Onko pakollinen rokotus mielestäsi oikein vai väärin?
Asiallista keskustelua, kiitos.
Onko oikein valtiovallalta pakottaa ihmiset ottamaan rokotteita?
Kommentit (59)
Kyllä, rokotevastaiset ovat naivia porukkaa
Eikö tartuntalaissa olekin määritelty, että rokotukset voidaan pakottaa kaikille jos se nähdään tarpeelliseksi, esimerkiksi pandemiasyystä? Muistaakseni siellä on sellainen pykälä :o
Mielestäni jokaisella on oikeus kieltäytyä. Mutta samaan aikaan mielestäni on oikeus kieltäytyä ottamasta kunnaliseen päiväkotiin ja kouluun rokottamattomia lapsia. Samaten tietyt ammatit mielestäni voidaan velvoittaa ottamaan rokotus.
Hankala kysymys. Yhdysvalloissa oli se yksi perhe, jonka lapsi sairastui jäykkäkouristukseen ja vietti halvaustilassa yli 2 kuukautta sairaalassa hirveissä kivuissa, vieläpä kerryttäen yli miljoonan euron laskun. Kaikki tämä vaiva siksi, että perhe oli rokotusvastainen.
Joskus ihmiset ovat tyhmiä ja tarvitsevat holhousta. Valitettavasti.
Ei missään nimessä. Erityisesti niin kauan, kun kukaan ei ota vastuuta haittavaikutuksista. Eli pakotettaisiin ottamaan rokote ja mahdollisista haitoista vastaat itse. Voi voi, mitäs läksit, niinkö?
Väärin on. Mutta toki voidaan kieltäytyä hoitamasta myös sellaisia jotka sairastuu rokotteella ehkäistävissä olevaan sairauteen. Itse en ota mitään rokotteita, mutta enpä käytä muitakaan terveydenhuollon palveluita vaan aion kupsahtaa luomuna siihen mikä tauti nyt on viedäkseen.
Vierailija kirjoitti:
Eikö tartuntalaissa olekin määritelty, että rokotukset voidaan pakottaa kaikille jos se nähdään tarpeelliseksi, esimerkiksi pandemiasyystä? Muistaakseni siellä on sellainen pykälä :o
Tartuntatautilaki 47 §
Pakollinen rokotus
Valtioneuvoston asetuksella voidaan säätää järjestettäväksi pakollinen rokotus, jos kattava rokottaminen on välttämätöntä väestön tai sen osan hengelle ja terveydelle vakavaa vahinkoa aiheuttavan yleisvaarallisen tartuntataudin leviämisen ehkäisemiseksi. Pakollinen rokotus voidaan rajoittaa myös tiettyyn väestön osaan, ryhmään tai ikäluokkaan. Kunnan on järjestettävä 1 momentissa tarkoitettu pakollinen rokotus.
Olen rokotteiden puolesta, kun ne ovat PITKÄAIKAISESTI TUTKITTUJA JA TESTATTUJA.
Olen rokotteita vastaan, kun niitä on kehitetty vain VUOSI TAI ALLE, mikä tarkoittaa, ettei pitkäaikaisia haittoja edes tiedetä.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä, rokotevastaiset ovat naivia porukkaa
Olet varmastikin jo ilmoittautunut olevasi halukas testaamaan kaikkia uusia ja kehitteillä olevia rokotuksia?
Korvaukset sitten kans, jos ei kerta ottaja oo vastuussa vahingoista joita tutkimattomata piikistä voi tulla. Tosin en usko mihinkään koronarokotteeseen. Sen pitäis olla aika mahoton tehtävä, koska tauti on nii hankala ja muuntuvainen. Turvallinen viilis on kyllä itellä niin kauan ku ei oo mitään härömyrkkyjä kehossa. Uskaltaa silleen tälleen tervennä ottaa mahollisen koronanki vastaan, rokotteen sairastuttamana sais olla pakosalla koko ajan. Sikashow opetti jonnin verran ettei tarvi niin pää viidentenä jalkana rokotuksia keräillä. Ompa tuota kyllä edellisestä hömpsystä taukoakin jo, ens viikolla taitaa tulla 17 v kuivillaoloa
Mielestäni pandemiatapauksessa voidaan pakkorokottaa.
Muuten rokotukset voivat olla vapaaehtoisia - mutta päiväkoteihin, kouluihin ja muihin oppilaitoksiin ei tarvitsisi rokottamattomia ottaa. Näinhän se on monessa maassa.
Ja tietenkin on ammatteja, joissa toimivilta voidaan vaatia tietyt rokotukset.

Jos tulee pakkorokotus, niin korvaako valtio sitten kunnolla rokotteesta tulevat haitat?
Vierailija kirjoitti:
Hankala kysymys. Yhdysvalloissa oli se yksi perhe, jonka lapsi sairastui jäykkäkouristukseen ja vietti halvaustilassa yli 2 kuukautta sairaalassa hirveissä kivuissa, vieläpä kerryttäen yli miljoonan euron laskun. Kaikki tämä vaiva siksi, että perhe oli rokotusvastainen.
Joskus ihmiset ovat tyhmiä ja tarvitsevat holhousta. Valitettavasti.
Olet puoliksi oikeassa, puoliksi väärässä. Osa ihmisistä on tyhmiä ja tarvitsee holhousta, totta.
MUTTA jos lait sallivat tyhmien holhouksen, ne valitettavasti sallivat myös kaikkien hallinnan silloin, kun vallassa sattuu olemaan ei-niin-kivoja tyyppejä. "Pakollisen rokotteen" varjolla kun voidaan laittaa ihmiseen muutakin kuin harmitonta rokotetta - ja jos rokotuksiin pakottaminen on laillista, on helppo seuraavaksi päättää että niin on mikrosiruttaminenkin ja jatkuva seuranta... Kun yksilönvapautta aletaan kaventaa, se alkaa yleensä kaveta kiihtyvää tahtia.
Tämän takia ihmisten itsemääräämisoikeuden turvaaminen on paljon, paljon tärkeämpää kuin tyhmien holhoaminen. Ei anneta pahiksille aseita käteen tekemällä ihmisten pakottamisesta ties mihin vielä laillistakin.
Se taas ei ole mikään ongelma, että rokote on vapaaehtoinen, mutta rokottamattomia ei oteta tarhaan, kouluun, tietyille työpaikoille. Koska vaikka yksilöllä on vapaus määrätä itsestään, yhteisöillä on myös oikeus suojella itseään.
Ei voi alkaa pakottaa koska kaikki ei voi kaikkia rokotuksia ottaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni pandemiatapauksessa voidaan pakkorokottaa.
Muuten rokotukset voivat olla vapaaehtoisia - mutta päiväkoteihin, kouluihin ja muihin oppilaitoksiin ei tarvitsisi rokottamattomia ottaa. Näinhän se on monessa maassa.
Ja tietenkin on ammatteja, joissa toimivilta voidaan vaatia tietyt rokotukset.Jos tulee pakkorokotus, niin korvaako valtio sitten kunnolla rokotteesta tulevat haitat?
Ja entä sellaiset haitat, joita ei voi korvata tai korjata (kuolema, halvaantuminen, aivovauriot)?
Riippuu rokotuksesta, influenssarokotteen pakottaminen hoitajille on naurettavaa, sensijaan perusrokotteet esim. Polio pitäisi olla pakollinen kaikille
Riippuu rokotuksesta, influenssarokotteen pakottaminen hoitajille on naurettavaa, sensijaan perusrokotteet esim. Polio pitäisi olla pakollinen kaikille
Itse en suostu ottamaan koronarokotetta vaikka se tulisi pakolliseksi.
Kiireessä tehty rokote voi jopa olla vaarallisempi kuin tauti itse, jos sillä onkin vakavia haittavaikutuksia joita ei vielä tunneta.
Lisäksi pidän ajatusta pakkorokottamisesta itsemäärämisoikeuteen puuttumisena.
IL: Tutkijoiden huoli: toimiva rokotekaan ei pysäytä koronapandemiaa – vain 70 prosenttia yhdysvaltalaisista valmiita ottamaan piikin
- AP