Vanhempana yliopistoon, kokemuksia?

Minä tein tokan tutkinnon 3-kymppisenä ja ainakaan ikäisessäni opiskeluseurassa ei bileet korostuneet. Valmistuin pikavauhtia.

Menin sinne opiskelemaan enkä perustamaan kaverikerhoa. Ja kyllä siellä aikuistakin juttu seuraa löytyi.

Vanhempana äitinä opiskelleena kerron, että biletys ja kavereitten saaminen eivät olleet ensisijaisia tavoitteitani. Tärkeintä oli saada sellaiset opintosuoritukset, että valmistuin mahdollisimman nopeasti. Aloitin avoimessa, ja siellä oli muutenkin aikuisempia, ja osa jatkoi tutkinto-opiskelijoiksi.

Vierailija kirjoitti:

Menin sinne opiskelemaan enkä perustamaan kaverikerhoa. Ja kyllä siellä aikuistakin juttu seuraa löytyi.

Se "kaverikerho" on paljon muutakin kuin pelkkiä kavereita. Porukassa autetaan muita opiskeluissa ja luodaan suhteita, joiden avulla moni löytää tulevaisuudessa

Se "kaverikerho" on paljon muutakin kuin pelkkiä kavereita. Porukassa autetaan muita opiskeluissa ja luodaan suhteita, joiden avulla moni löytää tulevaisuudessa töitä.

Itsellä ei ole kokemusta mutta äitini meni 5kymppisenä yliopistoon avoimen kautta. Ihan työn ohessa opiskeli. Innostui niin että opiskeli tohtoriksi asti. Parin viikon virkavapaan piti. Hallintotieteet. Pystyi hyödyntämään paljon oman työnsä tietoja ja taitoja. Ei kyllä ehtinyt/tarvinnut bilettää :) tai verkostoitua.

Oot nuori, et erotu joukosta. Itse aloitin opinnot lähemmäs 40-vuotiaana, eikä sekään ollut ongelma. Hyvin ne menee.

Ap on lapsellinen.

Minä olen hieman nuorempi (27v) mutta myös kahden lapsen äitinä lähdössä yliopistoon. En ole kiinnostunut opiskelijabileistä tmv., enkä lähtökohtaisesti lähde hakemaan kavereita. Plussaa tietty, jos jokunen ystäväkin löytyy, mutta ei meidän äitihahmojen kannata sinne lähteä niitä etsimään, vaan keskittyä siihen, että tulee toimeen muiden opiskelijoiden kanssa riittävän hyvin, että ryhmätyöt yms. sujuu ongelmitta, ja jättää se vapaa-aika ja yliopistoelämä suosiolla erilleen.

Lähdin itse 40+ vuotiaana opiskelemaan yliopistossa omaa alaani pidemmälle, ja kokemus oli pelkästään myönteinen. Kavereita sai muista samaan aikaan aloittaneista. Vaikka olin vanhimmasta päästä ja samaa ikäluokkaa monien luennoitsijoiden kanssa, en missään vaiheessa kohdannut ikäsyrjintää kanssaopiskelijoiden tai henkilökunnan taholta.

Se tosin jää vielä nähtäväksi, miten tutkinto tulee hyödyttämään työelämässä.

Vierailija kirjoitti:

Itsellä ei ole kokemusta mutta äitini meni 5kymppisenä yliopistoon avoimen kautta. Ihan työn ohessa opiskeli. Innostui niin että opiskeli tohtoriksi asti. Parin viikon virkavapaan piti. Hallintotieteet. Pystyi hyödyntämään paljon oman työnsä tietoja ja taitoja. Ei kyllä ehtinyt/tarvinnut bilettää :) tai verkostoitua.

Höpö höpö.

Vierailija kirjoitti:

Lähdin itse 40+ vuotiaana opiskelemaan yliopistossa omaa alaani pidemmälle, ja kokemus oli pelkästään myönteinen. Kavereita sai muista samaan aikaan aloittaneista. Vaikka olin vanhimmasta päästä ja samaa ikäluokkaa monien luennoitsijoiden kanssa, en missään vaiheessa kohdannut ikäsyrjintää kanssaopiskelijoiden tai henkilökunnan taholta.

Se tosin jää vielä nähtäväksi, miten tutkinto tulee hyödyttämään työelämässä.

Työttömän arki on tuskaista...

Siellä on useita vanhempia ihmisiä, alan vaihtajia, perheellisiä yms. Ihan hyvin siellä pärjää, sinne vaan sekaan iloiseen.

Vanhoja opiskelijoit on noil huuhaa humanistialoil, mut teknillinen, kauppis, lääkis, oikis niis on aik nuorta porukkaa. Kuitenki jokapaikas bileis saa hyviä kotakteja. Kuitenki on aik outoo et joku 30 vuotia pyöris samois bilesi 20v kans :)

Mä aloitin opinnot juuri 32  vuotiaana. Itse ihan suoraan hyväksyin sen että mitään kavereita en sieltä saa, kun sen lisäksi että olin 10 vuotta vanhemmat kuin muut, olin ainoa nainen joka aloitti sinä vuonna. Ei ollut kauheasti yhteistä niiden nuorten jätkien kanssa. Mutta enpä minä mitään kavereita kaivannutkaan, hoisin opinnot itsenäisesti ja tehokkaasti alta pois. Oli jo oma elämä ja perhe, joten sosiaalisia suhteita ei tarvinnut sieltä yliopistolta hankkia. Parempi valmistautua siihen ettei sieltä välttämättä kavereita löydy, mutta etköhän pärjää ilmankin.

Minä alan täydentää tutkintoa nyt 45v.

Vierailija kirjoitti:

Se "kaverikerho" on paljon muutakin kuin pelkkiä kavereita. Porukassa autetaan muita opiskeluissa ja luodaan suhteita, joiden avulla moni löytää tulevaisuudessa töitä.

Kannattaa opiskella aikuisena lähinnä aloja jotka työllistää hyvin ilmankin suhdepelejä. Esim. omalla alallani (tietojenkäsittelyoppi) sellaisella ei ole mitään merkitystä, töihin pääsee satavarmasti kun valmistuu ja jo sitä ennen jos haluaa.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen hieman nuorempi (27v) mutta myös kahden lapsen äitinä lähdössä yliopistoon. En ole kiinnostunut opiskelijabileistä tmv., enkä lähtökohtaisesti lähde hakemaan kavereita. Plussaa tietty, jos jokunen ystäväkin löytyy, mutta ei meidän äitihahmojen kannata sinne lähteä niitä etsimään, vaan keskittyä siihen, että tulee toimeen muiden opiskelijoiden kanssa riittävän hyvin, että ryhmätyöt yms. sujuu ongelmitta, ja jättää se vapaa-aika ja yliopistoelämä suosiolla erilleen.

Äitihahmojenkin (mikä sana!) kannattaa luoda tiiviit suhteet kanssaopiskelijoihin. Siitä porukasta on apua muussakin kuin bilekavereina. Yhdessä voitte auttaa toisianne opiskeluissa, mutta ennen kaikkea harjoittelu- ja työpaikkojen löytämisessä.

Onko koulutusohjelmasi tyyliin luokanopettaja tai kieliaineet, kun puhut koulupäivistä ja kavereiden saamisesta? Yliopistossa pääsääntöisesti kootaan henkilökohtainen kurssitarjotin kautta HOPS, kukin omien intressiensä mukaan, ja mennään sen mukaan. Ei ole mitään kaikille yhteisiä, samanlaisia koulupäiviä. Eli joka kurssilla on yleensä eri kokoonpano ja eri tiedekuntien opiskelijoita voi myös olla mukana.

Mitäpä jos aloitat opintosi tiedonjanoisena ja kehittymishaluisena opiskelijana, et 32-vuotiaana kahden lapsen äitinä. Tuollaisilla muotoseikoilla (ja ikäasioilla) ei ole yliopistomaailmassa oikeastaan mitään merkitystä. Juttuseuraa saa aina, kunhan on itse aktiivinen ja ystävällinen ja kiinnostunut kanssaihmisistä.