Kaveriperheen kanssa mökillä
Päätettiin viettää juhannusta kaveriperheen kanssa mökillä. Meillä on isot lapset, kaveriperheellä pienemmät lapset. Olin luullut, että tietenkin isoilla ja pienillä on eri säännöt ja vanhemmat huolehtivat pääsääntöisesti omista lapsistaan. No ei mennyt näin.
Olenko minä oikeasti löpsö tai muuten vaan ulalla lastenkasvatuksessa? Vai eikö pienten lasten vanhemmat (ainakaan nämä yhdet) tajua millaista isojen lasten kasvatus on?
Esim.
Uiminen: samat säännöt 14 ja 16 v:lle ja 5 ja 7 v:lle? Uimavahti, hyppiminen veteen, uimapaikka, uima-aika?
Vesiurheilu: veneily, suppailu, vetorengas. Samat säännöt taas?
Syöminen ja nukkuminen?
Puhelimen tuijottelu?
Ei meidän 16 v edes kysy, saako ottaa voileivän, limsan tai omia (!) sipsejään. Haluaa lähteä kauemmaksi (kertoo kyllä minne ja kännykkä mukana ja liivit päällä) suppailemaan (yksin tai veljensä kanssa). Hyppää pää edellä laiturilta (paikkaan, jossa pulikoitu juuri) ja saattaa mennä yllättäen uinnillekin. Puhelinta tuijottelee välillä, itse asiassa mökillä harvinaisen vähän. 14 v on enemmän kiinni puhelimessa.
Ei meidän lapset halua olla mitään lastenvahteja ja leikkisetiä. Välillä kyllä, mutta ei koko aikaa. Eivät he halua juhannusjuhlissa juoda vain vettä ja maitoa ja "terveellistä ruokaa" ruoka-aikoina. Ja sitäkin saman määrän kuin pikkulapset. Turha toivoa teinejä perheen kanssa möklle, jos mitään kivaa ei saa tehdä.
Mä sitten diilasin teineille telttaan sipsejä ja limuja, yritin harhuttaa pieniä, että eivät näkisi kun isot lähtevät suppailemaan yms. Kauheaa itkua ja parkua (pienillä), ja valitusta (isoilla), kun homma ei oikein toiminut.
Onko mökillä kaikilla samat säännöt? Saako pientä ymmärtämään, että isoilla on erikoislupa sipseihin ja limsaan, uimiseen, suppailuun ja myöhään valvomiseen ja heillä ei?
Kommentit (104)
Sääntöihin en ota kantaa, mutta tietenkään sinun teiniesi ei tarvitse olla koko mökkireissua toisen perheen lapsenvahtina.
Mun tutulla 7vuotias lapsi ja mun lapset 16v. ja 18v.
Ei ymmärrä mitään isoista lapsista.
Mitä hauskaa tuossa oli tarkoitus saavuttaa?
Oliko mökki jomman kumman oma?
Jos ei, niin yksin vuokrattuna liian kallis?
Isät viihtyy hyvin keskenään?
Äidit viihtyy hyvin keskenään?
Lapsista ei tuolla ikäerolla ole seuraa toisilleen, paitdi ilmaiset lapsenvahdit.
Kuulostaa ettette tunteneet koko perhettä ollenkaan, kun tiukat säännöt tuli yllätyksenä.
Vierailija kirjoitti:
No kyllä musta olisi aika omituista jos ollaan porukalla mökillä ja sitten puputetaan salaa omia herkkuja tarjoamatta muille... Tai siis jotain sipsien mässytystä piilossa teltassa... kai se teini ilman sipsejä pärjää pari päivää. Omin päin jääkaapilla käyminen on kans vähän hankalaa: kotona ei kai niin väliä kun kauppa on vieressä, mutta mökkiviikonlopulle eväät on mitoitettu eikä kaupassa käynti ole niin yksinkertaista. Eikö lähtökohta ole,e ttä ruoka-aikoina syödään. Että kyllä sikäli ajattelen, että samat säännöt on kaikilla (niin lapsilla kuin aikuisillakin).
Mitään salapuputtamista ei olisi tarvinnut tehdä, jos pikkulasten äiti ei olisi saanut päähänsä määrätä koko seurueen dyömisistä ettei pikkulapsille tule paha mieli.
Ihan painajaisreissu etenkin teineille.
Kävikö isäversiona näin...
Pikkulasten äiti: Kaljaa tai viinaa ei sitten juoda mökillä, koska meidän Pertillä on alkoholiongelma. Eikä lihaa grillata, koska meillä syödään vain kasviksia ja ituja 🙄
Muutenkin syödään terveellisesti, koska Pertin kolesteroli on koholla.
Miksi ette puuttuneet heti asiaan? Annoitteko omien teinien toimi koko juhannuksen lapsenvahtina ja lähes vankina hulluine säöntöineen omalla mökillä?? Jos olisit äitini en antais ikinä anteeksi
Juuri tämän vuoksi en harrasta mitään ystäväperhe-juttuja. Tapaan vain ja ainoastaan omia ystäviäni.
Mä muistan omilta teinivuosiltani myös erään mökkiviikonlopun. Vanhempieni kaveriperhe siis kyläili meidän mökillä. Näillä oli kaksi pienempää lasta, joiden säännöillä olisi Heidän mielestään pitänyt mennä. Mä en saanut edes soutaa omalla soutuveneellämme. Onneksi mun vanhemmat pitivät joissain asioissa puoliani, en esim. joutunut nukkumaan 20.30. Mun mielestä ap:n olisi pitänyt avata suunsa.
Toivottavasti aikuisilla oli myös samat säännöt =D Ihan naurettavaa olettaa, että teineillä oliis samat säännöt kuin pikkulapsilla =D Ei jösses.
Herranjestas minkälainen lapanen olet, AP! Kun kerran teidän mökillä oltiin, niin sinun olis pitänyt tehdä selväksi, että sun teinejä koskee sun säännöt.
Siis ihan naurettavaa, että Ap on antanut vieraana olevan perheen pompotella. Tietty pitää olla vieraanvarainen ja ottaa vieraat huomioon, mutta rajansa kaikella. Ei tietenkään pidä esim herkkuna vetää toisten nenän edessä, mutta kyllä teinit osaa jo pidättäytyä herkuista esim iltaan asti, että pienemmät ovat nukkumassa tai vaikka ottaa vaivihkaa limua kahvimukiin. Ja pienille lapsille voi hyvin selittää, että isommilla on isompien säännöt ja pienemmillä pienempien ja aikuisilla aikuisten säännöt.
Kaikki Tehdään Oikein kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotkut pikkulapsiperheet suorittaa tätä iänikuista neuvolasta opittua aikataulutusta ja karkkipäivämeininkiä, ihan lomista ja juhlapäivistä riippumatta. Ei tällaisten kanssa pidä mökille lähteä.
Joo nämä takakireän tärkeät suorittaja-vanhemmat ovat ihan hlvtistä! Olen tällaisia joutunut seuraamaan pakosta sivusta ja näillä on joku autismiin verrattavissa oleva pakkomielle neuvolan sääntöihin. Eivät tajua, että tällä tyylillä kasvatetaan todella joustamattomia, itsekkäitä ja hankalia ihmisiä. Sellaisia kuin hekin ovat.
Mistään ei voida joustaa edes poikkeustapauksissa (esim. Juhlapyhä) piiruakaan. Nukkumaan mennään vaikka kirveellä. Koko mökki on pimennettävä ja kaikkien on oltava hipihiljaa, että SanniMaija saa nukuttua. Sokeri on suoraan sieltä, eikä kukaan muukaan seurueesta saa edes katsoa sokeriin päin, kun PirkkaPekka on paikalla. Kaikkien on imeskeltävä ituja, koska meillä tehdään niin!
Ja se jatkuva puheen paapatus: kaikki yksinkertaisetkin asiat ja tekemiset pitää sanoittaa, vääntää rautalangaksi. Sepostetaan kuin psykiatri tai joku valvova isoveli. Puhe on taukoamatonta ja sietämätöntä. Lässytetään ja naristaan. En tiedä, millainen lapsuus näillä vanhemmilla itsellään on ollut, mutta ei näytä olevan hajuakaan ”normaalista” perhe-elämästä.
Mitäköhän tämä ankaran iloton säännönmukaisuus johtuu? Kasvattavatko nämä tässä tulevaa Superitsetuntoista suorittavaa Superihmistä? Vai pelkäävätkö nämä, että lapsi menee rikki? Että se valittaa 30 vuoden päästä kallonkutistajalla, että lapsuus oli kamala? No varmasti valittaakin :-)
Näillä sääntöfanaatikoilla voi olla oikeasti oman elämänsä hallinta niin heikoissa kantimissa, että on pakko nojata kaikessa neuvolan ohjeisiin tai maailma romahtaa. Omaa järkeä ei osata tilanteissa käyttää eikä tajuta, ettei pieni poikkeus aiheuta mitään kamalaa. Usein heillä voi olla riipppuvuustaustaa, syömishäiriöitä, erilaisia pakkomielteitä ja turvattomuutta taustalla. Näillä säännönmukaisuuksillaan he hallitsevat kaikkea ja kaikkia.
Vierailija kirjoitti:
Siis ihan naurettavaa, että Ap on antanut vieraana olevan perheen pompotella. Tietty pitää olla vieraanvarainen ja ottaa vieraat huomioon, mutta rajansa kaikella. Ei tietenkään pidä esim herkkuna vetää toisten nenän edessä, mutta kyllä teinit osaa jo pidättäytyä herkuista esim iltaan asti, että pienemmät ovat nukkumassa tai vaikka ottaa vaivihkaa limua kahvimukiin. Ja pienille lapsille voi hyvin selittää, että isommilla on isompien säännöt ja pienemmillä pienempien ja aikuisilla aikuisten säännöt.
Teinien ei olisi tarvinnut kyllä yhtään piilotella omia syömisiään. Pikkulasten äiti oli luonut säännöt, joista ei itse pitänyt kiinni muuten kuin kontrolloimalla muita. Ihan outoa.
ei hemmetti että ap:lla vaikea elämä.
säälin sun miestä ja lapsia.
Kiehtovaa sinänsä kuinka hukassa ihmiset ovat noinkin yksinkertaisten ja itsestään selvien asioiden kanssa.
No aika ikävää pienemmille jos ei saa syödä sipsejä mutta isommat saa?? Uimisen ja yksin lähtemisen ymmärrän ja ne toki menee ikätason mukaan. Jos äiti ei anna pienimmilleen herkkuja niin ikävältä kuulostaa, sanoisin että kysy äidiltäsi minä en teidän sääntöjä ole laatinut.
Nämä ”kaveriperheen kanssa ekaa kertaa yhdessä mökille” jutut on aina hyvin riskialttiita. Mökki on sellainen miljöö, missä hyvin erilaiset tavat ja tottumukset tulevat esille. Kaveriperheen ukko aloittaa kaljan kittaamisen jo aamusta, lapsille annetaan karkkia ennen lounasta ja lapset eivät sitten syö lounasta. Perheen nainen on sitä mieltä, että koska hän tiskaa, niin mikään muu työ ei kuulu hänelle - ei myöskään omien lastensa vahtiminen. Oma ukko vetää hirveät pultit, kun kaveriperhe ei ostanutkaan sovittua lihaa, vaan jotain halvempaa. Ei mene tasan ja hän sen myös näyttää. Kaveriperheen nainen taas loukaantuu tästä ”pikkumaisuudesta” ja mököttää iltapäivän puhumatta kenellekään enää mitään. Ilta päättyy sitten vielä kinasteluun menevätkö miehet vai naiset ensin saunaan ja kummat kylvettää lapset ja voiko aamusta asti kaljaa kipannutta ukkoa edes laittaa vastuuseen, kun saunassa on vaaranpaikkoja.
Joidenkin kanssa se mökkeily toimii, mutta sitä ei kannata lähteä tunnustelemaan siten, että ottaa pitkän viikonlopun jossain perähikiällä olevalle mökille.
Vierailija kirjoitti:
No aika ikävää pienemmille jos ei saa syödä sipsejä mutta isommat saa?? Uimisen ja yksin lähtemisen ymmärrän ja ne toki menee ikätason mukaan. Jos äiti ei anna pienimmilleen herkkuja niin ikävältä kuulostaa, sanoisin että kysy äidiltäsi minä en teidän sääntöjä ole laatinut.
Meidän ex pienelle ei tarjottu pienenä ollenkaan limsaa kotona, kylässä sai juoda, jos halusi. Ei juurikaan juo vieläkään limsaa, koska ei pidä hiilihapoista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tarvii olla kaikille samat säännöt mutta musta aika epäkohteliasta mättää herkkuja toisten edessä ja onneksi omat lapseni oon kasvattanut niin toiset huomioonottaviksi että ymmärtävät teini-iässäkin tämän. Eikä kenellekään ole hyväksi syödä herkkuja ihan koko aikaa.
Mun lapseni saa luvan kestää pettymyksen jos ei saa tehdä sitä mitä isommat esim vesillä. Kyllähän sen lapsi ymmärtää.
Eiköhän tollaiset mökkireissut saada sujumaan puhumalla ja tekemällä kompromisseja. Vähän jotenkin avuttomalta kyllä kuulostaa teidän touhu.
Eli jos kylässä on pieniä lapsia, jotka eivät saa syödä karkkia, sipsiä, mehua tai limua, niin sitten kukaan ei syö.
Ap
No ei tietenkään niiden pienten lasten nähden. Valoja päälle nyt!
En ikimaailmassa viettäisi juhannusta tai edes viikonloppua niin, että tuttavaperheen pikkulapsien pillin tahtiin menee koko porukka. Pikku lapset on ne jonon viimeiset, jos tulee paha mieli sipsistä niin voi voi.
Minusta taas sillä nimenomaan on. Kenen mökki (ja tavarat), sen säännöt.