Minua oikeasti kuvottaa! Voitteko uskoa mitä sain kuulla lapseltani?
Lapselleni oli hänen luokkalaiset pojat sanoneet, että heidän perheensä maksaa meille kaiken, että me saamme heiltä rahat elämiseen.
Mistä helvetistä nelosluokkalaiset saavat kuulla tuollaisia asioita? No tietenkin heidän vanhemmiltaan. Kuvottaa nyt todella tietää, että olen joku suurikin puheenaihe heidän perheidensä kesken.
Eli jäin työttömäksi vähän aikaa sitten ja tästä on kai sitten puhuttu. Vaikka en minä sitä kenellekään ole kertonut, kun en ole heitä nähnyt tai muutenkaan ole mikään juttukaveri.
Itse en koskaan puhu tälläisistä asioista lasten kanssa. Kovin ihmeelliseltä tuntuu, että minä ja raha-asiani ja työttömyyteni heitä noin kovin kiinnostaa ja puhuttaa.
Voin sanoa, että olen hyvin hyvin pettynyt. Ja kun asiat eivät ole mustavalkoisia ja he eivät edes tiedä asioistani yhtään ja mistä rahaa ylipäätään saan. Mutta se nyt ei heille kuulu, enkä itse tosiaan edes tiedä (eikä kiinnosta) mitä työtä kukin tekee vai tekeekö!
Oletteko kuulleet moisesta? Tuli kyllä vittumanen fiilis jo ihan lapsenkin takia.
Kommentit (65)
Liisinki autoilla ne rikkaat ajelee ei omilla. Mitä väliä kenenkään sanomisilla. Kuolee ne kumminki kaikki jauhajat ja joutuu samoihin multiin köyhä tai rikas paskiainen.
Mun esikoisella oli vähän sama juttu. En tiedä kuinka kauan moista kiusaamista oli tapahtunut, kun ärjyi mulle mun olevan työtön luuseri ja meidän olevan köyhiä. Loppujen lopuksi selvisi, että koko juttu oli lähtöisin koulukavereilta. Asutaan maalla ja kyllä, olen ollut kotona vuosikausia. Mutta olen omasta vapaasta tahdostani kotona enkä ole työkkärissä kirjoilla eikä me olla köyhiä.
Pienessä maalaiskunnassa kun asutaan, niin täytyyhän ihmisillä olla asioita mistä juoruta. Meillä ei puhuta rahasta, mutta tuon jutun jälkeen tein lapsille hyvin selväksi, että mä en ole työtön ja että meillä on oikeastaan paljon enemmän rahaa kuin muilla, koska mulla on varaa olla kotona tekemättä töitä. Moni muukin haluaisi olla kotona, mutta ei ole varaa.
Enkä nyt todellakaan tarkoita, että työttämät olisivat jotenkin alempia kansalaisia mun mielestä, eivät todellakaan. Tulistuin vain niin paljon siitä, kun lastani kiusattiin siitä, että mä en käynyt töissä.
No. Jos lapsen kanssa puhuttais asiasta niin, että tosiaan loukkaa, että tuollaisia mielipiteitä kerrotaan. Lapsi vois sitten sanoa noille kavereille, ettei noin saa sanoa, että se on loukkaavaa. Kukaan ei voi tietää milloin työttömyys kohtaa. Se ei ole aina ihmisestä itsestään kiinni ja tämän vois opettaa myös lapselle, sekä niille kavereille ja heidän vanhemmilleen. On tietysti niitäkin ihmisiä, jotka eivät yritäkään tehdä mitään työttömyystilanteen parantamiseksi. Tsemppiä aloittajalle!
Minusta tämä on selvä tapaus, jos näin on käynyt. Lapset oppivat tuollaiset sanavalinnat kotoa, itse he eivät tuollaista noin vain 'itse tulkitse' juuri tietyillä sanankäänteillä. Joko kotona on puhuttu työttömistä yleisesti ottaen noin tai sitten on puhuttu juuri teistä.
Ihmettelen noita, joiden mielestä ap on outo jos miettii naapurien sanomisia. Silloin niitä on mietittävä, jos ne alkavat osua omaan lapseen. Asia kannattaa ihan ensimmäiseksi selvittää lapsen kanssa ja miettiä, mitä hän voi kiusaajille sanoa takaisin.
[quote author="Vierailija" time="24.04.2013 klo 05:22"]
[quote author="Vierailija" time="24.04.2013 klo 01:16"]
Eli nämä saamani vastaukset jo vahvisti keneltä lapset ovat "tietonsa" saaneet. Varmaan ovat käyttäneet juuri samoja sanoja kuin te esim. sossupummi!
Tiedoksi vaan, en ole sossupummi. En todellakaan edes asioi sossussa. Kyllä tekis mieli päräyttää, että minulla on varmaan enemmän rahaa tilillä kuin yhdelläkään teistä.
Haluaisin kuitenkin töitä tehdä edelleen, olen nyt ollut työtön vasta parisen kuukautta. Että mitään elämäntapatyötöntä minusta ette saa. Ettekä sossupummia, saatanan haaskat!
Ap
[/quote]
Yh olet kuitenkin. Vaikka minkä miljoonaperinnön olisit saanutkin, muiden siivellä elävä yh sinä olet, et omilla voimillasi porskuttava ahkera äiti ja vaimo. Ja potkut sait koska olit huono ja laiska työntekijä, turha sitä hienostella. Perinnöt sait koska joku sukulaisesi oli sinua parempi. Ja miehesi jätti, koska kauniimpaa ja parempaakin oli tarjolla.
[/quote]
Hui mitä ihmisiä on olemassa. Kamala ajatella, että hekin ovat äitejä jotka purkavat omaa pahaa mieltään anonyymisti tänne.
Mun lapsi saisi sanoa, ette todellakaan maksa ja sulla on kusipää vanhemmat. Onneksi en ole tuollaiseen törmännyt. Itse puhuisin kyllä asiasta opettajalle ja ope voisi ottaa asian esille vanhempainvartissa. Siinäpä tulee mustamaalattua vanhemmat. Jos lapseni kaveri puhuisi tuollaisia niin se kaveruus loppuisi heti vaikka lapsi siihen syytön onkin.
Ap, älä välitä näistä kotkista täällä! Samaan sävyyn tulee vastaukset aiheesta riippumatta. AP:lla pyörii paljon henkisesti pahoivoivia kotiäiteja, valitettavasti. Ja se pahaolo puretaan sitten täällä, anonyymisti täysin tuntemattomiin ihmisiin... Surullista, mutta verorahat ei taida riittää kaikkien hoitoon (lue. minä en voi tehdä niin paljon töitä, että saisin kaikkien näiden hullujen hoidot maksettua).
Ja hauskinta on, että KOTIÄIDIT haukkuu muita sossupummeiksi :D Haha!
Tsemppiä työnhakuun, tai mitä ikinä teetkin :))
Seuraava askel on haukkua suojatyöpaikoissa ( valtion leivissä) työskentelevät vanhemmat, kun me oikeasti töitä tekevät kun maksamme näiden palkan verovaroista, joista työtönkin maksaa sen 20% "tuloistaan". Tai tuottamatonta työtä tekevät ( lääkärit, sairaanhoitajat ym.). Pääomatuloista menee vero myös. 2kk työttömänä on todella lyhyt aika, mutta lasten puheet kuvastavat hyvin nykyasennetta: tätä kokoomusnuorten avohoitopuolta, joille tuet kyllä maistuvat, mutta muut eivät niitä saisi saada ja tätä wt-jaoittelua.
Taisi kuitenkin kalikka kalahtaa. Itse olen "kotona" eli teen viimeisiä opintoja ja gradua. Mua ei pätkän vertaa horjuttaisi, jos jonkun kotona puhuttaisiin meidän elättämisestä. Sanoisin lapselle, että a) me ei saada yhteiskunnalta muuta kuin mun opintotuki ja b) mä olen tehnyt 14 vuotta ennen tätä kahden vuoden opiskeluputkea töitä ja maksanut hurjasti veroja, koska tienasin melkein tuplat suomalaisten keskipalkkaan. Se siitä.
Ihan oikeastiko 44 ei haittaisi, jos sun lasta kiusattaisiin sun työttömyydestä ja haukuttaisiin harva se päivä? Sanoisit vain, että sä olet ollut töissä ja maksanut veroa ja sen pitäisi riittää lapselle? Meinaatko että saa niin hiljaiseksi luokkakaverinsa?
[quote author="Vierailija" time="24.04.2013 klo 10:36"]
Taisi kuitenkin kalikka kalahtaa. Itse olen "kotona" eli teen viimeisiä opintoja ja gradua. Mua ei pätkän vertaa horjuttaisi, jos jonkun kotona puhuttaisiin meidän elättämisestä. Sanoisin lapselle, että a) me ei saada yhteiskunnalta muuta kuin mun opintotuki ja b) mä olen tehnyt 14 vuotta ennen tätä kahden vuoden opiskeluputkea töitä ja maksanut hurjasti veroja, koska tienasin melkein tuplat suomalaisten keskipalkkaan. Se siitä.
[/quote]
No varmaan lapsilisät saat myös ja tietty ilmankin opintotukea pärjäisit, mutta ahneuksissasi sitä silti nostat. Sinä se loinen olet, nostat tukia, joita et tarvi ja käytät muiden veronmaksuja huvin vuoksi hyväksesi. Ap:lle ei myöskään sympatiaa löydy, jos oikeasti rahaa takana, mutta 2kk työttömänä vs. jonkun rikkaan mulkeron gradun teko yhteiskunnan tuilla on vähän eri juttu. Toivottavasti lainauksen kirjoittajan lapsi haukutaan myös koulussa, kun äiti lypsi rahaa yhteiskunnalta erinnäisin tuin, vaikka aivan hyvin olisi voinut säästää itse korkeista tuloistaan ilman tälläistä valtion maksamaa sossupummikautta siinä välissä.
Tuskin ne lapset jaksaa kauaa asiaa jauhaa, mutta ehkä sinun kannattaa puhua oman lapsesi kanssa siitä, miten yhteiskunta toimii, sillä tasolla mitä nelosluokkalainen ymmärtää. Ihmiset tekevät työtä ja siitä maksetaan veroa, samoin kaikesta mitä ostetaan, maksetaan veroa. Veroista maksetaan lapsilisiä,"ilmainen" koulutus ja kouluruoka, teiden rakentaminen, terveyskeskusten rakentaminen ja terveydenhuolto ja sairaanhoito, ja vaikka uudet hornetit. Työssäkäyvät maksavat tavallisesti maksua työttömyyden varalta eli sieltä saa työttömyyskorvausta... Eihän tämä nyt niin vaikeaa ole? Verorahoilla kustannetaan opettajien ja sairaanhoitajien palkat, samoin kotiäitien "palkat" jne.
No eipä tässä apkaan pohtinut mitä tehdä kiusaamiselle, vaan oli oksennuksen partaalle pöyristynyt siitä miten Hänen asioista varmasti juorutaan pitkin kylää ja lapsiakin opetetaan pilkkaamaan. Mun mielestä edelleenkään ei mikään osoita että muksujen vanhemmat olisi sanoja syöttäneet lapsilleen, neljäsluokkalaiset ei ole mitään pikkuvauvoja. Sen ikäiset osaa varmasti yhdistellä monesta lähteestä kuulemiaan pätkiä, tulkita tunnelmia ja sen jälkeen paisuttelevat asioita egonsa pullistamiseksi, jos tulee vähänkään läheltä liippaava tilaisuus. Usein se tarina tulee luotua tosi kömpelöllä tavalla ja niin ett esim. ne vanhemmat olisi noloja jos kuulisivat mihin kontekstiin lapsensa heitä liittää, mutta ikätovereille ne oudotkin jutut menee helposti täydestä. Ihme että aikuinen ihminen viitsii omasta puolestaan loukkaantua, varsinkin kun koko jutussa ei ole perää.
[quote author="Vierailija" time="24.04.2013 klo 00:56"]
Lapselleni oli hänen luokkalaiset pojat sanoneet, että heidän perheensä maksaa meille kaiken, että me saamme heiltä rahat elämiseen.
Mistä helvetistä nelosluokkalaiset saavat kuulla tuollaisia asioita? No tietenkin heidän vanhemmiltaan. Kuvottaa nyt todella tietää, että olen joku suurikin puheenaihe heidän perheidensä kesken.
Oletteko kuulleet moisesta? Tuli kyllä vittumanen fiilis jo ihan lapsenkin takia.
[/quote] Ap, vähän ylireagoit. Tuskinpa he ovat juuri vartavasten teistä perheissä puhuneet :) Tuonikäiset nyt soittavat suutaan vähän joka asiasta ja liioittelevat :) Ymmärtävät asioita väärin jne.
[quote author="Vierailija" time="24.04.2013 klo 10:36"]
Taisi kuitenkin kalikka kalahtaa. Itse olen "kotona" eli teen viimeisiä opintoja ja gradua. Mua ei pätkän vertaa horjuttaisi, jos jonkun kotona puhuttaisiin meidän elättämisestä. Sanoisin lapselle, että a) me ei saada yhteiskunnalta muuta kuin mun opintotuki ja b) mä olen tehnyt 14 vuotta ennen tätä kahden vuoden opiskeluputkea töitä ja maksanut hurjasti veroja, koska tienasin melkein tuplat suomalaisten keskipalkkaan. Se siitä.
[/quote]
Verorahat ovat menneet myös sinun koulutukseesi, vaikka tienasit kaiketi ilman sitä jo mukavasti. Ja nyt nostat tukia repiäksesi täyden hyödyn kaikesta, vaikka sinulla olisi ollut mahdollisuus myös maksaa koulutuksestasi ja nykyisestä loisimisestasi verovaroin. Mikset toiminut näin? Pata kattilaa soimaa.
[quote author="Vierailija" time="24.04.2013 klo 01:19"]
Ai siis ketjun ekassa vastauksessa esittämäni tilanne, jossa kaverien perheessä on joskus puhuttu siitä miten raha kiertää yhteiskunnassa, ei ole mitenkään mahdollinen? Jos olet ollut hetken työtön etkä ole kelleen kertonut, niin miksi luulet että ne kaverin vanhemmat edes tietäisi sun työttömyydestä?
T: 2
[/quote] niin ap kyllä kuvittelee itsestään liikoja kun luulee, että kaikki pyörii hänen napansa ympärillä :)
[quote author="Vierailija" time="24.04.2013 klo 01:28"]
[quote author="Vierailija" time="24.04.2013 klo 01:19"]
Ai siis ketjun ekassa vastauksessa esittämäni tilanne, jossa kaverien perheessä on joskus puhuttu siitä miten raha kiertää yhteiskunnassa, ei ole mitenkään mahdollinen? Jos olet ollut hetken työtön etkä ole kelleen kertonut, niin miksi luulet että ne kaverin vanhemmat edes tietäisi sun työttömyydestä?
T: 2
[/quote] No jos tuo on toistuvaa niin se on minusta kiusaamista (lasten taholta) ja siksi menisin sanomaan ihan niille ipanoille, että asiahan ei teille kuulu! Selvittäisin myös että mistä he ovat LUULONSA saaneet, mutta vanhempia en alkaisi heti ekaks syyttelemään tai että he olisivat JUURI sinusta puhuneet!
Vaikka olisikin mahdollinen, niin on se kuvottavaa. Miten vanhemmat jaksavat jauhaa tuollaista sontaa lasten kuullen. Mielestäni aika typerää porukkaa. Ja myös lapset, miten kehtaavat tuollaista mennä lapselleni sanomaan. Lapseni oli aivan pöyristynyt kun jankkaavat hänelle samasta asiasta. Kyllä itsekin olen.
Että ei tosiaan kovin hyvää käytöstä, ei lapsilta, eikä vanhemmilta.
Ap
[/quote]
[quote author="Vierailija" time="24.04.2013 klo 01:33"]
Voinhan sen tässä kertoa, kun en kehtaisi näille vanhemmille ja heidän lapsilleen sanoa, että minun ei välttämättä tarvitsisi tehdä rahan vuoksi koskaan töitä.
On säästöjä ja olen mm. saanut ison perinnön. Ja voitte kuvitella, miten tekisi mieli huutaa näille ulisijoille, että TE ette todellakaan maksa paskaakaan meidän elämisestä!
Mutta en ole niin lapsellinen, vaikka nyt suoraan sanottuna pikkaisen ketuttaa. Mutta huomiseen jo varmaan helpottaa.
Ap
[/quote] Ota ap asiat asioina, minusta sinä vähän vaikuttat lapselliselta, kun sinulla on luuloja (joita et ole selvittänyt) ja kun provoisoidut tuollaisesta. Ei sinun tehtäväsi ole miellyttää ketään eli ihmset saavat ajatella sinusta ihan mitä ajattelevat (ja en oikein edes usko että ajattelevat). Kuten jo aikaisemmin toin esille, jos tuo nälvimimen on jatkuvaa niin se on kiusaamista ja pitää selvittää kiusaamisena ei minään "oletko jotain vai et" (siis tulisitko toimeen vai et), ei minään kunniakysymyksenä. Sitä paitsi suomalainen yhteiskunta on millainen on, täällä huolehditaan työttömistäkin ja periaatteessa kaikilla on mahdollisuus joutua työttömäksi tai sairastua (huonoon asemaan)...Mutta se on toinen tarina sitten...
Ehkä minä tosiaan luulin, että kun kyse on lapsista niin he keskittyisivät ihan muihin juttuihin.
Minun lapseni kun ei ole lainkaan kiinnostunut muiden raha-asioista. Ehkä nämä ihmiset ihmettelevät miten lapseni voi harrastaa kallista harrastusta jne.. kun äiti on työtön ja köyhä. Ehkä heitä ärsyttää se, että lapsellani on kaikkea mitä tarvitsee ja ehkä he tosiaan luulevat maksavansa ne. Mutta se ei tosiaan ole totta.
Jos tämä nyt kuitenkin jatkuu, niin seuraavaksi tapaan opettajan ja tästä keskustellaan.
Ap
Mua ei ihmetytä se, että AP on surullinen lapsensa puolesta. Se ihmetyttää, että ensimmäiseksi hän ajattelee että pahansuovat etäisesti tutut perheet on jauhaneet lapsilleen hänestä ja hänen työttömyydestä.
Jos lapsi sanoo koulussa, että meidän auto myytiin ja ostettiin uusi pienempi. Neljäsluokkalaiset voi siitä riemastua, että vitsi te ootte köyhiä, meillä ainakin on kolme isoa autoa koska meiä isä on rikas yksityisyrittäjä ja kun mä oon 15 niin saan kaikki ne synttärilahjaksi. Vaikka ne duunari-isukin autot olis jotain koslia ja se toisen perheen auto olis uusi pikku-Audi. Ainoastaan jos isukki on sanonut että Audi on kallis, niin sitten ollaan että miten teillä on varaa, oottekl voittanu lotossa, mitä järkee ostaa yhtä pientä autoa kun oisitte voinu ostaa samanlaisia pakuja ku meillä ja isi sanoo ettei ikinä ostais tommosta pikkuautoa... Jne.