mutta se johtuu siitä, että eri asiat ovat eri ihmisille pettymyksiä. Kun oma kumppani on sopiva, pettymyksiä ei käytännössä tule, koska se ei ole pettymys jos sen osaa ratkaista eli siitä pääsee yli.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän sitä kannata jäädä sellaiseen parisuhteeseen, missä joutuu oikeasti pettymään toiseen. Kannattaa varmastikin ennemmin elää yksin. Nämä pettymisten elämisen kanssa puhujat varmaan tarkoittavat sen tasoisia pettymyksiä, kuin että toinen puristaa hammastahnaa väärästä päästä.

Sitten kukaan ei voisi koskaan elää toisen kanssa

Miten niin ei voi? Etsii kumppanin, joka on niin hyvä, tai sopiva, ettei mitään suuria pettymyksiä tule. Höh.

Mutta se ei ole ihmisen luonto. Sitä sitten edes keksitään suuri pettymys kun se niin hyvä ja sopiva puristaa hammastahnaa ja sinappituubia väärästä päästä. Ero ero ero

Täydellistä ihmistä ei ole olemassakaan

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän sitä kannata jäädä sellaiseen parisuhteeseen, missä joutuu oikeasti pettymään toiseen. Kannattaa varmastikin ennemmin elää yksin. Nämä pettymisten elämisen kanssa puhujat varmaan tarkoittavat sen tasoisia pettymyksiä, kuin että toinen puristaa hammastahnaa väärästä päästä.

Sitten kukaan ei voisi koskaan elää toisen kanssa

Miten niin ei voi? Etsii kumppanin, joka on niin hyvä, tai sopiva, ettei mitään suuria pettymyksiä tule. Höh.

Ei sellaista olekkaan. Ihmistä joka ei tuota koskaan pettymystä ei ole olemassakaan.

On kyllä, mutta se johtuu siitä, että eri asiat ovat eri ihmisille pettymyksiä. Kun oma kumppani on sopiva, pettymyksiä ei käytännössä tule, koska se ei ole pettymys jos sen osaa ratkaista eli siitä pääsee yli.

Älä nyt viitsi provota. On täysin mahdotonta olla ihminen joka ei koskaan tuota toisella pettymystä.

En ihmettele ollenkaan miksi sinulla ei ole kumppania ja miksi suhteesi ei kestä.

Tuskin kukaan on ihan samanlainen vieraiden tai edes kavereiden seurassa sekä kotioloissa. Kyllä minunkin miehestäni paljastui aivan erilaisia puolia suhteen syventyessä, ja hän hämmästyi minun joistakin piirteistäni. Eri asia sitten on, että rakastaako myös toisen "oikeaa minää", vai rakastuiko vain kuoreen.

Olemme seurustelleet nyt neljä vuotta, ja matkalle on mahtunut myös pieniä pettymyksiä ja ikäviä hetkiä. Niistä on kuitenkin päästy yli. Sanoisin, että kriisit oikeastaan vain vahvistavat suhdetta, jos teidät on tarkoitettu jatkamaan yhdessä. Tuo on jo hyvä lähtökohta, että olette rehellisesti puhuneet tunteistanne, siihen eivät kaikki pysty. Ulkopuolisena en tietenkään osaa sanoa kannattaako teidän erota vai ei, mutta voin sanoa, että kaikkiin suhteisiin kuuluu väistämättä myös pettymyksiä. Teillä taitaa olla meneillään se kuuluisa kolmen vuoden kriisi. :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No olen todella yllättynyt että et ole koskaan kuullut että parisuhteessa voisi tulla myös tuollaisia tunteita! Minä ainakin olin kuullut mutten ehkä uskonut että meillä sellaisia tulisi. No onhan niitä tullut. Mutta nyt teillä alkaakin se tahdon tie. Tunteet tulevat ja menevät mutta tahto (rakastaa) on ja pysyy. On eri asia olla rakastunut kuin pitää rakastamisen tahto. On hienoa että olette keskustelleet rehellisesti ja suorasti asioista. Se on mielestäni todella tärkeää, siinä oppii itsestä ja toisesta ja siinä oppii kunnioittamaan puolisoa. Pettymysten tullessa täytyy vaan hyväksyä puoliso ja myös itsensä sellaisena kuin on. Tuskin on henkilöitä jotka tuntisivat toisensa ennenkuin elävät elämän eri vaiheita. Meillä on yhteistä taivalta 8 vuotta ja voin sanoa että se on ihanaa todeta että edelleen rakastamme toisiamme. Emme kumpikaan ole täydellisiä, molemmissa on vikoja, molemmissa on ollut yllätyksiä tai arki on osoittautunut erilaiseksi kuin kuvitteli. Mutta lasten ja työelämän erilaisten haasteiden kautta olemme hioutuneet ja rakkaus syvenee. Elämämme on tällähetkellä lasten ja töiden vuoksi hyvin kiireistä ja stressaavaa ja liian harvoin on aikaa olla kaksin. Mutta me puhumme aina asiat suoraan ja kerromme mielipiteet avoimesti, myös toiveita toista kohtaan. Ristiriitoja tulee mutta keskustelu ja anteeksi antaminen auttaa. Avoimuus, rehellisyys ja luottamus sekä sen rakastamisen tahdon säilyttäminen on avain onneen. Ja ah, vieläkin on ihanaa kun on hetki kiireetöntä aikaa kaksin! ♥

Ps. Mielestäni nykyään liiaan monet eroavat kun suhteeseen tulee arki. Se on liian huono syy. Siitä se suhde vasta lähtisi nousukiitoon!!

Olette selvästi lapsia tai todella tyhmiä ja lapsellisia.

Missä asiassa elämässä ei ikinä tule pettymyksiä? Missä maailmassa oikein elätte? Ette ainakaan oikeassa maailmassa.

Sinä se olet lapsellisempi ja tyhmempi kuin itse ymmärrätkään. Ei kaikilla ole sellaista kotia, joissa pettymykset otettaisiin ns. vastaan tai tehtäisiin edes näkyviksi. Enkä nyt puhu mistään curling-kodeista. VAan jos vanhemmat järjestelmällisesti kieltävät lapselta surun tunteet niin ei ihminen opi tajuamaan, että pettymys on pettymys, saati käsittelemään sitä, SAATI pääsemään siitä yli. Vaan ihminen oppii vain, että jokin asia suututtaa, vituttaa, hävettää jne. Ei sitä, että petyin ja ei varsinkaan sitä, että kukaan antaa tukeaan ja apua. Sellainen lapsi on aivan yksin. Myös aikuisena.

Itse olen päälle 40 ja ekan kerran tunnistin pettymyksen. Tästä lähtee muutos. En aio hyväksyä tilannetta nyt kun sen tunnistin. En ole velkaa kellekään ja pettymyksen kohde saa selviytyä miten parhaaksi katsoo, en enää pumpuloi hänen kokemuksiaa, jottei hän taas puolestaan joudu pettymään. Jokainen on täällä vain itseään varten.

Älä lässytä.

Minulla ei ole noita ongelmia. Minun isäni on juoppo, hakkasi äitiäni ja hän joutui vankilaan taposta kun olin lapsi (ei äitini). Veljeni hakkasi minua koko lapsuuteni päivittäin (oikeasti HAKKASI). Äitiä ei kiinnostanut pätkääkään. Minut on yritetty myös ulkopuolisen toimesta tappaa lapsena. Olen ollut myös fyysisesti sairas koko ikäni (sairaus aiheuttaa kovia kipuja). Olin yksin eikä minulla ollut kavereita kuin vasta aikuisena.

Mutta olen ollut naimisissa jo 10 vuotta enkä elä menneisyydessä. Minulla on kavereita paljon ja olen onnellinen ja tasapainoinen ihminen.

Keksit vain tekosyitä sille miksi et saa mitään aikaiseksi ja pilaat kaiken kerta toisensa jälkeen. Ota vastuu omasta elämästä. Muillakin ihmisillä on ollut ja on rankkaa. Jopa paljon sinua rankempaa. Mutta he ei koko ajan valita ja käytä sitä tekosyynä sille että he eivät saa mitään aikaiseksi.

Älä itse lässytä. Sä olet harjoitellut pettymistä koko elämäsi ajan niin ei ole mikään ihme, että se sujuu. Ja kukaan ei varmana ole sinulle lapsena väittänyt ettei tuossa ole syytä olla pettynyt. Joten sä et edes tajua, millainen pohja se on kasvaa, kun sitä pettymystä ei saa olla.

Minun vanhempiani ei kiinnostanut pätkääkään tuntemukseni.

Jos meillä itki sai turpaansa.

Sinun ei tarvitse miellyttää vanhempiasi. Ei ole koskaan tarvinnutkaan.

Kyllä on tarvinnut. Muuten tuli huutoa. Muuten tuli syyllistämistä. Muuten ei tullut hoivaa. Muuten ei saanut olla rauhassa. Sä et tajua mun elämästäni yhtään mitään, niin älä tule ratkaisemaan myöskään mitä mun on pitänyt lapsena kestää ja mitä ei. Näköjään paras lapsuus ihmiselle jonka voi saada on sellainen kuin sinun.

Vierailija kirjoitti:

Petyin taas tänään. Mies innostuu jostain ja minä sitten muutan lomasuunnitelmani hänen suunnitelmiin sopiviksi ja sitten hän peruukin. En tiedä kumpaan petyn enemmän, ehkä itseeni kun vieläkään muista että hän tekee aina niin. Saa kaikki mukaan ja innostumaan ja sit onkin että enpä enään jaksakaan, ei huvita. Mä en kylläkään ihan oikeasti jaksa.

Minun exäni ei pitänyt siitä ettei kanssani voinut hänen mielestään suunnitella mitään. Ja juuri tuon takia en halunnut suunnitella, koska olen kuin miehesi, omassa mielessäni kylläkin ainoastaan. Tunnen itseni ja teen korkeintaan viikon päähän esim matkasuunnitelmia. Exäni taas ei pystynyt tähän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän sitä kannata jäädä sellaiseen parisuhteeseen, missä joutuu oikeasti pettymään toiseen. Kannattaa varmastikin ennemmin elää yksin. Nämä pettymisten elämisen kanssa puhujat varmaan tarkoittavat sen tasoisia pettymyksiä, kuin että toinen puristaa hammastahnaa väärästä päästä.

Sitten kukaan ei voisi koskaan elää toisen kanssa

Miten niin ei voi? Etsii kumppanin, joka on niin hyvä, tai sopiva, ettei mitään suuria pettymyksiä tule. Höh.

Ei sellaista olekkaan. Ihmistä joka ei tuota koskaan pettymystä ei ole olemassakaan.

On kyllä, mutta se johtuu siitä, että eri asiat ovat eri ihmisille pettymyksiä. Kun oma kumppani on sopiva, pettymyksiä ei käytännössä tule, koska se ei ole pettymys jos sen osaa ratkaista eli siitä pääsee yli.

Älä nyt viitsi provota. On täysin mahdotonta olla ihminen joka ei koskaan tuota toisella pettymystä.

En ihmettele ollenkaan miksi sinulla ei ole kumppania ja miksi suhteesi ei kestä.

Ei se ole pettymys jos siitä pääsee yli. On aivan mahdollista löytää sellainen kumppani. Jos asiasta pääsee yli se oli vain uusi kokemus oppia, ei mikään pettymys. Mulla on kymmenvuotinen suhde tällä hetkellä meneillään.

Vierailija kirjoitti:

Tunteet tulevat ja menevät mutta tahto (rakastaa) on ja pysyy.

En oikein käsitä tätä 'tahdolla' kehumista ja sen liittämistä rakkauteen. Luin muinoin hyvän artikkelin, jossa sanottiin, että tahtomisesta saa hyvän lyömäaseen toista vastaan. Sillä voi helposti ylentää itseään: "Minä tahdon enemmän, joten minä rakastan enemmän. Sinä et vaivaudu yrittämään ja tahtomaan. Sinä et pidä vihkilupaustasi tahtomisesta." 

Narsistinen luonne voi helposti väittää rakastavansa oman upean tahdonvoimansa takia (vaikkei oikeasti tahdo, eikä rakasta, vaan haluaa vain hallita toista). Tahtomisesta tulee kilpailu. Kuka esittää parhaiten.

Rakkaus on rakkautta. Se on tunne, eikä tahtomista. Sen hiipumisella ei tarvitse ketään syyllistää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän sitä kannata jäädä sellaiseen parisuhteeseen, missä joutuu oikeasti pettymään toiseen. Kannattaa varmastikin ennemmin elää yksin. Nämä pettymisten elämisen kanssa puhujat varmaan tarkoittavat sen tasoisia pettymyksiä, kuin että toinen puristaa hammastahnaa väärästä päästä.

Sitten kukaan ei voisi koskaan elää toisen kanssa

Miten niin ei voi? Etsii kumppanin, joka on niin hyvä, tai sopiva, ettei mitään suuria pettymyksiä tule. Höh.

Mutta se ei ole ihmisen luonto. Sitä sitten edes keksitään suuri pettymys kun se niin hyvä ja sopiva puristaa hammastahnaa ja sinappituubia väärästä päästä. Ero ero ero

En usko tätä. Ehkei se ole teidän riff raffin luonto, mutta kyllä me älykkäämmät ihmiskunnan edustajat etsimme kumppanimme myös järjellä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No olen todella yllättynyt että et ole koskaan kuullut että parisuhteessa voisi tulla myös tuollaisia tunteita! Minä ainakin olin kuullut mutten ehkä uskonut että meillä sellaisia tulisi. No onhan niitä tullut. Mutta nyt teillä alkaakin se tahdon tie. Tunteet tulevat ja menevät mutta tahto (rakastaa) on ja pysyy. On eri asia olla rakastunut kuin pitää rakastamisen tahto. On hienoa että olette keskustelleet rehellisesti ja suorasti asioista. Se on mielestäni todella tärkeää, siinä oppii itsestä ja toisesta ja siinä oppii kunnioittamaan puolisoa. Pettymysten tullessa täytyy vaan hyväksyä puoliso ja myös itsensä sellaisena kuin on. Tuskin on henkilöitä jotka tuntisivat toisensa ennenkuin elävät elämän eri vaiheita. Meillä on yhteistä taivalta 8 vuotta ja voin sanoa että se on ihanaa todeta että edelleen rakastamme toisiamme. Emme kumpikaan ole täydellisiä, molemmissa on vikoja, molemmissa on ollut yllätyksiä tai arki on osoittautunut erilaiseksi kuin kuvitteli. Mutta lasten ja työelämän erilaisten haasteiden kautta olemme hioutuneet ja rakkaus syvenee. Elämämme on tällähetkellä lasten ja töiden vuoksi hyvin kiireistä ja stressaavaa ja liian harvoin on aikaa olla kaksin. Mutta me puhumme aina asiat suoraan ja kerromme mielipiteet avoimesti, myös toiveita toista kohtaan. Ristiriitoja tulee mutta keskustelu ja anteeksi antaminen auttaa. Avoimuus, rehellisyys ja luottamus sekä sen rakastamisen tahdon säilyttäminen on avain onneen. Ja ah, vieläkin on ihanaa kun on hetki kiireetöntä aikaa kaksin! ♥

Ps. Mielestäni nykyään liiaan monet eroavat kun suhteeseen tulee arki. Se on liian huono syy. Siitä se suhde vasta lähtisi nousukiitoon!!

Olette selvästi lapsia tai todella tyhmiä ja lapsellisia.

Missä asiassa elämässä ei ikinä tule pettymyksiä? Missä maailmassa oikein elätte? Ette ainakaan oikeassa maailmassa.

Sinä se olet lapsellisempi ja tyhmempi kuin itse ymmärrätkään. Ei kaikilla ole sellaista kotia, joissa pettymykset otettaisiin ns. vastaan tai tehtäisiin edes näkyviksi. Enkä nyt puhu mistään curling-kodeista. VAan jos vanhemmat järjestelmällisesti kieltävät lapselta surun tunteet niin ei ihminen opi tajuamaan, että pettymys on pettymys, saati käsittelemään sitä, SAATI pääsemään siitä yli. Vaan ihminen oppii vain, että jokin asia suututtaa, vituttaa, hävettää jne. Ei sitä, että petyin ja ei varsinkaan sitä, että kukaan antaa tukeaan ja apua. Sellainen lapsi on aivan yksin. Myös aikuisena.

Itse olen päälle 40 ja ekan kerran tunnistin pettymyksen. Tästä lähtee muutos. En aio hyväksyä tilannetta nyt kun sen tunnistin. En ole velkaa kellekään ja pettymyksen kohde saa selviytyä miten parhaaksi katsoo, en enää pumpuloi hänen kokemuksiaa, jottei hän taas puolestaan joudu pettymään. Jokainen on täällä vain itseään varten.

Älä lässytä.

Minulla ei ole noita ongelmia. Minun isäni on juoppo, hakkasi äitiäni ja hän joutui vankilaan taposta kun olin lapsi (ei äitini). Veljeni hakkasi minua koko lapsuuteni päivittäin (oikeasti HAKKASI). Äitiä ei kiinnostanut pätkääkään. Minut on yritetty myös ulkopuolisen toimesta tappaa lapsena. Olen ollut myös fyysisesti sairas koko ikäni (sairaus aiheuttaa kovia kipuja). Olin yksin eikä minulla ollut kavereita kuin vasta aikuisena.

Mutta olen ollut naimisissa jo 10 vuotta enkä elä menneisyydessä. Minulla on kavereita paljon ja olen onnellinen ja tasapainoinen ihminen.

Keksit vain tekosyitä sille miksi et saa mitään aikaiseksi ja pilaat kaiken kerta toisensa jälkeen. Ota vastuu omasta elämästä. Muillakin ihmisillä on ollut ja on rankkaa. Jopa paljon sinua rankempaa. Mutta he ei koko ajan valita ja käytä sitä tekosyynä sille että he eivät saa mitään aikaiseksi.

Älä itse lässytä. Sä olet harjoitellut pettymistä koko elämäsi ajan niin ei ole mikään ihme, että se sujuu. Ja kukaan ei varmana ole sinulle lapsena väittänyt ettei tuossa ole syytä olla pettynyt. Joten sä et edes tajua, millainen pohja se on kasvaa, kun sitä pettymystä ei saa olla.

Minun vanhempiani ei kiinnostanut pätkääkään tuntemukseni.

Jos meillä itki sai turpaansa.

Sinun ei tarvitse miellyttää vanhempiasi. Ei ole koskaan tarvinnutkaan.

Kyllä on tarvinnut. Muuten tuli huutoa. Muuten tuli syyllistämistä. Muuten ei tullut hoivaa. Muuten ei saanut olla rauhassa. Sä et tajua mun elämästäni yhtään mitään, niin älä tule ratkaisemaan myöskään mitä mun on pitänyt lapsena kestää ja mitä ei. Näköjään paras lapsuus ihmiselle jonka voi saada on sellainen kuin sinun.

Miksi sinun piti saada hoivaa? Anna huutaa. Huuda takaisin. Ylä-asteella osaa jo täysin huolehtia itsestä joten sillon on ihan se ja sama mitä vanhemmat tekee.

Etkö saanut olla rauhassa. Voi pientä. Älä ole martyyri.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunteet tulevat ja menevät mutta tahto (rakastaa) on ja pysyy.

En oikein käsitä tätä 'tahdolla' kehumista ja sen liittämistä rakkauteen. Luin muinoin hyvän artikkelin, jossa sanottiin, että tahtomisesta saa hyvän lyömäaseen toista vastaan. Sillä voi helposti ylentää itseään: "Minä tahdon enemmän, joten minä rakastan enemmän. Sinä et vaivaudu yrittämään ja tahtomaan. Sinä et pidä vihkilupaustasi tahtomisesta." 

Narsistinen luonne voi helposti väittää rakastavansa oman upean tahdonvoimansa takia (vaikkei oikeasti tahdo, eikä rakasta, vaan haluaa vain hallita toista). Tahtomisesta tulee kilpailu. Kuka esittää parhaiten.

Rakkaus on rakkautta. Se on tunne, eikä tahtomista. Sen hiipumisella ei tarvitse ketään syyllistää.

Ei vaan se on juuri tahto. Rakkaus on hyvn pitkälle myös tahto asia.

Vierailija kirjoitti:

No voi pylly, kuka nosti vanhan ketjun! No, olisi mielenkiintoista kuulla mikä on ap:n ja miehen tilanne nykyään.

Aihe on kuitenkin ikuinen.

Jos aloitus on hyvä ja keskustelua herättävä, mikä ettei vanhempaakin pohdintaa voisi elvyttää. Nyt ainakin juttu jatkui vilkkaana kuin päivääkään ei olisi ollut katkolla.

Huikea bonus olisi toki jos itse aloittajakin löytäisi ketjun uudelleen.

Minä haluaisin kuulla miltä tuntuu lukea oma viesti kolmen vuoden takaa?

Miten nykyisen ap:n ajatusmaailma poikkeaa tuolloisesta?

Mitä kuuluu elämäänsä nyt?

Keskustelu itsessään on kuitenkin niin mielenkiintoinen ja tärkeä että se jo sinällään on tämän noston arvoinen.

Tietysti on pettymyksiä ja pettymyksiä. Jos toinen esimerkiksi pettää luottamuksen, niin se on paljon isompi  ja vakavampi asia kuin vaikka sellainen että toinen ei ole niin romanttinen luonne kuin itse toivoisi. Itse puhuin pienistä asioista, en isoista. Jos joutuisin pettymään mieheeni jossain isossa ja vakavassa asiassa, niin sitten suhteen mielekkyys joutuisi ilman muuta vakavaan harkintaan. Järjettömässä suhteessa ei ole järkeä olla. Nykyään vaan tuntuu että ihmiset ovat kauhean pikkutarkkoja odotuksissaan. Jos on vääränlaiset sukat niin koko ihminen joutuu tuomituksi. T. 44

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No olen todella yllättynyt että et ole koskaan kuullut että parisuhteessa voisi tulla myös tuollaisia tunteita! Minä ainakin olin kuullut mutten ehkä uskonut että meillä sellaisia tulisi. No onhan niitä tullut. Mutta nyt teillä alkaakin se tahdon tie. Tunteet tulevat ja menevät mutta tahto (rakastaa) on ja pysyy. On eri asia olla rakastunut kuin pitää rakastamisen tahto. On hienoa että olette keskustelleet rehellisesti ja suorasti asioista. Se on mielestäni todella tärkeää, siinä oppii itsestä ja toisesta ja siinä oppii kunnioittamaan puolisoa. Pettymysten tullessa täytyy vaan hyväksyä puoliso ja myös itsensä sellaisena kuin on. Tuskin on henkilöitä jotka tuntisivat toisensa ennenkuin elävät elämän eri vaiheita. Meillä on yhteistä taivalta 8 vuotta ja voin sanoa että se on ihanaa todeta että edelleen rakastamme toisiamme. Emme kumpikaan ole täydellisiä, molemmissa on vikoja, molemmissa on ollut yllätyksiä tai arki on osoittautunut erilaiseksi kuin kuvitteli. Mutta lasten ja työelämän erilaisten haasteiden kautta olemme hioutuneet ja rakkaus syvenee. Elämämme on tällähetkellä lasten ja töiden vuoksi hyvin kiireistä ja stressaavaa ja liian harvoin on aikaa olla kaksin. Mutta me puhumme aina asiat suoraan ja kerromme mielipiteet avoimesti, myös toiveita toista kohtaan. Ristiriitoja tulee mutta keskustelu ja anteeksi antaminen auttaa. Avoimuus, rehellisyys ja luottamus sekä sen rakastamisen tahdon säilyttäminen on avain onneen. Ja ah, vieläkin on ihanaa kun on hetki kiireetöntä aikaa kaksin! ♥

Ps. Mielestäni nykyään liiaan monet eroavat kun suhteeseen tulee arki. Se on liian huono syy. Siitä se suhde vasta lähtisi nousukiitoon!!

Olette selvästi lapsia tai todella tyhmiä ja lapsellisia.

Missä asiassa elämässä ei ikinä tule pettymyksiä? Missä maailmassa oikein elätte? Ette ainakaan oikeassa maailmassa.

Sinä se olet lapsellisempi ja tyhmempi kuin itse ymmärrätkään. Ei kaikilla ole sellaista kotia, joissa pettymykset otettaisiin ns. vastaan tai tehtäisiin edes näkyviksi. Enkä nyt puhu mistään curling-kodeista. VAan jos vanhemmat järjestelmällisesti kieltävät lapselta surun tunteet niin ei ihminen opi tajuamaan, että pettymys on pettymys, saati käsittelemään sitä, SAATI pääsemään siitä yli. Vaan ihminen oppii vain, että jokin asia suututtaa, vituttaa, hävettää jne. Ei sitä, että petyin ja ei varsinkaan sitä, että kukaan antaa tukeaan ja apua. Sellainen lapsi on aivan yksin. Myös aikuisena.

Itse olen päälle 40 ja ekan kerran tunnistin pettymyksen. Tästä lähtee muutos. En aio hyväksyä tilannetta nyt kun sen tunnistin. En ole velkaa kellekään ja pettymyksen kohde saa selviytyä miten parhaaksi katsoo, en enää pumpuloi hänen kokemuksiaa, jottei hän taas puolestaan joudu pettymään. Jokainen on täällä vain itseään varten.

Älä lässytä.

Minulla ei ole noita ongelmia. Minun isäni on juoppo, hakkasi äitiäni ja hän joutui vankilaan taposta kun olin lapsi (ei äitini). Veljeni hakkasi minua koko lapsuuteni päivittäin (oikeasti HAKKASI). Äitiä ei kiinnostanut pätkääkään. Minut on yritetty myös ulkopuolisen toimesta tappaa lapsena. Olen ollut myös fyysisesti sairas koko ikäni (sairaus aiheuttaa kovia kipuja). Olin yksin eikä minulla ollut kavereita kuin vasta aikuisena.

Mutta olen ollut naimisissa jo 10 vuotta enkä elä menneisyydessä. Minulla on kavereita paljon ja olen onnellinen ja tasapainoinen ihminen.

Keksit vain tekosyitä sille miksi et saa mitään aikaiseksi ja pilaat kaiken kerta toisensa jälkeen. Ota vastuu omasta elämästä. Muillakin ihmisillä on ollut ja on rankkaa. Jopa paljon sinua rankempaa. Mutta he ei koko ajan valita ja käytä sitä tekosyynä sille että he eivät saa mitään aikaiseksi.

Älä itse lässytä. Sä olet harjoitellut pettymistä koko elämäsi ajan niin ei ole mikään ihme, että se sujuu. Ja kukaan ei varmana ole sinulle lapsena väittänyt ettei tuossa ole syytä olla pettynyt. Joten sä et edes tajua, millainen pohja se on kasvaa, kun sitä pettymystä ei saa olla.

Minun vanhempiani ei kiinnostanut pätkääkään tuntemukseni.

Jos meillä itki sai turpaansa.

Sinun ei tarvitse miellyttää vanhempiasi. Ei ole koskaan tarvinnutkaan.

Kyllä on tarvinnut. Muuten tuli huutoa. Muuten tuli syyllistämistä. Muuten ei tullut hoivaa. Muuten ei saanut olla rauhassa. Sä et tajua mun elämästäni yhtään mitään, niin älä tule ratkaisemaan myöskään mitä mun on pitänyt lapsena kestää ja mitä ei. Näköjään paras lapsuus ihmiselle jonka voi saada on sellainen kuin sinun.

Miksi sinun piti saada hoivaa? Anna huutaa. Huuda takaisin. Ylä-asteella osaa jo täysin huolehtia itsestä joten sillon on ihan se ja sama mitä vanhemmat tekee.

Etkö saanut olla rauhassa. Voi pientä. Älä ole martyyri.

Miksi piti saada hoivaa? Kysytkö tosissasi vai oletko ihan sairas? Etkö tajua, että hoivan puute murtaa lapsen minäkuvaa? "En ole arvokas, jos minusta ei haluta huolehtia". Totta kai jokainen terve lapsi toimii niin, että saa hoivaa, jos sen eteen pitääkin miellyttää narsistista vanhempaa. I lapsi ymmärrä, että se on väärin.

Ja ai huuda takaisin? Siitäkin olisi rangaistu. Näytä mulle lapsi, joka oikein kerjää joutumista vaikkapa komeroon ja äidin vihan kohteeksi, jos sen voi välttää. SeKIN vaikuttaa lapsen itsetuntoon, jos häntä rankaistaan syyttä. Sen varmaan tiedätkin. Miten sä voit antaa tuollaisia neuvoja kellekään? Et tiedä mitään, ja lapsellinen katkeruutesi ja hyvien ihmissuhteiden puutteesi lapsuudessa näkyy kauas.

Kyllä, halusin elää lapsena rauhassa, se on jokaisen lapsen oikeus. Jos et sitäkään ymmärrä, niin ei sulle tosiaan ole isolla kauhalla jaettu.

Up