Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Suhde vie elämäniloni mutta olen jo siinä pisteessä, etten pysty sisäistämään epänormaalia käytöstä.
07.07.2020 |
Ymmärrän vain kuinka sairaaksi olen itsekin muuttunut ja masennukseni on varmaan jotain keskivaikean ja vakavan luokkaa, joskus ehkä pystyn unohtamaan kaiken mitä tapahtuu ja olemaan jopa tyytyväisen oloinen. Tai sitten sekin on jo jotain itsesuojelua, että selviäisin paremmin.
On jo tapahtunut niin paljon etten käsitä enää mitään elämästäni, miksi tässä olen tai miten olen voinut tähän tulla. Ei tämä voi olla kuin pahaa unta vain.
Olen kadottanut itseni, en enää tiedä kuka olen ja kaikki mitä joskus itsessäni rakastin tuntuu kaukaiselta.
Mies on käytökseltään ollut aina aika impulssiivinen ja minä olen se, joka on tietynlaisten ihmisten kanssa joutuu kipsiin. Tunnen syyllisyyttä erityisen helposti ja olen herkkä luonteeltani muutenkin.
Kaikki oli helppo alussa laittaa miehen stressin piikkiin, sitähän häneltä aina on löytynyt ja on ollut masentunut.
On siis todella suorapuheinen, helposti arvostelee toisia, syyttelee, vähättelee ja tuomitsee mutta ei itseään.
Henkistä väkivaltaa oli jo heti alussa mutta en tunnistanut sitä. Arvosteli esimerkiksi ulkonäköäni tai muuten jotain piirteitä minussa tai elämässäni. Toiseen lauseeseen perään saattoi kuitenkin kehua maasta taivaisiin.
Oli vaikea ymmärtää tietynlaista psykologista käytöstä vaikka toisaalta ymmärsin koko ajan, ettei nyt ehkä ole kaikki kohdallaan.
Olisi niin paljon asioita joista voisin avautua mutta ajattelin nyt laittaa tähän jotain jotka nyt tulevat mieleen.
Mies ottaa kaiken vastaväitteen kilpailuna, tuo esiin itsessään paljon vahvoja piirteitään ja saavutuksiaan, joita on paljon ainakin hänen mittakaavassaan.
Aiheuttaa toisinaan draamaa, josta syyttää muita vaikka oikeasti kukaan ei olisi häntä provosoinut, haluaa vain tuoda esiin omaa egoaan ja auktoriteettia. Häpeän häntä toisinaan tästä syystä, on oikeasti noloa pilata ystävien kanssa yhteinen ilta sen takia, että mies kuvittelee jonkun haastaneen riitaa ja nostaa metelin aivan suotta. Ilta päättyy ja lopulta kotona kuulen tästä, etten puolustanut häntä (vaikka olisin ollut hiljaa tai vain pyytänyt rauhottumaan) ja saattaa olla väkivaltainen.
Viimeksi "vain" tönäisi minut kovaa kotoa ulos, niin että kaaduin ja laittoi oven lukkoon.
Kaikki puhelimet, lompakot yms oli sisällä mutta rauhottui hetken päästä ja päästi sisään, pyyteli anteeksi, kertoi rakastavansa ja meni nukkumaan.
Olin tässä vaiheessa taas jossain lievässä shokin tilassa ja masennuin kohtauksesta. Yleensä menen tällöin aivan omaan maailmaani ja mietin vaihtoehtoja miten pääsisin pois tai mietin jopa itseltäni riistoa. Se on jokin tapa käsitellä tapahtunutta. Yleensä tilanteet tulevat aivan puskista, siksikin se on niin ahdistavaa.
Koska pitkään on voinut mennä todella hyvin ja yhtäkkiä tapahtuu jotain jota ei voi käsittää.
Näitä ylidramaattisia tilanteita, vailla mielestäni mitään selvää syytä on tapahtunut toisinaan.
Suurin osa liittyy myös päihteidenkäyttöön, joka on itsellänikin selvästi lisääntynyt ja myöskin olen ajautunut kokeilemaan muitakin asioita, jotka ovat olleet ennen moraalini vastaisia.
Miksi tuhoan itseni? Olen aivan hajalla joskus ja tuntuu, että elämäni olisi supistunut hyvin pieneksi ja mitättömäksi.
Olen jo pyytänyt apua, hetki kestää, että pääsen puhumaan.
Olen kuitenkin jo niin syvällä tässä tilanteessa, että en osaa oikeasti irrottautua, se on aika pelottavaa.
En ole ennen ollut parisuhteiden perään tai tarvinnut ketään. Tässä on jokin juttu nyt. Joku traumaside kenties, en tiedä. Siitä ajattelin jutella kun pääsen ammattilaisen luo.
Kommentit (40)
Vierailija kirjoitti:
Hyvä kun olet hakenut apua. Onko teillä lapsia? Tuttava (lapseton) aloitti puhtaalta pöydältä. Hän vain katosi avomieheltään. Muutti ulkomaille ja aloitti uuden elämän. Jos asiat pystyy selvittämään, niin hyvä, mutta jos ei pysty, niin silloinkin voi selviytyä omilleen.
Ei ole eikä tule.
Tuo olisikin aika hieno tilanne, olisi vaan pokkaa lähteä ja kadota. Tässä on muutenkin kaikki niin sekaisin, että tuntuu joskus, että haluaa vaan kadota jonnekkin josta kukaan ei saa kiinni ja eläisi omaa elämää aivan puhtaalta pöydältä. Pääsis vaan jonnekkin jolloin ymmärtäisi kauempaa, että minunkin elämälläni on arvoa ja tajuaisi jotain miksi edes elämästään kannattaa pitää kiinni.
Elän kun jossain mustavalkoisessa pienessä kuplassa, tämä on käsittämätöntä.
Miten kukaan ihminen voi saada yliotteen kenestäkään näin vahvasti.
Onneksi pääsen tosiaan puhumaan vaikka hävettää ja tunnen syyllisyyttä siitä, etten jaksa kantamaan vastuuta omista päätöksistäni tai tekemään asialle mitään konkreettista.
Onneksi miehen ystävät puolustavat minua aika usein kun tietävät itsekin ettei aina ole ihan kartalla..
Se luo jo jotain uskoa siihen, että minussa ei ole välttämättä vikaa muuta kuin se, että olen onnistunut hylkäämään itseni.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oot kirjoitellut tänne samasta aiheesta ilmeisesti aikaisemminkin, tunnistan kirjoitustyylin ja osaat hyvin kirjoittaa. Osaan myös samaistua sun fiiliksiin..... Ootko jo hakeutunut terapiaan? Oot aika nuori ilmeisesti?
Oletko minkä ikäinen ja kauan olette olleet yhdessä?
" Olin tässä vaiheessa taas jossain lievässä shokin tilassa ja masennuin kohtauksesta. Yleensä menen tällöin aivan omaan maailmaani ja mietin vaihtoehtoja miten pääsisin pois tai mietin jopa itseltäni riistoa. Se on jokin tapa käsitellä tapahtunutta. Yleensä tilanteet tulevat aivan puskista, siksikin se on niin ahdistavaa.
Koska pitkään on voinut mennä todella hyvin ja yhtäkkiä tapahtuu jotain jota ei voi käsittää. "
Ei ole ihmekään. Olet parisuhdeväkivallan uhri. Miehesi kuulostaa myös erittäin narsistiselta. Miehesi on aivopessyt ja manipuloinut sinut uskomaan, että hänen harjoittama käytöksensä on normaalia käytöstä parisuhteessa. EI OLE! Tuolle miehen harjoittamalle kylmä-kuuma kohtelulle on myös toinen nimi: kaksoissidos. Voit lukea siitä mm. täältä: https://www.narsistienuhrientuki.fi/tietoa-narsismista/julkaisuja/pia-k…
Olen ollut myös narsistin kanssa, ja epätoivoisina hetkinä ollut todella masentunut. Elämässä kaikki hyvin nyt, kun narsistiex on poissa elämästä. Toipuminen siitä kaikesta vei pitkään, vuosia, mutta onneksi meillä Suomessa on paljon tarjolla erilaisia tukipalveluita. Esim. Naistenlinja, nollalinja, turvakodit... Noissa osaavat kertoa vielä paikallisemmistakin palveluista.
Olet yhden askeleen päässä aivan erilaisesta elämästä. Tuo, että jo tiedostat tilanteen vakavuuden jollain tasolla, on todella lähellä sitä "aivan erilaista elämää". Voimia ja rohkeutta sinne <3
Pääset heti puhumaan kun siltä tuntuu:
Nollalinja - Nollalinja on valtakunnallinen, maksuton auttava puhelin kaikille, jotka ovat läheisessä ihmissuhteessaan kokeneet väkivaltaa tai sen uhkaa. Nollalinjalle voivat soittaa myös väkivaltaa kokeneiden läheiset sekä ammattilaiset ja viranomaiset, jotka tarvitsevat neuvoja asiakastyöhönsä. (https://www.nollalinja.fi puhelinnumero: 080 005 005)
Suomen mielenterveys ry kriisipuhelin - keskusteluapua numerossa 09 2525 0111 https://mieli.fi/fi/tukea-ja-apua/kriisipuhelin-keskusteluapua-numeross…
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oot kirjoitellut tänne samasta aiheesta ilmeisesti aikaisemminkin, tunnistan kirjoitustyylin ja osaat hyvin kirjoittaa. Osaan myös samaistua sun fiiliksiin..... Ootko jo hakeutunut terapiaan? Oot aika nuori ilmeisesti?
Niin olen kirjoittanut aikaisemmin.
Lähestulkoon ainoa paikka, jossa viitsin kertoa näistä jutuista. Sitten tietysti sen lisäksi, kun pääsen prosessoimaan tätä asiaa ammattiauttajien kanssa.
Terapiaan ole menossa mutta kestää vielä kun on kesäkin. Lohduttavaa kuitenkin, että lupasivat soittaa heti kun loma ovat ohi ja saavat varattua ajan.
Tässä on muutakin kuin vain tämä suhde, on niin paljon muutakin painoa harteilla, että täytyy katsoa kokonaisvaltaisesti tilannetta. Siitä pääsen terapiaan, tällaisesta päämäärstä sovimme hoitajan kanssa.
Uskon, että sitten asioita alkaa tapahtua.
Ehkä joku päivä tulen kirjoittamaan sitten jotain positiivisiakin kuulumisia tänne.
Ilman kirjoittamista tuskin olisin saanut edes haettua apua vielä, sillä olen saanut täältä niin paljon hyvää tukea ja ponnistusalustaa.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oot kirjoitellut tänne samasta aiheesta ilmeisesti aikaisemminkin, tunnistan kirjoitustyylin ja osaat hyvin kirjoittaa. Osaan myös samaistua sun fiiliksiin..... Ootko jo hakeutunut terapiaan? Oot aika nuori ilmeisesti?
Niin olen kirjoittanut aikaisemmin.
Lähestulkoon ainoa paikka, jossa viitsin kertoa näistä jutuista. Sitten tietysti sen lisäksi, kun pääsen prosessoimaan tätä asiaa ammattiauttajien kanssa.
Terapiaan ole menossa mutta kestää vielä kun on kesäkin. Lohduttavaa kuitenkin, että lupasivat soittaa heti kun loma ovat ohi ja saavat varattua ajan.
Tässä on muutakin kuin vain tämä suhde, on niin paljon muutakin painoa harteilla, että täytyy katsoa kokonaisvaltaisesti tilannetta. Siitä pääsen terapiaan, tällaisesta päämäärstä sovimme hoitajan kanssa.
Uskon, että sitten asioita alkaa tapahtua.
Ehkä joku päivä tulen kirjoittamaan sitten jotain positiivisiakin kuulumisia tänne.
Ilman kirjoittamista tuskin olisin saanut edes haettua apua vielä, sillä olen saanut täältä niin paljon hyvää tukea ja ponnistusalustaa.
Ap
<3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Viestin 3 kirjoittaja jatkaa... Ensin sun täytyy miettiä, että haluatko edes itsellesi mitään hyvää? Kaikki neuvot on aivan turhia jos uskoo alitajuisesti ettei ansaitse mitään hyvää tai ei uskalla ottaa parempaa oloa vastaan. Itseäni yllätti se, kun tajusin että jollain sairaalla tavalla nautin siitä huonon suhteen tuomasta kärsimyksestä ja siitä tiedosta, miten tyhjää elämä olisi ilman sitä, vaikka niin toivoin pystyväni irtautumaan huonosta suhteesta.
Vierailija kirjoitti:
" Olin tässä vaiheessa taas jossain lievässä shokin tilassa ja masennuin kohtauksesta. Yleensä menen tällöin aivan omaan maailmaani ja mietin vaihtoehtoja miten pääsisin pois tai mietin jopa itseltäni riistoa. Se on jokin tapa käsitellä tapahtunutta. Yleensä tilanteet tulevat aivan puskista, siksikin se on niin ahdistavaa.
Koska pitkään on voinut mennä todella hyvin ja yhtäkkiä tapahtuu jotain jota ei voi käsittää. "Ei ole ihmekään. Olet parisuhdeväkivallan uhri. Miehesi kuulostaa myös erittäin narsistiselta. Miehesi on aivopessyt ja manipuloinut sinut uskomaan, että hänen harjoittama käytöksensä on normaalia käytöstä parisuhteessa. EI OLE! Tuolle miehen harjoittamalle kylmä-kuuma kohtelulle on myös toinen nimi: kaksoissidos. Voit lukea siitä mm. täältä: https://www.narsistienuhrientuki.fi/tietoa-narsismista/julkaisuja/pia-k…
Olen ollut myös narsistin kanssa, ja epätoivoisina hetkinä ollut todella masentunut. Elämässä kaikki hyvin nyt, kun narsistiex on poissa elämästä. Toipuminen siitä kaikesta vei pitkään, vuosia, mutta onneksi meillä Suomessa on paljon tarjolla erilaisia tukipalveluita. Esim. Naistenlinja, nollalinja, turvakodit... Noissa osaavat kertoa vielä paikallisemmistakin palveluista.
Olet yhden askeleen päässä aivan erilaisesta elämästä. Tuo, että jo tiedostat tilanteen vakavuuden jollain tasolla, on todella lähellä sitä "aivan erilaista elämää". Voimia ja rohkeutta sinne <3
Niin, ymmärrän siis tilanteen vakavuuden ja uskomatonta kyllä, joskus unohdan sen. En enää ole varma minkälaisessa suhteessa elän. On outoa, että kaiken pystyy työntämään sivulle hetkeksi ja sitten ne sieltä nousevat kun jotain kriittistä tapahtuu.
Mies ei ymmärrä tekevänsä väärin tai no.....sitäkin on vaikea ihan hahmottaa.
Ehkä ymmärtää mutta vähättelee asiaa, pyytää kyllä anteeksi ja kertoo, että häntä on jotenkin ärsytetty ja siksi on toiminut tilanteessa väärällä tavalla. Kun aikaa on kulunut voi kertoa hyvinkin esimerkiksi ystävien seurassa, ettei koskaan ole ollut väkivaltainen naisia kohtaan joka ei ole totta.
Hän on ollut fyysisestikin väkivaltainen mutta syyttänyt siitä loppuen lopuksi minua tai kauhistellut miten vaarallista tämä on, miten minä saan hänestä sellaisen puolen esiin kun ei ole koskaan vastaavaa tehnyt kenenkään toisen kohdalla.
En usko siihenkään, että olisin ainoa.
On ollut tilanteita siis, jolloin olen soittanut nollalinjallekin ja sieltä on tullut vahvistusta taas, että lähde ja tilanne on vakava. On oikeasti todella pelottavaa miksi en pysty toteuttamaan selvienkään varoituksien kautta sitä, mikä olisi pitänyt hoitaa jo ajat sitten.
Yleensä näiden tapahtumien myötä asiat rauhottuvat joksikin aikaa ja kaikki on ns. normaalia mutta tiedän, että koko tilanne on sairas. Sekin, ettei tilanteita käsitellä, ne jäävät roikkumaan ja aavistelemaan taas seuraavaa kertaa kun kaikki romahtaa hetkellisesti.
Tuntuu niin epätodelliselta.
Kiitos, luen ton linkkaamasi jutun.
Onneksi sinä olet päässyt eroon! Paljon hyvää jatkoosi.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Viestin 3 kirjoittaja jatkaa... Ensin sun täytyy miettiä, että haluatko edes itsellesi mitään hyvää? Kaikki neuvot on aivan turhia jos uskoo alitajuisesti ettei ansaitse mitään hyvää tai ei uskalla ottaa parempaa oloa vastaan. Itseäni yllätti se, kun tajusin että jollain sairaalla tavalla nautin siitä huonon suhteen tuomasta kärsimyksestä ja siitä tiedosta, miten tyhjää elämä olisi ilman sitä, vaikka niin toivoin pystyväni irtautumaan huonosta suhteesta.
Tahdon, tahdon itselleni hyvää.
Mielestäni en kestä kärsimystä vaikka siihen tottuu tavallaan, minusta kuitenkin tuntuu, että samalla kun se turruttaa niin myös tekee minut toimintakyvyttömäksi. En selviä yksin sen tuskan läpi.
Mielestäni ansaitsenkin elämääni hyvää mutta huomaan sen, että olen niin vihainen itselleni ratkaisuistani, että toisinaan jään vain inhoamaan elämääni tai sitten syyllistän itseäni koska olen niin herkkä.
Mies kertoo, että olen liian herkkä.....
Ajatukset siis menevät solmuun, olenko herkkä vai mitä nyt? Miksi nyt olen masentunut, olenko vain epäsopiva tähän yhteskuntaan ja elämään. Siis, pääni on sumea ja vaikea saada otetta.
Siksi tarvitsen keskusteluapuakin koska ei tästä tule mitään, että vatvon näitä mielessäni, ei johda mihinkään.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
" Olin tässä vaiheessa taas jossain lievässä shokin tilassa ja masennuin kohtauksesta. Yleensä menen tällöin aivan omaan maailmaani ja mietin vaihtoehtoja miten pääsisin pois tai mietin jopa itseltäni riistoa. Se on jokin tapa käsitellä tapahtunutta. Yleensä tilanteet tulevat aivan puskista, siksikin se on niin ahdistavaa.
Koska pitkään on voinut mennä todella hyvin ja yhtäkkiä tapahtuu jotain jota ei voi käsittää. "Ei ole ihmekään. Olet parisuhdeväkivallan uhri. Miehesi kuulostaa myös erittäin narsistiselta. Miehesi on aivopessyt ja manipuloinut sinut uskomaan, että hänen harjoittama käytöksensä on normaalia käytöstä parisuhteessa. EI OLE! Tuolle miehen harjoittamalle kylmä-kuuma kohtelulle on myös toinen nimi: kaksoissidos. Voit lukea siitä mm. täältä: https://www.narsistienuhrientuki.fi/tietoa-narsismista/julkaisuja/pia-k…
Olen ollut myös narsistin kanssa, ja epätoivoisina hetkinä ollut todella masentunut. Elämässä kaikki hyvin nyt, kun narsistiex on poissa elämästä. Toipuminen siitä kaikesta vei pitkään, vuosia, mutta onneksi meillä Suomessa on paljon tarjolla erilaisia tukipalveluita. Esim. Naistenlinja, nollalinja, turvakodit... Noissa osaavat kertoa vielä paikallisemmistakin palveluista.
Olet yhden askeleen päässä aivan erilaisesta elämästä. Tuo, että jo tiedostat tilanteen vakavuuden jollain tasolla, on todella lähellä sitä "aivan erilaista elämää". Voimia ja rohkeutta sinne <3
Niin, ymmärrän siis tilanteen vakavuuden ja uskomatonta kyllä, joskus unohdan sen. En enää ole varma minkälaisessa suhteessa elän. On outoa, että kaiken pystyy työntämään sivulle hetkeksi ja sitten ne sieltä nousevat kun jotain kriittistä tapahtuu.
Mies ei ymmärrä tekevänsä väärin tai no.....sitäkin on vaikea ihan hahmottaa.
Ehkä ymmärtää mutta vähättelee asiaa, pyytää kyllä anteeksi ja kertoo, että häntä on jotenkin ärsytetty ja siksi on toiminut tilanteessa väärällä tavalla. Kun aikaa on kulunut voi kertoa hyvinkin esimerkiksi ystävien seurassa, ettei koskaan ole ollut väkivaltainen naisia kohtaan joka ei ole totta.
Hän on ollut fyysisestikin väkivaltainen mutta syyttänyt siitä loppuen lopuksi minua tai kauhistellut miten vaarallista tämä on, miten minä saan hänestä sellaisen puolen esiin kun ei ole koskaan vastaavaa tehnyt kenenkään toisen kohdalla.
En usko siihenkään, että olisin ainoa.
On ollut tilanteita siis, jolloin olen soittanut nollalinjallekin ja sieltä on tullut vahvistusta taas, että lähde ja tilanne on vakava. On oikeasti todella pelottavaa miksi en pysty toteuttamaan selvienkään varoituksien kautta sitä, mikä olisi pitänyt hoitaa jo ajat sitten.
Yleensä näiden tapahtumien myötä asiat rauhottuvat joksikin aikaa ja kaikki on ns. normaalia mutta tiedän, että koko tilanne on sairas. Sekin, ettei tilanteita käsitellä, ne jäävät roikkumaan ja aavistelemaan taas seuraavaa kertaa kun kaikki romahtaa hetkellisesti.
Tuntuu niin epätodelliselta.
Kiitos, luen ton linkkaamasi jutun.
Onneksi sinä olet päässyt eroon! Paljon hyvää jatkoosi.
Ap
Tutun kuuloisia ajatuksia.. Väkivallan syy on aina väkivallan tekijässä. Tyypillistä, että väkivallan tekijä vähättelee tai puolustelee tekemäänsä väkivaltaa. Täysin tyypillistä. Toivon sydämestäni, että pääset pian turvaan ja rakentamaan omaa, uutta elämääsi. Älä pelkää yksinoloa. Minä pelkäsin, ja viivytin eropäätöstä. Pelko oli aiheeton. Yksin eläminen on parempi vaihtoehto, kuin jatkuvassa pelossa ja väkivallan uhan alaisuudessa eläminen. Narsistien uhreille on myös erilaisia tukiryhmiä. Tosin saattavat olla nyt katkolla koronatilanteen vuoksi.. apua on kyllä saatavilla, paljon.
Tossa hyviä tekstejä aihetta sivuten:
https://ketunhantak.blogspot.com/2019/04/narsisti-luo-riippuvuussuhdett…
https://mielenihmeet.fi/kognitiivinen-dissonanssi-emotionaalisessa-riip…
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Viestin 3 kirjoittaja jatkaa... Ensin sun täytyy miettiä, että haluatko edes itsellesi mitään hyvää? Kaikki neuvot on aivan turhia jos uskoo alitajuisesti ettei ansaitse mitään hyvää tai ei uskalla ottaa parempaa oloa vastaan. Itseäni yllätti se, kun tajusin että jollain sairaalla tavalla nautin siitä huonon suhteen tuomasta kärsimyksestä ja siitä tiedosta, miten tyhjää elämä olisi ilman sitä, vaikka niin toivoin pystyväni irtautumaan huonosta suhteesta.
Tahdon, tahdon itselleni hyvää.
Mielestäni en kestä kärsimystä vaikka siihen tottuu tavallaan, minusta kuitenkin tuntuu, että samalla kun se turruttaa niin myös tekee minut toimintakyvyttömäksi. En selviä yksin sen tuskan läpi.
Mielestäni ansaitsenkin elämääni hyvää mutta huomaan sen, että olen niin vihainen itselleni ratkaisuistani, että toisinaan jään vain inhoamaan elämääni tai sitten syyllistän itseäni koska olen niin herkkä.
Mies kertoo, että olen liian herkkä.....
Ajatukset siis menevät solmuun, olenko herkkä vai mitä nyt? Miksi nyt olen masentunut, olenko vain epäsopiva tähän yhteskuntaan ja elämään. Siis, pääni on sumea ja vaikea saada otetta.
Siksi tarvitsen keskusteluapuakin koska ei tästä tule mitään, että vatvon näitä mielessäni, ei johda mihinkään.
Ap
Et ole liian herkkä. Miehesi on vain totaalinen luonnevikainen k*sipää. Sinun ajatukset ovat solmussa, koska olet kokenut traumaattista väkivaltaa ja mieli ei toimi selkeästi traumaattisten kokemusten jälkeen. Myös keho alkaa monesti oireilla traumaattisten kokemusten jäljiltä.
Narsistilta kuulostaa. Paras keino on lähteä ja lopullisesti , vain "kadota" jos mahdollista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tässä vielä hyödyllistä tietoa, lähisuhdeväkivaltaan liittyvistä traumareaktioista ja traumatisoitumisesta.
https://blogs.helsinki.fi/rutiiniksi/files/2014/02/Traumareaktiot-ja-tr…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Viestin 3 kirjoittaja jatkaa... Ensin sun täytyy miettiä, että haluatko edes itsellesi mitään hyvää? Kaikki neuvot on aivan turhia jos uskoo alitajuisesti ettei ansaitse mitään hyvää tai ei uskalla ottaa parempaa oloa vastaan. Itseäni yllätti se, kun tajusin että jollain sairaalla tavalla nautin siitä huonon suhteen tuomasta kärsimyksestä ja siitä tiedosta, miten tyhjää elämä olisi ilman sitä, vaikka niin toivoin pystyväni irtautumaan huonosta suhteesta.
Tahdon, tahdon itselleni hyvää.
Mielestäni en kestä kärsimystä vaikka siihen tottuu tavallaan, minusta kuitenkin tuntuu, että samalla kun se turruttaa niin myös tekee minut toimintakyvyttömäksi. En selviä yksin sen tuskan läpi.
Mielestäni ansaitsenkin elämääni hyvää mutta huomaan sen, että olen niin vihainen itselleni ratkaisuistani, että toisinaan jään vain inhoamaan elämääni tai sitten syyllistän itseäni koska olen niin herkkä.
Mies kertoo, että olen liian herkkä.....
Ajatukset siis menevät solmuun, olenko herkkä vai mitä nyt? Miksi nyt olen masentunut, olenko vain epäsopiva tähän yhteskuntaan ja elämään. Siis, pääni on sumea ja vaikea saada otetta.
Siksi tarvitsen keskusteluapuakin koska ei tästä tule mitään, että vatvon näitä mielessäni, ei johda mihinkään.
Ap
Älä syyllistä itseäsi! Me kaikki teemme valintoja parhaan ymmärryksemme mukaan. Osa tuo hyviä seurauksia, osa ei. Ei tuo väkivaltaisuus tullut varmaan heti esiin kumppanissasi. Kun suhde on kestänyt jo pidempään, sinulle on voinut tulla läheisriippuvuutta tai tuo edellämainittu kaksoissidos tms.
Herkkyys on hieno ominaisuutesi, sitä ei tarvitse vähätellä. Noin 40% ihmisistä on herkkiä, osa heistä erityisherkkiä. Erityisherkkyydestä löydät lisää tietoa ja testejä netistä, jos aihe kiinnostaa.
Voimia Sinulle, ap, älä anna periksi. Hyvä, että olet jo tehnyt ajanvarauksen eli olet valinnut edetä toipumisessasi!
https://www.narsistienuhrientuki.fi/tukea-uhrille/vertaistukipuhelin/
Vertaistukipuhelin palvelee (kesä-elokuu) numerossa
044 717 9000
tiistaisin klo 17:00 - 20:00
torstaisin klo 17:00 - 20:00
Puhelusta veloitetaan matkapuhelimesta soitettaessa matkapuhelinmaksu (mpm) tai lankapuhelimesta soitettaessa paikallisverkkomaksu (pvm).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Viestin 3 kirjoittaja jatkaa... Ensin sun täytyy miettiä, että haluatko edes itsellesi mitään hyvää? Kaikki neuvot on aivan turhia jos uskoo alitajuisesti ettei ansaitse mitään hyvää tai ei uskalla ottaa parempaa oloa vastaan. Itseäni yllätti se, kun tajusin että jollain sairaalla tavalla nautin siitä huonon suhteen tuomasta kärsimyksestä ja siitä tiedosta, miten tyhjää elämä olisi ilman sitä, vaikka niin toivoin pystyväni irtautumaan huonosta suhteesta.
Tahdon, tahdon itselleni hyvää.
Mielestäni en kestä kärsimystä vaikka siihen tottuu tavallaan, minusta kuitenkin tuntuu, että samalla kun se turruttaa niin myös tekee minut toimintakyvyttömäksi. En selviä yksin sen tuskan läpi.
Mielestäni ansaitsenkin elämääni hyvää mutta huomaan sen, että olen niin vihainen itselleni ratkaisuistani, että toisinaan jään vain inhoamaan elämääni tai sitten syyllistän itseäni koska olen niin herkkä.
Mies kertoo, että olen liian herkkä.....
Ajatukset siis menevät solmuun, olenko herkkä vai mitä nyt? Miksi nyt olen masentunut, olenko vain epäsopiva tähän yhteskuntaan ja elämään. Siis, pääni on sumea ja vaikea saada otetta.
Siksi tarvitsen keskusteluapuakin koska ei tästä tule mitään, että vatvon näitä mielessäni, ei johda mihinkään.
Ap
Et ole liian herkkä. Miehesi on vain totaalinen luonnevikainen k*sipää. Sinun ajatukset ovat solmussa, koska olet kokenut traumaattista väkivaltaa ja mieli ei toimi selkeästi traumaattisten kokemusten jälkeen. Myös keho alkaa monesti oireilla traumaattisten kokemusten jäljiltä.
Mm...
Te, jotka tiedätte miten väkivaltaisen suhteen dynamiikka toimii niin haluatteko vielä kertoa, että minkälaisia fyysisiä oireita on tullut sen seurauksena?
Itse olen kyllä jo selvästi psyykkisesti hajalla, hävettää! Tämän takia, yhden ihmisen vuoksi oikeastiko minä annan psyykeeni murtua. Taas kiroiluttaa..
No mutta tosiaan, on tässä niin paljon muitakin asioita, että varmaan ymmärrän itseäni joskus paremmin ja syyn mikä tähän on saanut jäämään. Odotan aikaa kun voin taas hengittää, rukoilen, että pääsen pois ja voin avata solmuni jossain turvallisessa ympäristössä.
Fyyisisä oireita itselläni on ollut vaihtelevasti. Toisinaan on pyörtyttänyt, ahdistuksesta etonut niin, että olen meinannut oksentaa ja lähimuistin huonontuminen on selvää. Myöskin jatkuva väsymys on arkipäivää. Tietysti päihteet ovat myöskin olleet syynä, viikonloput ovat aikamoisia joskus.
Tästäkin keskustelin lääkärin kanssa, olen huolissani koko olemuksesta. Mikään tässä ei tee hyvää itselleni.
Vaikutan varmasti todella säälittävältä, pääsen kuitenkin vielä tästä kunhan saan jonkun luotettavan tahon lähelleni ja voin lähteä kun olen tarpeeksi saanut käsiteltyä syyllisyyttä ja häpeää tilanteesta.
Nyt tuntuu vain, että jos lähtisin pois niin voimavarat eivät riitä kaiken kohtaamiseen henkisesti.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Viestin 3 kirjoittaja jatkaa... Ensin sun täytyy miettiä, että haluatko edes itsellesi mitään hyvää? Kaikki neuvot on aivan turhia jos uskoo alitajuisesti ettei ansaitse mitään hyvää tai ei uskalla ottaa parempaa oloa vastaan. Itseäni yllätti se, kun tajusin että jollain sairaalla tavalla nautin siitä huonon suhteen tuomasta kärsimyksestä ja siitä tiedosta, miten tyhjää elämä olisi ilman sitä, vaikka niin toivoin pystyväni irtautumaan huonosta suhteesta.
Tahdon, tahdon itselleni hyvää.
Mielestäni en kestä kärsimystä vaikka siihen tottuu tavallaan, minusta kuitenkin tuntuu, että samalla kun se turruttaa niin myös tekee minut toimintakyvyttömäksi. En selviä yksin sen tuskan läpi.
Mielestäni ansaitsenkin elämääni hyvää mutta huomaan sen, että olen niin vihainen itselleni ratkaisuistani, että toisinaan jään vain inhoamaan elämääni tai sitten syyllistän itseäni koska olen niin herkkä.
Mies kertoo, että olen liian herkkä.....
Ajatukset siis menevät solmuun, olenko herkkä vai mitä nyt? Miksi nyt olen masentunut, olenko vain epäsopiva tähän yhteskuntaan ja elämään. Siis, pääni on sumea ja vaikea saada otetta.
Siksi tarvitsen keskusteluapuakin koska ei tästä tule mitään, että vatvon näitä mielessäni, ei johda mihinkään.
Ap
Älä syyllistä itseäsi! Me kaikki teemme valintoja parhaan ymmärryksemme mukaan. Osa tuo hyviä seurauksia, osa ei. Ei tuo väkivaltaisuus tullut varmaan heti esiin kumppanissasi. Kun suhde on kestänyt jo pidempään, sinulle on voinut tulla läheisriippuvuutta tai tuo edellämainittu kaksoissidos tms.
Herkkyys on hieno ominaisuutesi, sitä ei tarvitse vähätellä. Noin 40% ihmisistä on herkkiä, osa heistä erityisherkkiä. Erityisherkkyydestä löydät lisää tietoa ja testejä netistä, jos aihe kiinnostaa.
Voimia Sinulle, ap, älä anna periksi. Hyvä, että olet jo tehnyt ajanvarauksen eli olet valinnut edetä toipumisessasi!
Kiitos paljon <3
Kyllä tämä tästä, teistä on kovasti apua, oikeastikin.
Ap
Alue: Aihe vapaa
Hyvä kun olet hakenut apua. Onko teillä lapsia? Tuttava (lapseton) aloitti puhtaalta pöydältä. Hän vain katosi avomieheltään. Muutti ulkomaille ja aloitti uuden elämän. Jos asiat pystyy selvittämään, niin hyvä, mutta jos ei pysty, niin silloinkin voi selviytyä omilleen.