Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Tajusin tänään, että elän itselleni sopimattomalla tavalla
01.05.2013 |
Tulin tänne makkariin koneelle, vaikka meillä on vieraita. Vieraat ovat miehen kavereita, hyvä jos heiltä saa tervehdyksen. Mies, vieraat sekä lapsemme ovat vallanneet olkkarin sekä keittiön ruokailutilan ja mm. leipovat, katsovat telkkaria sekä juttelevat. Yritin mennä mukaan, heikolla menestyksellä. Samantyyppinen tilanne oli pari päivää sitten, kun en mahtunut kahvipöytään. Jäin pyörimään idioottina ja yritin ottaa osaa keskusteluun, mutta eipä ottanut tulta alleen. Tuli lähinnä nolostunut olo ja poistuin, kenenkään noteeraamatta.
Lähdin aiemmin tänään kävelylle ja pohdin asioita pitkästä aikaa kaikessa rauhassa. Totesin, että minua väsyttää ja kyllästyttää vaikka elämässäni on periaatteessa kaikki ihan hyvin. Minulla on mies, perhe ja kiva koti- mutta en osaa nauttia niistä enkä olla mukana niissä kuten pitäisi. Mieheni himoitsee minua, minä en tiedä olenko tuntenut koskaan himoa ketään kohtaan. Lapseni ovat kimpussani, mutta heidän läsnäolonsa lähinnä ahdistaa minua. Tarvitsen paljon aikaa itselleni, mutta sitä on vaikea löytää arjen pyörityksen keskeltä. En jaksaisi metelöintiä tai muita ihmisiä, mutta tietysti ne kuuluvat lapsiperheessä asiaan. Kotini on kiva ja mukavasti sisustettu, mutta kukaan ei arvosta tavaroitani vaan kallis kangassohva on ideaali paikka syödä munkkeja tai laskea juomalasi käsistään. Harmittaa ja ärsyttää. Puhunut olen, mutta ei tulosta. Olen vähemmistössä eikä muita kiinnosta "nipottaa".
En pidä itseäni masentuneena, ehkä olen vain melankolinen ja introvertti luonne? Jotenkin ajatus oman asunnon hankkimisesta tuntuu aina vaan paremmalta ja paremmalta idealta. (Muut nauravat kovaan ääneen olkkarissa, tekee mieli peittää korvani!)
Kommentit (9)
Lähde mietintälomalle. Ole pois vaikka pari viikkoa ja katso miltä tuntuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Loma tekisi terää, olen ollut henkisesti aika loppu viime aikoina enkä ole lomaillut aikoihin. Tahtoisin mennä yksin jonnekin ja olla ihan rauhassa.
Ehkä olen egoisti, mutta en osaa olla onnellinen jos elän vain muille ja muiden "ehdoilla". Tuntuu jatkuvasti, etten löydä omaa tilaani kotona.
[quote author="Vierailija" time="01.05.2013 klo 17:13"]
Olet lähinnä egoistinen minä-minä ihminen.
[/quote]
Ei välttämättä. Eri ihmiset tulevat onnellisiksi erilaisista asioista. Yhteiskunnan normit eivät päde kaikkiin ja jokaisen tulee löytää oma tiensä omaan onneensa.
Kuitenkin täytyy muistaa, että joskus oma onni on toiselta pois. Jos ap lähtee tavoittelemaan omaa onneaan, tekee se väistämättä hänen perheensä surulliseksi. Toisaalta paljonko iloa onneton äiti tuo heidän elämäänsä? Nämä ovat asioita jotka ap:n tulee punnita.
Mä jotenkin pystyn samaistumaan sun tilanteesee, vaikka oma elämä onkin ainakin vielä hyvin erilaista. Mullakin on taipumusta melankolisuuteen ainakin aika-ajoin ja arvostan rauhaa, kauneutta ja järjestystä. Kuitenkin rakastan lapsia ja haluan niitä itsekin -saa nähdä miten selviän :)
Mutta lähinnä minulle heräsi kysymys, mikset pääse mukaan muiden juttuihin? Jotenkin kuvittelisin, että talon emäntänä sinä olisit ikäänkuin itsestäänselvästi mukana teillä tehtävissä jutuissa. Tietääkö miehesi, että koet jääväsi ulkopuolelle?
"Kukaan ei arvosta tavaroitani." REPS!!! On sulla ongelmat!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="01.05.2013 klo 16:43"]
Kotini on kiva ja mukavasti sisustettu, mutta kukaan ei arvosta tavaroitani vaan kallis kangassohva on ideaali paikka syödä munkkeja tai laskea juomalasi käsistään. Harmittaa ja ärsyttää. Puhunut olen, mutta ei tulosta. Olen vähemmistössä eikä muita kiinnosta "nipottaa".
En pidä itseäni masentuneena, ehkä olen vain melankolinen ja introvertti luonne? Jotenkin ajatus oman asunnon hankkimisesta tuntuu aina vaan paremmalta ja paremmalta idealta. (Muut nauravat kovaan ääneen olkkarissa, tekee mieli peittää korvani!)
[/quote]
Minusta lainaamani pätkä kertoo osaltaan asiasta. Siis SINUN kotisi on kauniisti sisustettu ja koet että esim. sohva on SINUN tavarasi. Kyllä meillä koti on koko perheen juttu ja tietysti olkkarin sohva on koko perheen käyttöön eikä vain "äidin tavara".
Meillä on aikuisten kesken sovittu että meilllä syödään vain keittiössä pöydän ääressä (paitsi akuiset joskus syö olkkarissakin jos lapset jo nukkumassa mutta toki koetamme olla silloin erityisen huolellisia ettei sohva ym. sotkeennu). Mutta meidän sohva on kyllä valittu niin että koko perhe voi käyttää sitä ja kaikille olisi siitä iloa eikä vain "sisustuksen" ehdoilla.
Ehkä sinun kannattaisi käydä vaikka jonkun ammattilaisen kanssa juttelemassa. Näin saisit jotain ajatusta enemmän onko kyse ikäkriisistä, todellisesta kriisistä parisuhteessa vai mikä on se varsinainen ongelma ? Ja ehkä sitten sinun oilisi helpompi päästä yhdessä mukaan elämän menoon.
Muuta pois ja anna miehellesi tilaisuus löytää rakastava ihmisuhde intohimoineen. Äitiyskin sulla hukassa, joten lapsetkaan ei todennäköisesti erosta kärsi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Haluatko kuvailla meille millainen olisi ideaali koti(si) tai elämä? realistinen siis eli lapset ja mies mukaan lukien.
Alue: Aihe vapaa
Olet lähinnä egoistinen minä-minä ihminen.