Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miten saada nuorena aloitettu suhde kestämään?
18.04.2013 |
Kyselen apua täältä, koska haluan todella, todella kovasti saada suhteemme toimimaan ja kestämään. Viime aikoina on ollut ilmassa huolestuttavia merkkejä, ja tuntuu ettei meillä ole eväitä ratkaista ongelmiamme.
Olemme siis olleet yhdessä 18-vuotiaista saakka (nyt olemme molemmat 25), ja suhteemme on kestänyt monia asioita, kuten mieheni inttivuoden, erillään asumisen opiskeluiden ja töiden takia, minun puolen vuoden vaihtarijaksoni jne. Tiedän, että nuorena aloitetut suhteet päättyvät melkein aina eroon, mutta haluaisin kovasti että meidän juttumme kestäisi ikuisesti. Muuten tuntuisi, että nämä kaikki vuodet ovat tietyllä tavalla menneet hukkaan. Emmehän ole voineet kokea esim. "villiä sinkkuaikaa" nuorena. En silti ainakaan tällä hetkellä vaihtaisi sitä, mitä olen saanut noiden villien aikojen sijasta.
Viime aikoina olemme etääntyneet toisistamme tosi paljon. Meillä ei ole hirveästi yhteisiä juttuja tai harrastuksia, mutta ennen se ei ole haitannut, koska rakkaus on ollut niin vahva välillämme. Nyt se on alkanut vaivaamaan kumpaakin, ja vapaapäivät kuluvat yhä useammin erillään omien kavereiden kanssa. Olemme alkaneet myös riidellä paljon, ja jotenkin eri lailla kuin ennen. Ennen riidat olivat enemmän pinnallisia, nykyään syvemmälle meneviä. Tyyliin "sinä olet aina välinpitämätön minua kohtaan, yrittäisit edes vähän ettei tarvitsisi miettiä eroa". Olemme puhuneet erosta monta kertaa, mutta ainakaan minä en osaa edes kuvitella elämää ilman miestäni. Silti välillä molemmille tulee epäilyksiä. Eikä mikään ole kamalampaa kuin se, että mies sanoo ettei oikein tiedä pitäisikö erota vai ei. Hänen mielestään meillä on liikaa ongelmia, ja olemme liian erilaisia. Itse sanon hänelle aivan samoin, sillä välillä oikeasti tuntuu siltä. Seksielämäkin kärsii paljon siitä, että läheisyys on muutenkin vähentynyt.
Mitä neuvoisitte? Minusta tuntuu, että tilanne ei ole vielä toivoton, mutta jos jokin ei muutu, on ero varmaan edessä parin vuoden sisällä. En haluaisi heittää hukkaan sitä mitä olemme yhdessä rakentaneet, mutta mikään ei vain tunnu nykyään sujuvan ilman tietynlaista kireyttä ja jännitettä.
Kommentit (20)
Samalla lailla kuin muussakin iässä aloitettu suhde: hoitamalla ja vaalimalla sitä.
Pysyttelemällä toisiaan rakastavina ja kahdenkeskistäkin aikaa viettävinä miehenä ja naisena senkin jälkeen kun perheeseen syntyy lapsia. Äitejä ja isiä siis ollaan vain niille lapsille, ei keskinäisissä väleissä.
Vaalimalla yhteisiä kiinnostuksenkohteita.
Pitämällä huoli siitä, ettei seksistä tule IKINÄ mikään kiristysväline tai säännöstelty hyödyke.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä vaan voi nuorena aloitettu suhde kestää: mies oli 18 v. ja minä 19 v. kun rupesimme seurustelemaan. Nyt olemme olleet yhdessä 30 vuotta, josta naimisissa 26 vuotta. Kaikenlaisia kausia ja tuntemuksia on ollut, mutta nyt taas ollaan hyvin onnellisia :) Tsemppiä ap:lle!
Onko kukaan huomannut kun tuo ap kirjoittelee jos mistä aiheista ja hänelle sattuu asioita. PROVOO
Me ollaan miehen kanssa oltu 15-vuotiaista yhdessä, nyt ollaan 25v. Minä olen kokenut, että suhde on kestänyt parhaiten sen takia, että molemmilla on säilynyt myös omat kaverit ja menot. Mutta tämä teilläkin näyttää toimivan. Minusta tuo on justiinsa tärkeää, että voi lähteä esim. baariin omien kavereiden kanssa ilman että toiselta tarvitsee kysyä lupa. Ettei ole koko ajan vain "me" vaan voi mennä ja tehdä omien kavereiden kanssa. Luottamus on tietysti tärkeää, minun ei ole koskaan tarvinut epäillä miestä mistään. Ja tärkeää on löytää se tasapaino yhteisten ja omien menojen välillä. Keksikää joku yhteine harrastus? Meillä se ei ole sen kummempi kuin leffassa käyminen.
Minusta ei ole pelkästään huono juttu että riitanne ovat muuttuneet, olettehan itsekin muuttuneet Minusta se kertoo myös elämäntilanteen muutoksesta, totta kai nyt riidellään eri asioista kun silloin aluksi kun (ainakin me) oltiin aika lapsia vielä. Mutta ne riidat pitää pystyä myös sopimaan ja niistä pitää päästä yli.
[quote author="Vierailija" time="18.04.2013 klo 13:11"]
Ennen riidat olivat enemmän pinnallisia, nykyään syvemmälle meneviä. Tyyliin "sinä olet aina välinpitämätön minua kohtaan, yrittäisit edes vähän ettei tarvitsisi miettiä eroa".
[/quote]
(Korostukset minun.)
Kannattaa ainakin opetella riitelemään syyttelemättä toista. Ette voi sysätä vastuuta parisuhteen toimivuudesta toiselle eikä toista saa uhata erolla. Myös kaikenlainen komentelu vie pohjan yhteiseltä parisuhteelta.
Mitä tykkäisit, jos esimerkkilauseesi ajatus sanottaisiinkin vaikka näin: Minusta tuntuu siltä, että olet välinpitämätön minua kohtaan. Mielestäni meidän pitäisi miettiä yhdessä, mitä meidän pitäisi tehdä parisuhteemme hyväksi. Pelkään, että eroamme, ellemme tee mitään. En haluaisi erota sinusta, sillä rakastan sinua vielä kovin paljon.
Käyttämällä minä-kieltä sinä-kielen asemesta et tunnu niin hyökkäävältä. Kerro tunteistasi, peloistasi, toiveistasi omasta näkökulmasta. Loivenna puhetapaasi.
Ja sama poikaystävällesi.
Tämän opin ihmissuhdekurssilla. Mies ei halunnut tulla mukaan, mutta menin yksin kurssille, kun tuntui, että kuolen jatkuviin repiviin riitoihin, joilla ei tuntunut olevan alkua eikä loppua. Valitettavasti ei riittänut, että pelkästään minä opin riitelemisen jalon taidon. Myös puolison olisi pitänyt oppia se, ettei minusta olisi tuntunut, että olen jatkuvasti henkisenä nyrkkeilysäkkinä miehelleni. Erosin lopulta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nuorena aloitetun suhteen saa kestämään samalla tavalla kuin myöhemminkin aloitetun pitkän suhteen. Ei sillä iällä paljon asian kanssa tekemistä ole.
Kyse on siitä, että päättää haluta pysyä yhdesä JA SEN JÄLKEEN PÄÄTTÄÄ HALUTA KASVAA SAMAAN SUUNTAAN. Puhe siitä, että "kasvoimme erillemme" kertoo siitä, että samasta suunnasta ei ole pidetty huolta. Pitää nähdä vaivaa sen eteen, että viettää aikaa toisen kanssa. Menee sinne toisen harrastukseen mukaan. Pyytää välillä toista omaansa mukaan. Hankkii yhteisiä harrasteita ja mielenkiinnon kohteita. Niiden ei tarvitse olle mitään suureellista, enkä peräänkuuluta tässä mitään hotelliöitä tai eroottisia kylpyläretkiä, vaan sitä, että istutaan samalla sohvalla katselemassa telkkaria ja puhutaan päivän tapahtumista, työpaikan kuulumisista, uutislähetyksen sisällöstä ja luonto-ohjelman hassusta öttiäisestä. Tärkeää on kuunnella, mitä se toinen sanoo, eikä vain ajatella että "no arvaahan tuon etukäteenkin".
Ja lopettakaa erosta puhuminen. Siitä pitää puhua VAIN jos oikeasti on tosissaan, se ei ole mikään v-sanan kaltainen tehostesana joka toisen lauseen höysteeksi. Ts. jos ei tiedä, pitäisikö erota, siitä on turha puhua. Puhutte eroamisesta sitten kun oikeasti alkaa tuntua siltä, että pitäisi. Sitä ennen puhutte yhdessä olemisesta.
Erotkaa nyt, niin ehditte sentään vähän kokea sitä sinkkuelämää ja elää kuin normaalit nuoret! Paskempi vaihtoehto se on, jos nyt väkisin jäätte yhteen, teette lapset ja sitte joskus päälle kolmekymppisenä kyllästytte kuitenkin tuohon ilottomaan kitkutteluun. Siinä vaiheessa alkaa olla jo aika säälittävää juosta baareissa, joissa ikätoverit alkaa ollakin niitä toisella kierroksella olevia omine lapsineen. Ala siinä sitten uusperhettä kasailla sun ja mun lapsista...mä en henk. koht. tunne yhtäkään paria, joka oikeasti olisi päässyt niistä menohaluista vaan päättämällä purra hammasta ja pysyä yhdessä (paitsi yhden, joiden yhteen jääminen perustui siihen, että vaimo katsoi sormien läpi miehen rinnakkaissuhteen ja muut sekoilut, jotka tältä olivat jääneet silloin nuorena sekoilematta).
Miksi hitossa pitäisi pysyä yhdessä, jos suhde ei toimi ja siitä ei kumpikaan saa sitä, mitä suhteelta kaipaisi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="18.04.2013 klo 13:59"]
Erotkaa nyt, niin ehditte sentään vähän kokea sitä sinkkuelämää ja elää kuin normaalit nuoret! Paskempi vaihtoehto se on, jos nyt väkisin jäätte yhteen, teette lapset ja sitte joskus päälle kolmekymppisenä kyllästytte kuitenkin tuohon ilottomaan kitkutteluun. Siinä vaiheessa alkaa olla jo aika säälittävää juosta baareissa, joissa ikätoverit alkaa ollakin niitä toisella kierroksella olevia omine lapsineen. Ala siinä sitten uusperhettä kasailla sun ja mun lapsista...mä en henk. koht. tunne yhtäkään paria, joka oikeasti olisi päässyt niistä menohaluista vaan päättämällä purra hammasta ja pysyä yhdessä (paitsi yhden, joiden yhteen jääminen perustui siihen, että vaimo katsoi sormien läpi miehen rinnakkaissuhteen ja muut sekoilut, jotka tältä olivat jääneet silloin nuorena sekoilematta).
Miksi hitossa pitäisi pysyä yhdessä, jos suhde ei toimi ja siitä ei kumpikaan saa sitä, mitä suhteelta kaipaisi?
[/quote]
Ei kyse ole oikeastaan siitä että meillä olisi menohaluja joita parisuhde häiritsee. Olemme enemmän kotihiiri-tyyppejä, ja luottamus välillämme on kyllä kunnossa, eli jos jompikumpi tahtoo lähteä baariin kavereiden kanssa niin tämä onnistuu ilman mitään riitaa tai valitusta.
En osaa tarkemmin osoittaa mikä sitten meillä se iso ongelma on. Ehkä yhteisen ajan puute? Yhteisten harrastusten puute? Silkka kyllästyminen toisen naamaan? Ehkä kyse on näistä kaikista. Mutta yhden, konkreettisen ja selkeän ongelman puuttuminen tekee tilanteen kohentamisesta tosi vaikeaa. Meillä ei ole aiemmin ollut tällaista pitkää vaikeaa vaihetta, joten olemme molemmat eksyksissä sen suhteen, mitä pitäisi tehdä.
ap
Teillä on ilmiselvästi sen legendaarisen seitsemän vuoden syklin eka kyllästymisvaihe menossa! Eli pitkässä suhteessa tulee noita alamäkiä...
En nyt osaa mitään järkevää neuvoa. Ollaan miehen kanssa oltu teiniajoista lähtien yhdessä ja meilläkin on pariin otteeseen ollut suhde aika lähellä lopahtamista. Ja se, että oikeastaan mitään ongelmaa ei ollut, alkoi kai vaan toisen naama kyllästyttää.
Nyt keväällä tulee täyteen 16 vuotta avoliittoa ja meillä on kaksi lasta. Ja ikinä en ole miestäni rakastanut enemmän kuin nyt. Miksikö? Siihen en osaa vastata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="18.04.2013 klo 14:13"]
Teillä on ilmiselvästi sen legendaarisen seitsemän vuoden syklin eka kyllästymisvaihe menossa! Eli pitkässä suhteessa tulee noita alamäkiä...
En nyt osaa mitään järkevää neuvoa. Ollaan miehen kanssa oltu teiniajoista lähtien yhdessä ja meilläkin on pariin otteeseen ollut suhde aika lähellä lopahtamista. Ja se, että oikeastaan mitään ongelmaa ei ollut, alkoi kai vaan toisen naama kyllästyttää.
Nyt keväällä tulee täyteen 16 vuotta avoliittoa ja meillä on kaksi lasta. Ja ikinä en ole miestäni rakastanut enemmän kuin nyt. Miksikö? Siihen en osaa vastata.
[/quote]
Tosi ihana kuulla että tällaisesta tilanteesta voi päätyä rakastumaan uudelleen! Sitä toivon meidän kohdallamme todella kovasti, sillä en ole valmis luopumaan kaikista unelmistani tämän parisuhteen osalta.
ap
Me ollaan oltu 19 kesäsiä kun alotettiin seukkaamaan yhdessä. Sittemmin on saatu koti jota on rakennettu ja lapsia. Miehen työ on reissaamista ulkomailla. Nyt ollaan yli 3-kymppisiä. Minä en ainakaan elä tässä liitossa vaan koska oltiin nuoria kun löydettiin toisemme. Jokainen päivä on uusi ja minusta joka päivä pitää tavallaan uusia tahto olla toisen kanssa. Haluan olla juuri tämän miehen kanssa ja odottaa meidän yhteisiä juttuja ja suunnitella mitä kaikkea meillä on ehkä elämässä vielä edessä.
Meillä molemmat kuskaa lapsia harrastuksiin ja käydään omissa jutuissa. Lastenvahtikin saadaan perheen ulkopuolelta niin ei ole aina toinen pakotettu olemaan lastenvahtina.
Me harrastetaan yhdessä Geokätkentää. Tällä hetkellä vaan se on minun ja miehen juttu mutta jos siihen joskus lapset tulee mukaan niin keksitään jotain muuta vain meille. Sellaista kannattaa tehdä että lähdetään pois kotoa ja ollaan vaan yhdessä. Ei ole telkkaria tai muita ihmisiä vaan voidaan istua vaikka keskellä korpea kärtsäämässä makkaraa ja nauttia toisistamme..
Menkää vaikka teatteriin ja syömään tai sulkapalloilemaan. Voihan sitä isommallakin porukalla mennä jonnekin, ota mies mukaan jonnekin! Jos alatte kovasti etääntymään toisistanne niin ikä tai suhteen alkaminen ei vaikuta mitenkään siihen että TEIDÄN LIITTO VOI HUONOSTI.
On kuitenkin melko pitkä aika elämää edessä jos molemmat elätte vaikka yli 70- vuotiaiksi. Se että tahtoo elää nuoruuden rakkaan kanssa vain koska sen kanssa olet ollut vasta kuitenkin 6 vuotta on naurettavaa! Ehkä näkisit tämän eri silmin jos et olisi tavannut miestäsi "nuorena" -mitäkö et nyt olisi- vaan vaikka 30- vuotiaana? Kuitenkin 70- vuotiaanakin voi muistella melko pitkää suhdetta. Eikä vaan pohtia että johan mekin on oltu 50 vuotta yhdessä, tekemättä mitään yhdessä..
Miten mahtaakaan ajatella ihminen parisuhteestaan kun on 40- vuotias tai eläkeläinen? Vaikka liittonne loppuisi niin jotain täyttävämpää voisi löytyä vaikka 20 vuoden kuluttua. Ei se oikeasti merkitse mitään että on ollut suhteessa 6 vuotta eikä voisi erota vaan koska menettää sen ihanteensa lapsuuden rakkaasta. Sinun pitää ymmärtää että se sun ukko on se menetys! Ei se "nuoruus".
Jokkut meistä kuoleekin aikaseen. Jää leskeksi nuorena ja siinä menee sekin lapsuuden heila. Tuo sinun käsitys on jotenkin todella sinisilmäinen etten voi kuin ihmetellä!
Jos tahdotte viettää aikaanne enemmissä määrin toisien ihmisien läsnä ettekä ole toisienne kanssa niin miksi olla yhdessä? Koska jää palkasta enempi käteen kun toinen maksaa osansa laskuista? Tai se on teidän elämää ja onnea! Mutta sitten se pitää elää onnellisena kuten elää.
Hellyyttä saa kun sitä antaa. Minä en ymmärrä miksi valittaa hellyyden puutteesta kun voisi vaan sulkea koneen ja mennä toisen syliin. Eri asia taitaa olla ettei niin tahdo tehdä.
Tulee melko yksinäinen vanhuus jos elätte kavereina jo alle 3- kymppisinä ja etäännytte. Minusta nuoruuden suhteen säilyttämisessä ei ole mitään hienoa, vaan lähinnä siinä että olisi hyvä ja lämmin suhde vaikka olisi löytänyt sellaisen vasta yli 50- vuotiaana!
Jos jonkun parisuhde on onnellinen, niin sellaisen jossa tälläisistä asioista puhutaan niiden oikeilla nimillä ja tahdotaan parantaa olosuhteita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suosittelisin parisuhdeterapiaan menoa, se voisi auttaa analysoimaan suhdettanne ja sitä, mitä haluatte tulevaisuudelta. En ole itse ollut, mutta pari kaveriani on ja he ovat kehuneet sitä.
19-vuotiaana naimisiinmenneenä ja 13 vuotta naimisissa olleena sanoisin, että se on tahdon asia. Sitä tahtoa vaan täytyy olla kummallakin. Mutta jos molemmilla on tahto, että tämä suhde laitetaan toimimaan eikä eroa pidetä vaihtoehtona, kyllä niistä vaikeistakin ajoista pääsee yli. On meilläkin ollut varsinkin 3-5. avioliittovuoden paikkeilla aika vaikeita aikoja jolloin kumpikin ajateltiin toisistamme, että mitään rakkautta tuohon varsin ärsyttävään ihmiseen ei enää ole jäljellä. Mutta koska emme hyväksy kumpikaan eroa muuta kuin ihan pakottavasta syystä (väkivalta, alkoholismi, toistuva pettäminen) niin päätettiin sitten sopeutua elämään yhdessä kavereina. Ja sieltähän se rakkaus astui taas ajallaan kuvaan ihan itsestään ja sen jälkeen on oltu hyvin onnellisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt kun teillä ei ilmeisesti vielä ole lapsia, kannattaa asia miettiä yhdessä kunnolla läpi. Haluatteko oikeasti jakaa elämänne läpi arjen harmauden myös huonoina aikoina. Jos tällaista halua ei ole, suhde ei tule kestämään ja on parempi erota. Rakastumisen tunne kestää max pari vuotta ja sen jälkeen suhde tulisi rakentaa ystävyyteen ja toisen kunnioittamiseen joka johtaa siihen, että haluaa tehdä parhaansa toisen hyvinvoinnin eteen ja tämä vastavuoroisuus johtaa hyvään parisuhteeseen, jossa on arjen kestävyyttä, yhteisiä haaveita ja yhdessä keksittyjä elämän kohokohtia ja ilon aiheita molemmille.
t yli 40 v 25 v yhdessäoloa
Miksi se kestäisi? Monella on eri harrastuksetkin teininä ja aikuisena.
Mitä te oikeasti haluatte? Suhteen jatkaminen sen vuoksi, että suhteen on jatkuttava, kehityttävä ja kestettävä on aika kova vaatimus. Joskus on vaan hyväksyttävä se tosiasia, että nuoruuden haaveet ovat muuttuneet ja haluaakin aivan eri asioita elämältään kuin se seurustelukumppani. Jos kuvioissa ei vielä ole lapsia, niin suhdetta ei ainakaan pakolla kannata yrittää pitää kasassa.
Vierailija kirjoitti:
Mitä te oikeasti haluatte? Suhteen jatkaminen sen vuoksi, että suhteen on jatkuttava, kehityttävä ja kestettävä on aika kova vaatimus. Joskus on vaan hyväksyttävä se tosiasia, että nuoruuden haaveet ovat muuttuneet ja haluaakin aivan eri asioita elämältään kuin se seurustelukumppani. Jos kuvioissa ei vielä ole lapsia, niin suhdetta ei ainakaan pakolla kannata yrittää pitää kasassa.
Ai pahus, vuosia vanhaan ketjuun vastasin - sori siitä, menin halpaan.
Vierailija kirjoitti:
Nuorena aloitetun suhteen saa kestämään samalla tavalla kuin myöhemminkin aloitetun pitkän suhteen. Ei sillä iällä paljon asian kanssa tekemistä ole.
Kyse on siitä, että päättää haluta pysyä yhdesä JA SEN JÄLKEEN PÄÄTTÄÄ HALUTA KASVAA SAMAAN SUUNTAAN. Puhe siitä, että "kasvoimme erillemme" kertoo siitä, että samasta suunnasta ei ole pidetty huolta. Pitää nähdä vaivaa sen eteen, että viettää aikaa toisen kanssa. Menee sinne toisen harrastukseen mukaan. Pyytää välillä toista omaansa mukaan. Hankkii yhteisiä harrasteita ja mielenkiinnon kohteita. Niiden ei tarvitse olle mitään suureellista, enkä peräänkuuluta tässä mitään hotelliöitä tai eroottisia kylpyläretkiä, vaan sitä, että istutaan samalla sohvalla katselemassa telkkaria ja puhutaan päivän tapahtumista, työpaikan kuulumisista, uutislähetyksen sisällöstä ja luonto-ohjelman hassusta öttiäisestä. Tärkeää on kuunnella, mitä se toinen sanoo, eikä vain ajatella että "no arvaahan tuon etukäteenkin".
Ja lopettakaa erosta puhuminen. Siitä pitää puhua VAIN jos oikeasti on tosissaan, se ei ole mikään v-sanan kaltainen tehostesana joka toisen lauseen höysteeksi. Ts. jos ei tiedä, pitäisikö erota, siitä on turha puhua. Puhutte eroamisesta sitten kun oikeasti alkaa tuntua siltä, että pitäisi. Sitä ennen puhutte yhdessä olemisesta.
Tää oli hyvä kommentti! Harvoin lukee näitä aavellä.
Just mietin eilen miten on harmillista ettei meillä ole miehen kanssa yhteisiä harrastuksia. No miksei ole? On, kun päättää mennä mukaan.
25v mies voi vielä viettää villiä sinkkunuoruutta. Sen ikäisenä saa helpommin naisia kuin 20-vuotiaana.
Alue: Aihe vapaa
Kannattaa miettiä ainakin tätä yhdessä:
- Mitä haluatte tulevaisuudelta? Haluatteko lapsia, haluatteko naimisiin, haluatteko ok-talon ja farmariauton? Vai haluatteko esimerkiksi kiertää maailman ympäri yhdessä? Haluatteko ylipäänsä samoja asioita ja jos näin on, haluatteko niitä samoihin aikoihin vai heittävätkö haaveet esim. 10 vuodella toisistaan?
Jos osoittautuu, että haavenne eivät kohtaa ja tunteesi ovat mitä ovat, suosittelen harkitsemaan vakavasti kannattaako suhdetta viedä eteenpäin. Olet vielä nuori, joten esim. lapsihaaveet voivat tuntua kaukaisilta. Voin kuitenkin kokemuksen äänellä sanoa, että jo viiden vuoden päästä saatat ajatella asiasta eri lailla. Jos silloin huomaat, että et oikeastaan tiedäkään mitä kumppanisi ajattelee asiasta ja pahimmassa tapauksessa ajatukset eivät kohtaa, voi tilanne olla ikävä molemmille. Ei kannata olettaa mitään, koska voit olla väärässä.
Toinen asia, mitä suosittelen harkitsemaan on se, koetko ihan oikeasti kumppanisi viehättäväksi? Viehättäväksi tavalla, joka saa sinut haluamaan hänen kosketustaan ja ennen kaikkea seksiä. Sitä ei tarvitse haluta joka ikinen sekunti, päivä tai viikko, mutta vissi ero on siinä, koetko kumppanisi haluttavaksi edes jollain tasolla, edes joskus. Tuskin teistä kumpikaan haluaa ryhtyä toisen kämppikseksi, ja fyysinen taso yhdistää silloinkin kun kaikki muu tuntuu kaatuvan päälle.
Erilaisuudesta tms. selviää, kunhan arvostaa kumppaniaan sellaisena kuin hän on ja hän arvostaa sinua. Jos huomaa jatkuvasti toivovansa, että olisipa se toinen jotain muuta, liikutaan vaarallisilla vesillä.
Uskon, että parisuhde on perimmiltään tahdon asia. Mutta ainoastaan sinä voit tietää, riittääkö sitä tahtoa yrittää ihan tosiaan, vai haluaisitko yrittää, koska se olisi yksinkertaisesti helpompaa kuin eroaminen. Joka tapauksessa, minun mielestäni tarvitaan tahtoa, samansuuntaisia tulevaisuuden suunnitelmia/haaveita, fyysistä kontaktia ja sen haluamista sekä toisen arvostusta.