Lue keskustelun säännöt.
Olen hukassa! Tarvitsen kasvatusneuvoja!
18.04.2013 |
7v lapsi joka väittää vastaan kaikkeen. En halua siivota, en tehdä läksyjä, en pukea ulkohousuja, en sitä en tätä. jatkuvasti kärttämässä uusia tavaroita ja silti on kiukkunen ja pahalla tuulella jatkuvasti. Jollei saa tahtoaan läpi, suuttuu ja kiukuttelee ja huutaa.
Kun yritän selittään hänelle jotain asiaa hän sanoo tiuskahtaa tai näsäviisastelee joka väliin jotain. On muutenkin pahalla tuulella jatkuvasti.
Miten tästä pois? Olen kysellyt onko joku hätänä? Onko koulussa sattunut jotain? Miksi on niin huonolla tuulella? Olen sanonut että äidille tulee paha mieli kun jatkuvasti riidellään. Olen huutanut takaisin ja komentanut kiukuttelemaan omaan huoneeseensa. Olen ollut lempeä ja yrittänyt olla rauhallinen tilanteissa. Tuntuu että olen yrittänyt olla vaikka minkälainen ja kaikkia keinoja mutta tilanne vaan jakuu, koko ajan pahempana.
Ennen niin kiltti ja suloinen poika on muuttunut kuin joksikin teini-ikäiseksi pikku riiviöski joka ei kunnioita vanhempiaan enää ollenkaan. Mitä voin tehdä?? Nyt apua mammat, olen ihan loppu! ( ja miehestä ei ole apua )
Kommentit (31)
Näitä kausia tulee.
Vietä paljon aikaa lapsen kanssa, vaikka kuinka olisi huonoa seuraa ja äyskisi ja tiuskisi. Puhu vaikka seinille lapsen huoneessa, jos tuntuu ettei kuuntele.Tehkää joptain mukavaa yhdessä, vaikka ulkoilkaa tai menkää uimaan. Kyllä se siitä tasaantuu. Voimia :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mä ehkä ottaisin yhteyttä koulun terveydenhoitajaan ensimmäisenä ja sitä kautta jos hänellä olisi jotain neuvoja. kysyisin myös opelta mietn käytäytyy koulussa, onko kavereita, häiriköikö, hiljainen tms..
mun ystävän poika käytäyty lähes samalla tavalla aloitettuaan koulun ja puolevälissä lukuvuotta vasta paljastu että häntä kiusataan. opettajatkaan eivät huomanneet mtn. eihän tässä ole samasta välttämättä edes kyse, mutta voihan sitä kuitenkin koulukäyttäytymistä ja luokkayhteisöstä kysellä :)
Poikaa ei kiusata eikä ole kiusaaja, tämän tiedän varmasti koska tunnen heidän luokalta melkein kaikki lapset ja heidäån vanhempansa. Pojat ovat tunteneet toisensa ihan pienestä asti.
Kodin ulkopuolella on miellyttävä, "kaikkien kaveri", rauhallinen ja kohtelias. Kotona ihan toinen poika :( Olen kotiäitinä joten aikaa vietämme paljon yhdessä, ennen teimme kaikkea mukavaa mutta nyt tuntuu ettei minua huvita "palkita" millään kivalla kun käytös on ihan ala-arvoista minua kohtaan...
ap
Huomenta ap! Siis mita mita taas?!
Koulustahan se syy löytyy. Ei esim. kotoa, jossa äiti syyllistää lastaan omasta pahasta mielestään ja vielä kaupan päälle saa huudot.
Kysymys taitaa olla irrottautumisprosessista, joka kuuluu normaaliin lapsen kehitykseen. Jos lapsella on ollut turvallinen lapsuus ja terveitä kiintymyssuhteita, irrottautumisprosessi vanhemmista on yleensä huomattavasti säyseämpi.
Vaikka lapsi sanoisikin jotain äkkiväärää ja pamauttaisi huoneensa oven kiinni, niin jos suhde vanhempiin on kunnossa, hänessä herää tarve palata siihen kohtuullisen hyvään yhdessäoloon.
Lapsella taitaa olla tunne, että itseään heikomman vanhemman lapsi ja isästäkään ei ole apua. Miksi?!
Nyt ihan aluksi lopetat sen miettimisen, miten saataisiin kaikille kiva olo. Sen sijaan sanot, että nyt rauhoittumaan omaan huoneeseesi hetkeksi ja keskustelua jatketaan vasta, kun kaikki on rauhoittunut. Vanhemman lopututon tehtävä on opettaa, että mikään ei oikeututa hyppimään silmille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hakee huomiota?! Niin metsä vastaa, kun sinne huutaa?! Annatko lapselle omaa aikaa ja tilaa?! Annatko lapselle vastuuta?! Ohjailetko ja sääteletkö kaikkia lapsen tekemisiä?! Saako hän osallistua itseään koskeviin päätöksiin?!
5, huomenta sinullekkin! Mutta mitä taas? Mitä tarkoitat?
Ja 6, lapsella on taatusti ollut turvallinen lapsuus ja terveitä kiintymyssuhteita, siitä ei voi olla kyse. Tota huoneeseen komentamista olen käyttänyt. Muita ihan käytännön vinkkejä?
Mitä te teette kun lapsi ei suostu tekemään jotain? Vaikka siivoamaan huonettaan? Ihan konkreettisesti? Mitä teet kun lapsi sanoo ei, en siivoa!?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun muistaakseni mun kaikilla lapsilla on ollut tuollainen kiukkukausi 1-3 luokalla. Sitä piti vain kestää ja pitää niistä säännöistä kiinni mitä oli laatinut. Kannattaa myös valikoida ne taistelut. Eli jos lapsi huutaa ja kiukuttelee ihan joka asiasta, niin sun ei varmaan kannata joka kerta sanoa siitä keskelle keittiötä jätetystä repusta tai likaisista sukista sohvalla. Omia hermoja kannattaa rauhottaa ja niellä kiukkua eikä tapella joka ainoasta asiasta mistä oikeasti olisi aihetta.
Huomiota saa tarpeeksi. Vastuun antamisessa voisin olla parempi ja itseään koskevia päätöksiä saa tehdä niin pitkälle kuin se on mahdollista. Lapsella on omaa aikaa ja tilaa ihan niin paljon kuin haluaa, en minä siinä kyljessä kiehnää jatkuvasti, on ystävien kanssa pihalla, luona leikkimässä tai meillä on joku. Mitä muuta omaa aikaa voisi tarvita tai tilaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa ihan samalta kuin meidän poika 7-vuotiaana. Sitä kesti aikansa ja sitten sain oman ihanan kultani takaisin. Eli taisi olla jokin ikävaihe. Itse koin tuolloin kiukkukautena saavani tilanteeseen apua siitä, että pysyttelin ihan tietoisesti itse täysin viilipyttynä enkä lähtenyt pojan kiukkuun mukaan. Tietoisesti myös aloin järjestää joka päivälle sellaisia hetkiä, että sain poikaan fyysisen kontaktin. Tuon ikäinen ei enää sylissä viihdy, mutta esimerkiksi jalkahieronta ennen nukkumaanmenoa kelpasi pojalle. Ja sillä oli selvästi rauhoittava vaikutus. Samalla saatettiin jutella vaikka jostain kirjasta, joka hänellä oli kesken. Siis kaikessa yksinkertaisuudessaan, annoin pojalle tietoisesti enemmän huomiota ja "silityksiä" ja yritin kurinpidossa olla tietoisesti lempeämpi.
Jäännä kun täällä av:lla tiedetään aina paremmin miten joka tilanteessa tulisi toimia vaikka sitä ei edes kysytä ja nyt kun kysytään niin kukaan ei osaakkaan neuvoa, siis ihan oikeita neuvoja antaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ikään kuuluva asia - -ainakin jo meidän 8-vuotiasta mietin. Jos on jatkuvasti pahalla tuulella, voisin myös kysyä: nukkuuhan tarpeeksi? Menee ajoissa nukkumaan, jotta jaksaa pirteänä aamulla nousta? Pelaako tietokoneella, pelikoneilla tms. kuinka paljon? Näistä voisit aloittaa miettimään. Ettei ole "helposta" syystä kyse.
Nukkuu 11 tuntia yössä ja pelata saa 2 tuntia kerrallaan lauantaisin ja sunnuntaisin, Uskoisin että näkin asiat ovat kunnossa. Olen miettinyt pääni puhki että mikä tässä mättää mutta en ole löytänyt syytä vielä...
Lisää ehdotuksia mistä voisi johtua... oliskin mahtavaa kun syy olisi joku helppo korjata...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun mielestä, jos on tärkeä asia tehtäväksi eikä lapsi tee, niin sitten äiti ja isä auttaa ensin kaverina ja sitten, jos ei apu kelpaa, niin omalla tavallaan. Esimerkiksi huoneen siivous voi olla sellainen mikä pitää tehdä, mutta toisaalta lapselle se siivous voi ensinnäkin tuntua ylivoimaiselta ja toisekseen se oma huone saattaa olla sellainen pyhä asia, jossa haluaa sitä omaa valtaa testata vaikka sitten tekemällä just päinvastoin kuin mitä vanhemmat haluaa. Ehkä teinillä enemmän sitä oman tilan haltuun ottoa, vallankäyttöä ja ekaluokkalaisella sitä että ei hahmota mitä pitäisi tehdä ja liikaa kaikkea ja ihan sama ja niin edelleen. Pienemmällä lapsella antaisin säännöllisin väliajoin kiristyviä ultimatumeja, 1) siivotaas nyt yhdessä se, äkkiä se saadaan kuntoon, (vaikka pitäisi joka viikko olla kaverina siivoamassa niin eihän se välttämättä huono asia ole, tulee oltua yhdessä, kunhan pidetään työnjako sellaisena että molemmat tekee), 2) nyt alat auttaa minua tässä hommassa, tai sitten huomenna minä tulen ja siivoan tämän niin kuin itse haluan 3) Seuraavana päivänä raivataan huoneesta ylimääräiset tavarat (eli ne jotka ei pysy paikallaan, ovat lattioilla tms.) ja kevennetään sisustusta niin että vanhemmalla ei mene turhaa aikaa pintojen puhdistukseen. 4) Tavaroita saa takaisin jos alkaa siivous yhdessä vanhemman kanssa tai omaan tahtiin maistua.
Jos taas ei ole tärkeä asia, tappelun arvoinen, niin antaisin toistaiseksi olla, odottakoon parempia aikoja.
[quote author="Vierailija" time="18.04.2013 klo 08:35"]
Jäännä kun täällä av:lla tiedetään aina paremmin miten joka tilanteessa tulisi toimia vaikka sitä ei edes kysytä ja nyt kun kysytään niin kukaan ei osaakkaan neuvoa, siis ihan oikeita neuvoja antaa.
[/quote]
En minä ainakaan osaa neuvoa muita, mutta tiedän miten toimin omien lasteni kanssa. Meillä on luotu peruskäytöksen raamit ja asioita on tuotu iän mukaan lisää niiden raamien sisään, koskematta sisältöön eli meillä on saanut kiukutella, kapinoida ja itsenäistyä jne. Eikä olla määritelty millaisia lastemme tulisi olla.
Eikä kaikesta jakseta ottaa hikeä, eihän se arki lapsen kanssa olisikaan muuta, kun hedelmätöntä juupas leipäs hiekkalaatikkoleikkiä ämpäreineen ja lapioineen, jos jokaisesta kaatuneesta maitolasista tehdään arvovalta kysymys, kumpi aikuinen ja kumpi lapsi. Ei vanhemmuus anna mitään diktatuurimaista valtaa ajaa joka kurvissa lapsen yli uudestaan ja uudestaan.
Syy on ihan yksikertainen... Lapsesi haluaa uudenlaista itsenäisyyttä. 7-vuotiaan normaaliin kasvuun kuuluu tunne-elämän muuttuminen ailahtelevammaksi ja ristiriitaiseksi. Lapsen kuuluu uhmata vanhempia ja kodin sääntöjä nämä ovat tärkeitä kehitysvaiheita, jotta lapsi voi kasvaa itsenäiseksi minäkseen ja löytää paikkansa maailmasta. Ei normaalin kasvua voida korjata.
Minunkin lapset ovat olleet karseita räyhähenkiä tuossa iässä. Nuorempi on nyt ekalla, ja joulun jälkeen on alkanut rauhoittua. Enää ei tiuski joka asiasta. Tosin me muut jo alettiin nauraa hänen kohtauksilleen jossain vaiheessa, mikä ehkä nolostutti hänet vähän hillitsemään itseään. Joskus pahan tuulen taustalla voi olla myös väsymys tai allergia (ainakin meillä). Pojasta huomasi aina kun oli syöty jotain ei-soveltuvaa. Atooppinen iho alkoi kutittaa ja hirveitä raivokohtauksia tuli pikkuasioista.
Kyllä tuo helpottaa, ja monestihan lasten kanssa ongelma poistuu vaan äkkiarvaamatta ilman erityisiä keinojakin.
[quote author="Vierailija" time="18.04.2013 klo 08:28"]
5, huomenta sinullekkin! Mutta mitä taas? Mitä tarkoitat?
Ja 6, lapsella on taatusti ollut turvallinen lapsuus ja terveitä kiintymyssuhteita, siitä ei voi olla kyse. Tota huoneeseen komentamista olen käyttänyt. Muita ihan käytännön vinkkejä?
Mitä te teette kun lapsi ei suostu tekemään jotain? Vaikka siivoamaan huonettaan? Ihan konkreettisesti? Mitä teet kun lapsi sanoo ei, en siivoa!?
[/quote]
Siivoaminen voi olla lapselle yleensäkin vaikeaa (onko siihen opastettu riittävästi?), se on vaikeaa joillekin aikuisillekin. Toiset ihmiset iästä riippumatta saattavat olla hyvin epäjärjestelmällisiä. Itse opin pitämään jonkinlaista järjestystä vasta aikuisena monen lapsen äitinä. Siivoaminen saattaa tuntua ylivoimaiselta urakalta. Siivoa yhdessä lapsen kanssa, tee siitä mukavaa. Sitten yhdessä ihailette miten viihtyisää on kun on siistiä. Kehu lasta mutta oikeista asioista miten hienosti osaa järjestää kirjat tai miten kiva kun jaksaa yrittää vaikkei yhtään huvittaisikaan/on väsynyt. Anna selkeä tehtävä kerrallaan jos lapsi ei hahmota mitä kaikkea pitää tehdä ja on vaikea alottaa, tyyliin korjaa ensin legot tuohon laatikkoon, aku ankat tuohon hyllyyn pinoon näin jne.
Lasten kasvatuksessa pärjää pitkälti sillä että kykenee samaistumaan lapsen asemaan. Miltä itse tuntuisi vastaavassa tilanteessa ja toimii sen mukaan. Ei tarkoita curlingia ja kaiken periksi antamista. Aikuinen tietää miksi pitää pestä hampaat tai käydä koulua. Kaiken voi perustella lapselle ja näin lapsi vähitellen kasvaa itsekin ymmärtämään syy-seuraus -suhteita.
Ennenkaikkea, älä komenna siivoamaan ja tee siitä valtataistelua ja vastenmielistä. Siivoa yhdessä lapsen kanssa. Lapsi oppii että se on positiivinen asia eikä niin vaikeaa kuin kuvitteli. Joskus se yllättää sut siivoamalla ihan itse.
Luulen että ongelmasi on negatiivisuudella kasvattaminen, jatkuva valtataistelu ja negatiivinen ilmapiiri tekee kenestä tahansa kiukkuisen. Varmasti olet uskonut tekeväsi oikein, kuri ja säännöt jne. Niillä vaan et pärjää enää teinin kanssa. Kuuntele lasta ja ymmärrä. Vain sillä tavalla pystyt selvittämään ongelmien syyt jolloin ratkaisutkin on helpompi hakea.
Kiva kuulla että tämä on normaalia kehitystä :) Joskus vaan tuntuu että keinot loppuu kesken ja tämä tuli vähän yllätyksenä kun poika on ollut täysin erilainen kuin ennen. Minäpä hengitän siis syvään, en etsi pojasta vikaa itsekseni kun se onkin normaalia ja valitsen taisteluni.
Vaikeaa tämä silti on kun mieitin että miten ja missä tilanteessa pitää olla tiukka ja missä voi löysätä ja mitä vaatia ja mitä taas ei...
Kiukutella meilläkin saa mutta se sellainen epäkunnioittava nokittelu, sitä en siedä enkä sitä että jos pyydän tekemään jotain niin vastaus on AINA ei,en tee, ei huvita, en halua.
Tähän kaipaan muutosta nyt heti, vanhempiaan pitää kunnioittaa eikä nokitella. Tästä huolimatta meillä ei ole mitään diktatuuria vaikka kunnioitusta haluankin eikä aina sitä mutinaa ja vastaansanomista. Asioista voidaan keskustella ja olla eri mieltä mutta sellainen typerä näänäänäää, joojoojoojooojooojooooo, ja muut saa jäädä pois. Tulkoon teini-ikäisenä sitten takaisin nuo..
ap
Kiitos kommenteista! Tuli heti parempi mieli että en ole yksin tämän asian kanssa. Meillä ei mielestani ole vapaata kasvatusta vaan yritän nimenomaan kasvattaa poikaa niin hyvin kuin osaan.
Koitan tota relaamista ja olen aika leppoisa äiti ollutkin tähän asti mutta kyllä se huone nyt edes kerran kuussa tulee siivota ja edelleen aikuisille ei aleta sanomaan vastaan joka asiasta. Pinnani on harvinaisen pitkä ja sitä onkin nyt tarvittu mutta joskus menee hermot kun saa takaisin aina riidanhakuisuutta ja kiukkua.
En halua kasvattaa lastani epäkunnioittavaksi (minkälainen hän ei ole ennen ollutkaan). Kotiäitinä olen ollut mutta poika on siitä huolimatta ollut kerhoissa ja muualla, osaa jakaa tavaroitaan, on empaattinen ja tosiaan koulussa saa sitä positiivista palautetta juuri opettajalta sekä ystäviltään joita on paljon. Ottaa huomioon toisia mutta nyt minun kanssani tämä on mennyt tällaiseksi.
Meillä saa näyttää pahaa mieltään, olla eri mieltä, suuttua ja jopa huutaa kiukussaan. Olisi kuitenkin mukavaa jollei tämä repertuaari toistuisi joka päivä mitättömistä syistä.
Olen itsekkin ajatellut että se kouluvuosi tosiaan on pitkällä ja väsymys voi painaa, tullaan isommaksi pojaksi jne. Kuitenkin haluan heti pysäyttää tällaisen käytöksen jollain tavalla ettei siitä tule tapa. En ole sanonut pojalle että minulle tulee paha mieli kun olet tuollainen vaan että paha mieli tulee siitä kun aina pitää riidellä.
ap