Lue keskustelun säännöt.
Mieheni teot ( lapsi vai ei)
Vierailija
22.04.2013 |
Olemme mieheni kanssa yrittäneet lasta 2011 marraskuusta lähtien ja menimme naimisiin elokuussa 2012. Olemme käyneet lääkärissä tutkimassa missä mättää. Mieheni on täysin kunnossa, mutta minä en ovuloi ollenkaan ( mahtaako johtua siitä että söin e-pillereitä yli 6-vuotta ja niiden kanssa on ollut migreeniä ja halvaantumis kohtauksia, josta johtuen jouduin ne lopettamaan). Asia joka vaivaa: Mieheni kirjoitteli toisen naisen kanssa n.2kk, kunnes sain hänet kiinni siitä (kerkesimme olla naimisissa 3kk). Meillä oli silloin aika hiljaista makuhuoneen puolella. Hänen mielestään hän ei pettänyt, koska heillä ei ollut mitään fyysistä. Koen itse sen tavallaan pettämiseksi (ei toiselle naiselle "vitsillä" sanota rakastavansa ja ns. kirjoitella mitä tekisi toiselle). Päätin kumminkin että haluan saada selville mikä minussa on vikana ja sitten katsoa miten meidän suhteemme toimii. Nyt pitäisi päättää annanko mennä vaan ja ryhtyä lapsen hankintaan, vaiko jäädyttää asia toistaiseksi. Meillä menee paljon paremmin, seksi toimii ja olemme avoimempia toisillemme. Pelkään vain sitä että kun lapsi tulee (seksi saattaa vähentyä ja tietenkin se yhteinen aika) alkaako hän etsiä sitä kiinnostavampaa seuraa vai muuttuuko hän täysin ja panostaa kaiken lapsen eteen. (hän haluaa ehkä jopa enemmän kuin minä lasta). Asiaa pahentaa sekin että perheeni on lapsen hankintaa vastaan. Heidän mielestä meidän pitäisi ainakin vuoden verran olla.
Olen aivan hukassa. Haluan lapsen, mutta olen aivan sekaisin. Tuntuu että olen täydessä ristitulessa.
Kommentit (25)
En lähtökohtaisesti olettaisi, että puoliso muuttuu. Lopullinen muuttuminen on harvinaista.
Miksi perheesi vastustaa lapsen hankintaanne? Jäi vähän epäselväksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
hei, ota nyt järki kätöseen, mihin se mies siitä muuttuisi..ehkei kannata tuommoiseen tilanteeseen lasta hankkia, helpompi sinun on epäillä ja päästää menemään ilamn lasta?
niin no jos SINÄ olet valmis lapseen, miksi et tekisi, voi olla, että mies jää voi olla että mies lähtee.. ei sitä koskaan tiedä, mutta sulla on ongelma lapsen saamisen kanssa, joten ei kannata siirtää, kohta voi jo tulla ikäkin eteen, jos on muutenkin vaikeata raskautua.. tää nyt on mun mielipide...
Sitä pelkään minäkin. Olen kyllä miettinyt että jos lapsen hankkii, niin minun pitää olla täysin tietoinen siitä että voin jäädä yksin sen kanssa. Perheeni tietää tästä pettämis asiasta, josta johtuen haluavat meidän odottavan ja katsovan miten suhteemme kehittyy. Mieheni äiti haluaa meidän hankkivan lapsia ja antaa sen pettämisen jäädä menneisyyteen.
Hyvä ystäväni petti toisen miehen kanssa. Nyt tapahtuneesta on 2 vuotta ja heidän suhteensa on hyvässä kunnossa ja saavat lapsen. Ystäväni sanoi ettei kaikki petä aina ja kehottaa meitä hankkimaan lapsia.
Tietenkin eroaminen on helpompaa ilman lapsia. Haluan olla mieheni kanssa, mutta mistä tiedän että hän on uskollinen loppun asti. En mistään!
Ihan varmasti joo mies kirjoittelee naiselle "rakastavansa" ilman että ollaan koskaan tavattu & harrastettu seksiä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä kyseinen nainen on vanha lukio kaveri. Naisella itsellä avioliitto tökki ( eivät enää sanoneet rakastavansa ja me emme myöskään kuulemma enää sanottu) tästä tuli tämä "vitsi". Nainen oli myös yrittänyt lasta miehensä kanssa yli vuoden ja olivat käymässä lapsettomuus hoitoja, niinkuin mekin. Mieheni sanoi ettei missään vaiheessa ollut aikeissa tehdä mitään hänen kanssaan. Nainen otti itse yhteyttä. Pistin silloin naisen miehelle kaikki heidän keskustelunsa ( otin niistä kuvat).
ei kukaan tiedä, pettääkö toinen vai ei...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Menkää pariterapiaan selvittämään tuo sua vaivaava pettämisjuttu. Jos mies ei suostu lähtemään, älä tee sen kanssa lasta. Jos mies suostuu ja alkaa käsitellä omia kasvujuttujaan aikuisen ihmisen tavalla, ottaa vastuuta omista teoistaan ja siitä mitä niistä aiheutuu muille, teillä on toivoa.
Lasta ei kannata keskenkasvuisen kanssa hankkia, ei ainakaan jos toinen ei tunnista lainkaan omaa kasvutarvettaan.
Ja uskoisin että sullekin olisi hyötyä tuosta terapiasta, aika vahvoja ovat nuo sanasi, joilla kuvailet omaa mielentilaasi - "hukassa", "sekaisin", "ristitulessa". Lapsen odottaminen ja syntymä tuovat vielä tuohon tunnesoppaan paljon, paljon lisää tunteita - olisi hyvä selvitellä ensin nuo nyt jo käsillä olevat tunteet ja sitten vasta alkaa lastenhankintaan.
Mietin täysin tuota samaa asiaa. Kannattaako jäädä kattelemaan ja huomata olevan liian myöhäistä saada enää lapsia. En tahtoisi ottaa riskiä. Tiedän mieheni ottavan täyden vastuun lapsesta. Kävi miten kävi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olemme puhuneet pariterapiasta ja mieheni on täysillä asiassa mukana. Olen sanonutkin miehelleni, että pääni tulee räjähtämään ellen saa asiaa puhuttua ja koen erittäin tärkeäksi puhua jollekkin toiselle ( perheelle ja ystäville ei asioita pysty samalla tavalla puhumaan).
No, en minäkään kyllä tuohon parisuhteen tilanteeseen teksi lasta! En ainakaan, ellen olisi aivan varma, että olen kyvykäs ja tarpeeksi vahva ja itsenäinen käsittelemään eron pikkulapsiaikana ja kasvattamaan lasta yksin sen jälkeen. (Muutenkin olisi varmasti suotavaa, että jos lapsi tietoisesti suhteessa saatetaan alulle, edes lähtökohtaisesti uskotaan, että lapsi kasvatetaan yhdessä, joten sinänsä vähän nurinkurista varautua eroon samalla, kun puuhaa lasta...)
Lapsi on ihana asia, mutta aina myös stressitekijä liitolle. Huonoon liittoon on turha toivoa parannusta lapsen kautta, vaikka lapsi hyvää liittoa usein lujittaakin.
Mieti nyt muutenkin tarkkaan, ihan tästä lapsiasiasta irrallaan, haluatko jakaa elämäsi ihmisen kanssa, jonka pelkäät heti pienenkin vastoinkäymisen, kuten seksielämän suvantovaiheen, kohdatessa etsivän muuta seuraa. Eikö oman kumppanin rakkauteen ja lojaalisuuteen pitäisi voida luottaa aika paljon pahemmissakin kriiseissä. Jo nämä epäilysi kertovat, ettei teillä niin kovin paljon paremmin mene; ehkä pintapuolisesti (seksiä enemmän) mutta ei luottamuksen ja suhteen syvätasolla. Sinuna selvittelisin paljon tarkemmin suhteen tilaa ja mahdollista jatkoa: ihan jo sitä, kohtaavatko käsityksenne uskollisuudesta ja lojaaliudesta (huolestuttavaa on se, jos miehesi ei edes myönnä tai ymmärrä pettäneensä luottamustasi ja ylittäneensä sopivuuden rajoja toisen naisen kanssa). Sinuna kävisin miehen kanssa vaikka ammattilaisen pakeilla parisuhteen hoidon tiimoilta ennen kuin edes ajattelisin lapsen hankintaa.
Toinen asia on sitten se, jos olet jo lähellä hedelmällisyysiän hiipumista ja ihan oikeasti haluat vain tehdä sen lapsen. Mutta silloin sinun kannattaa miettiä ihan muita asioita kuin sitä, pettääkö miehesi sinua mahdollisesti taas. Nimittäin lapsen etua ja vanhemmuutta miehen teoista riippumatta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja ap, et voi "tietää miehesi ottavan täyttä vastuuta lapsesta", mikäli teillä/hänellä ei aiempia lapsia ole. Elämänkokemuksen kautta voin - ikäväkseni - tämän todeta.
Ero lapsen varhaisvuosina muuttaa tilannetta usein dramaattisesti. Jotenkin se etävanhempi vain helpommin erkaantuu lapsen arjesta ja tunneside osoittautuu yllättävän löyhäksi. Vaikka kuinka on ennen lastensaantia uskonut toisesta (ja tämä toinenkin itsestään) tiettyä, voi elämä ja todellisuus yllättää. - Järkyttävän suuri osa iseistä hylkää lapsensa eron jälkeen tai tapaamissuhde on löyhä.
Suhde lapsiin ei varmasti muutu niin paljon, mikäli on jo ehtinyt muodostaa sen kasvatussuhteen ja vahvan tunnesiteen yhteisesti elettyjen vuosien kautta. Mutta omassa lähipiirissäni useampi lapsen parin ensimmäisen elinvuoden aikana eronnut pari on päätynyt tilanteeseen, jossa isä on hyvin vähän läsnä lapsensa elämässä ja kasvussa.
En tietenkään tarkoita, että teille kävisi eron tullen näin. Mutta mikäli teet lapsen liittoon, jonka tiedät olevan horjuvalla pohjalla, sinun on suhtauduttava asioihin realistisesti - ei idealistisesti.
Meillä menee paremmin, mutten luota mieheeni vaikka haluaisin. Käänsin asian hänelle " miltä sinusta tuntuisi jos saisit minut kiinni samanlaisesta tilanteesta" tästä mieheni tajusi tekonsa. Hän katuu sitä, Hyvä!. Haluaisin pystyväni unohtamaan vastoinkäymisemme ja aloittaa alusta. Haluan rakentaa hyvän elämän tämän miehen kanssa mutten ole vielä varma onnistuuko se. Hän haluaa myös. Valitettavasti vasta tulevaisuudeessa sen tietää onnistuimmeko siinä. Aikakone olisi todella hyvä tähän tilanteeseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta tuo kuvaamasi viestintä ei kuulostanut pahalta. Mutta jos on luottamus mennyt, se pitäisi jotenkin palauttaa ennen lasten tuloa.
Käykää pariterapiassa, Seurakunnilla on omat pariterapiat, jotka on maksuttomia, joissa ei puhuta uskonnosta. Suosittelen kokeilemaan.
Sellaisen vinkin olen saanut terapeutilta, että noista pettämisjutuista (epäilyistä, todetuista) ei kannata perheellensä juurikaan puhua. Sun sisaruksesi ja vanhempasi ovat yleensä aina sun puolella, ja kuulevat sulta vain sun pahimmat tunnekuohusi. He haluavat puolustaa ja suojella sua - ja miehesi muuttuu heidän silmissään täysin kelvottomaksi. Siinäkin tapauksessa että alatte selvittää asioita, molemmat muututte/kasvatte/otatte opiksenne, niin he eivät näitä keskusteluja ja muutoksia pääse näkemään, etkä yleensä edes kertoisi/jakaisi niitä. Heille jää mieleen vain se sinun kauhea ahdistuksesi ja tunteenpurkauksesi ja suuttumus miestäsi kohtaan. Ei kannata avautua ystäväpiirissäkään kaikille - ei ainakaan yhteisille ystäville. Siinä tapauksessa että ratkotte asiat, tämä jää kuitenkin myös heille taakaksi ja heidän suhtautumisensa mieheesi muuttuu.
Tämä on niitä asioita, jotka kannattaa puida terapeutin kanssa tai sitten todella harkiten valitun uskollisen ystävän kanssa, ei koko suvun ja kaikkien ystävien kanssa.
Itsellä kokemusta miehen pettämisestä, saimme asiat selvitettyä pitkässä terapiassa - ja kadun todella sitä että olen kertonut perheelleni, jonka suhtautuminen mieheeni on todella muuttunut. Näemme heitä harvoin (asuvat toisella paikkakunnalla), joten heillä ei ole mahdollisuutta seurata mieheni muuttunutta elämää...
Teidän tilaneteessa ei kannata nyt sitä lasta yrittää, vasta sitten, kun olette saaneet asianne kuntoon ja sen luottamuksen myös.
Suosittelen
a) pariterapiaa
b) lapsettomuushoitoja HETI. Meillä kesti useita vuosia ennen kuin lapsi tuli maailmaan ja toista ei sitten ikinä tullutkaan ( eikä kolmatta ).
Pakko myöntää mutta koen osittain itsekkin tehneeni pahan virheen kun menin kertomaan perheelleni. Pelkään etteivät he koskaan pysty pääsemään asiasta yli Ja se rasittaa sitten meidän suhteen parantumista.
Ite nyt olen vähän sillä kannalla että menemme pariterapiaan ja jatkamme lapsettomuushoitoja. Vahva tunne kumminkin että pääsisimme asiasta yli pariterapian avulla.
Terapiaa..miten ihmeessä joku voi olla noin yksinkertainen..jos suhteen alussa tarvitaan jo terapioita, ei hyvältä näytä ja lapsettomuushoitoja päälle. Onko ihmiset oikeesti tällä tasolla, ei ole ihme että ongelmia syntyy.
Ja yksi juttu, rehti mies ei valehtele..uskooko joku että valehtelija muuttuu, harvemmin, hohhoijaa.
Olemme pitkän keskustelun jälkeen päätyneet ettemme enää yritä lasta, vaan menemme pariterapiaan ja alamme käymään suhdettamme läpi. Koimme molemmat paremmaksi hoitaa parisuhteemme kuntoon ja katsoa tulevaisuuteen. Haluamme onnellisempaan ja vakaampaan elämään lapsia.