Muksu miehen kanssa Jordaniaan?

No, Jordania on köyhä diktatuuri ainakin.

[quote author="Vierailija" time="29.04.2013 klo 12:43"]

[quote author="Vierailija" time="29.04.2013 klo 12:39"]Missä se olisi siellä kun mies olisi koulussa tai töissä? Jordania kuulostaa minustakin sellaiselta maalta että ei kiitos. Voithan sinä menne lapsen kanssa sinne käymään pidemmäksikin aikaa.[/quote]

Tämä kertookin kaiken tästä Suomen paremmuudesta. Jordania KUULOSTAA sellaiselta maalta. Voi tätä järjen vähyyttä.

[/quote]

Ettekö te millään voi mennä sinne koko perhe? Minusta se on ainoa hyvä vaihtoehto.

ai että lapsi oppisi kielen puolessa vuodessa? koraanikouluunko ap on sitä laittamassa. jos se lapsi nyt oppisi sitä kieltä, unohtuisi se hyvin pian, jos ei sitä käytä. käsittämätön viritys.

[quote author="Vierailija" time="29.04.2013 klo 13:27"]

ai että lapsi oppisi kielen puolessa vuodessa? koraanikouluunko ap on sitä laittamassa. jos se lapsi nyt oppisi sitä kieltä, unohtuisi se hyvin pian, jos ei sitä käytä. käsittämätön viritys.

[/quote]

Samaa mieltä. 

Minä olin viime vuonna 4 kk Libanonissa ( opintomatka) missä on levottomamapaa kuin Jordaniassa. Mitään ongelmia ei minulle kuitenkaan ollut. Kokemus oli suurenmoinen. Tapasin aivan ihania ihmisiä.
Ainoa josta vähän varoittelisin, on maan liikenne. Se on välillä kaosmaista ja lujaa mennään aina mistä välistä vaan päästään. Mutta rikollisuus on vähäismepää (myös Jordaniassa) kuin Suomessa.

koskas libanonista on vaarallinen paikka tullut?

[quote author="Vierailija" time="29.04.2013 klo 12:19"]

[quote author="Vierailija" time="29.04.2013 klo 09:32"]

Näin akateemisessa maailmassa työskentelevänä sanoisin, että tätä tapahtuu jatkuvasti. Porukka lähtee post-doccaamaan ulkomaille. Useimmilla yliopistoilla on kontaktit englanninkielisiin tarhoihin. Perhejärjestelyt vaihtelevat.

Meillä mun post-doc-reissu kaatui siihen, että mies olisi menettänyy paikkansa Suomessa, eli olisi joutunut irtisanoutumaan hyvästä työstään. Meillä siis kumpikaan ei edes harkinnut vaihtoehtoa, että toinen meistä olisi erossa lapsesta, vaikka Euroopassa olisi ollut mahdollista lentää parin viikon välein.

Eli oma mielipiteeni on, että ero noin pienestä lapsesta jättää kyllä jälkensä suhteeseen. 

[/quote]

Hyvä kirjoitus. Itse en ole lähdössä mihinkään mutta haluan lapselle tällaisen kokemuksen, mielummin ennen koulun aloittamista. En ymmärrä miksi olette niin omistushaluisia ja itsekeskeisiä että haluatte pidää lapsen itsellänne hintaan mihin hyvänsä. Kyse ei vieläkään ole kun puolen vuoden jaksosta ja tapaan lapsen säännöllisesti sinä aikana.

Sitäkään en ymmärrä mitä ihmettä höpötätte perheen rikkomisesta, erosta, kaappauksesta ja äidistä joka viettää... poika... mies... elämää??

[/quote]

Ap,mitä sinä oikein hait tällä aloituksellasi? Kirjoitit näin:

"Silti... puoleksi vuodeksi Jordaniaan? Vaikka tapaisinkin lapsen luultavasti kerran kuukaudessa niin silti? Mitä sanotte?"

Tuosta saa ihan sen vaikutelman, että et itse ollut sujut tämän asian kanssa ja hait tukea.  Nyt kuitenkin esität ärtynyttä, kun kommentit ovat olleet enemmänkin vastaan kuin puolesta.

Etkä edes vastaa kysymykseen, miten lapsen hoito on järjestetty, kun isä opiskelee.

Taitaa olla omia fantasioitasi tämä juttu.

Siis ihanko jotkut haluavat tarjota alle kouluikäiselle lapselleen kokemuksena puolen vuoden eron toisesta lähivanhemmastaan? Salli mun kaikki kestää!

Ulkomailla asuminen (post-dockailu, työkomennus tai ihan lifestyle-valinta) on ihan eri asia kuin taaperon irrottaminen perheen toisesta aikuisesta kohtuuttoman pitkäksi aikaa. Itsekin olen akateeminen, enkä tunne YHTÄKÄÄN perhettä, jossa toinen vanhempi olisi lähtenyt noin pitkäksi aikaa pois lapsensa luota. Saati sitten lähtenyt vieraaseen kulttuurikontekstiin lapsi mukanaan niin, että toinen vanhempi jää Suomeen. Sen sijaan tunnen lukuisia perheitä, jotka ovat asuneet YHDESSÄ ulkomailla monenlaisista syistä.

Konservatiivisuudella tai koulutustasolla, saati sitten "omistuksenhaluisuudella" ei nyt ole mitään tekemistä tämän keskustelun lasta suojelevien näkökulmien kanssa. Ulkomailla asumista ei kai kukaan vastusta, vaan sitä, että sinne lähtee vain 2/3 perheestä. Uskoisin, että suurin osa korkeasti koulutetuista ammattilaisista (lapsen kehityspsykologiaan erikoistuneet) puoltaisivat näkemystä, jonka mukaan puolen vuoden ero lähivanhemmasta EI OLE lapselle myönteinen "kokemus", vaan trauma. Ulkomailla asuminen sen sijaan voi tarjota koko perheelle toki myönteisiä kokemuksia.

Miksi kysyt sitä täällä? Täällä saat tunnetusti vain kielteisiä vastauksia.

Aloittaja tapaa lapsensa jokatapauksessa säännöllisesti tuon puolivuotisen aikana. Käsitättekö? Ei ne ole erossa koko sen ajan.

[quote author="Vierailija" time="29.04.2013 klo 12:43"]

Tämä kertookin kaiken tästä Suomen paremmuudesta. Jordania KUULOSTAA sellaiselta maalta. Voi tätä järjen vähyyttä.

[/quote]

Minä olen asunut molempien vanhempieni kanssa lapsuudessa lähi-idässä. He olivat siellä molemmat töissä ja molemmat akateemisesti koulutetut. Lähi-idän maissa ei tosiaankaan ole kyse siitä, että pitäisin Suomea parempana, vaan esimerkiksi Jordaniassa, mutta myös suurimmassa osassa muita arabimaita äiti on lainsäädännössä oikeasti alisteisessa asemassa isään. Isä päättää perheestä. Eikä siinä tapauksessa, että lapsi asuu isän luona edes tarvitsisi sellaista alisteista asemaa, vaan silloin jos suhde alkaa rakoilemaan, lapsi jää vain sinne, missä hän asuu. Tottakai ruusuisissa unelmissa Suomalaisen pumpulipilven reunalla kaikki vaikuttaa kauniilta mahdollisuudelta. Sen mahdollisuuden kääntöpuoli on syytä miettiä tarkkaan. Tehdäänhän avioehtojakin, vaikka avioliiton tarkoitus on elää lopun elämää yhdessä.

Lapsesta ei voi tehdä avioehtoa ja en voi ymmärtää, että joku kykenisi olemaan puolta vuotta erossa lapsestaan, vaikka asuisi Suomessa, ellei vähintään viikonloppuisin tavata.

Ihan oikeasti tunnen suomalaislapsia, joiden äidit eivät ole saaneet lastaan lähi-idästä, kun ovat asuneet ensin siellä. En missään nimessä päästäisi omaa lastani puolisoni kanssa puoleksi vuodeksi sinne, koska en voi ennustaa mitä tapahtuu, vaikka olemme eläneet jo yli 15 vuotta avioliitossa. Jos asutte puoli vuotta erillään, suhde voi aidosti rakoilla monestakin syystä. Jos syntyy normaalia erokähinää, voi yhteishuoltajuus olla vaikea saada, kun puolison reissu sopivasti pitkittyy.

Ja diplomaatin tyttärelle, olemme molemmat käyneet yliopiston ja kotimaisten opintojen lisäksi olen opiskellut ulkomailla post graduatena ennen lapsia. Vanhempani ovat akateemisesti hyvinkin korkeasti koulutetut, samoin äitini vanhemmat, toinen oli dekaanina ja toinen professorina. Lisäksi olen ollut mm. viime syksynä Cambridgessä seminaarissa kutsuttuna puhujana. Englantilaisten tai muiden länsimaisten lisäksi tuttavapiiriini kuuluu Syyrialaisia ja Egyptiläisiä. Olin joku vuosi sitten Brunell yliopistossa sen Syyrialaisen proffan kutsumana pitämässä pari luentoa.

Ja olen miettinyt erittäin rahakasta työtarjousta Qatarissa. Asemani ei kuitenkaan ollut riittävän selvä, että sitä olisi tarvinnut miettiä paljoa pidemmälle, mutta tosissaan sitä harkittiin. Asema naisena varsinkaan siellä ei olisi ollut helppo. Tuossa teillä ei ole edes siitä kyse.

t. nelonen

Miksi kysyt täällä jos mielipiteet ei kelpaa. Sain itsekin aloituksestasi kuvan ettet olisi asiasta niin innoissaan ja sitten suutut kun kommentoidaan ettei asia ehkä noin pienen lapsen kannalta ole hyvä.

Yhä kiinnostaa, miten hoito on järjestetty sinä aikana kun miehesi opiskelee.

Oliko aloituksessa myös että teillä on yhteishuoltajuus ja sit sanot ettet ole eroamassa. Jos tiiviisti yhdessä perheenä elätte ja pariskuntana lapsestanne vastaatte, niin tarviiko sitä erikseen mainita että on yhteishuoltajuus, eikö se ole joka tapauksessa?

Eipä taida lapsi paljon merkata, jos 3-vuotiaan haluaa jo maailmalle kokemuksia saamaan..:'(

Olenko ainoa joka näkee tässä lausunnossa ristiriitaisuuden?

[quote author="Vierailija" time="29.04.2013 klo 14:55"]

Eipä taida lapsi paljon merkata, jos 3-vuotiaan haluaa jo maailmalle kokemuksia saamaan..:'(

[/quote]

Provoista provoin :D Lähtökohtainen idea oli hyvä, mutta toteutus sysipaska :D

Noilla tiedoilla viranomaisten pitäisi harkita lapsiparan huostaanottoa.

Läjä ilmeisesti av-mammoja tiukasti vastaan ilman sen kummoisempia perusteluja, sitten niitä joilla on edes jotain samankaltaisia kokemuksia jotka on lievästi vastaan tai varovaisen toivekkaita. "Hienoa" että täällä näkee taas "asiantuntijoita".

Itse lasten kanssa vajaa vuosi sitten ulkomaille muuttaneena vastaan:

Kielitaito karttuu todella nopeasti, varsinkin jos on lähes täysin vieraskielisessä ympäristössä. Pienemmille tarttuu yleensä vielä nopeammin. Omat lapsemme ovat paljon tekemisissä myös suomenkielisten kanssa (oma perhe ja kaverit) silti ns. Sosiaalinen kielitaito oli tosi hyvä n. 6 kk jälkeen.

Huonona puolena se, että sen minkä nopsa oppii myös nopeasti unohtaa, eli paluun jälkeen olisi turvattava samalla kielellä tapahtuva päivähoito ja/tai koulu, jotta koko hommasta olisi mitään hyötyä.

Kannattaa valmistautua siihen, että päivähoito varsinkin kansainvälisissä yksiköissä voi olla TODELLA kallista. En tunne Jordaniaa, mutta näin monessa muussa paikassa, koska usein expat-sopimuksiin kuuluu koulu- ja päivähoitomaksut ja näin yksityiset kansainväliset koulut voivat pyytää melkein mitä tahansa. Jos jää itse maksettavaksi, voi olla kallis pieti.

Ihmettelen, miksi ette voi lähteä koko perhe, kun on noin lyhyestä ajasta kysymys? Voin kertoa, että n. 6 kk menee ihan sopeutumiseen ja vieraassa kulttuurissa toimimiseen. Eli voi olla miehellesikin aika työlästä olla siellä pienen lapsen kanssa kahden ja yrittää saada arkea pyörimään ihan vieraassa ympäristössä, jossa tähän arkeen liittyvä porukka ei välttämättä puhu lainkaan englantia ja hoitaa opiskeluja samaan aikaan. Kun on 4 kk sopeutunut, alkaa olla jo aika valmistella muuttoa takaisin.

En sano, että tämä olisi välttämättä huono idea, mutta miettikää kaikki tosi huolella ennen kuin teette ratkaisunne. Itse tilanteessanne yrittäisin järjestää koko perheen sinne.