Varooko kukaan muu koronaa enää?
Taidan olla ainoa lähipiirissäni. Alan epäillä olenko itse vähän päästäni vinksahtanut kun korona edelleen pelottaa. En käytä julkisia enkä pyöri kaupoilla tai tapahtumissa. En edes kyläile. Asun Helsingissä. Olen ainoa kenen tiedän olevan näin varovainen. Ehkä olen seonnut.
Kommentit (53)
Varon mutta en eristäydy kotiin. Vältän tungoksia, pidän turvaväliä, pesen käsiä usein yms.
En ole varonut aikoihin. Sen vaarallisuutta ylidramatisoitiin reippaasti. Reilusti yli 90% paranee, loput ovat vanhuksia tai lihavia tai muuten todella perussairaita ennestään.
Pidän toki turvavälit, koska en tykkää olla lähellä ihmisiä muutenkaan ja pesen käsiä, mutta niin olen tehnyt aina.
N32
Vierailija kirjoitti:
En ole missään vaiheessa varonut. Miksi varoisin noin pientä tautia, jonka 80% sairastaa huomaamattaan?
Täällä Helsingissä sairaalahoitoon joutuneet ovat pääosin m-muuttajia ja vierastyöläisiä. Omasta tuttavapiiristä kukaan ei ole huomannut sairastuneensa.
80% ei sairasta huomaamattaan! Olet ymmärtänyt tuon väärin. Se 80% tarkoittaa, että ei joudu sairaalahoitoon koronan vuoksi! Eli vain joka viides tartunnansaanut tarvitsee sairaalahoitoa, loput sairastavat kotona.
Oireettomia ja nykytiedon mukaan n 10% tartunnan saaneista. Heitä jälkeenpäin tutkittaessa on huonattu, että osalla heistäkin on tullut pysyviä vaurioita keuhkoihin.
en ole missään vaiheessa koronaa varonut enkä varo sitä nytkään. Ihmiset on täysin seoinneita pineen pöpö takia. Muutama päivä kuumetta ja nenä vähän valuu niin juostaan piiloon. Suomalaiset ylivarovaiset hullut kaataa maamme talouden kun eivät kestä pientä flunssaa
Elämää kannattaa elää eikä valittaa joka asiasta
Joo en itse osallistunut tähän sosiaaliseen kokeeseen koskaan, en edes alkuvaiheessakaan.
En kulje julkisilla, en käy tapahtumissa. Muuten elän normaalisti.
Ei kiinnosta, eikä kiinnostanut missään vaiheessa pikkuflunssat. Naureskellut vain näille maski-idareille. Eipä niitä enää näy.
Omalla paikkakunnallani ei ole ollut tartuntoja enää pitkään aikaan, joten elän jo melko normaalia elämää. En kuitenkaan aio mennä esimerkiksi yökerhoihin, jotka ovat tunnetusti riskipaikkoja.
Olen heteroseksuaali M40, jonka kroppa on hyvässä kunnossa ;) ja jonka perään parikymppiset nuoret naiset kuolaavat. Koronat eivät pelota, koska olen lihaa syövä terve mies ;) En pelkää pikkuflunssia.
Totta kai noudatan kakkia varovaisuussääntöjä. Olisi varmasti aika raskas tilanne, jos saisin taudin ja selviäisin siitä itse ja tartuntaketjuseurannassa ilmenisi, että olisin tartuttanut taudin johonkin läheiseni, eikä hän olisi siitä selvinnyt!
Kyllä sitä sietää vielä varoa, vähentyminen on vain väliaikaista, nyt kun niin monet rajoitukset on purettu. Menkää vaan hakemaan Rodokselta korona piittaamattomilta ruotsalaisilta. Edelleenkään en ymmärrä maskisuositusten puuttumista Suomessa, muualla maailmassa se on normaalia. Täällä sinua pidetään vinksahtaneena tai ylireagoivana, jos menet maski päällä julkisiin liikennevälineihin tai marketteihin. Mitä se kenellekään kuuluu, jos pidän maskia? Kk-hanskoja olen käyttänyt koko ajan käydessäni kaupoissa ja joutuessani koskettelemaan hissien nappuloita tai pankkiautomaatin numeroita. Varon niin hyvin kuin pystyn kunnes saadaan rokote. Jos itse ette välitä, kunnioittakaa edes niitä, jotka haluavat vielä suojata itseään.
Pesen kädet, desinfioin puhelimen ja tabletin säännöllisesti ja välttelen kasvojen koskettelua. Näin olen tehnyt ennen ja jälkeen koronan muutenkin, mielestäni ihan perushygieniaa... koitan pitää turvavälit kaupassa, enkä mene suuriin väkijoukkoihin tms. Perhettä, sukua ja ystäviä olen nähnyt nyt enemmän, vieläkään emme tosin juuri koske toisiimme. Mielestäni tämä on sopivaa tilanteeseen nähden, varsinkin, kun asun Pirkanmaalla, jossa tartuntoja ei ole juurikaan. Elämässä tarvitsee ilonaiheita tartuntataudeista riippumatta, en halua koko elämää sen vuokis pysäyttää. Tauti tulee, jos on tullakseen, sillä on mielestäni ihan luonnollinen tarkoitus (väestömäärän sääntely).
Juankoskella ei ole ollut yhtään tapausta, siksi kukaan ei ole ensi reaktion jälkeen varonut yhtään. Ihan samalla tavalla eletään kuin ennenkin.
Kevään välttelyn jälkeen uskallettiin lopulta käydä yhdessä pienessä tapahtumassa ja sieltähön se altistus heti saatiin. Varokaa ihmiset, korona ei ole mitenkään täältä poistunut. Älkää osallistuko kesän rientoihin jos teillä on vähäisiäkään oireita, pilaatte samalla usean ihmisen kesän ja toisilta jopa koko terveyden.
Ajattelen terveen varovaisuuden olevan parempi, kuin piittaamattomuuden ja uhkarohkeuden. Ei tarvetta matkustaa ja liikkua sen kummemmin yleisillä paikoilla,eikä se edes tunnu mitenkään pahalta ja liian rajoittavalta. Tilanteessa tilanteen mukaan. Korona on pois kun tartunnat ovat pidemmän aikaa 0. Nyt ihmiset matkustaa myös sinne missä koronaa on enemmän ja monet heistä vähät piittaa karanteeneista reissun jälkeen. Liikutaan niinkuin ennenkin, koska niin pystyy tehdä täällä. "Eihän minulla mitään koronaa ole!",on varmasti yleinen ajatus monilla. Juuri sen takia, on parempi vähän varoa itse.
En varonut missään vaiheessa, töissäkin oon käynyt ihmisten pärskittävänä koko ajan
Suurin osa asioista, jotka pandemian vuoksi kiellettiin tai suositeltiin välttämään/vähentämään, eivät kuuluneet elämääni ennen pandemiaakaan. Niistäkin, jotka kuuluivat, vain pieni osa on mulle millään tavalla tärkeitä. Nyt olen alkanut tekemään ainoaa asiaa, joka on mulle tärkeä ja jota en pandemian vuoksi aiemmin tehnyt eli kyläilemään tyttäreni luona. Teen etätöitä, tilaan ostokseni netistä kotiinkuljetuksella, lenkkeilen koiran kanssa, luen, kirjoitan, katson leffoja ja sarjoja, laitan ruokaa ja teen kotitöitä, piirrän ja maalaan ihan kuten ennen pandemiaakin.
Varon. Olen riskiryhmää ja korona huolestuttaa edelleen, vaikka omalla kotiseudullani ei ole ollut tartuntoja pitkään aikaan. Käyn kaupassa ja nyt tauon jälkeen töissäkin, mutta en uskaltaisi matkustaa tai osallistua tapahtumiin vielä. Käytän käsidesiä kaupassa ja välttelen suuria ihmisjoukkoja. En ole mitenkään hysteerisellä mielialalla, mutta yritän käyttää tervettä järkeä ja olla varovainen. Maailmalta tulee jatkuvasti huolestuttavia uutisia. Suomessa on aika hyvä tilanne, mutta mietityttää kyllä, miten kesä ja matkustelu vaikuttaa.
En ole missään vaiheessa varonut. Miksi varoisin noin pientä tautia, jonka 80% sairastaa huomaamattaan?
Täällä Helsingissä sairaalahoitoon joutuneet ovat pääosin m-muuttajia ja vierastyöläisiä. Omasta tuttavapiiristä kukaan ei ole huomannut sairastuneensa.