Minulla ei ole koskaan oikein ollut ystäviä

Mulla ei ole koskaan ollut myös, olen jo keski-ikäinen. Eipä tuolla enää tässä vaiheessa niin väliä ole enkä enää edes ystäviä kaipaa, mutta oli se lapsena ja nuorena surulliista ja rankkaa olla aina se yksin jäävä. Monta kertaa yritin saada ystäviä tai kavereita mutta ei se koskaan onnistunut, ilmeisesti olen vaan liian outo ihminen että ihmiset haluaisivat olla ystäviäni. Samoin en puolisoa koskaan löytänyt.

Vierailija kirjoitti:

Mulla ei ole koskaan ollut myös, olen jo keski-ikäinen. Eipä tuolla enää tässä vaiheessa niin väliä ole enkä enää edes ystäviä kaipaa, mutta oli se lapsena ja nuorena surulliista ja rankkaa olla aina se yksin jäävä. Monta kertaa yritin saada ystäviä tai kavereita mutta ei se koskaan onnistunut, ilmeisesti olen vaan liian outo ihminen että ihmiset haluaisivat olla ystäviäni. Samoin en puolisoa koskaan löytänyt.

Täähän se. Aattelin et hankin varmaan jatkossa jonkun lemmikin ystäväksi :)

Täällä kanssa yksinäinen yrittää saada maanantai aamua kulumaan jotenkin, yksinäisyys myös tylsistyttää ihmisen josta seuraa masennus eikä enää viitsi mitään, ihminen luovuttaa.

Jos ei puolisoa ja sisaruksia lasketa, niin ei minullakaan ole yhtään ystävää. Lapsena se vaivasi, mutta lähinnä siksi, että koulussa piti aina tehdä jotain paritöitä ja kaikki aina tietysti valitsivat pariksi sen ystävänsä, eikä minulla ollut ketään. Seuraa en varsinaisesti kaivannut.

Nyt aikuisena olen ihan tyytyväinen näin. En yritä enää ystävystyä kenenkään kanssa. En jaksa vaivautua.

Vierailija kirjoitti:

Täällä kanssa yksinäinen yrittää saada maanantai aamua kulumaan jotenkin, yksinäisyys myös tylsistyttää ihmisen josta seuraa masennus eikä enää viitsi mitään, ihminen luovuttaa.

Minä näen tämän vähän vaarallisena uskomuksena, koska siitä voi helposti tulla itseään toteuttava ennustus. Itse olen 45 v, aika totaaliyksinäinen - mutta onnellinen. Sitä en ollut niin kauan kuin elättelin uskomusta että täyteen ja onnelliseen  elämään täytyy olla ihmissuhteita. Olin jumissa tilanteessa jossa koin olevani yksin onneton ja kyvytön tekemään monia asioita (matkailemaan, ostamaan omistusasuntoa jne) mutta kun en millään saanut puolisoa enkä ystäviä hakemallakaan. Pahimmillani ajattelin itsetuhoakin, kun yksinäinen elämä on niin merkityksetöntä.

Mutta lopulta kyllästyin omaan sisäiseen valitukseeni. Myönsin lopulta että minun tapauksessa (ja tämä ei ole välttämättä sama ap:lle) on tosiaan niin että olen liian erikoinen "kelpaamaan" ihmisille, joten turha enää haaveilla ystävistä tai miehestä. Parempi tehdä elämä yksin niin mukavaksi kuin mahdollista ja lopettaa sen surkuttelu mitä ei ole. Ja kyllähän se siitä vähitellen lähti. Aloin tehdä yksin kaikkea mitä enneen ajattelin että olisi mukava tehdä vain kaverin tai kumppnin kanssa: käydä a la carte ravintoloissa syömässä, käydä elokuvissa, matkailla. Ostin itselleni mummonmökin ja aloin harrataa puutarhanhoitoa. Otin 2 koiraa ja harrastan niiden kanssa agilityä ja tokoa. Elämä on oikein mukavaa.

- 1

Mulla ei ole mukavaa elämää, ei varaa ostaa mökkejä ja liikkuminenkin sinne olisi hankalaa kun ei ole autoa ajokortista puhumattakaan. Kaikilla kun ei ole sitä rahaa syöpötellä a la carte ravintoloissa eikä matkustella.

Rahalla saa vähän sitä yksinäisyyden tunnetta poistettua kun on mahdollista mennä eri paikkoihin mitkä maksaa mutta kun ei sitä kaikilla ole.

Vierailija kirjoitti:

Mulla ei ole mukavaa elämää, ei varaa ostaa mökkejä ja liikkuminenkin sinne olisi hankalaa kun ei ole autoa ajokortista puhumattakaan. Kaikilla kun ei ole sitä rahaa syöpötellä a la carte ravintoloissa eikä matkustella.

Rahalla saa vähän sitä yksinäisyyden tunnetta poistettua kun on mahdollista mennä eri paikkoihin mitkä maksaa mutta kun ei sitä kaikilla ole.

Juu vaikkei raha tuo onnea, sillä voi kuitenkin parantaa elämänlaatua selvästi. Itselläni ei myöskään ole surkean palkkani kanssa varaa mennä mihinkään eikä tehdä mitään niin se vielä pahentaa yksinäisyyden tunnetta. Eikä minulla tule koskaan olemaan varaa asua muualla kuin betonikuutiossa.

Vierailija kirjoitti:

Mulla ei ole mukavaa elämää, ei varaa ostaa mökkejä ja liikkuminenkin sinne olisi hankalaa kun ei ole autoa ajokortista puhumattakaan. Kaikilla kun ei ole sitä rahaa syöpötellä a la carte ravintoloissa eikä matkustella.

Rahalla saa vähän sitä yksinäisyyden tunnetta poistettua kun on mahdollista mennä eri paikkoihin mitkä maksaa mutta kun ei sitä kaikilla ole.

Olisiko tuolle tilanteelle mahdollista tehdä piitkän päälle jotain, eli määrätietoisesti pyrkiä kohti elämäntilannetta, jossa talous ei niin kovasti rajoita tekemisiä? 

Itselläni tosiaan raha ei ole ongelma, mutta en ole sitä mitenkään perinyt tai lotosta voittanut, vaan käynyt kouluja ja työelämässä pyrkinyt tehtäviin ja työpaikkoihin joissa on hyvä palkka. Opiskelin alun perin itse asiassa lähihoitajaksi, mutta sellaisen palkoilla oli aika haastavaa miettiä esim. omistusasunnon ostoa sinkkuna Helsingistä, puhumattakaan siitä että haluaisi autonkin ja vielä elää niin etetei kaupassa tarvitse joka penniä laskea. Kouluttauduin kolmekymppisenä uudelleen it-alalle ja sen jälkeen raha ei olekaan ollut enää ongelma.

Kuka teistä on tehnyt työtä sen eteen että löytäisi ystävän? Niitäkin voi etsiä netissä. Voi mennä paikkoihin jossa on ihmisiä. Jos luonne on sellainen että ei ystäviä onnistu juuri saamaan niin harrastusporukoissa ainakin pääsee säännöllisesti toisten seuraan ja juttelemaan. Etsikää vaikka lenkkikaveria jos ei muuta.

Vierailija kirjoitti:

Täällä kanssa yksinäinen yrittää saada maanantai aamua kulumaan jotenkin, yksinäisyys myös tylsistyttää ihmisen josta seuraa masennus eikä enää viitsi mitään, ihminen luovuttaa.

Mulla on loma ja käytännössä joudun kävelemään tuntitolkulla päivittäin pysyäkseni järjissäni. Lukea ei voi koko ajan. Leffoja ei voi katsoa määrättömästi ja muutenkin tuntuu aika mielettömältä just nyt kun ei ole ketään. Muutamaa poikkeusta lukuunottamatta yksinäisyys on kestänyt reilut 2 vuosikymmentä.

Sekin auttaa kun on ihmisten seassa esim kauppakeskuksessa. Jotain fb porukoita olen kokeillut mutta olen jonkun sortin weirdo jo tavisten seassa tai vaikken olisikaan, kukaan ei vahingossakaan avaudu syvällisemmin. Eli nuo oikeastaan vaan turhauttaa entistä enemmän.

Nuorena oli silti huomattavasti vaikeampaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla ei ole mukavaa elämää, ei varaa ostaa mökkejä ja liikkuminenkin sinne olisi hankalaa kun ei ole autoa ajokortista puhumattakaan. Kaikilla kun ei ole sitä rahaa syöpötellä a la carte ravintoloissa eikä matkustella.

Rahalla saa vähän sitä yksinäisyyden tunnetta poistettua kun on mahdollista mennä eri paikkoihin mitkä maksaa mutta kun ei sitä kaikilla ole.

Olisiko tuolle tilanteelle mahdollista tehdä piitkän päälle jotain, eli määrätietoisesti pyrkiä kohti elämäntilannetta, jossa talous ei niin kovasti rajoita tekemisiä? 

Itselläni tosiaan raha ei ole ongelma, mutta en ole sitä mitenkään perinyt tai lotosta voittanut, vaan käynyt kouluja ja työelämässä pyrkinyt tehtäviin ja työpaikkoihin joissa on hyvä palkka. Opiskelin alun perin itse asiassa lähihoitajaksi, mutta sellaisen palkoilla oli aika haastavaa miettiä esim. omistusasunnon ostoa sinkkuna Helsingistä, puhumattakaan siitä että haluaisi autonkin ja vielä elää niin etetei kaupassa tarvitse joka penniä laskea. Kouluttauduin kolmekymppisenä uudelleen it-alalle ja sen jälkeen raha ei olekaan ollut enää ongelma.

Jos 57-vuotias lähtee vielä johonkin kouluun, niin on jo eläkeiässä melkein kun koulutus päättyy, kuka 60-vuotiasta enää palkkaa töihin ja ei ole enää aikaa säästää rahaa, tulee jo terveydenkin kanssa ongelmia, ei kaikki ole aivan noin yksinkertaista, täytyy ottaa realiteetit huomioon.

-10

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla ei ole mukavaa elämää, ei varaa ostaa mökkejä ja liikkuminenkin sinne olisi hankalaa kun ei ole autoa ajokortista puhumattakaan. Kaikilla kun ei ole sitä rahaa syöpötellä a la carte ravintoloissa eikä matkustella.

Rahalla saa vähän sitä yksinäisyyden tunnetta poistettua kun on mahdollista mennä eri paikkoihin mitkä maksaa mutta kun ei sitä kaikilla ole.

Olisiko tuolle tilanteelle mahdollista tehdä piitkän päälle jotain, eli määrätietoisesti pyrkiä kohti elämäntilannetta, jossa talous ei niin kovasti rajoita tekemisiä? 

Itselläni tosiaan raha ei ole ongelma, mutta en ole sitä mitenkään perinyt tai lotosta voittanut, vaan käynyt kouluja ja työelämässä pyrkinyt tehtäviin ja työpaikkoihin joissa on hyvä palkka. Opiskelin alun perin itse asiassa lähihoitajaksi, mutta sellaisen palkoilla oli aika haastavaa miettiä esim. omistusasunnon ostoa sinkkuna Helsingistä, puhumattakaan siitä että haluaisi autonkin ja vielä elää niin etetei kaupassa tarvitse joka penniä laskea. Kouluttauduin kolmekymppisenä uudelleen it-alalle ja sen jälkeen raha ei olekaan ollut enää ongelma.

Jos 57-vuotias lähtee vielä johonkin kouluun, niin on jo eläkeiässä melkein kun koulutus päättyy, kuka 60-vuotiasta enää palkkaa töihin ja ei ole enää aikaa säästää rahaa, tulee jo terveydenkin kanssa ongelmia, ei kaikki ole aivan noin yksinkertaista, täytyy ottaa realiteetit huomioon.

-10

Joo, ei ole toki aina mahdollista kaikki. Voi rajoittaa ikä tai terveys tai jokin pysyvä elämäntilanne jota ei voi muuttaa. Tekisi mieli sanoa että ellei ole sairauksien tms takia kotiin sidottu vanhus tai vastaava, todennäköisesti on jotain mielekästä sisältöä elämään löydettävissä, mutta olen kyllä väärä ihminen sellaista saarnaamaan koska olen tosiaan ollut itse siinä onnellisessa tilanteessa että tajusin jo kohtuu nuorena tarttua oman elämäni rakentamiseen niin taloudellisesti kuin muuten sillä ajatuksella, että tulen olemaan yksin ja yksin pitää pärjääminen rakentaa. Eikä ole ollut terveydellisiä tms esteitä.