Ja minäpä olen ollut mielisairaalassa töissä. Kysymyksiä?

Ei hulljenhuoneella varsinaisesti, mutta tavallisessa sairaalassa kyllä. Yksi mies tarttui mua tissiin ja sanoi, että " näytä pillus". Sanoin, että halloo kuule, saan potkut, jos rupeen täällä vilauttelmaan. Äijää nauratti ja muakin kyllä.Kyseessä oli toispuolisesti halvaantunut, vanhempi mieshenkilö, jonka puhekin oli sellasta, että siitä juuri ja juuri sai selvän, mutta tuon kyllä sai sanottua niin selvästi, ettei siitä voinut erehtyä:D

Psykiatrisissa sairaaloissa en ole koskaan kohdannut mitään vakavaa "sekusuaalista häirintää". Kun jengi on siellä kuitenkin aika kovissa lääkkeissä, niin se varmaan vaikuttaa siihen, ettei oo niin paljon tissi mielessä. Joku poikkeus tietenkin on ollut; yks kulki usein mun perässä ja kehu mun ulkonäköä, kysyi voinko edes kerran suudella, pyysi treffeille jne. Hänelle näytin kihlasormustani ja sanoin sillekin, ettei hänen käytöksensä sovi tänne sairaalaan. Kerran se halas mua ihan yllättäin, eikä meinannut päästää irti - se oli vähän outo tunne, mutta ei varsinaisesti ahdistava sekään. Ahdistuneilla tai masentuneilla potilailla ei myöskään kai perinteisesti ole kovin viriili fiilis. ( Tämä nyt on taas tällästä naistenlehtitasoista jaarittelua, mutta pitää silti varmaan, ainakin noin yleisellä tasolla paikkansa.? )

Ei hulljenhuoneella varsinaisesti, mutta tavallisessa sairaalassa kyllä. Yksi mies tarttui mua tissiin ja sanoi, että " näytä pillus". Sanoin, että halloo kuule, saan potkut, jos rupeen täällä vilauttelmaan. Äijää nauratti ja muakin kyllä.Kyseessä oli toispuolisesti halvaantunut, vanhempi mieshenkilö, jonka puhekin oli sellasta, että siitä juuri ja juuri sai selvän, mutta tuon kyllä sai sanottua niin selvästi, ettei siitä voinut erehtyä:D

Psykiatrisissa sairaaloissa en ole koskaan kohdannut mitään vakavaa "sekusuaalista häirintää". Kun jengi on siellä kuitenkin aika kovissa lääkkeissä, niin se varmaan vaikuttaa siihen, ettei oo niin paljon tissi mielessä. Joku poikkeus tietenkin on ollut; yks kulki usein mun perässä ja kehu mun ulkonäköä, kysyi voinko edes kerran suudella, pyysi treffeille jne. Hänelle näytin kihlasormustani ja sanoin sillekin, ettei hänen käytöksensä sovi tänne sairaalaan. Kerran se halas mua ihan yllättäin, eikä meinannut päästää irti - se oli vähän outo tunne, mutta ei varsinaisesti ahdistava sekään. Ahdistuneilla tai masentuneilla potilailla ei myöskään kai perinteisesti ole kovin viriili fiilis. ( Tämä nyt on taas tällästä naistenlehtitasoista jaarittelua, mutta pitää silti varmaan, ainakin noin yleisellä tasolla paikkansa.? )

Miksi perhekeskeinentyö on vieläkin niin vaikeaa? Huonoja kokemuksia suljetulta: ei yhteyttä omaisiin, ei informaatiota, kukaan ei tunnu tietävän potilaan asioista tai suunnitelmista. Pahinta se, että tavoittellisuus hoitotyössä puuttuu! Potilas on säilössä, ei hoidossa.

Tiedän, että monessa paikassa asiat on paremmin. Nykypäivänä tämä  hoito järkytti- vieläkin :(

"Siihen aikaan, kun olin noissa mestoissa töissä, niin kaikki potilaspaperit olivat vielä kansiossa, eivät koneella - ja näin ne olivat täysin vapaasti kaikien hoitsujen luettavissa. Yövuoroja tehdessäni olikin mielenkiintoista lukea niitä perusteellisesti läpi."

Ei muuta kysyttävää kuin että millähän oikeudella sinä luit sellaisiakin potilaspapereita läpi, jotka eivät olleet sinun oman työsi hoitamisen kannalta välttämättömiä lukea? Siis sellaisen kuvan tuosta saa, että niin te toimitte, luitte huviksenne, mutta korjaa jos olen väärässä. Myös tuohon aikaan oli olemassa säännöt kuinka toimitaan, myös tuohon aikaan tuli kunnioittaa potilaiden yksityisyyttä sekä noudattaa vaitiolovelvollisuutta. Ei ollut silloinkaan luvallista urkkia. En henkilökohtaisesti arvosta pätkääkään hoitajaa joka ei näitä yksinkertaisia mutta erittäin tärkeitä eettisiä sääntöjä sisäistä sekä noudata. On laki mikä sanelee nämä asiat, se ei siis edes ole mikään epäselvä tulkinnanvarainen juttu. Muuten kyllä arvostan kaikenlaisten hoitajien töitä todella paljonkin, ihan siis siinä missä muitakin töitä.

Harrastitko seksiä potilaiden kanssa

Oletko joutunut vaaratilanteisiin potilaiden kanssa? Eräs tuttavani on psykiatrisella osastolla töissä, ja hänet meinattiin kuristaa yövuorossa.

[quote author="Vierailija" time="26.04.2013 klo 11:12"]

"Siihen aikaan, kun olin noissa mestoissa töissä, niin kaikki potilaspaperit olivat vielä kansiossa, eivät koneella - ja näin ne olivat täysin vapaasti kaikien hoitsujen luettavissa. Yövuoroja tehdessäni olikin mielenkiintoista lukea niitä perusteellisesti läpi."

Ei muuta kysyttävää kuin että millähän oikeudella sinä luit sellaisiakin potilaspapereita läpi, jotka eivät olleet sinun oman työsi hoitamisen kannalta välttämättömiä lukea? Siis sellaisen kuvan tuosta saa, että niin te toimitte, luitte huviksenne, mutta korjaa jos olen väärässä. Myös tuohon aikaan oli olemassa säännöt kuinka toimitaan, myös tuohon aikaan tuli kunnioittaa potilaiden yksityisyyttä sekä noudattaa vaitiolovelvollisuutta. Ei ollut silloinkaan luvallista urkkia. En henkilökohtaisesti arvosta pätkääkään hoitajaa joka ei näitä yksinkertaisia mutta erittäin tärkeitä eettisiä sääntöjä sisäistä sekä noudata. On laki mikä sanelee nämä asiat, se ei siis edes ole mikään epäselvä tulkinnanvarainen juttu. Muuten kyllä arvostan kaikenlaisten hoitajien töitä todella paljonkin, ihan siis siinä missä muitakin töitä.

[/quote]

AP vastaa: Ensinnäkin, mä todella luulin, että se on aivan oleellista, etä mun kuuluu tietää ja ottaa selvää. kaikki paperit olivat henkilökunnan luettavissa, se oli silloin niin. Ei tullut mieleenkään, ettei niitä olisi saanut lukea, vaan päinvastoin, ajattelin, että olen tehokas ja työstäni äärimmäisen kiinnostunut, kun perehdyn jokaiseen osastolla olevaan henkilön sairauskertomukseen pilkkuja myöden, että ymmärtäisin häntä ja hänen tarpeitaan paremmin. Näin jälkeenpäin tuntuu tosiaan ihan hullulta, että niitä noin vaan pystyi plaraamaan. Mutta oliko siitä haittaa, jos oli, niin en tiedä mitä haittaa? Uskon edelleen, että se oli potilaan etu. Mitä tulee vaitioloon, niin samat säännöt päti silloinkin, tietysti. Ei se, että vuosia myöhemmin kerron anonyymisti ja yleisesti, että minkälaisia tautoja joillain X -henkilöillä oli - riko vaitiololupausta missään määrin.

Psykiatrisilla osastoilla ei välttämättä ollut öisin paljoakaan tekemistä, koska lähes kaikki potilaat olivat fyysisesti terveitä, eli juuri mitään toimenpiteitä ei öisin joutunut tekemään; joskus joku kävi juttelemassa tms, muttei joka yö. Oman kirjankin lukeminen tuntui vähän laiskalta, siksi luin amaatikirjallisuutta ja potilaiden kansioita ja yritin kovasti oppia niistä jotain. Nythän niin ei kai voisi enää tehdä, en tiedä?

Voiko kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastava päätyä pitkäaikaispotilaaksi ja mielenterveyskuntoutujien hoitokotiin?

Nuorisolla työssä oleva vastaa tuohon sairaskertomuksien lukemiseen, edelleenkin kaikki lukevat kaikkien osastolla olevien potilaiden tiedot jotta osaavat auttaa ja hoitaa. Ei ne omat hoitajat aina töissä ole. Nyt ne on vaan kaikki sähköisessä muodossa suurin osa. Toki edelleen potilailla on perinteisetkin potilaspaperit

Aihe on aika vanha mutta minkälainen koulutus pitää olla että pääsee töihin? Oisin kiinnostunu :)