Te yksinäiset perheenäidit,miten "yksin"olette ja miksi?

No mun sosiaaliseen piiriin kuuluu miehen ja lapsen lisäksi yksi hyvä ystävä ja oma lapsuudenperheeni, eli vanhemmat ja 2 siskoa. Sitten on yksi äitituttava, jonka kanssa voi just ja just käydä jossain vaunulenkillä mutta ei meillä oikein muuta yhteistä olekaan kuin lapset.

Itse kaipaisin lähinnä muista äideistä ystäviä. Olen vielä nuori, 21-vuotias, joten kavereilla on ihan eri elämäntilanne. En vain tiedä miten tutustuisin keneenkään enkä oikein jaksakaan. Tuntuu niin vaivalloiselta aloittaa tuttavuus ihan alusta.

Onneksi on sentään oma lapsuudenkoti lähellä, siellä tulee käytyä viikottain. Tulevaisuutta minäkin mietin, että millaisen sosiaalisen piirin onnistun lapselleni luomaan, kun ei mulla niitä omia kontakteja juuri ole. Muksu saa varmaan ensimmäiset kaverit sitten päiväkodissa...

Mulla on mies ja 3 lasta. Anopin ja mun vanhempien kanssa ollaan paljon tekemisissä, mutta muita ihmisiä en tapaa koskaan viikolla. Ehkä kerran kuussa käydään kylässä jossain tai joku tulee meille tai harvemmin. Mä asun pienellä paikkakunnalla, jossa mä en ole saanut ystäviä. Yritin ensimmäiset 5 vuotta oikein tosissaan, mutta kerhoissa sun muissa mulle vastattiin lyhyesti ja sen jälkeen lopetettiin puhuminen eikä kukaan tullut oma-alotteisesti juttelemaan. Ajattelin että tilanne paranee, kun lapset menevät kouluun, mutta ei auttanut. Ollaan muutettu muualta ja nää on täällä niin sisäpiiriläisiä, että näköjään mahdotonta saada kunnon ystäviä. Nyt mä olen jo luovuttanut ja olen ylhäisessä yksinäisyydessäni ja istuskelen tällä palstalla, kun haluan "seuraa".

OT, mutta mua ärsyttää kun käytät avauksessa sanaa "jaksaa".

Kyllähän sinä jaksaisit (ellet ole vakavasti sairas, aneeminen tms), mutta et halua. Tuo elämäntapa on oma valintasi, olet itse sen tehnyt ja olet siitä vastuussa. Kun kerran haluat elää noin ja elät noin, niin mitä inisemistä siinä on? Hyvää elämää sulle! :)

Vai onko tämä joku murrejuttu, että jaksaminen = viitsiminen? Viitsiminenkin on oma valinta. 

Mulla ihan sama juttu kuin kolmosella. Paitsi, että koskaan ei käydä edes kenenkään luona kylässä eikä meillä käy ketään, paitsi vanhempani.

Olen ihan täysin luovuttanut jo ystävien suhteen. 5v minäkin jaksoin yrittää.

Hävettää ja harmittaa, että millaisen kuvan lapset oikein saavat. En halua, että heistä tulee epäsosiaalisia ja erakkoja (kuten mieheni, se meidät tähän yksinäisyyteen alunperin ajoikin) ja että heidän mielestään olisi jotenkin normaalia tällainen elämä.

Vanhin lapsista usein ihmetteleekin, että miksi meillä ei käy koskaan ketään ja muut viettää vappua/juhannusta/jne. toisten kanssa.

Olen sosiaalinen ja viihdyn porukassa. On ihan hirvittävää istua päivät pitkät "yksin" ja olen jo todella katkera miehelle, kun veti meidät siihen erakkoisuuteensa mukaan. Ei se täysin miehen vika tietenkään ole, mutta todella suuri syy se on.

Itse olen perheestä, jossa ei kyläilty. joskus joku sukulainen meillä poikkesi, muttei mun lapsuudenkodissa ollut todellakaan mitään kyläily-kulttuuria. En koskaan kaivannutkaan sellaista. Mukavinta oli kotona äidin ja isän kanssa :)

Olen tullut samanlaiseksi. Meillä lähimmät sukulaiset käyvät, muttei meillä ole ns. perhetuttuja. Vietämme viikonloput perheen kesken. Lapsemme vaikuttaa kovin onnelliselta :)

Kärsinkö siitä lapsena? En!

Käsrsinkö nyt? En!

Kärsiikö oma lapseni? Ei!

Älä huoli lasten takia tuolalisesta asiasta. Kunhan on turvallinen ja hyvä koti, mitä siinä perhetuttavilla ja viereilla/vierailuilla on tekemistä?? Jokainen elää kuten parhaakseen näkee.

Toisia ahdistaa pelkkä perheen kanssa kotona oleminen, toisia alituinen vierailu-paine!

Jotenkin surullista, että nykypäivänä ihmisillä tuntuu olevan kovat paineet kuinka sosiaalinen pitäisi olla. Ja sitten, kun on näitä erakko-luonteita, jotka eivät kerta kaikkiaan kaipaa ympärilleen ihmisiä ja sosiaalisia tilanteita, ovat poikkeavia ja outoja ihmisiä.

:(

[quote author="Vierailija" time="16.04.2013 klo 10:31"]

Jotenkin surullista, että nykypäivänä ihmisillä tuntuu olevan kovat paineet kuinka sosiaalinen pitäisi olla. Ja sitten, kun on näitä erakko-luonteita, jotka eivät kerta kaikkiaan kaipaa ympärilleen ihmisiä ja sosiaalisia tilanteita, ovat poikkeavia ja outoja ihmisiä.

:(

[/quote] 

Komppi. Neuvolassahan painostetaan "luomaan tukiverkostoa", tai ainakin minua painostetaan, eikä se terkka suostu uskomaan että en kaipaa mitään hemmetin mammakahviloita. Se nainen kysyy edelleen joka hemmetin kerta että "olethan jo käynyt tuossa vauvatuvalla, kun viimeksi lupasit mennä" ja joka kerta saan vastata etä en ole luvannut mitään ja että en ole käynyt enkä mene. Ei kiinnosta.

Mutta niin. minä en jaksa ihmisiä.En oikeastaan edes niitä vanhoja kavereitakaan. Suurimmalla osalla niistä vanhoista kavereista on niin eri intressit kuin minulla joten harvemman kanssa tulee vietettyä aikaa. Ja suurimmalle osasta kavereita se ajan viettäminen yhdessä on ryyppäämistä (etenkin vähän vanhemmille kotiäideille) ja minua se ei taas kiinnosta. Noista asioista johtuen, viihdyn enemmän oman perheeni sekä sukuni kanssa. Esikoinen on pk:ssa osittain siksi että saisi kavereita, vaikkakin pääsyy on kuntouttava hoito puheentuoton puolella olevan dysfasian takia..

[quote author="Vierailija" time="16.04.2013 klo 10:55"]

[quote author="Vierailija" time="16.04.2013 klo 10:31"]

Jotenkin surullista, että nykypäivänä ihmisillä tuntuu olevan kovat paineet kuinka sosiaalinen pitäisi olla. Ja sitten, kun on näitä erakko-luonteita, jotka eivät kerta kaikkiaan kaipaa ympärilleen ihmisiä ja sosiaalisia tilanteita, ovat poikkeavia ja outoja ihmisiä.

:(

[/quote] 

Komppi. Neuvolassahan painostetaan "luomaan tukiverkostoa", tai ainakin minua painostetaan, eikä se terkka suostu uskomaan että en kaipaa mitään hemmetin mammakahviloita. Se nainen kysyy edelleen joka hemmetin kerta että "olethan jo käynyt tuossa vauvatuvalla, kun viimeksi lupasit mennä" ja joka kerta saan vastata etä en ole luvannut mitään ja että en ole käynyt enkä mene. Ei kiinnosta.

Mutta niin. minä en jaksa ihmisiä.En oikeastaan edes niitä vanhoja kavereitakaan. Suurimmalla osalla niistä vanhoista kavereista on niin eri intressit kuin minulla joten harvemman kanssa tulee vietettyä aikaa. Ja suurimmalle osasta kavereita se ajan viettäminen yhdessä on ryyppäämistä (etenkin vähän vanhemmille kotiäideille) ja minua se ei taas kiinnosta. Noista asioista johtuen, viihdyn enemmän oman perheeni sekä sukuni kanssa. Esikoinen on pk:ssa osittain siksi että saisi kavereita, vaikkakin pääsyy on kuntouttava hoito puheentuoton puolella olevan dysfasian takia..

[/quote]

2 täällä. Mullekin neuvolassa tuputetaan koko ajan perhekahvilaa ja seurakunnan kerhoa, vaikka emme edes kuulu kirkkoon. Itsekin viihdyn hyvin juuri oman perheen ja suvun kanssa, baareiss akäymisestä en pidä. Tuon yhden ainoan ystävän kanssa on yhteistä menneisyys ja intressit, vaikka hänelläkin on ihan eri elämäntilanne kuin minulla. Jotenkin muiden ihmisten seura vain tuntuu raskaalta.

Tukiverkostolla en ole vielä toistaiseksi tehnyt mitään, vauva kohta 7kk ikäinen. Olisko kerran vauva ollut mun vanhemmilla, kun käytiin miehen kanssa syömässä. Sekään ei ollut mikään pakollinen juttu eli olisi hyvin voitu jättää välistä. Hyvin tuo on itsekin saatu hoidettua. Toki arvostan läheisiäni ja heidän apuaan, mutta jotenkin rasittaa juuri se neuvolassa tyrkytetty tuputus.