Lapsi näkee hahmoja ja pelkää omia varjojakin
Tilanne on se, että lapsi kertonut muutamia kertoja nähneensä vaalean hahmon hereillä ollessa yöllä sängynpäädyssään. Kertonut myös nähneensä todella ahdistavia unia, joissa on ollut yliluonnollisia hahmoja. Itse uskon yliluonnolliseen ja siihen, että keskuudessamme on henkiä, joita emme välttämättä näe. Asumme kuitenkin uudehkossa talossa, mutta lapsen äiti on aikoinaan pelannut spiritismiä ja ilmeisesti tämän jälkeen kokenut todella mieltä järkyttäviä tapahtumia jonkun aikaa. Näitä tapahtumia ei voi selittää "järjellä". Hän on asunut täällä aikoinaan.
Nyt minua pohdituttaa, että onko kyseessä lapsen vilkas mielikuvitus, vai olisiko kyseessä jotain muuta? Olen sanonut, että kummituksia ei ole olemassa ja hän on turvassa, ohjeistanut jättämään valoja päälle ja ovia auki jos pelottaa. Pelko on todella suurta. Lapsi on 6-vuotias.
Kommentit (51)
Kerro lapselle Jeesuksesta. Hänen veressään on voima, joka ajaa valkoisen hahmon pois. Lue lapselle seuraava psalmi.
Psalmi 91:
1 Joka Korkeimman suojassa istuu ja Kaikkivaltiaan varjossa yöpyy,
2 se sanoo: "Herra on minun turvani ja linnani, hän on minun Jumalani, johon minä turvaan".
3 Sillä hän päästää sinut linnustajan paulasta, turmiollisesta rutosta.
4 Sulillansa hän sinua suojaa, ja sinä saat turvan hänen siipiensä alla; hänen uskollisuutensa on kilpi ja suojus.
5 Et sinä pelkää yön kauhuja, et päivällä lentävää nuolta,
6 et ruttoa, joka pimeässä kulkee, et kulkutautia, joka päiväsydännä häviötä tekee.
7 Vaikka tuhat kaatuisi sinun sivultasi, kymmenen tuhatta oikealta puoleltasi, ei se sinuun satu.
8 Sinun silmäsi saavat vain katsella ja nähdä, kuinka jumalattomille kostetaan. -
9 Sillä: "Sinä, Herra, olet minun turvani". -Korkeimman olet sinä ottanut suojaksesi.
10 Ei kohtaa sinua onnettomuus, eikä vitsaus lähesty sinun majaasi.
11 Sillä hän antaa enkeleilleen sinusta käskyn varjella sinua kaikilla teilläsi.
12 He kantavat sinua käsillänsä, ettet jalkaasi kiveen loukkaisi.
13 Sinä kuljet leijonan ja kyykäärmeen ylitse, sinä tallaat nuorta jalopeuraa ja lohikäärmettä. -
14 "Koska hän riippuu minussa kiinni, niin minä hänet pelastan; minä suojelen hänet, koska hän tuntee minun nimeni.
15 Hän huutaa minua avuksensa, ja minä vastaan hänelle, minä olen hänen tykönänsä, kun hänellä on ahdistus, minä vapahdan hänet ja saatan hänet kunniaan.
16 Minä ravitsen hänet pitkällä iällä ja suon hänen nähdä antamani pelastuksen."
Pelastus sana tässä Hebrean kielllä on Yeshua-Jeesus, eli se on Hän keneltä turvaa haetaan. Kerro miten meni!
Tässä psalmissa on voimaa, ne ovat sanoja itseltään Isältä Jumalalta, joka on luonut taivana ja maan- sinut ja tyttäresi. Mistä ikinä on kyse, Hän tietää ja haluaa auttaa, turvata tyttäresi unen ja antaa rauhan.
"Rauhassa minä käyn levolle ja nukun, sinä Herra yksin annat minun turvassa asua." Ps.4:9
Tilanne voitetaan väkevämmällä, kuin tyttären näkemät hahmot- Jeesuksen veressä on maailmankaikkeuden suurin voima.
Vierailija kirjoitti:
Nuku lapsen kanssa jonkin aikaa samassa huoneessa, Jos lapsi näkee jotain outoa niin "hätistele" pois. Joskus myös luin vastaavasta tapauksesta. Siinä olivat vanhemmat tehneet "aaveidenkarkoitussuihkeen", eli normaaliin suihkepulloon tehneet hienon etiketin ja sisälle vettä (ja ehkä hieman jotain hajustetta, jotta erottaa tavallisesta vedestä?). Sitten kun lasta pelotti aaveet niin suihkuttelivat sillä ympäriinsä. Yöksi sitten yöpöydälle, jotta lapsi voi itsekkin suihkutella jos herää yöllä.
Tämäpä se vasta on vinkkivitonen! Vanhemmat lähtevät lapsen harhoihin mukaan ja sitten lapsi lakkaa pelkäämästä. Minä kertoisin lapselle siitä, mitä unissaan ollessa voi tapahtua ja miten ne jutut eivät ole todellisia. Yövaloa voi myös jättää päälle, kunnes tilanne rauhoittuu.
"Hypnagoogiset ja hypnopompiset hallusinaatiot
Nukahtamisvaiheessa ilmenevät hypnagoogiset hallusinaatiot (harha-aistimukset) ja aamulla heräämisvaiheessa ilmenevät hypnopompiset hallusinaatiot ilmenevät yleensä tunto- tai näköharhoina. Ihminen voi kokea jonkun koskettavan häntä, hän voi myös nähdä olemattomia ihmisiä tai olentoja, jotka tulevat esimerkiksi ikkunan läpi.
Tällaisia hallusinaatioita saattaa esiintyä ajoittain terveillä ihmisillä. Usein toistuessaan ne voivat olla oireena narkolepsiasta, isoloidusta unihalvauksesta tai jostakin muusta REM-unen häiriöstä."
https://www.uniliitto.fi/auta-unta/apuvalineita-uneen/parasomniat/
Sano pojallesi, että sanoo tämän vaalean hahmon lähtevän luoltaan. Jos ei usko niin sano Pois! Ytimekkäästi, että viesti menee perille. Jos ei auta niin korota entisestään ääntä.
Voi olla tapa, jolla poikasi voi rohkaistua pelkojaan vastaan.
Itse muistan heränneeni alle kouluikäisenä puheensorinaan keskellä yötä. Luulin että televisio oli päällä niin vaeltelin talossa ja yllätyin kun ei ollutkaan, vanhemmat ja sisarukset nukkuivat. Näin myös jonkinlaisia valveunia. Nukuin pienenä vanhempieni vieressä ja he ikäänkuin lähtivät leijialemaan ruumistaan mua katsoen, itse seurasin sitä istualtaan sängyssä. Siitä on jo melkein 30 vuotta mutta muistan vieläkin nuo elävästi enkä tiedä mitä se oli, niitä oli usein. Uskon että lapsilla on vielä kyky aistia jotain mikä on meiltä aikuisilta kadonnut.
Voitteko pitää lasta turvassa ja vieressä jonkun aikaa?
Itse en ainakaan mielestäni ikinä nähnyt esim televisiosta mitään pelottavaa mutta silti mulla oli noita tuntemuksia.
Mitään yliluonnollista ei ole olemassakaan. Ei pidä syöttää lapselle harhaoppia.
Lapsella pitää olla turvalliset ja vakaat aikuiset ympärillään, niin harhanäytkin katoavat.
Vierailija kirjoitti:
Mitään yliluonnollista ei ole olemassakaan. Ei pidä syöttää lapselle harhaoppia.
Koita sanoa toi lapselle, jolla on vilkas mielikuvitus. Jos lapsi ei opi pelkäämään mörköä niin se oppii jotain muuta pelkäämään.
Vierailija kirjoitti:
Mitään yliluonnollista ei ole olemassakaan. Ei pidä syöttää lapselle harhaoppia.
Tutkijoiden mukaan ihmisten yliluonnillisiin kokemuksiin tulisi suhtautua vakavasti. Sillä se kokemus jonka kyseinen henkilö kokee on olemassa vaikka koettu asia ei ole todellinen. Ne jotka tulevat lässyttämään ja pöhpöhtelemään ja murahtelemaan sinun tavallasi ei ymmärrä psykologiasta sanaakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsi puhuu pyypyyijä ja nolostuttaa omia vanhempiaan.
Että sellainen ero meidän tilanteissa...
Huvittavaa että vaikka tuo on taikauskoa niin tällaiset kodinsiunaukset ja vastaavat henkien karkoittelut toimivat siinä että se rauhoittaa kaikkia joilla mielikuvitus käy ylikierroksilla. Jos halutaan olla tieteellisiä, niin tuossa siunauksessa pappi manaa asiakkaan kuvitelmat pois ja mielen helpottaessa pelot lakkaa olemasta kun ei enää usko niihin.
Niin, ne jotka eivät usko, heidän mielestä se on psykologiaa. Itse uskon että myös reaalisesti on jotain. Ja uskon myös _uskoon_, Jeesus sanoi kaiken olevan mahdollista sille joka uskoo. Liekö se sitten psykologiaa vai yliluonnollista.
Niin, sekin on jännä juttu että se miten aistimme maailmaa siirtää kuvan tästä maailmasta päähämme ja se miten aivomme tulkitsevat tätä tietoa muodostaa päässä tästä maailmasta sen kuvan. Usein ihmisen mielikuvitus saattaa lisätä siihen sellaista mitä ei ole olemassa, mutta tallaiset aivokepposet eli kummat (tai yliluonnolliset jos niitä haluaa sillä nimellä kutsua) ovat tutkijoiden mukaan meille kaikille ihmisille ihan normaaleja. Ja ne on lisäksi piruliisen yleisiä. Niistä asioista vain ei häpeän vuonsi kehdata puhua julkisesti.
Niin, ihmisillä on kyllä erilaisia tulkintoja mutta Jeesus sanoi puhuvansa totta. Eli hän näkee maailman oikein ja puhuu miten se todellisuudessa on, se on mielenkiintoinen ajatus.
Vierailija kirjoitti:
Kerro lapselle Jeesuksesta. Hänen veressään on voima, joka ajaa valkoisen hahmon pois. Lue lapselle seuraava psalmi.
Psalmi 91:
1 Joka Korkeimman suojassa istuu ja Kaikkivaltiaan varjossa yöpyy,
2 se sanoo: "Herra on minun turvani ja linnani, hän on minun Jumalani, johon minä turvaan".
3 Sillä hän päästää sinut linnustajan paulasta, turmiollisesta rutosta.
4 Sulillansa hän sinua suojaa, ja sinä saat turvan hänen siipiensä alla; hänen uskollisuutensa on kilpi ja suojus.
5 Et sinä pelkää yön kauhuja, et päivällä lentävää nuolta,
6 et ruttoa, joka pimeässä kulkee, et kulkutautia, joka päiväsydännä häviötä tekee.
7 Vaikka tuhat kaatuisi sinun sivultasi, kymmenen tuhatta oikealta puoleltasi, ei se sinuun satu.
8 Sinun silmäsi saavat vain katsella ja nähdä, kuinka jumalattomille kostetaan. -
9 Sillä: "Sinä, Herra, olet minun turvani". -Korkeimman olet sinä ottanut suojaksesi.
10 Ei kohtaa sinua onnettomuus, eikä vitsaus lähesty sinun majaasi.
11 Sillä hän antaa enkeleilleen sinusta käskyn varjella sinua kaikilla teilläsi.
12 He kantavat sinua käsillänsä, ettet jalkaasi kiveen loukkaisi.
13 Sinä kuljet leijonan ja kyykäärmeen ylitse, sinä tallaat nuorta jalopeuraa ja lohikäärmettä. -
14 "Koska hän riippuu minussa kiinni, niin minä hänet pelastan; minä suojelen hänet, koska hän tuntee minun nimeni.
15 Hän huutaa minua avuksensa, ja minä vastaan hänelle, minä olen hänen tykönänsä, kun hänellä on ahdistus, minä vapahdan hänet ja saatan hänet kunniaan.
16 Minä ravitsen hänet pitkällä iällä ja suon hänen nähdä antamani pelastuksen."
Pelastus sana tässä Hebrean kielllä on Yeshua-Jeesus, eli se on Hän keneltä turvaa haetaan. Kerro miten meni!
Tässä psalmissa on voimaa, ne ovat sanoja itseltään Isältä Jumalalta, joka on luonut taivana ja maan- sinut ja tyttäresi. Mistä ikinä on kyse, Hän tietää ja haluaa auttaa, turvata tyttäresi unen ja antaa rauhan.
"Rauhassa minä käyn levolle ja nukun, sinä Herra yksin annat minun turvassa asua." Ps.4:9
Tilanne voitetaan väkevämmällä, kuin tyttären näkemät hahmot- Jeesuksen veressä on maailmankaikkeuden suurin voima.
Sehän se pientä ihmistä auttaa kun aletaan puhumaan Jeesuksen verestä ja enkeleistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitään yliluonnollista ei ole olemassakaan. Ei pidä syöttää lapselle harhaoppia.
Tutkijoiden mukaan ihmisten yliluonnillisiin kokemuksiin tulisi suhtautua vakavasti. Sillä se kokemus jonka kyseinen henkilö kokee on olemassa vaikka koettu asia ei ole todellinen. Ne jotka tulevat lässyttämään ja pöhpöhtelemään ja murahtelemaan sinun tavallasi ei ymmärrä psykologiasta sanaakaan.
Ihmiset jotka kieltävät pelkojen olemassaolon pelkäävät että maailma on liian pelottava paikka jos pelkoja on olemassa.
Yleensä ne on kyllä lapsen läheisiä, jotka niitä harhoja saavat aikaan
Unihalvaus? Aikuinenkin on noiden jälkeen peloissaaaan ja sekaisin, mutta lapsena tuo oli äärimmäisen hirvittävää. :(
Opeta lapselle että mielikuvitus on pahasta. Ne ihmiset joilla on liikaa mielikuvitusta eivät pärjää maailmassa ja heitä pidetään hulluina tai jooa mielisairaina.
Maailma on pelottava paikka, siksi lapselle pitää luoda mahdollisimman turvallinen ympäristö
Vierailija kirjoitti:
Yleensä ne on kyllä lapsen läheisiä, jotka niitä harhoja saavat aikaan
Itse sanoisin nykypäivänä, että tv ja pelit aiheuttaa niitä pelkoja lapsille. Hyvin vakuuttavilta, kun pelit ja ohjelmat näyttävät.
Unihalvaus. Olin noin 5-vuotias ja omassa huoneessani katselin ympärille. Samassa huoneeseen tuli musta ja paha hahmo.
Yritin lähteä karkuun, mutta en pysynyt liikkumaan. Yritin huutaa, mutta ääntä ei lähtenyt.
Meillä oli ihan tavallinen luterilainen kristitty koti ilman kiivasta uskonnollisuutta, oli myös inhimillistä ongelmaa kotona ja Jumalan koin kyllä aina turvalliseksi ja positiivisena asiana. Välillä hengellisyys tuli esiin, tuomalla sitä ei tuotu.
Voisiko lapsi nukkua vanhemman vieressä tai ainakin lähempänä?