Kertokaapa mulle mitä ongelmia ison ikäeron pariskunta kohtaa suhteessaan?

[quote author="Vierailija" time="26.04.2013 klo 23:02"]

Anopilla ja apella on 16v ikäero. Ennen sitä ei huomannut, eikä muutoin nytkään mut anoppi kohtelee nykyisin appea toisinaan kuin idioottia ja vain siksi että miehen kuulo on huono.

Ymmärryksessä ei ole mitään vikaa, mutta kysyy joskus usein jos ei ole kuullut (on kuulolaite, mutta joskus kun se ei ole paikallaan). Silloin anoppi tavaa kuin pienelle lapselle... oikeastaan vielä kamalammin kuin pienelle lapselle selitetään jotain asiaa. Musta on ihan järkkyä kuunnella.

Appi on todella hyväkuntoinen vaikka ikää on jo78, ei tarvi hoitajaa tms. vaan meilläkin käydessään tekee vaikka mitä (jopa tehokkaammin ku mun mies, joka on taas muakin nuorempi..).

Nää on niin ihmisestä kiinni. Yks sukulainen ei oo vielä 60v ja on niin vanhus, niin vanhus että. Oikein karmeeta tekee katsoa. Ei edes yritä, tuntuu et ikä on tekosyy olla tekemättä mitään ja muut saa passata kun on jo niiiiiiin vanha.

[/quote]

Niin no, anoppisi toimii kuin ääliö puolisonsa iästä riippumatta.

[quote author="Vierailija" time="26.04.2013 klo 23:26"]

minäkin pohjattoman ihastunut 20 vuotta vanhempaan mieheen ja pohdin, voiko mies jolla jo lapset tehty ja kasvatettu ja elämä järjestyksessä katsella vakavasti nuorta naista, jolla opinnotkin vielä kesken, oma paikka maailmassa löytämättä ja tulot sen mukaiset.

Itse en lapsia halua, en ole koskaan halunnut enkä edes osannut kuvitella itseäni äidiksi, mielestäni miehessä on vain plussaa se, että lapset on jo tehty. Omanikäiseni tuntuvat niin kauhean lapsilta.

n23

[/quote]

tai tarkennuksena omaan paikkaan, keskimääräistä rankemman nuoren elämän jälkeen erinomaisen selvät sävelet siitä mitä elämältä haluan, en vaan ole vielä päässyt haluamalleni uralle. Siksi kai, että elämä on vanhentanut, ei parisuhteet omanikäisieni kanssakaan oikein toimi.

Up

Se tietysti, kun muille tulee uutena asiana se mikä itselle on arkipäivää, ja sitä pitää sitten siunailla ja ihmetellä että kuinka te nyt noin.

Eiköhän tässäkin ole kyse siitä, kuinka suuri ikäero on ja missä elämäntilanteessa.

Ap:n tapauksessa molemmat ovat työelämässä, lapset on hankittu ja jotain omaisuuttakin ehtinyt ehkä matkan varrella karttua. Elämäntilanteet ovat samankaltaisia ja tulevaisuus ainakin seuraavien 10 vuoden aikana samankaltaista, kun työelämä ja hidas vanheneminen asettavat puitteet. Näkisin tämän tilanteen seuraavien 10 vuoden ajaksi ihan hyvänä eikä ikäero haittaa lainkaan. Kun vielä kyse ei ole ihan niin suuresta ikäerosta, että mies voisi olla ap:n isä (tai voisi mutta luultavasti ei kuitenkaan), niin ei tule edes sellaista isä-kompleksia.

Sen sijaan väittäisin (ja tottahan nyt poikkeuksia ja onnistuneita parisuhteitakin on), että isompi ikäero (esim. 20+ vuotta eli sukupolven ero) ja nimenomaan nuorempana aiheuttaa isot paineet parisuhteelle. Jos toisella on opiskelut kesken, elämä alussa, ei lapsia, ei omaisuutta eikä välttämättä kokemusta pitkäaikaisesta parisuhteesta, ja toisella taas on perhe, ehkä lapsenlapsia tai ainakin tulossa seuraavan 10 vuoden aikana, omaisuutta, työ, takana ainakin yksi pitkäaikainen suhde jne. ollaan henkisesti aivan eri tasolla ja elämänkokemukset eivät kohtaa. 20 vuoden ikäerolla vanheneminenkin on isompi juttu. Mietityttää myös nuoremman isäsuhde ja mitä hakee vanhemmalta mieheltä - korvaavuutta huonosta isäsuhteesta vai ehkä isän kaltaista miestä ihan konkreettisesti (oidipaalivaihe kesken)?

Oma läheinen ystäväni aloitti seurustelun 15-vuotiaana reilu 10 vuotta vanhemman miehen kanssa, ja olihan se meistä muista aika hienoa, kun toisella oli auto ,asunto, työpaikka, rahaa käydä vaikka missä jne. Ystäväni oli aina ollut sellainen vakavahenkisempi, ja oltiin kaveripiirissä hyvin vakuuttuneita, että tässä on ystäväni tulevaisuus. Ystäväni pääsi opiskelemaan 20-vuotiaana yliopistoon haluamaansa alaa, ja tässä vaiheessa miesystävä totesi, että olisi lasten aika, pitäisi muuttaa omakotitaloon jne. Ystäväni opiskelukaverit (ja myös me vanhemmat kaverit) viettivät huoletonta opiskeluelämää, johon opiskelun lisäksi kuului biletys, rahapula ja sellaista huoletonta elämää. Erohan siitä tuli, ja ystävä alkoi jo parin kuukauden päästä seurustella ikäisensä miehen kanssa, josta lopulta tuli opiskelujen jälkeen 7 vuoden päästä hänen aviomiehensä ja 10 vuoden päästä lastensa isä. 

Vaikka kuinka puhutaan siitä, että on pikkuvanha ja vakavampi kuin ikätoverinsa, niin silti jos ne elämänkokemukset ovat kovin erilaisia, tulee vastaan tilanteita, joissa ei voi tietää, miten niihin reagoi. Toki se ei sulje pois sitä, etteikö voisi tässä-ja-nyt seurustella murehtimatta tulevaisuutta.

Minulla on 20 vuotta vanhempi musta avopuoliso ja vielä sen lisäksi vähän aika sitten syntyi vauva meille. Päätettiin erota, koska hän on liian mustasukkainen ja suhde ei vaan yksinkertaisesti toimi.. 

Pakko sanoa, mutta ikä ei tee mieskuntoa. Minun rempseä anoppini kertoi, että hänen miehensä vielä kuolinpäivänään (75 v) halusi seksiä (yhdyntää) eikä ikinä ollut tarvinnut mitään potenssin kohottajapillereitä...  Ja oma mieheni 55 v haluaisi seksiä joka päivä. Viriiliys vaihtelee todella paljon miehillä, joillakin alkaa potenssiongelmat jo + nelikymppisenä, toisilla seisokkia riittää vielä kahdeksankymppisenäkin.

[quote author="Vierailija" time="26.04.2013 klo 22:23"]

Jos nainen on se, joka on reilusti (yli 10 vuotta) vanhempi, tulee isoja ongelmia vastaan kun nainen on viisikymppinen.

Vai luulettekp ihan oikeasti jonkun kolmeviitosen miehen pitävän viisikymppistä kurppaa viehättävänä ja haluttavana??? M 35

[/quote]

Minä olen 50 ja mies 34. Hyvin vaikutan kelpaavan yhä 12 avioliittovuodenkin jälkeen.

Minä olen 14 vuotta nuorempi kuin mieheni. Ongelmia on kohdattu:

-äitini ei katso hyvällä, varsinkaan kun kuuli lastentekoaikeistamme

-miehen ex kuvittelee meidän kaappaavan heidän yhteishuoltajuudessa olevat lapsensa, lisäksi kyseinen nainen ei koskaan katso minua silmiin tai tervehdi kun näemme (ja tapaamisia on väkisinkin, kun asutaan vielä naapurirapuissa)

-nuoruuteni ja lapsettomuuteni vuoksi en ole osannut kohdata aivan kaikkia byrokraattisia  sekä taloudellisia asioita, joita postiluukustamme on pudonnut, mm. tarhamaksujen korotukset lähes nollasta täyteen maksuun, lapsilisän muutokset jne. Ilman muuta osallistun näihin, mutta ne vaan tuli yllätyksenä, kun ei ole ennen tarvinnut niitä ajatella.

No eipä muuta. Nautitaan toisistamme päivä kerrallaan. Eiköhän se rakkaus kahden ihmisen välillä ole tärkeämpää kuin se, mitä muut siihen sanoo.

Elämän ehtoopuolella mies saattaa kuolla hyvinkin aikaisin ennen naista ja nainen jää leskeksi niin, että joutuu elämään yksin monia, monia vuosia. Ja jos pari on ollut hyvin rakastuneita, niin ei jäljelle jäänyt varmaankaan halua uutta miestä enää elämäänsä ottaa.