Kuuluvatko pettymykset parisuhteeseen?

Kannattaa katsoa Väestöliiton sivuilta parisuhteen vaiheet. Ensihuuma on ensihuumaa 😊

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa katsoa Väestöliiton sivuilta parisuhteen vaiheet. Ensihuuma on ensihuumaa 😊

Mitä sillä on väliä, että se on vain ensihuumaa? On se aina parempaa, kuin elää keskellä pettymyksiä? Koitatko sä oikein kannustaa ihmisiä pettymään? Menkää suoraan siihen vaiheeseen, jossa toisesta paljastuukin itsekäs idiootti, vai? On varmaankin parisuhteita, joissa ei alkuhuuman päättyminen tarkoita mitään fuckin' pettymyksiä. Idiootit haalii itselleen pettymyskumppaneita ;) Fiksut valitsevat järkevästi ja oikein kunnollisen ihmisen. Sellaiseen harvemmin joutuu pettymään, kuin johonkin vajaaälyiseen niin henkiseltä kuin moraaliseltakin kantilta katsottuna. Parhaille jää nämä korkeaälyiset kumppanit.

Ihmisen oppii tuntemaan vasta ajan kuluessa. Ihan normaalia, että ne omat kuvitelmat karisevat kun aika tuo esiin, millainen se toinen ihminen on oikeasti :) Ja siinä vaiheessa sitten punnitaan, että riittääkö sitä rakkautta ja yhdessä olemisen tahtoa vai ei. Itse ainakin olen mieluummin yhdessä todellisen ihmisen kuin oman kuvitelmani kanssa, vaikka se todellinen ihminen ei vastaakaan kuvitelmiani ja unelmiani. Olen kyllä jo vähän vanhempi ihminen, nuorempana olin samanlainen kuin sinä. Se rakastumisvaiheen loppuminen ja todellisuuden paljastuminen oli iso kriisi, ja itse en päässyt siitä koskaan kokonaan yli vaan se suhde päättyi. Nykyisessä suhteessa olen ollut jo alusta asti aikuisempi ja ymmärtänyt, että toinen ihminen on minusta erillinen oma persoonansa, jota voin vain opetella pikkuhiljaa tuntemaan. Siinä on se hyvä puoli, että se seikkailu ei lopu koskaan! Aina oppii uutta sekä itsestään että toisesta. Sellaiseen ei koskaan pääse suhteessa jossa yrittää vaan itsepintaisesti pitää kiinni omista kuvitelmistaan ja odotuksistaan.

44 jatkaa vielä, että vaikka joissain yksittäisissä asioissa olen pettynyt mieheeni, niin kokonaisuutena kuitenkaan en. Vaikka hän ei esimerkiksi muista syntymäpäiviäni sillä tavalla kuin toivoisin, niin kuitenkin hän on minulle todella rakas ja arvostan häntä. Olen hyväksynyt sen että hän on sellainen kuin on, ja jos haluan hänen kanssaan olla, niin tuollaisena pakettina minun on hänet otettava  :) Ilmeisesti hänkin on tullut samaan tulokseen minun suhteen, vaikka tiedän että minäkään en täytä hänen kaikkia toiveitaan. En usko että sellaista ihmistä on olemassakaan, joka on kaikissa asioissa unelmien täyttymys. Kokonaisuus ratkaisee, ei yksittäiset pikkuasiat.

Kyllä mä ainakin tiesin kaiken tuon mitä 44 kirjoitti ja silti en kestä pettymyksiä parisuhteessa. Niistä pahoittuu mieli, ja ei voi luottaa toiseen. Tai en kyllä luota muutenkaan, mielestäni ihmisiin ei voi luottaa. Jokainen on täällä vain itseään varten, vaikka olisikin auttavinaan muita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa katsoa Väestöliiton sivuilta parisuhteen vaiheet. Ensihuuma on ensihuumaa 😊

Mitä sillä on väliä, että se on vain ensihuumaa? On se aina parempaa, kuin elää keskellä pettymyksiä? Koitatko sä oikein kannustaa ihmisiä pettymään? Menkää suoraan siihen vaiheeseen, jossa toisesta paljastuukin itsekäs idiootti, vai? On varmaankin parisuhteita, joissa ei alkuhuuman päättyminen tarkoita mitään fuckin' pettymyksiä. Idiootit haalii itselleen pettymyskumppaneita ;) Fiksut valitsevat järkevästi ja oikein kunnollisen ihmisen. Sellaiseen harvemmin joutuu pettymään, kuin johonkin vajaaälyiseen niin henkiseltä kuin moraaliseltakin kantilta katsottuna. Parhaille jää nämä korkeaälyiset kumppanit.

Taidat olla aika nuori vielä, tai sitten olet tyyppiä joka vaihtaa suhteesta toiseen ensihuuman perässä.

Ensihuumassa usein luulee toisen olevan jotain sellaista mitä hän ei oikeasti ole. Kun ensihuuma haihtuu voi todeta onko todellinen henkilö edelleen kuitenkin ihan ok :D

http://www.vaestoliitto.fi/parisuhde/tietoa_parisuhteesta/parisuhteen_lahtokohtia/parisuhteen_vaiheet2/

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mä ainakin tiesin kaiken tuon mitä 44 kirjoitti ja silti en kestä pettymyksiä parisuhteessa. Niistä pahoittuu mieli, ja ei voi luottaa toiseen. Tai en kyllä luota muutenkaan, mielestäni ihmisiin ei voi luottaa. Jokainen on täällä vain itseään varten, vaikka olisikin auttavinaan muita.

Oletko käynyt terapiassa?

Pitkä parisuhde ei ole sinänsä tavoittelemisen arvoista.Totuus on että monet kituu liitoissaan kun luulevat että se kuuluu asiaan.Vasta kun ollaan erottu uskalletaan myöntää miten vähän hyvää siinä suhteessa enää oli.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa katsoa Väestöliiton sivuilta parisuhteen vaiheet. Ensihuuma on ensihuumaa 😊

Mitä sillä on väliä, että se on vain ensihuumaa? On se aina parempaa, kuin elää keskellä pettymyksiä? Koitatko sä oikein kannustaa ihmisiä pettymään? Menkää suoraan siihen vaiheeseen, jossa toisesta paljastuukin itsekäs idiootti, vai? On varmaankin parisuhteita, joissa ei alkuhuuman päättyminen tarkoita mitään fuckin' pettymyksiä. Idiootit haalii itselleen pettymyskumppaneita ;) Fiksut valitsevat järkevästi ja oikein kunnollisen ihmisen. Sellaiseen harvemmin joutuu pettymään, kuin johonkin vajaaälyiseen niin henkiseltä kuin moraaliseltakin kantilta katsottuna. Parhaille jää nämä korkeaälyiset kumppanit.

Taidat olla aika nuori vielä, tai sitten olet tyyppiä joka vaihtaa suhteesta toiseen ensihuuman perässä.

Ensihuumassa usein luulee toisen olevan jotain sellaista mitä hän ei oikeasti ole. Kun ensihuuma haihtuu voi todeta onko todellinen henkilö edelleen kuitenkin ihan ok :D

http://www.vaestoliitto.fi/parisuhde/tietoa_parisuhteesta/parisuhteen_lahtokohtia/parisuhteen_vaiheet2/

Niin, voi todeta, tai sitten toteaa, että ansaitsee parempaa. Aina kun ensihuuman jälkeen alan vaatia miehiä olemaan halutunlaisia ja he pullikoivat vastaan niin pakkohan heidät on hylätä, ja katsoa missä ois vihreämpää ruohoa :) Muut tyhmät naiset jää vinkumaan kavereilleen miestensä puutteita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mä ainakin tiesin kaiken tuon mitä 44 kirjoitti ja silti en kestä pettymyksiä parisuhteessa. Niistä pahoittuu mieli, ja ei voi luottaa toiseen. Tai en kyllä luota muutenkaan, mielestäni ihmisiin ei voi luottaa. Jokainen on täällä vain itseään varten, vaikka olisikin auttavinaan muita.

Oletko käynyt terapiassa?

Olen kyllä. Mutta kun on tarpeeksi syvällä ne traumat niin terapeuttikaan ei tajua, paitsi nykyinen tajuaa. En tajua miten joku voi luottaa toiseen ihmiseen. Ihmisellä on aina minä itse ensin. Jos kriisiä kuten vaikkapa sotaa jossa jää henkilökohtaiseen hätään, ei tule se ei ehkä näy, mutta se on siellä jossain.

Vierailija kirjoitti:

No olen todella yllättynyt että et ole koskaan kuullut että parisuhteessa voisi tulla myös tuollaisia tunteita! Minä ainakin olin kuullut mutten ehkä uskonut että meillä sellaisia tulisi. No onhan niitä tullut. Mutta nyt teillä alkaakin se tahdon tie. Tunteet tulevat ja menevät mutta tahto (rakastaa) on ja pysyy. On eri asia olla rakastunut kuin pitää rakastamisen tahto. On hienoa että olette keskustelleet rehellisesti ja suorasti asioista. Se on mielestäni todella tärkeää, siinä oppii itsestä ja toisesta ja siinä oppii kunnioittamaan puolisoa. Pettymysten tullessa täytyy vaan hyväksyä puoliso ja myös itsensä sellaisena kuin on. Tuskin on henkilöitä jotka tuntisivat toisensa ennenkuin elävät elämän eri vaiheita. Meillä on yhteistä taivalta 8 vuotta ja voin sanoa että se on ihanaa todeta että edelleen rakastamme toisiamme. Emme kumpikaan ole täydellisiä, molemmissa on vikoja, molemmissa on ollut yllätyksiä tai arki on osoittautunut erilaiseksi kuin kuvitteli. Mutta lasten ja työelämän erilaisten haasteiden kautta olemme hioutuneet ja rakkaus syvenee. Elämämme on tällähetkellä lasten ja töiden vuoksi hyvin kiireistä ja stressaavaa ja liian harvoin on aikaa olla kaksin. Mutta me puhumme aina asiat suoraan ja kerromme mielipiteet avoimesti, myös toiveita toista kohtaan. Ristiriitoja tulee mutta keskustelu ja anteeksi antaminen auttaa. Avoimuus, rehellisyys ja luottamus sekä sen rakastamisen tahdon säilyttäminen on avain onneen. Ja ah, vieläkin on ihanaa kun on hetki kiireetöntä aikaa kaksin! ♥

Ps. Mielestäni nykyään liiaan monet eroavat kun suhteeseen tulee arki. Se on liian huono syy. Siitä se suhde vasta lähtisi nousukiitoon!!

Olette selvästi lapsia tai todella tyhmiä ja lapsellisia.

Missä asiassa elämässä ei ikinä tule pettymyksiä? Missä maailmassa oikein elätte? Ette ainakaan oikeassa maailmassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No olen todella yllättynyt että et ole koskaan kuullut että parisuhteessa voisi tulla myös tuollaisia tunteita! Minä ainakin olin kuullut mutten ehkä uskonut että meillä sellaisia tulisi. No onhan niitä tullut. Mutta nyt teillä alkaakin se tahdon tie. Tunteet tulevat ja menevät mutta tahto (rakastaa) on ja pysyy. On eri asia olla rakastunut kuin pitää rakastamisen tahto. On hienoa että olette keskustelleet rehellisesti ja suorasti asioista. Se on mielestäni todella tärkeää, siinä oppii itsestä ja toisesta ja siinä oppii kunnioittamaan puolisoa. Pettymysten tullessa täytyy vaan hyväksyä puoliso ja myös itsensä sellaisena kuin on. Tuskin on henkilöitä jotka tuntisivat toisensa ennenkuin elävät elämän eri vaiheita. Meillä on yhteistä taivalta 8 vuotta ja voin sanoa että se on ihanaa todeta että edelleen rakastamme toisiamme. Emme kumpikaan ole täydellisiä, molemmissa on vikoja, molemmissa on ollut yllätyksiä tai arki on osoittautunut erilaiseksi kuin kuvitteli. Mutta lasten ja työelämän erilaisten haasteiden kautta olemme hioutuneet ja rakkaus syvenee. Elämämme on tällähetkellä lasten ja töiden vuoksi hyvin kiireistä ja stressaavaa ja liian harvoin on aikaa olla kaksin. Mutta me puhumme aina asiat suoraan ja kerromme mielipiteet avoimesti, myös toiveita toista kohtaan. Ristiriitoja tulee mutta keskustelu ja anteeksi antaminen auttaa. Avoimuus, rehellisyys ja luottamus sekä sen rakastamisen tahdon säilyttäminen on avain onneen. Ja ah, vieläkin on ihanaa kun on hetki kiireetöntä aikaa kaksin! ♥

Ps. Mielestäni nykyään liiaan monet eroavat kun suhteeseen tulee arki. Se on liian huono syy. Siitä se suhde vasta lähtisi nousukiitoon!!

Olette selvästi lapsia tai todella tyhmiä ja lapsellisia.

Missä asiassa elämässä ei ikinä tule pettymyksiä? Missä maailmassa oikein elätte? Ette ainakaan oikeassa maailmassa.

Sinä se olet lapsellisempi ja tyhmempi kuin itse ymmärrätkään. Ei kaikilla ole sellaista kotia, joissa pettymykset otettaisiin ns. vastaan tai tehtäisiin edes näkyviksi. Enkä nyt puhu mistään curling-kodeista. VAan jos vanhemmat järjestelmällisesti kieltävät lapselta surun tunteet niin ei ihminen opi tajuamaan, että pettymys on pettymys, saati käsittelemään sitä, SAATI pääsemään siitä yli. Vaan ihminen oppii vain, että jokin asia suututtaa, vituttaa, hävettää jne. Ei sitä, että petyin ja ei varsinkaan sitä, että kukaan antaa tukeaan ja apua. Sellainen lapsi on aivan yksin. Myös aikuisena.

Itse olen päälle 40 ja ekan kerran tunnistin pettymyksen. Tästä lähtee muutos. En aio hyväksyä tilannetta nyt kun sen tunnistin. En ole velkaa kellekään ja pettymyksen kohde saa selviytyä miten parhaaksi katsoo, en enää pumpuloi hänen kokemuksiaa, jottei hän taas puolestaan joudu pettymään. Jokainen on täällä vain itseään varten.

Aika raakileelta monen touhu kuulostaa. Vikaa ei itsessä ole ja kyky pettymysten käsittelyyn on yläkoululaisen tasolla. Odotukset epärealistisia, käyttäytymisenhallinta puutteellista ja impulssikontrollikin vähän niin ja näin. Aikuiset parisuhteet perustuvat luottamukseen ja toisen kunnioitukseen. Pärjääminen sellaisessa vaatii itsekritiikkiä ja nöyrtymistä ymmärtämään omaakin rajallisuutta ja keskeneräisyyttä. Asian ympäriltä on kirjoitettu paljon jota voi oman kasvunsa tukena yrittää hyödyntää.

Moni parisuhde päättyy juuri tossa 2-3 vuoden kohdalla, kun alkaa arki olla kuvioissa voimakkaasti mukana. Sitten alkaa se todellinen toisen hyväksymisen aika, jota ei kovin moni enää kestäkään.

Vierailija kirjoitti:

Aika raakileelta monen touhu kuulostaa. Vikaa ei itsessä ole ja kyky pettymysten käsittelyyn on yläkoululaisen tasolla. Odotukset epärealistisia, käyttäytymisenhallinta puutteellista ja impulssikontrollikin vähän niin ja näin. Aikuiset parisuhteet perustuvat luottamukseen ja toisen kunnioitukseen. Pärjääminen sellaisessa vaatii itsekritiikkiä ja nöyrtymistä ymmärtämään omaakin rajallisuutta ja keskeneräisyyttä. Asian ympäriltä on kirjoitettu paljon jota voi oman kasvunsa tukena yrittää hyödyntää.

Sinäkin puhut pelkkää teoriaa. Kuinkas koeteltuja nämä tietosi ovat käytännössä? Kuulostat aivan äidiltäni, jonka kylläkin oli vain pakko erota isästäni, koska tämä oli aivan mahdoton. Syinä hidas valmistuminen korkeakoulusta mm. Jep jep, kertakaikkiaan maatakaatavaa mahdottomuutta. Ei kyennyt myöntämään, että "MINÄ petyin omaan valintaani tai kykyyni valita fiksusti ja jos mieheni vain olisi ollut sellainen, että häntä olisi pystynyt kunnioittamaan ja häneen luottamaan (että tekee niin kuin minä haluan) niin kyllä minä sitten olisin kyennyt parisuhteeseen. Tai liittoa jatkamaan. Mutta kun en voinut, kun se toinen vaan oli niin mahdoton. Itse olin siis ihan täydellinen. Edellytin vain samaa siltä toiselta. Sitä en halua käsitellä enkä todeta ollenkaan, että mä vaan petyin huonosti tekemääni valintaan."

Ja lopun ikäänsä syyttää isääni siitä kun oli pakko erota vaikka äiti siis ei todellakaan ole avioerojen puolesta. Surkuhupaisaa. Eikä ole löytänyt sitä "tasoistaan" kumppania. Wonder why... not.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No olen todella yllättynyt että et ole koskaan kuullut että parisuhteessa voisi tulla myös tuollaisia tunteita! Minä ainakin olin kuullut mutten ehkä uskonut että meillä sellaisia tulisi. No onhan niitä tullut. Mutta nyt teillä alkaakin se tahdon tie. Tunteet tulevat ja menevät mutta tahto (rakastaa) on ja pysyy. On eri asia olla rakastunut kuin pitää rakastamisen tahto. On hienoa että olette keskustelleet rehellisesti ja suorasti asioista. Se on mielestäni todella tärkeää, siinä oppii itsestä ja toisesta ja siinä oppii kunnioittamaan puolisoa. Pettymysten tullessa täytyy vaan hyväksyä puoliso ja myös itsensä sellaisena kuin on. Tuskin on henkilöitä jotka tuntisivat toisensa ennenkuin elävät elämän eri vaiheita. Meillä on yhteistä taivalta 8 vuotta ja voin sanoa että se on ihanaa todeta että edelleen rakastamme toisiamme. Emme kumpikaan ole täydellisiä, molemmissa on vikoja, molemmissa on ollut yllätyksiä tai arki on osoittautunut erilaiseksi kuin kuvitteli. Mutta lasten ja työelämän erilaisten haasteiden kautta olemme hioutuneet ja rakkaus syvenee. Elämämme on tällähetkellä lasten ja töiden vuoksi hyvin kiireistä ja stressaavaa ja liian harvoin on aikaa olla kaksin. Mutta me puhumme aina asiat suoraan ja kerromme mielipiteet avoimesti, myös toiveita toista kohtaan. Ristiriitoja tulee mutta keskustelu ja anteeksi antaminen auttaa. Avoimuus, rehellisyys ja luottamus sekä sen rakastamisen tahdon säilyttäminen on avain onneen. Ja ah, vieläkin on ihanaa kun on hetki kiireetöntä aikaa kaksin! ♥

Ps. Mielestäni nykyään liiaan monet eroavat kun suhteeseen tulee arki. Se on liian huono syy. Siitä se suhde vasta lähtisi nousukiitoon!!

Olette selvästi lapsia tai todella tyhmiä ja lapsellisia.

Missä asiassa elämässä ei ikinä tule pettymyksiä? Missä maailmassa oikein elätte? Ette ainakaan oikeassa maailmassa.

Sinä se olet lapsellisempi ja tyhmempi kuin itse ymmärrätkään. Ei kaikilla ole sellaista kotia, joissa pettymykset otettaisiin ns. vastaan tai tehtäisiin edes näkyviksi. Enkä nyt puhu mistään curling-kodeista. VAan jos vanhemmat järjestelmällisesti kieltävät lapselta surun tunteet niin ei ihminen opi tajuamaan, että pettymys on pettymys, saati käsittelemään sitä, SAATI pääsemään siitä yli. Vaan ihminen oppii vain, että jokin asia suututtaa, vituttaa, hävettää jne. Ei sitä, että petyin ja ei varsinkaan sitä, että kukaan antaa tukeaan ja apua. Sellainen lapsi on aivan yksin. Myös aikuisena.

Itse olen päälle 40 ja ekan kerran tunnistin pettymyksen. Tästä lähtee muutos. En aio hyväksyä tilannetta nyt kun sen tunnistin. En ole velkaa kellekään ja pettymyksen kohde saa selviytyä miten parhaaksi katsoo, en enää pumpuloi hänen kokemuksiaa, jottei hän taas puolestaan joudu pettymään. Jokainen on täällä vain itseään varten.

Älä lässytä.

Minulla ei ole noita ongelmia. Minun isäni on juoppo, hakkasi äitiäni ja hän joutui vankilaan taposta kun olin lapsi (ei äitini). Veljeni hakkasi minua koko lapsuuteni päivittäin (oikeasti HAKKASI). Äitiä ei kiinnostanut pätkääkään. Minut on yritetty myös ulkopuolisen toimesta tappaa lapsena. Olen ollut myös fyysisesti sairas koko ikäni (sairaus aiheuttaa kovia kipuja). Olin yksin eikä minulla ollut kavereita kuin vasta aikuisena.

Mutta olen ollut naimisissa jo 10 vuotta enkä elä menneisyydessä. Minulla on kavereita paljon ja olen onnellinen ja tasapainoinen ihminen.

Keksit vain tekosyitä sille miksi et saa mitään aikaiseksi ja pilaat kaiken kerta toisensa jälkeen. Ota vastuu omasta elämästä. Muillakin ihmisillä on ollut ja on rankkaa. Jopa paljon sinua rankempaa. Mutta he ei koko ajan valita ja käytä sitä tekosyynä sille että he eivät saa mitään aikaiseksi.

Vierailija kirjoitti:

Eihän sitä kannata jäädä sellaiseen parisuhteeseen, missä joutuu oikeasti pettymään toiseen. Kannattaa varmastikin ennemmin elää yksin. Nämä pettymisten elämisen kanssa puhujat varmaan tarkoittavat sen tasoisia pettymyksiä, kuin että toinen puristaa hammastahnaa väärästä päästä.

Sitten kukaan ei voisi koskaan elää toisen kanssa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No olen todella yllättynyt että et ole koskaan kuullut että parisuhteessa voisi tulla myös tuollaisia tunteita! Minä ainakin olin kuullut mutten ehkä uskonut että meillä sellaisia tulisi. No onhan niitä tullut. Mutta nyt teillä alkaakin se tahdon tie. Tunteet tulevat ja menevät mutta tahto (rakastaa) on ja pysyy. On eri asia olla rakastunut kuin pitää rakastamisen tahto. On hienoa että olette keskustelleet rehellisesti ja suorasti asioista. Se on mielestäni todella tärkeää, siinä oppii itsestä ja toisesta ja siinä oppii kunnioittamaan puolisoa. Pettymysten tullessa täytyy vaan hyväksyä puoliso ja myös itsensä sellaisena kuin on. Tuskin on henkilöitä jotka tuntisivat toisensa ennenkuin elävät elämän eri vaiheita. Meillä on yhteistä taivalta 8 vuotta ja voin sanoa että se on ihanaa todeta että edelleen rakastamme toisiamme. Emme kumpikaan ole täydellisiä, molemmissa on vikoja, molemmissa on ollut yllätyksiä tai arki on osoittautunut erilaiseksi kuin kuvitteli. Mutta lasten ja työelämän erilaisten haasteiden kautta olemme hioutuneet ja rakkaus syvenee. Elämämme on tällähetkellä lasten ja töiden vuoksi hyvin kiireistä ja stressaavaa ja liian harvoin on aikaa olla kaksin. Mutta me puhumme aina asiat suoraan ja kerromme mielipiteet avoimesti, myös toiveita toista kohtaan. Ristiriitoja tulee mutta keskustelu ja anteeksi antaminen auttaa. Avoimuus, rehellisyys ja luottamus sekä sen rakastamisen tahdon säilyttäminen on avain onneen. Ja ah, vieläkin on ihanaa kun on hetki kiireetöntä aikaa kaksin! ♥

Ps. Mielestäni nykyään liiaan monet eroavat kun suhteeseen tulee arki. Se on liian huono syy. Siitä se suhde vasta lähtisi nousukiitoon!!

Olette selvästi lapsia tai todella tyhmiä ja lapsellisia.

Missä asiassa elämässä ei ikinä tule pettymyksiä? Missä maailmassa oikein elätte? Ette ainakaan oikeassa maailmassa.

Sinä se olet lapsellisempi ja tyhmempi kuin itse ymmärrätkään. Ei kaikilla ole sellaista kotia, joissa pettymykset otettaisiin ns. vastaan tai tehtäisiin edes näkyviksi. Enkä nyt puhu mistään curling-kodeista. VAan jos vanhemmat järjestelmällisesti kieltävät lapselta surun tunteet niin ei ihminen opi tajuamaan, että pettymys on pettymys, saati käsittelemään sitä, SAATI pääsemään siitä yli. Vaan ihminen oppii vain, että jokin asia suututtaa, vituttaa, hävettää jne. Ei sitä, että petyin ja ei varsinkaan sitä, että kukaan antaa tukeaan ja apua. Sellainen lapsi on aivan yksin. Myös aikuisena.

Itse olen päälle 40 ja ekan kerran tunnistin pettymyksen. Tästä lähtee muutos. En aio hyväksyä tilannetta nyt kun sen tunnistin. En ole velkaa kellekään ja pettymyksen kohde saa selviytyä miten parhaaksi katsoo, en enää pumpuloi hänen kokemuksiaa, jottei hän taas puolestaan joudu pettymään. Jokainen on täällä vain itseään varten.

Älä lässytä.

Minulla ei ole noita ongelmia. Minun isäni on juoppo, hakkasi äitiäni ja hän joutui vankilaan taposta kun olin lapsi (ei äitini). Veljeni hakkasi minua koko lapsuuteni päivittäin (oikeasti HAKKASI). Äitiä ei kiinnostanut pätkääkään. Minut on yritetty myös ulkopuolisen toimesta tappaa lapsena. Olen ollut myös fyysisesti sairas koko ikäni (sairaus aiheuttaa kovia kipuja). Olin yksin eikä minulla ollut kavereita kuin vasta aikuisena.

Mutta olen ollut naimisissa jo 10 vuotta enkä elä menneisyydessä. Minulla on kavereita paljon ja olen onnellinen ja tasapainoinen ihminen.

Keksit vain tekosyitä sille miksi et saa mitään aikaiseksi ja pilaat kaiken kerta toisensa jälkeen. Ota vastuu omasta elämästä. Muillakin ihmisillä on ollut ja on rankkaa. Jopa paljon sinua rankempaa. Mutta he ei koko ajan valita ja käytä sitä tekosyynä sille että he eivät saa mitään aikaiseksi.

Älä itse lässytä. Sä olet harjoitellut pettymistä koko elämäsi ajan niin ei ole mikään ihme, että se sujuu. Ja kukaan ei varmana ole sinulle lapsena väittänyt ettei tuossa ole syytä olla pettynyt. Joten sä et edes tajua, millainen pohja se on kasvaa, kun sitä pettymystä ei saa olla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän sitä kannata jäädä sellaiseen parisuhteeseen, missä joutuu oikeasti pettymään toiseen. Kannattaa varmastikin ennemmin elää yksin. Nämä pettymisten elämisen kanssa puhujat varmaan tarkoittavat sen tasoisia pettymyksiä, kuin että toinen puristaa hammastahnaa väärästä päästä.

Sitten kukaan ei voisi koskaan elää toisen kanssa

Miten niin ei voi? Etsii kumppanin, joka on niin hyvä, tai sopiva, ettei mitään suuria pettymyksiä tule. Höh.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän sitä kannata jäädä sellaiseen parisuhteeseen, missä joutuu oikeasti pettymään toiseen. Kannattaa varmastikin ennemmin elää yksin. Nämä pettymisten elämisen kanssa puhujat varmaan tarkoittavat sen tasoisia pettymyksiä, kuin että toinen puristaa hammastahnaa väärästä päästä.

Sitten kukaan ei voisi koskaan elää toisen kanssa

Miten niin ei voi? Etsii kumppanin, joka on niin hyvä, tai sopiva, ettei mitään suuria pettymyksiä tule. Höh.

Ei sellaista olekkaan. Ihmistä joka ei tuota koskaan pettymystä ei ole olemassakaan.