Onko teillä AINA koti tiptop? Työkaverini mielestä lapsiperheillä pitäisi
Siis aina olis kaikki tavarat paikallaan ja aina tiptop. Työkaverini, joka on lapseton, asuu miehen kanssa kahdestaan, sanoo, ettei ymmärrä niitä lapsiperheitä joilla ei ole koti kunnossa aina. Meillä kyllä molemmat mieheni kanssa yritämme pitää kotia kunnossa, mutta kyllä AINA on jokin väärässä paikassa ja leluja ympäri taloa. Tämä samainen työkaverini kävi piipahtamassa työasioiden merkeissä, oli meillä n. 30 min. ja kuulin n. 15 kertaa siitä, ettei hän ymmärrä miksi lasten leluja löytyy keittiöstä asti, olohuone on leikkimistä varten, tutit eivät kuulu keittiöön ja miksi lapset ( 5-ja 3-vuotiaat+ 2-vuotias nukkumassa yläkerrassa) pitävät niin kovaa ääntä.
Jossakin vaiheessa sitten paloi pinna tähän jatkuvaan valitteluun ja ylistykseen siitä, miten heillä ei ole edes leluja mitä siivota ja kuinka heillä on täydellinen elämä ja aina puhdas koti, jota kehtaa esittää muillekkin. Sanoin tälle rouvalle, että ymmärrätkö, että siinä on melko iso ero, asuuko kaksin vai asuuko viidestään. Sanoin, että voit tulla tänne kokeilemaan viikoksi pitämään taloa aina tiptop. Sanoin, että mielellään saat tulla tänne kokeilemaan kuinka "helppoa" se onkaan joka sekunti viedä tavaroita oikeille paikoilleen, tehdä ruoka kaikille, imuroida, pyyhkiä pölyjä, tiskata, pyykätä ymsymsyms. Vaikka sen jakaisi kahdelle. Sanoin lopuksi, että sitten jatkossa voit pysyä poissa täältä, jos et kerran pysty täällä käymään, tämä on meidän koti, enkä itse edes kehtaisi arvostella muiden kotia ja ylistää omaa, mielessä kylläkin, mutta ikinä en sitä ääneen sanoisi.
Tästä nainen veti kukkakaalitkin herneen mukana nenäänsä ja sanoi, että sanoo pomollemme, ettei halua tehdä enää työtä yhdessä samassa ryhmässä, olen kuulemma ilkein ihminen jota on tavannut ja kertoo tämän kyllä pomollemme.
Kyllä oli naurussa pidättelyä kun tämän sanoi. Mahtaa pomolla olla myös hauskaa kun joudun nyt varmaan sinne kuuluisille " pomon puheille" ja kuulee minun versioni.. :D
Eli oikea kysymykseni on tässä siis, onko teidän koti aina tiptop/ täydellinen??
Kommentit (31)
No ei todellakaan ole. Ja riippuu myös mihin aikaan päivästä meille tulee. Esim lounaan jälkeen on aikamoinen tiskikasa tiskipöydällä, aamulla olen laittanut tiskikoneen päälle, menty pihalle, tultu sisälle tekemään ruokaa, syöty, nuorempi päikkäreille ja siinä välissä tiskit kertynyt pöydälle. Siinä välissä kun tulee niin keittiö on kuin kaaoksen jäljiltä. Leluja ei ole ikinä keittiössä, mutta olohuoneessa senkin edestä, vaikka siellä on kori mihin voi kerätä yläkertaan viemistä varten. Säistä riippuen saattaa eteiseen olla kertynyt kasa hiekkaa, jos en ole vielä ehtinyt imuroida. Ja vaikka mitä muutakin. Koko ajan siivotaan jotain tai tehdään, mutta on tosiaan ne hetket, kun joku tietty paikka näyttää aika kauhealta.
Ei ole, ja meillä on sentään vain 1 lapsi ja sekin vauvaikäinen. On meillä kyllä aika siistiä, mutta esimerkiksi mies jättää aina kaikki vaatteensa just siihen mihin ne sattuu riisumaan jne. Puhtaat pyykit jää usein lojumaan telineeseen siihen asti, että seuraava koneellinen pyörii. Satunnaisia tiskejä kertyy olkkariin. Pölyä, muruja ja ennen kaikkea puklulätäköitä on lattialla. Jostain syystä meidän keittiön lattia on tosi nopeasti törkyinen, vaikka siellä ei kukaan edes koskaan syö muuta kuin vauva... Ei meillä kyllä ollut tiptopsiistiä ennen lastakaan. Ei siis sotkuistakaan, mutta välillä se imurointi vain jää vähän pidemmäksi aikaa jne.
miksi ihmeessä sä provosoidut tuollaisesta? Anna sen olla mitä mieltä tykkää ja päteä siistillä kodilla. Meidän perheessä aika moni muu asia on tärkeämpää.
Hohhoijaa. Millainen työpaikka sinulla onkaan, jos on noin moukkamainen työkaveri? Minulla lapsettomalla koti on lähes aina tiptop, mutta ei tulisi mieleenkään huomautella siisteydestä niissäkään kyläpaikoissa, joissa sukat tarttuvat lattiaan ja vessaa ei ole siivottu ainakaan vuoteen. Molemmissa sikoläteissä muuten asuu myös lapsettomat parit.
Ei ole, vaikka meillä tuo jälkikasvu on leikki-iän ohittanut. Keittiö meillä on aina ollut leluvapaa vyöhyke ihan turvallisuussyistä. Pikkuauto jalan alla ja kuuma soppakattila kädessä ei kuulosta terveelliseltä yhdistelmältä.
Nykyisin meillä lojuu teinin vaatteita milloin missäkin, lähinnä ulko-oven edessä. Ja juuri tällä hetkellä olohuoneen lattialla lojuu kompressori, naulain ja pari maalitonkkaa. Onneksi ei eiliset vieraat kääntyneet ovelta pois, vaan auttoivat remontissa sen verran, että nyt on toiveita saada tämä kaaos jossain vaiheessa asettumaan.
Anna sen elää rauhassa omassa siistissä lapsettomassa kodissaan...
Olen itse lapseton mutta mun lapsuudenkodissa oli aina siistiä. Leluja tms. ei saanut tuoda olohuoneeseen, leikittiin pikkuveljen kanssa lastenhuoneessa ihan onnellisina:) Meillä ei myöskään ollut mitään tiskipinoja tms. Että sinänsä en ymmärrä, miksi lelut ynnä muut pitää levittää ympäri taloa.
No jokaisen kotia tulisi kunnioittaa sen verran, ettei arvostele sitä kyläillessään! Siisteys on hyve, mutta niin on käytöstavatkin.
No meillä on ainakin tällö hetkellä kaaos, koska sekä miehellä että mulla on flunssa, poskiontelon oireita ja ollaan väsyneitä, mutta lapset on jo terveitä eli leikkivät ja sotkevat minkä ehtivät. Normaalistikin meillä saattaa olla tavaroita, yleensä leluja lattioilla ja vaatteita väörissä paikoissa. Keittiön yritän pitää siistinä, aina siinä onnistumatta kuitenkaan...
No ei meillä ole. Lienee ihan ymmärrettävää, että lapsettomalla ei ole käsitystä lapsiperheen arjesta.
Onpa outo työpaikka, jos jonkun kodin siisteyttä pitää työpaikalla pomon johdolla pohtia.
Ei ikinä ole meillä tiptop siistiä, tai ehkä 10 minuuttia siivouksen jälkeen. Kyllä minäkin muistan että lapsuudenkodissa oli siistiä, mutta en tietenkään oikeasti muista sitä aikaa kun meitä oli kolme alle 5-vuotiasta. Silloin melko varmasti ei ollut, myöhemmin kylläkin kun kaikki jo osasimme huolehtia tavaroistamme.
Meillä on aivan hirveä kaaos. Ei minulla siistiä aiemminkaan ollut. Kotisiivous käy 2x kuussa, muuten varmaan hukuttais sotkuun. Siivousta varten on pakko laittaa tavarat paikoilleen. Muulloin en viitsi vaivautua, revitäänhän ne esiin taas minuutin kuluttua.
Mä en halua käyttää aikaani kotitöihin ja piste.
Lapset eivät siihen liity juuri mitenkään.
[quote author="Vierailija" time="04.05.2013 klo 20:12"]
Olen itse lapseton mutta mun lapsuudenkodissa oli aina siistiä. Leluja tms. ei saanut tuoda olohuoneeseen, leikittiin pikkuveljen kanssa lastenhuoneessa ihan onnellisina:) Meillä ei myöskään ollut mitään tiskipinoja tms. Että sinänsä en ymmärrä, miksi lelut ynnä muut pitää levittää ympäri taloa.
[/quote]
Veikkaan, että se lelujen levitys vain jää tavaksi. Vauvaikäinen kun yleensä on vaikka siinä olohuoneessa tai missä ikinä vanhemmat ovatkin. Muutenkin menee pari vuotta ennen kuin lapsi alkaa leikkiä omassa huoneessaan itsenäisesti. Sitä ennen ollaan tiiviisti vanhempien kanssa samassa tilassa ja siellä ne lelutkin sitten on.
Itse siivoan mieluummin kuin löhöen sohvalla katselemassa telkkaria tai luuhaan netissä. Aina ei ole koti tip top, mutta se on pyrkimys kyllä. En tykkää vierailla kodeissa joissa likaista, en nyt tarkoita epäjärjestystä vaan sitä että esim. vessa on likainen mikä on ällöttävintä mitä tiedän. Lelut saavat lapset pitää omissa huoneissaan, kodissa pitää voida aikuistenkin viihtyä.
[quote author="Vierailija" time="04.05.2013 klo 20:28"]
[quote author="Vierailija" time="04.05.2013 klo 20:12"]
Olen itse lapseton mutta mun lapsuudenkodissa oli aina siistiä. Leluja tms. ei saanut tuoda olohuoneeseen, leikittiin pikkuveljen kanssa lastenhuoneessa ihan onnellisina:) Meillä ei myöskään ollut mitään tiskipinoja tms. Että sinänsä en ymmärrä, miksi lelut ynnä muut pitää levittää ympäri taloa.
[/quote]
Veikkaan, että se lelujen levitys vain jää tavaksi. Vauvaikäinen kun yleensä on vaikka siinä olohuoneessa tai missä ikinä vanhemmat ovatkin. Muutenkin menee pari vuotta ennen kuin lapsi alkaa leikkiä omassa huoneessaan itsenäisesti. Sitä ennen ollaan tiiviisti vanhempien kanssa samassa tilassa ja siellä ne lelutkin sitten on.
[/quote]
Meillä vielä koululaisetkin leikkivät mieluiten olkkarissa, myös kavereidensa kanssa. Tykkäävät olla siellä missä aikuisetkin ovat.
Minun puolestani saavat levittää leikkejään olkkariin niin pitkään kun haluavat. En usko että tätä enää kovin monta vuotta kestää. Kymmenen vuoden kuluttua ovat todennäköisesti muuttaneet pois kotoa kokonaan.
Meilläkin lapset tykkää olla lähellä vanhempiaan, leikkiessäänkin... en mä nyt tuota osaa pahana pitää.
Ei ikinä. Mulla on tapana tehdä siivouksetkin huone kerrallaan, eli tänä vkl moppasin makuuhuoneet ja jos seuraavan kerran kaivan mopin esiin parin vko kuluttua mopatakseni olkkarin, niin eihän ne makuuhuoneet enää silloin ole tiptop.
Jos vieraita tiedossa, kerään eteisen tuolilta puolipitoiset, nakkaan johonkin huoneeseen ja ovi kiinni. Sitten pesen vessan, jos sitä ei edellisen 1-2 päivän aikana ole pesty.
Jos tulossa pidempimatkalaisia, niin sitten kerään muutkin rojut paikoilleen tai piiloon.
Lapsi on jo eskari-ikäinen, mutta leikkejä on välillä milloin missäkin...ne siivotaan ennenkuin iskee imurointi-inspiraatio. Meillä on lapsi, tämä on hänenekin koti, joten elämä saa näkyä.
Mun mielestä oli jotenkin julmaa, kun kummipoikani 5-vuotiaana pistettiin leikkimään VAIN omassa huoneessa ja ovi perässä kiinni. Vanhemmat, vieraat ja PIKKUVELI oli sitten olkkarissa.... No, mä sitten hörpin kaffen pikaseen äitinsä kanssa ja istuin loppuvierailun kummipojan huoneessa.
No ei. Meillä on 1- ja 2-vuotiaat, jotka ovat tavaranlevityksen mestareita. Puhdasta kyllä aina on, mutta en edes viitsi keräillä tavaroita kuin yhdessä muksujen kanssa ennen päiväunia ja ennen yöunia, koska ne ovat kuitenkin taas kahden sekunnin päästä jossain muualla. Kerran vähän nolotti, kun kaveri pistäytyi ohimennen tuomaan yhden lainaamansa tavaran, ja ipanat olivat juuri ehtineet levittää suunnilleen kaikki lelut olkkarin lattialle ja siirtyneet siitä sujuvasti kiskomaan kaikki kengät, asusteet ja välipuvut eteisen hyllyköstä lattialle.
Eipä mulla ole edes mitään haluja pitää kotia aina tiptop-kunnossa, koska omassa lapsuudessani meillä oli aina kotona täysin siistiä ja kaikki paikallaan - ja äiti käytti kaiken vähäisen vapaa-aikansa pelkkään siivoamiseen ja silittämiseen sen sijaan että olisi joskus ollut vähän meidän lastenkin kanssa. Mieluummin otan muksut kainaloon ja luen niille kirjoja kauhean tavarakaaoksen keskellä.
Ei ole.
Itse olisin vastannut työkaverisi kommenttiin jotenkin näin: " Harvempi voi ymmärtää kaikkea. Sinä et ymmärrä lapsiperheen asumista ja minä en ymmärrä esim. kvanttifysiikkaa." Jos olisi halunnut oikein pottuilla niin olisin voinut sanoa:" Jotkut eivät ymmärrä erilaisia tapoja elää, toiset taas eivät ymmärrä huonoa käytöstä." tai : 2 Jokaisella tulee ymmärryksen rajat jossain vastaan, toisilla se ymmärryksen alue on hyvin pieni." Sitten olisin ruvennut puhumaan niistä työjutuista.
Ap vielä, niin siis piti selventää, 5- ja 3- vuotiaat leikkivät kaksin ja pitivät normaalia leikkimisääntä ja tämä 2-vuotias oli nukkumassa yksin yläkerrassa. :)