Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Ero ja melkein ilman lasta- miten tässä näin kävi?
01.05.2013 |
Pitkään elin suhteessa lapsen isän kanssa koska en halunnut lapsemme joutuvan erolapsen rooliin kotia vaihtamaan. Eroa tuli kuitenkin vuosien varrella mietittyä useaan otteeseen ja pidin aina selvänä, että jos ero tulee niin lapsi on viikko-viikko tms. tasasysteemillä minulla ja isällään. Lapsi täyttää tänä vuonna 12v ja on 5. luokalla.
Niin sitten kävi, että se ero tuli ja aika kiireellisellä aikataululla. Ihastuin hyvin yllättäen toiseen mieheen ja kun tämä selvisi miehelleni hän aloitti sellaisen katkeran loenheittokampanjan, että päättelin olevan hieman kiire muuttaa pois.
Asuimme aika syrjäisessä hankalassa paikassa ja lähistöltä oli vaikea löytää asuntoa. Löysin kuitenkin ja pikaisesti vaan selvitin, että lapsemme pääsee minun luota kahdella bussilla kouluun. Isälleen mennäkseen tarvitsee 3 bussilla mennä. Minulla ja hänen isällään on autot joten asiaa sen enempää ajattelematta muutin pois.
Tajusin sitten melkein heti, että mitkään viikko-viikkojutut eivät tule toimimaan. Heti oli selvää, että lapsi on kirjoilla isällään koska hän ei missään nimessä halua vaihtaa koulua enkä halua sellaiseen pakottaa.
Itse teen 2- vuorotyötä mikä on aiheuttanut isoja ongelmia. Lapsi ei halua kulkea bussilla kouluun eikä mun luokse koska "se pelottaa." Kuitenkin kulkee isältään yhdellä bussilla kouluun. Niinpä olen hänet vienyt kouluun eli käytännössä silloin kun mulla on iltavuoro. Iltavuoro taas aiheuttaa sen, että en näe lasta koko päivänä koska ensin hän on koulussa ja sitten minä töissä.
Kaikkein isoimman ongelman aiheuttaa kuitenkin lapsen harrastus- ratsastus. Talli on kävelymatkan päässä entisestä kodista. Hän viettää tallilla käytännössä kaikki illat ja ratsastaa 3 iltana viikossa tällä hetkellä. Ymmärrän, että ratsastus ja hepat ja kaverit on kaikki kaikessa mutta tämä koko soppa on johtanut siihen, että käytännössä mulla on lapsi jota en juurikaan näe.
Hän lähtee tallilta (jos sopii) vasta n. 19-19.30. Jos haen ja tuon meille menee ajomatkaan n. 20min. Ollaan siis meillä yleensä vasta n. klo 20. Siinä on sitten oikein tunti aikaa rupatella kunnes mennään nukkumaan ja aamulla kouluun.
Viikonloput eivät ole sen parempia. Hän on tallilla aamusta iltaan ja milloin missäkin kisoissa ja mullakin on monesti töitä.
Olemme nähneet nyt toisiamme n. kerran viikossa sen yhden illan ajan, joskus näemme kahtena päivänä viikossa. Lapsi asuu isällään siis, mun luona hän vain käy. Soitan hänelle kyllä päivittäin.
Joku toinen äiti ehkä pakottaisi lapsen tiettyinä päivinä tai tekisi jotain muuta mutta uskon kuitenkin tavallaan, että mun ei kuulu ruveta rajoittamaan lapseni harrastuksia tai menoja. Samalla suren itse tätä tilannetta ja mietin miten tässä nyt näin kävi.
Onko kellään mitään ajatuksia tai ideoita?
Kommentit (31)
On mua syyllistetty reiluin mitoin. Miehen koko suku heti sipittämässä millainen pettäjähutsu mä olenkaan. Kukaan ei vaan samojen seinien sisällä niistä ihmisistä asunut. Ulospäin mieheni on aika unelma, kohtelias ja kiltti. Vaan sisältö ei vastaa kaikkien odotuksia.
Mutta tässä ei nyt ollut tarkoitus haukkua miestäni tai ruotia sitä kestääkö uusi suhde vai ei. Toistaiseksi se on kestänyt 7 kuukautta ja jatkuu edelleen, jatkosta ei kukaan tiedä.
En lähtenyt vain oman onnen perässä vaan paljolti myös lapsen vuoksi. Halusin hänen ennen aikuisuutta näkevän muutakin parisuhdemallia. En itse koe, että tein lapselleni mitään väärää. Ainoa minkä olisi voinut tehdä toisin olisi ollut muuttaa yhden bussimatkan päähän mutta kun niitä vaihtoehtojakaan ei juuri ollut...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="01.05.2013 klo 15:06"]
Ap itse täällä projoisoi katkeruuden tuntemattomaan av-mammaan, joka ei voi mistään mitään tietää tai tietää vaan omasta paskastaan. Minä tuon ikävän viestin kirjoitin, jossa sanoin, että ps. ei se uusi onni kestä. Ei kestä. Kaikki luulevat olevansa se poikkeus, jonka pettämisenä alkanut suhde muuttuu vakaalle pohjalle. On vain todella epätodennäköistä, että ap olisi juuri tämä poikkeus. Viestikin käsitteli sitä, miten on entinen sotku setvittävänä vielä, vanhemmuus ihan hakusessa ja kipeää edes pysähtyä miettimään, mitä on omalle lapselleen tehnyt.
Saahan sitä täällä kiukutella, surra ja ajatella, että me muut täällä olemme katkeria. Mutta onko meidän muiden tunteilla ja elämäntarinoilla tässä nyt väliä? Eikö se ole ap:n kurjuus, että ei saa enää viettää arkea lapsensa kanssa? Meistä osalla voi olla motiivina purkaa omaa pahaa oloa, osa on ehkä kulkenut tuota tietä jossakin roolissa ja ehkä täällä jopa on halua auttaa sinua. Kuka sulle ap täräyttää vastuuta satsillisen syliisi? Et kertonut, että sinua kaikki kiusaa ja syyllistää jo. Vaikuttu, että tarvitse herättelyä vanhempana.
[/quote]
Jos sun elämäsi on paskaa, niin älä sitä muiden harteille heitä. Minä tiedän kymmeniä uusia suhteita, jotka ovat kestäneet jopa hautaan asti. Itsekin aikoinani kihlattuni jätin ja tämän nykyisen kanssa on 25v yhteiseloa takana.
Jos sä olet itse haavoittunut ihmissuhteissa noin pahasti, niin anna kuitenkin muiden siitä onnesta nauttia.
[quote author="Vierailija" time="01.05.2013 klo 14:42"]
Totta kai ydinperhe on lapsille aina paras perhe. En näe muita "hyväksyttäviä" syitä erolle kuin väkivallan ja alkoholilismin jota kumppani ei suostu hoitamaan ja jos näistä kyse olet vielä huonompi äiti kun olet antanut lapsen elää pelon keskellä ja vielä jättänyt lapsen sellaiselle isälle. Ei sinun teollesi ole mitään puolustusta, jos ero oli välttämätön se olisi pitänyt hoitaa ajallaan kaikki asiat huolellisesti punniten. Sinä se vaan aloit pelailla miehesi selän takana miettimättä tekosi seurauksia, minun sympatiani ainakin ovat lapsesi ja miehesi puolella.
Onko "hyväksyttävä syy" mielenterveysongelma? Ei ap
[/quote]
[quote author="Vierailija" time="01.05.2013 klo 14:56"]
Lapsi ei kylläkään erotessamme ratsastanut kuin kerran viikossa. Tuo harrastus ryöpsähti tuossa jokunen kuukausi sitten näihin mittakaavoihin.
[/quote]
Ymmärrän lastasi. Hän pakenee kaikkea tuota sekavuutta kotioloissa tallille. Toivotattavasti se auttaa:)
Terveisin samanikäisen äiti, jonka lapsi ei ole koskaan kokenut viikko-viikko-systeemiä, vaan asunut koko ikänsä äidin kanssa. Isäänsä tapaa muutaman kerran vuodessa, koska isä asuu 600km päässä. Lapsi on tasapainoinen, yksi syy varmaan se, että koskaan ei ole pompoteltu vanhemmalta toiselle.
Kyllä mä pidän sitä hyötynä ja rikkautena, että lapsi tapaa molempia vanhempiaan. Lasta ei pidä riepotella ja juuri siksi mä kuuntelenkin lapsen mielipiteitä ja kunnioitan hänen harrastustaan ja aikataulujaan. Teen sen HÄNEN vuoksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="01.05.2013 klo 15:12"]
En lähtenyt vain oman onnen perässä vaan paljolti myös lapsen vuoksi. Halusin hänen ennen aikuisuutta näkevän muutakin parisuhdemallia. En itse koe, että tein lapselleni mitään väärää. Ainoa minkä olisi voinut tehdä toisin olisi ollut muuttaa yhden bussimatkan päähän mutta kun niitä vaihtoehtojakaan ei juuri ollut...
[/quote]
Ei se ole ainoa, minkä olisit voinut tehdä toisin. Olisit voinut hoitaa eron alta pois ennen uusia ihmissuhteita. Sehän tässä nyt tuntuu olevan se suurin ongelma, että teit hommat liian kiireellä miettimättä ensin tarkkaan, miten ne kannattaisi hoitaa. Sehän se joka hommassa paskamaisinta on, jos huomaa, että ongelmat johtuvatkin omista ratkaisuista eivätkä toisesta osapuolesta tai kosmisesta voimasta. Suosittelen neuvottelmaan lapsen kanssa asioista. Pakottaminen ja systemaattinen ohjailu oman mielipiteen suuntaan aiheuttaa pidemmän päälle ainoastaan katkeruutta.
Kyllä, olen jutellut lapsen kanssa paljon asiasta.
Se, että olisi pitänyt erota ennen uutta suhdetta on asia jolle ei sitten siinä vaiheessa enää mitään voinut. Kun ihastuin niin ei ollut mitään enää tehtävissä. Itse olisin halunnut muuttaa kaikessa rauhassa mutta exän käytös meni niin kauheaksi, että tuli kiire. Lapsen kannalta mun jääminen olisi ollut todella huono vaihtoehto.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muuta heti lähemmäksi lasta ja isää.
Pitää varmaan olla melkoisen hieno, uusi mies, että se kannattaa vaihtaa omaan lapseen?
Sitähän sää tarkotit. Niinhän sulle kävi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyi, millaista tekopyhää ja armotonta roskaa täällä kirjoitetaan. Toivottavasti jaksat ap pitää pääsi kylmänä ja vetää syvään henkeä.
Tsemppia vaikeaa tilanteeseen! Musta on hienoa että mietit asiaa ylipäätään. Ei kaikki kiltisti avioliitoissa pysyttelevät vanhemmatkaan sitä tee, vaan viettävät lapsensa kanssa vähemmänkin yhteistä kahdenkeskistä aikaa töiden ja omien harrastuskiireittensä kanssa!
Mun mielestä tuon ikäistä lasta voi vielä vähän "pakottaa". Joku ehdotti, että tallilla hengailu on muuttunut lapselle tärkeämmäksi eron myötä, ja siinähän voi hyvinkin olla perää. Olisikin tärkeää, että lapsi oppii pian kokemaan sekä sun luona että isänsä luona olemisen turvalliseksi ja vakaaksi, ja siihen ei auta muu kuin aika. Totta on sekin, että esimurrosikäinen kasvaa hurahtaa niin äkkiä teiniksi, ettei siinä meinaa perässä pysyä - pidä huolta, että pysyt kärryillä ja voit ylläpitää luottamuksellista suhdetta lapsesi kanssa. Siis vähennä tallikäyntejä, mutta pyri tekemään se tosi ovelasti tai sitten sano ihan suoraan, että nyt tehdäänkin näin koska mä haluan olla sun kanssa.
Toivottavasti uusi elämänne asettuu omiin uomiinsa rauhallisesti. Toivotan hyvää jatkoa!
Alue: Aihe vapaa
Mä en pakottaisi lasta, mutta kertoisin hänelle kuitenkin, että haluaisin nähdä häntä enemmän. Ehdottaisin, että mietittäisiin yhdessä, miten tilannetta olisi mahdollista muuttaa.
12-vuotias ei ole enää ihan pieni, ja tuon ikäisten on joskus vaikea puhua tunteistaan ja ottaa vaikeita asioita esiin. Siksi aikuisen pitää siihen rohkaista ja tehdä aloite.
Olethan muistanut kertoa, että lapsi ei ole eroon syyllinen? Ja sanoa olevasi pahoillasi siitä, että tässä kävi näin mutta toivot, että lapsi jossain vaiheessa pystyy näkemään myös positiivisia asioita. Hän ei ehkä vielä osaa arvostaa uutta onneasi, vaikka sitä tietysti kovasti toivotkin.
Jos harrastuksen määrä on eronne jälkeen merkittävästi lisääntynyt, kyse saattaa olla siitä, että lapsi hakee tallilta ja hevosista turvaa mielenkuohuiltaan. Tämä on toki ihan hyvä ja sallittu asia, mutta ehkä kannattaisi kuitenkin jutella asiasta.