Murrosikään tuleva hajotti vahingossa tavarani ja tuli paha mieli,murjottaa ja tiuskii, mitä tehdä?
Yläkouluun menevä lapsi hajotti vahingossa tavarani. Ensin tietysti olin pettynyt ja näytin ehkä suuttuneelta ja yritin korjata, mutta ei onnistunut. Siitä lähtien hän on tiuskinut pahalla mielellä, eikä lohdutus kelpaa.
Sanoin, että ei haittaa. Mitä tehdä?
Miten lohduttaa? Se oli siis vahinko.
Kommentit (8)
Se oli vahinko. Näin sen.
Ei vahingosta pitäisi joutua jäämään paha mieli pitkäksi aikaa. Se näkyy nyt vaan tiuskimisena koska häntä harmittaa.
Siis häntä oikeasti harmittaa niin paljon.
Haluaisin lohduttaa, että ei se haittaa koska se olì vahinko.
Ei minua tarvitse lohduttaa. Joskus tapahtuu vahinkoja.
Mun lapsi tekee samaa. Jos satuttaa vahingossa niin että toista sattuu, niin suuttuu ja huutaa anteeksi vihaisena. Sen jälkeen on tovin kiukkuinen. Olen yrittänyt kouluttaa lastani järkevämpään reagointiin, mutta ei auta eikä muuta tyyliään.
Vierailija kirjoitti:
Se oli vahinko. Näin sen.
Ei vahingosta pitäisi joutua jäämään paha mieli pitkäksi aikaa. Se näkyy nyt vaan tiuskimisena koska häntä harmittaa.
Siis häntä oikeasti harmittaa niin paljon.
Haluaisin lohduttaa, että ei se haittaa koska se olì vahinko.
Ei minua tarvitse lohduttaa. Joskus tapahtuu vahinkoja.
Siis anna olla. Taito päästä yli harmituksesta on tunnetaito, joka lapsen täytyy itse oppia. Murrosikä on nimenomaan se aika.
Moi!
Kyse oli siis siitä, että ihmisen on hyvä osata antaa itselleen anteeksi.
On hyvä osata vahinkojen ja pettymysten jälkeen jatkaa eteenpäin. On hyvä osata käsitellä asia, hyväksyä se, että omat teot ovat vahingossa johtaneet ikävään lopputulokseen mistä jää paha mieli.
Käsiteltävänä on myös häpeän tunne. Se on terve ja tarpeellinen tunne joka auttaa meitä elämään ihmisiksi. Se voi toisaalta olla myös musertava. Siitä on hyvä pystyä päästämään irti kun tapahtunut on jo kaikin puolin ohi.
Näiden asioiden ja tunteiden käsittelyä murrosikäisen kanssa pohdin.
Alapeukku/vitsiniekoilla on ehkä jäänyt käsittelemättä tämmöiset. Harmi. Vitsinne on epä-älyllisiä.
Ei silti ole liian myöhäistä!
Aloitatte vaikka rakentavalla tavalla suhtautumisen keskustellessanne toisen ihmisen kanssa. Pohditte tekstin ja puheen sisältöä ja tarkoitusta. Ja niin edelleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se oli vahinko. Näin sen.
Ei vahingosta pitäisi joutua jäämään paha mieli pitkäksi aikaa. Se näkyy nyt vaan tiuskimisena koska häntä harmittaa.
Siis häntä oikeasti harmittaa niin paljon.
Haluaisin lohduttaa, että ei se haittaa koska se olì vahinko.
Ei minua tarvitse lohduttaa. Joskus tapahtuu vahinkoja.Siis anna olla. Taito päästä yli harmituksesta on tunnetaito, joka lapsen täytyy itse oppia. Murrosikä on nimenomaan se aika.
Näin tein.
Ja muistutin itseäni, etten enää ääneen harmittele tapahtunutta myöhemmin ja palaa siihen enää. Siitä ei ole tarvetta muistuttaa siksi, että asia on jo käsitelty.
Ja näin toivoisin itseänikin kohtaan käyttäydyttävän jos olisin vahingon aiheuttaja.
Sinä lohdutat? Eikö sua pitäisi tässä lohduttaa?