Alle 25v äideillä on henkisesti rankempaa.

Ahaa. Minusta tuntui kyllä todella helpolta vaikka sain molemmat lapseni alle 25-vuotiaina. Keho tuntui palautuvan kuin itsestään, mitään jaksamisongelmia ei ollut, kotielämä pienten lasten kanssa tuntui auvoisalta ja ihanalta, jotenkin siltä että se on juuri minun juttu. Ei sillä että kyllä minä varmasti nyt jo yli kolmekymppisenäkin varmasti yhtä lailla jaksaisin terveen lapsen kanssa, mutta en usko että sen parempi äiti mitenkään olisin ikääntymisen myötä.

[quote author="Vierailija" time="30.04.2013 klo 19:35"]

Alle 25 -vuotias äiti joutuu yhdistämään kaksi tärkeää kehitystehtävää: aikuisuuteen ja vanhemmuuteen kasvun. Siksi nuorelle on henkisesti paljon raskaampaa saada lapsi. 

[/quote]

Olen saanut lapsia alle 20-vuotiaana, 20+ vuotiaana, 30 + -vuotiaana ja  40 + vuotiaana.

Ei se nuorena koettuäitiys sen "rankempaa" ollut kuin muutkaan. Ihan yhtä antoisaa.

Mä olen alle 25v äiti. Katselen juuri, kun Facebookiin ilmestyy lisää ja lisää vappukuvia... Itse olen kotona vauvan kanssa. Äitiys ei ole rankkaa. Se on rankkaa, että aika pitkälti kaikki muut opiskelevat ja rakentavat sitä omaa elämää, joka jäi minulta nyt vähän tekemättä. Siis siinä mielessä, että voisin tehdä ihan mitä haluan ja mistään piittaamatta. Toki tämä oli oma valinta, mutta kyllä sen täysin sisäisti vasta lapsen syntymän myötä. En kuitenkaan kadu, miten voisinkaan katua lastani.

Rankkaa on myös se, etten ainakaan minä tunne kuuluvani mihinkään "äitiporukkaan". Saman ikäisiä äitejä on kovin vähän. Teiniäitejä toki on, mutta en minä heihin osaa samaistua. Tällaisia "järkeviä" parikymppisiä äitejä on vaikea löytää, kaveripiiristä löytyy yksi mutta siihen se sitten jääkin. Vanhempien (30+) äitien seura ei oikein innosta varmaan puolin eikä toisin, elämäntilanne on näennäisesti sama mutta kuitenkin jotenkin ihan eri.

Höpsis taas! Nainen on tehty tekemään lapsia nimenomaan nuorena, nainen on hedelmällisimmillään 18-20 vuotiaana, 25 vuotiaana hedelmällisyys alkaa laskea, ja 35 vuotias on jo riskisynnyttäjä korkean ikänsä takia.

Onko se nyt kiva sitten lasten vanhempainillassa näyttää lapsensa isovanhemmalta, opettaja ihmettelee miksi mummu tuli paikalle eikä äiti :)

Ei mulla ainakaan ollut. Sain esikoiseni 21-vuotiaana, kuopukseni 36-vuotiaana. Lapsia mulla on viisi. Koen, että yhtälailla tämä on ollut kaikkien lasteni kanssa, elämistä ja opettelua

vanhemmuuteen. Niinkuin minä olen kasvattanut niitä, niin ne myös ovat kasvattaneet  minua, äidiksi.

No, rankkaa ehkä minkä ikäiselle vain, jos elämänpiiri muuttuu hetkessä radikaalisti ja läheisissä ystävissä/sukulaisissa ei ole samassa elämäntilanteessa olevia. Onko se sitten erityisesti nykyaikaa, että se aikuisuuteen "kasvaminen" kestää niin pitkälle ja että aikuisen ihanne-elämä on niin täydellisen vapaata, ehkä. Mä en kokenut äidiksi tulemista 22-23-vuotiaana rankaksi, mutta mulla oli kyllä paljon n. kolmikymppisiä ystäviä/tuttavia, joilla niitä lapsia jo oli tai oli tulossa. Muutenkaan mun elämä ei ollut sellaista, että lapsen saaminen olisi ollut mikään vapauden menetys. Päinvastoin, loppui se juurettomuuden ja päämäärättömyyden tunne. Opiskelukin on nyt ihanaa.

Itse ajattelen, että mulle raskaampaa olisi ollut odottaa vaikka 10 vuotta lisää, rakentaa huoletonta ja vapaata aikuiselämää, kotia ja uraa omilla ehdoilla, sitten päräyttää siihen muutama muksu sotkemaan kaiken. Olisi lapsiluku varmasti jäänyt yhteen :).

Miksi pitää saada lapsi alle 25-vuoitaana? Häh?

Paras aika saada lapsi on 20-30 -vuotiaana (huippu 20-25), koska nainen on silloin hedelmällisin. Yli 35 -vuotias ei tule läheskään yhtä helposti raskaaksi, kuin alle 30 -vuotias. 

Arvelen, että nuo nuoret äidit eivät tuollaisilla pohdinnoilla itseään rasita

Juuri näin on tämä hedelmällisyys asia, sekä itse että moni ystävätär, jotka ollaan saatu nuorena ensimmäiset lapset, ollaan kärsitty yli kolmekymppisenä lapsettomuudesta, minäkin sain esikoisen 20 vuotiaana, heti tärppäs kun jätin pillerit pois. Näitä nuorimmaisia piti odottaa 8 vuotta, kolmen vuoden jälkeen tulin kerran raskaaksi, mutta se olikin tuulimunaraskaus. Ei se käy enää yli kolmekymppisenä niin helposti että jättää vaan ehkäisyn pois, eikä raskauskaan mene niin helposti.

Eihän kukaan tee lapsia, jos ei ole koulutusta ja työtä ja toimeentuloa, jotta pystyy tekeleensä elättämään? Eihän? Eihän kukaan sysää jälkeisiään veronmaksajien elätettäviksi? Eihän?

Itse täytin synnärillä 25, oli muuten niin sopiva ikä elämässä. Paljon on nuoruuden kaverit saaneet samoihin aikoihin vauvoja, ja kaikilla uskon menevän tosi hyvin. Pienen piirin empiirisestä tutkimuksesta voisin sanoa että 24-26 on loistava ikä perustaa perhe.

[quote author="Vierailija" time="30.04.2013 klo 21:33"]

Eihän kukaan tee lapsia, jos ei ole koulutusta ja työtä ja toimeentuloa, jotta pystyy tekeleensä elättämään? Eihän? Eihän kukaan sysää jälkeisiään veronmaksajien elätettäviksi? Eihän?

[/quote]

Mikä näistä pitää olla? Vaikka olisi ensimmäiset niin kolmas saattaa silti uupua. Mä ihmettelen miten veronmaksajat maksaa lapsille? Lapsilisiinhän ei tulot vaikuta. Saako työttömyyskorvausta jotenkin pääluvun mukaan?

[quote author="Vierailija" time="30.04.2013 klo 21:33"]

Eihän kukaan tee lapsia, jos ei ole koulutusta ja työtä ja toimeentuloa, jotta pystyy tekeleensä elättämään? Eihän? Eihän kukaan sysää jälkeisiään veronmaksajien elätettäviksi? Eihän?

[/quote]

Ammattikoulusta valmistutaan siinä 18-19-vuotiaana. Kandin paperit saa helposti 25 ikävuoteen mennessä. Jos sinä jouduit tyhmyyttäsi opiskelemaan kolmekymppiseksi, ei se silti kaikilla mene niin...

[quote author="Vierailija" time="30.04.2013 klo 21:33"]

Eihän kukaan tee lapsia, jos ei ole koulutusta ja työtä ja toimeentuloa, jotta pystyy tekeleensä elättämään? Eihän? Eihän kukaan sysää jälkeisiään veronmaksajien elätettäviksi? Eihän?

[/quote]

No, en minä ainakaan ole sysännyt tekelettäni veronmaksajien elätettäväksi, vaikka olin ja yhä olen opiskelija. Ihan samat opintotuet, tai no vähemmän itseasiassa koska en saa asumistukea, kun muillakin. Hoitolisä, jota varmaankaan en saisi jos olisin täyspäiväisesti töissä ja tienaisin normaalia akateemisen palkkaa, on reilu satanen kuussa, ja sehän tietenkin menee suoraan pienituloiselle pph:lle, joka taas maksaa siitä verot ja eläkemaksut jne ja käyttää sen lähikauppaan ja niin edelleen, ettei sekään oikein veronmaksajilta ole pois. Äitiysrahat oli minimit ja niin pois päin. En sääli kanssaveronmaksajia omasta varhaisesta äitiydestäni, mielestäni ei ole mitään syytä siihen. Missään vaiheessa en ole hakenut toimeentulotukea enkä myöskään työttömyyskorvauksia tms.

Mä kyllä ymmärrän sen, että joku haluaa että on vakaa talous ja asuntolainaa makseltu hyivn pois ja niin pois päin ennen kuin hankkii niitä lapsia. Ymmärrän tämän pointin, että olisi hyvä että näin olisi. Mutta ihmettelen sitä kun monesti tämä vedetään ihan yli, mitä kaikkea pitää olla ennen kuin voi lapsia hankkia. Tosi moni valmistumisen jälkeen x vuotta tekee pätkätöitä tai on työttömänä. Työelämän vaatimukset on mitä on, päivät voi olla pitkiä tai työmatkoja paljon tai muuten vaan hirveä stressi. Onko se sitten hyvä paikka hankkia lapsia. Okei, joku vetää tämän sitten niin pitkälle, että työelämässä täytyy olla vakaa tilanne, ennen kuin lapsia voi hankkia. Pitää olla joustavat työajat tai vielä mieluummin sellaisessa asemassa, että voi määrittää itse omat työaikansa ja tehdä vaikka millaista lyhyttä päivää jotta saa lapsen hoitopäivän max kuusituntiseksi tai jos ekaluokkalaisen pitäisi tulla tyhjään kotiin. Pitää olla rahaa säästössä jotta voi ottaa sapaattivapaata jne. Mä olen suunnitellut tekeväni tähän vielä toisen lapsen kunhan pääsen maisteriopintojen viimeiselle vuodelle. Voin sitten olla kotona kuopuksen kanssa kun esikoinen aloittaa koulun, ja toivottavasti tehdä muutaman tunnin päivässä myös sitä gradua. Hankalaksi voi tulla se vaihe, kun kuopus pitäisi laittaa hoitoon ja hakea töitä, koska sitten mutta katson sitten miehen työtilanteen mukaan mitä teen.

[quote author="Vierailija" time="30.04.2013 klo 21:00"]

Juuri näin on tämä hedelmällisyys asia, sekä itse että moni ystävätär, jotka ollaan saatu nuorena ensimmäiset lapset, ollaan kärsitty yli kolmekymppisenä lapsettomuudesta, minäkin sain esikoisen 20 vuotiaana, heti tärppäs kun jätin pillerit pois. Näitä nuorimmaisia piti odottaa 8 vuotta, kolmen vuoden jälkeen tulin kerran raskaaksi, mutta se olikin tuulimunaraskaus. Ei se käy enää yli kolmekymppisenä niin helposti että jättää vaan ehkäisyn pois, eikä raskauskaan mene niin helposti.

[/quote]

Jaa, minä taas tein lapset yli kolmekymppisenä, kaksi kertaa ekasta kierrosta raskaaksi, kolmannen kerran kolmannesta kierrosta, raskausajat todella helppoja.

Ei todellakaan ole. Ei minulla ainakaan :) koulutus, vakityö ja hyvä toimeentulokin on, ja hyvin on jaksanu ja tulen jaksamaan äitinä! :)

Että tsemppiä vaan teille mummuäideille. Koska sitähän tää alotus oli, katellisuutta meitä nuoria kohtaan :)?

Itse kyllä yhdyn otsikon toteamukseen. Olen 24-vuotias tällä hetkellä ja olen lapseni (2kpl) tehnyt alle 20-vuotiaana. Positiivinen asenne oli lapsien suhteen enkä aluksi ymmärtänytkään heti, että mistä jotkut naiset valittavat, mutta kyllä se henkinen kasvu aikuiseksi lopulta alkoi myös alun vauva-huuman jälkeen, ja helpolla en päässyt. Eikä minua haittaa myöntää sitä. Vasta nyt viimeiset kaksi, kolme vuotta ovat olleet tasaisia pääni sisällä, velvollisuuteni äitinä olen aina hoitanut mielestäni tunnollisesti. Valitettavasti salassa olen kyllä sitten itkenyt ja paljon :) Ja valitettavaa on myös se, että henkisten kipuilujen vuoksi parisuhteeni lasten isään murentui.

Minä en siis ainakaan tuntenut itseäni, enkä silloin voinutkaan koska olin vielä kesken, kun lapset sain. Toiset voivat olla toki kypsempiä.

Mä olin tehnyt kaikki lapseni 25 vuotiaana enkä mä stressannut oikeastaan mistään. Olin kouluttautunut ja töissä saadessani ekan lapseni. Perheen perustaminen tuntui täysin oikealta eikä mun tarvinnut todistella kenellekään mitään. Enkä ole sysännyt lapsiani yhteiskunnan eläteiksi enkä myöskään käyttänyt hyväkseni päivähoitosysteemiä, kuten useimmat vanhemmat uratykkiäidit tekevät

Nyt olen 37 v. ja mietin uskaltaisiko sitä tehdä vielä lapsia ja olen tullut siihen tulokseen, että tän ikäisenä on aivan liian paljon riskejä, keskeytyneet unetkin tulevat koko ajan rankemmiksi mitä vanhemmaksi tulee ja sitä paitsi nyt on aivan upeaa, kun lapset ovat jo isoja ja mä vielä nuori ja voidaan yhdessä tehdä kaikkea kivaa. Musta tuskin olisi miksikään mummoäidiksi.

Se riippuu niin paljon ihmisestä. On niitä, jotka ovat jo valmiita vastuuseen nuoremmalla iällä ja toisia joille se on haastavaa iästä riippumatta. Jos ei ole itsenäistynyt omasta lapsuuden perheestä, voi lapsesta vastaaminen ja vastuu hänestä tuntua raskaalta. Kyllähän ennen oli tavallista, että lapsia tehtiin jo nuoremmalla iällä, toisaalta yhteiskunta ei ollut aivan yhtä työkeskeinen ja minä-keskeinen tuolloin. Perhekeskeisyys oli arvossa ja sukuyhteisö nuorten vanhempien tukena. t. neuvolan th