Te eronneet...kannattiko erota vai kaduttaako?

Sun päätös se on, haluatko elää niin kun nyt vai haluatko että asiat muuttuvat, niin hyvässä kun pahassa.



Omalta kannalta voin sanoa että kyllä, kannatti erota miehestä jonka kanssa oltiin vaan enää hyviä ystäviä, välillä ei sitäkään.

Elämäni junnasi paikallaan, mies ei halunut mitään muutosta, minä kylläkin. Nyt tuli muutosta, ja nyt olen entistä tyytyväisempi elämääni.



Välit Exään ovat asialliset, ja muutenkin asiat kunnossa.

meillä perusasiat kunnossa ja lapsia 2. Mies on kunnollinen ja kiltti. Minä myös.



mutta rakastunut en ole ollut mieheeni pitkään aikaa, en ehkä koskaan? rakastan toki häntä, parasta ystävääni ja toveria. Hän tuskin koskaan voi saada minua orgasmiin. vasta viime aikoina se on alkanut haitata, että tässäkö tämä sitten oli. onko todella tarkoitettu että elän elämäni ilman kiihkoa ja seksuaalisuutta.



en kuitenkaan halua erota, lasten takia. en koskaan voisi heille tehdä heistä avioerolapsia. en koskaan. olen ajatellut että itse tein virheen perustaessani perheen miehen kanssa, jota en himoitse, joten itse saan kantaa myös sen taakan ja kärsimyksen, ei lapseni.



ja kuten sanottu, perusasiat kuitenkin ok, ei väkivaltaa tai muuta epäkunnioitusta meillä ole. olemme hyvät toverit toisillemme.

Ja sitähän se kumppanuus on. Jos eroaa ja huomaakin vasta sitten että oikeasti rakastikin miestään...



Olkaa erossa vaikka viikko ja tunnustele miltä tuntuu kun taas näette: kaipasitko miestäsi vai et?

Jos et rakasta, et tunne himoa etk halua välttämättä enää edes yrittää, nii mitä järkeä tossa on?



Älä hukkaa elämääsi.. Onni odottaa. Lapsetkin aistivat ton " kylmyyden" . Itse erosin myös kaverisuhteesta. Oltiin nuoresta saakka yhdessä eikä jäljellä ollut 10 v päästä enää muuta kuin ystävyyssuhde (enkä ole varma oliko se koskaan muuta kuin tottumusta ja sitä, että oli ihan kivaa yhdessä). Seksi ei sujunut koskaan, mutta muuten meni ihan ok. Aikani asiaa mietin, pohdein ainakin pari vuotta ja kun olin varma, etten jaksa edes yrittää enää niin sain suuni auki. Erottiin ja nyt molemmilla taas elämä hymyilee. Olemme kavereita (soitellaan sillon tällön ja siinä se sitte onkin, ei janota vanhat suolat).



Mulla on uus mies ja nyt tiedän mitä on rakkaus. Tapellaanhan mekin ja meillä on omat ongelmamme, mutta ainakaan ei eletä " kulisissa" vaan kaikki tunteet on aitoja.



Joten, mieti, harkitse, pohdi tosissasi. Tee ratkaisu ja toimi sen mukaan. Älä tuhlaa vuosia.. Kaikkea hyvää!

Vierailija:

meillä perusasiat kunnossa ja lapsia 2. Mies on kunnollinen ja kiltti. Minä myös.

mutta rakastunut en ole ollut mieheeni pitkään aikaa, en ehkä koskaan? rakastan toki häntä, parasta ystävääni ja toveria. Hän tuskin koskaan voi saada minua orgasmiin. vasta viime aikoina se on alkanut haitata, että tässäkö tämä sitten oli. onko todella tarkoitettu että elän elämäni ilman kiihkoa ja seksuaalisuutta.

Tuota minäkin ajattelin aikoinaan, ja päätin että olen huomattavasti liian nuori eläkseen loppuelämäni ilman kunnon seksiä, juuri nyt kun alan löytää oman seksuaalisuuteni ja halut ylimmillään.

Eikä lapsesta ole kivaa sitten aikuisena kuulla että vain hänen takia sinnittelin toimimattomassa suhteessa. Näytin lapselleni että jokainen on oman elämänsä seppä, ja lapsikin voin paremmin kun äitikään ei ole jatkuvasti hermorauniona ja kireä. Lapsi tapaa isäänsä säännöllisesti, ollaan edelleen hyviä ystäviä.

Mutta jokainen tekee omat päätöksensä elämässään, minä tein tämän päätöksen. Se että oliko se oikein vai ei, ei sitä voi yksiselitteisesti sanoa, mutta minulle se oli oikea tapa hoitaa tämä asia.

empä ole ajatellutkaan että se voi olla sitäkin.. kuvittellut olen aina etti se minuun iske!



3

Vierailija:

ja kuten sanottu, perusasiat kuitenkin ok, ei väkivaltaa tai muuta epäkunnioitusta meillä ole. olemme hyvät toverit toisillemme.

En todellakaan hyväksy eroa siitä syystä, ettei koe saavansa seksistä irti kaikkea mitä voisi saada. Miettikääpä asiaa tältä kannalta: jos eroatte suuremman intohimon toivossa, niin se myös maksaa. Se maksaa lapsillenne perheen rikkoutumisen ja sitä seuraavat traumat sekä miehillennekin hylätyksi tulemisen. Toisekseen teillä ei ole mitään takeita, että löydätte tulevaisuudessa uuden miehen, joka on yhtä kunnollinen kuin nykyisenne, ja etenkin jonka kanssa seksi on mahtavaa _nyt ja vastakin_. Luuletteko, ettei kaikissa suhteissa iske arki vastaan?

Melkeinpä uskallan sanoa, että älkää HULLUT tehkö hätiköityjä päätöksiä. Tehkää ensin kaikkenne, että saisitten nykyisen suhteenne toimimaan. Miettikää myös sitä, minkä hyvän vedätte elämässänne suoraan vessanpöntöstä alas, jos jätätte kaiken ja lähdette suurin toivein maailmaa valloittamaan.

t. ihan samassa kriisissä itsekin painiskeleva

Ihan samoja ajatuksia minullakin. Toisaalta seksuaalisuus on ennen kaikkea oma ongelma ja omissa korvien välissä. Siinäkin voi kehittyä. Oletko koskaan saanut apua ongelmaasi.

Itse kuitenkin arvostan enemmän tasavertaista kumppanuutta ja ystävyyttä kuin kauheaa kiihkoa. Näitä asioita olen kuitenkin paljon punninnut.

ja sen huomaan nyt, kun olen kaikkeni yrittänyt. Miehen mielestä meidän seksielämässä ei ole mitään vikaa. No ei varmaan hänen näkökulmastaan olekaan.

Minun mieheni oli pakonomaisesti uskoton, ei pystynyt olemaan vain minun kanssani, vaikka aina katui ja yritti. Ihan niinkuin alkoholistin kanssa olisi elänyt. Meillä oli erittäin vahva seksuaalinen vetovoima ja erosimme, vaikka rakastimme vielä toisiamme. Rakkaus ja seksi eivät kuitenkaan riitä tekemään suhteesta onnellista ja tasapainoista. Me revimme toisemme pala palalta rikki, eikä niin voinut jatkaa.



Nykyisen mieheni kanssa ei seksi säkenöi ollenkaan sillä tavalla, mutta hyvä niin. Intohimon vuoristoradalla on todella rasittavaa. Meillä on hyvä suhde ja olemme erittäin onnellisia.



Sinun kolmenkympin kriisiisi ero olisi ehdottomasti väärä ratkaisu. Miehen vaihtaminen parantaisi oloasi vain siksi aikaa kuin rakastumisen huuma kestäisi, ja sen jälkeen etsisit jälleen itseäsi pallo hukassa. Nyt sinun pitää miettiä oikein rauhassa ja kunnolla, mitä sellaista elämästäsi puuttuu, jonka voit itse itsellesi antaa. Kuuntele sisintäsi, kyllä se kertoo. Tarvitset ehkä uuden harrastuksen tai työn tai ehkä teidän pitäisi muuttaa -tai voi olla, että kaikki vika onkin pääsi sisällä ja tarvitset vain uuden asenteen.



Avioero on todella rankka kaikille osallisille ja lapsille se on todellinen karhunpalvelus. Älä tee sitä, jos suinkin voit olla tekemättä. Hyvinvointisi avaimet ovat muualla - ne ovat kädessäsi, katso vaikka!

Eilen jouduin lähtemään koneelta kun mies tuli kotiin ja koneelle näkyvyys...



Kyllä todellakin voi olla 30-kriisiä..liekö tuota ollut sitten viimeiset 9 vuotta. En ole koskaan tuntenut intohimoa miestäni kohtaan vaikka ihailenkin hänen ulkoista olemustaan jostain syystä en halua häntä vaikka olen seksuaalisesti aktiivinen (ainakin ennen olin).



Olen pyöritellyt asiaa paljon ja keskustellut terapiassa jossa olen käynyt jonkin aikaa. En tee todellakaan mitään hätiköityä sillä tämä tunne on ollut jo niin pitkään. Nyt vain tuntuu, että haluaisin joskus tietää millaista on rakastua ja himoita jotakuta. Siitä on niin kauan. Eksä oli silloin kyseessä. Hänen kanssaan ei tosin henkisesti sitten synkannytkaan. Nykyisen kanssa olemme tasavertaisia. Hän on todella hyvä mies joskin vikansa jokaisella ja hän on valtavan vahva. Hän saa tahtonsa aina läpi. On ollut kova opetteleminen että opin taistelemaan hänen kanssaan ettei saa kaikkea. ihan kuin pikkulapsi ja äiti.



Mutta mutta...jätän asian hautumaan...ehkä löydämme taas tai kerrankin intohimon. Jossain vain mättää mutta missä...

Tosin en tiedä noista suhteista jos rakkautta tai intohimoa ei ole koskaan ollutkaan (enkä voi oikein hyväksyäkään, ymmärrän kyllä että monelle seurustelu on nuorena ollut niin tärkeää, ettei yksinolo ole tullut mieleenkään).



Itse olen " rakkausavioliitossa" eli vahvat tunteet ja intohimot ovat olleet mukana alussa ja tunne kesti pitkään, mutta avioliiton ja lasten myötä tunteet toki rauhoittuvat välillä ja menevät helposti negatiivisiksikin. Yhteistyöllä, kovalla työllä ja tahdolla rakkautta ja intohimoa on löytynyt aina uudelleen, vaikka erokin on ollut mielessä. Välillä on tuntunut, ettei rakkautta ja intohimoa vain voi enää löytyä, mutta esimerkiksi nyt taas on menossa hyvin seesteinen kausi.



Kannattaa miettiä omaa elämää vähän laajemminkin kuin vain parisuhteen näkökulmasta. Kun muutkin elämänalueet (työ, harrastukset) tuntuvat mielekkäiltä ja antavat paljon myös parisuhteesta saa enemmän irti vähemmällä. Ehkä juuri siksi, että kaikkea ei hae puolisolta, vaan tekee itse itsensä onnelliseksi myös muuta kautta.



Seksielämän kuntoon saattaminen ei välttämättä ole iso asia. Puoliso voi olla kovin pettynyt jos saa tietää, että suhteen loppuminen oli vain siitä kiinni. Keskustelu ja harjoittelu auttavat jos molemmat haluavat

Seksi on aivan kamalaa ja minä olen tehnyt kaiken, mitä yksi ihminen sen parantamisen eteen voi suhteessa tehdä. Sen lisäksi mies pistää käytännön tilanteissa työn aina perheen edelle, mikä on johtanut siihen, että olen käytännössä yksinhuoltaja jo muutenkin. Toisaalta taloudelliset tekijät painavat yhteen jäämisen puolesta. Lisäksi minä ja mies tulemme todella hyvin toimeen keskenämme, silloin kun olemme yhdessä.

Mutta kun ajattelen loppuelämää ilman edes kohtalaista seksiä ja aina yksin, niin enpä tiedä.

Vierailija:

Seksi on aivan kamalaa ja minä olen tehnyt kaiken, mitä yksi ihminen sen parantamisen eteen voi suhteessa tehdä.

Tehän olette PARIsuhteessa - miksi yksi ihminen yrittää vain parantaa seksielämää?!?

Mutta ei voi yleistää. Jokainen tapaus on erilainen. Sinunkaan ei kannata kuunnella muiden mielipiteitä, suuntaan eikä toiseen, vaan sinun on itse tehtävä päätös. Itse tehdyn päätöksen takana voi seistä, toisten manipuloimana tehdyn päätöksen takana ei välttämättä.



Yksinoleminenkin voi olla rankkaa. Ei välttämättä löydy uutta kumppania nopeasti tai ollenkaan. Joten tylsä seksi ja tylsä parisuhde voi vaihtua tilanteeseen, jossa ei ole edes niitä.



Itselleni kävi niin onnellisesti, että tapasin uuden kumppanin, maailman ihanin mies, jonka kanssa olen kokenut jotain aivan uutta, jollaista en tiennyt olevan olemassakaan. Tätä ei olisi tapahtunut, jos minulla ei olisi ollut rohkeutta repäistä itseäni irti toimimattomasta suhteesta.

Katunut en ole, lähdin Sen Oikean matkaan ja tässä edelleen, 9 v. jälkeen. Intohimoakin vielä piisaa. <3

Henkinen väkivalta oli niin kovaa lopussa, että oli pakko lähteä tai olisin tappanut itseni. Helpotus olikin kova, kun pääsin pois.



Nyt minulla uusi miesystävä ja uuden suhteen ongelmat, mutta entinen oli paljon pahempaa. Ja nyt olen vapaampi, kun lapset puolet ajasta isällään ja minulla ensimmäistä kertaa vuosiin omaa vapaa-aikaa toipumiseen ja jopa jonkin harrastamiseen.