Keksikää tekemistä kotona !
Mitä muuta voisi tehdä kotona, ajankuluksi, kun katsoa telkkaria? Ideoita kaivataan. Itse en keksinyt muuta kuin leipominen ja siivoaminen.
Kommentit (10)
ja keitä siellä kotona on ja minkä ikäisiä?
Kotona voi kuunnella radiota, tehdä ristikoita/käsitöitä, askarrella, lukea kirjoja/lehtiä, pestä pyykkiä, surffata netissä, jumpata, pelata pelikonsolia/pasianssia. Esimerkiksi.
Saunominen, kylpeminen, käsi- tai kasvohoito, jalkahoito, kynsien lakkaaminen.
Itse luen kirjoja ja lehtiä, teen kotijumppaa, leivon paljon sekä suolaista että makeaa, kyttään nettikirppiksiä ja pelaan kyllä välillä konsolipelejäkin. Kotona mun kanssa on kohta puolivuotias vauva :) Lenkilläkin käydään päivittäin. Teen myös välillä kivoja kortteja varastoon.
Asustelen yksikseen siksi sitä tekemisen puutosta onkin. Käyn kyllä töissä mutta välillä vapaapäivät tuntuvat matelevan, kun ei keksi tekemistä. Ja joskus on aamuisin aikaa kun menen töihin vasta klo 13:ksi ja herään kuitenkin n. klo 7.
Voi kutsua vieraita, laittaa hyvää ruokaa.
Lautapelejä. Lukemista. Siivousta on aina, vähintään jonkun kaapin vois aina järjestellä. Käsitöitä.
Jos kotona on piha, niin puutarhahoitoa.
[quote author="Vierailija" time="30.04.2013 klo 10:26"]
Asustelen yksikseen siksi sitä tekemisen puutosta onkin. Käyn kyllä töissä mutta välillä vapaapäivät tuntuvat matelevan, kun ei keksi tekemistä. Ja joskus on aamuisin aikaa kun menen töihin vasta klo 13:ksi ja herään kuitenkin n. klo 7.
[/quote]
Eikö sinulla ole ystäviä, harrastuksia, kummilapsia, lemmikeitä, puutarhaa, mitään?? Lähde vaikka baariin vokottelemaan kesäheilaa.
Valokuvien laittaminen. Kirjojen lukeminen.