Salitreeneistä tietävät! Olen nyt 3kk käynyt salilla ja fiksannut
ruokavaliota. Treenit kulkevat ihan hyvin, painoja saa lisätä, päälleotan aina parikymmentä minuutti aerobista. Missä vaiheessa tämän pitäisi näkyä kropassakin tai puntarilla? Paino ei ole tippunut grammaakaan koko aikana, 71kg on ja pysyy vaikka päällään seisoisi. Hyvä olo salilla tulee mutta oishan se nyt kiva jos ulkomuoto olisi eri kuin sohvalla aikaa viettäneenä...
Kommentit (23)
ei salitreeni laihduta vaan se, että sä syöt vähemmän kuin kulutat.
Mä olen nyt käynyt salilla säännöllisesti reilu 1,5vuotta. Paino lähti tippuun reilun vuoden treenin jälkeen, kun otin ihan kunnon ruokavalion käyttöön (6vk superdieetti). Nyt paino on pysynyt alemmissa lukemissa jo puolisen vuotta ja senttejäkin on lähtenyt ja lähtee tasaseen tahtiin koko ajan. Mutta se alkutyö oli kyllä turhauttavaa...
Beem there, done that! Veivasin salilla vajaan vuoden ja söin mielestäni terveellisesti, satunnaisia herkutteluja lukuunottamatta. Tulokset olivat tosi vähäisiä, hermostuin totaalisesti ja otin yhteyttä personal traineriin, joka teki ja neuvoi mulle kunnollisen ohjelman. Jo tällä sain parissa kuukaudessa tuloksia, sitten lähdin vielä mukaan Fitfarmin Superdieettiin ja sen päälle Extra, paino 12 viikossa 73 > 65, senttejä katosi vielä hurjemmin! Omaksuin kunnolliset ruokatavat, joita voin noudattaa loppuelämäni. Erona entiseen on se, että ennen mun "satunnaiset" herkuttelut kesti koko viikonlopun, juhlien jälkeen oli vaikea päästä takaisin ruotuun jne. Ja joka päivä söin liian paljon suhteessa kulutukseen, vaikka toisin luulin.
Treenin suhteen suurin ero on se, että ns. naisten laitteet eli kaikenmaailman loitontajat ja lähentäjät jäi saman tien ja vaihtui vapaisiin painoihin, askelkyykkyyn painoilla, tangoilla jne. Jo alkoi tulosta tulemaan!
Jos haluat tuloksia, suosittelen ottamaan yhteyttä ammattilaiseen! Hän tekee kunnon ohjelmat ja neuvoo syömisten kanssa, salitreeniin sopiva ruokavalio on hyvä olla. Halvan ja hyvän startin saat fitfarmin avulla, jos rahat ei riitä PT:n palkkaamiseen. Suosittelen silti maksamaan ainakin yhden ohjauskerran, että vapaat painot, liikkeet ym. menee varmasti oikein. Itseään on niin helppo huijata, että tekee kyllä treenit kunnolla ja syö tosi terveellisesti. Tsemppiä!
Mun saliohjelman on tehnyt alan ammattilainen, samaten ruokavalio on vastaava kuin Jutan GFG. Ei ole tietämättömyydestä kiinni enkä tee mitään loitontaja/lähentäjäältkyttelyjä.
t.ap
[quote author="Vierailija" time="14.04.2013 klo 13:45"]
No sillä olen nyt ollut reilun viikon eikä paino ole tippunut.
[/quote]Viikossa ei nyt voi oikein mitään tuloksia tullakaan.
[quote author="Vierailija" time="14.04.2013 klo 16:58"]
[quote author="Vierailija" time="14.04.2013 klo 13:45"]
No sillä olen nyt ollut reilun viikon eikä paino ole tippunut.
[/quote]Viikossa ei nyt voi oikein mitään tuloksia tullakaan.
[/quote]
Joo, kummasti tuolla Kiloklubin sivuila porukalta on lähtenyt jopa 3kg viikossa tuohon siirtymisen jälkeen. Minä olen syönyt siististi jo 3kk ja mitään ei tapahdu.
Mun mieheni treenannut salilla (2x viikkossa) noin 4kk. Painoa tullut LISÄÄ 5kg. Pelkkää lihasta tosin...
Muutenkaan mikään salitreeni tai mikään muukaan liikunta ei laihduta ellei sitä harrasta joka päivä vähintään 2h. Kiinteytyä kyllä voi, mutta laihtuminen lähtee ruokavalion kautta. Itse pudotin viime syksynä 7kg (70kg->63kg) pitämällä hiilarit alle 100g/vrk ja kalorit noin 1300-1400kcal/vrk. Kerran viikossa vedin karkkia mielinmäärin.
[quote author="Vierailija" time="15.04.2013 klo 09:22"]
Mun mieheni treenannut salilla (2x viikkossa) noin 4kk. Painoa tullut LISÄÄ 5kg. Pelkkää lihasta tosin...
Muutenkaan mikään salitreeni tai mikään muukaan liikunta ei laihduta ellei sitä harrasta joka päivä vähintään 2h. Kiinteytyä kyllä voi, mutta laihtuminen lähtee ruokavalion kautta. Itse pudotin viime syksynä 7kg (70kg->63kg) pitämällä hiilarit alle 100g/vrk ja kalorit noin 1300-1400kcal/vrk. Kerran viikossa vedin karkkia mielinmäärin.
[/quote]
Salitreenejä ei kannata venyttää 2h pituiseksi, 1h on ihan sopiva. Mun kalorit ovat 1200-1500 luokkaa, mielestäni maltilliset, katson että proteiinia tulee tarpeeksi ja yritän huonoja hiilareita vältellä, olen lisännyt kasviksia ruokavalioon ja leipää syön enää 1 siivun/vko ja sekin ruisleipää.
t.ap
Usein paino pysyy samana, kun läskit lähtee ja tulee lihasta tilalle. Kyllä se silti tekee kropasta paljon paremman näköisen.
Tosin salilla muutaman vuoden käyneenä täytyy sanoa, että suurin osa naisista on sellaisia pienillä painoilla vemputtajia, jotka lopettavat, jos hiki uhkaa tulla tai alkaa väsyttämään. Pitäisi tehdä loppuun asti ja isoilla painoilla. Naisten on vaikea saada liian isot lihakset. Yleensä ne kasvavat vain siitä surkastuneesta tilastaan jäntevämmän näköisiksi ja jämähtävät siihen. Ei isot lihakset miehillekään helposti tule painoja nostamalla ja naisille niiden saaminen se on noin 100 kertaa vaikeampaa.
[quote author="Vierailija" time="15.04.2013 klo 09:27"]
Usein paino pysyy samana, kun läskit lähtee ja tulee lihasta tilalle. Kyllä se silti tekee kropasta paljon paremman näköisen.
Tosin salilla muutaman vuoden käyneenä täytyy sanoa, että suurin osa naisista on sellaisia pienillä painoilla vemputtajia, jotka lopettavat, jos hiki uhkaa tulla tai alkaa väsyttämään. Pitäisi tehdä loppuun asti ja isoilla painoilla. Naisten on vaikea saada liian isot lihakset. Yleensä ne kasvavat vain siitä surkastuneesta tilastaan jäntevämmän näköisiksi ja jämähtävät siihen. Ei isot lihakset miehillekään helposti tule painoja nostamalla ja naisille niiden saaminen se on noin 100 kertaa vaikeampaa.
[/quote]
En vemputa pienillä sarjoilla ja teen kehonrakentajan tekemällä treeniohjelmalla: maastavetoa, kyykkyä, prässiä, penkkiä, paljon vapailla painoilla tehtäviä liikkeitä. Painot ovat olleet koko ajan noususuunnassa.
t.ap
Jos painoja pystyy lisäämään, niin kehitystä tapahtuu. Alussa parannukset voivat liittyä hermoston toiminnan paranemiseen ja vasta sen jälkeen tulosparannukset näkyvät lihasten muodossa.
Lenkillä käyntiä välipäiville, sitä kehonrakentajatkin tekevät läskiä poistaakseen.
Kauheasti tulee vastauksia oletuksena, että ap syö mitä sattuu ja reenaa miten sattuu. Joten vastaan pelkkään kysymykseen, koska alku kuulosti hyvin tutulta. Punttia sai lisätä, fiilis oli hyvä, reeni kulki yms. Mutta mitään varsinaista muutosta ei tapahtunut. Kyllähän se lannisti, kun tosiaan ajattelin että lähes nollatasosta lihaskunnon puolesta lähdettäessä muutos tapahtuisi nopeastikin. Sitten kuitenkin vaan jatkoin, vaikka ei näkyvää tulosta tullut.
5 kk käymisen jälkeen pitkästä aikaa koitin pullistaa habaa peilin edessä, tätä ennen olin jotenkin lakannut odottamasta mitään näkyviä tuloksia, kävin oikeastaan sen hyvän fiiliksen takia, mutta olin alistunut siihen, että mitään ei koskaan missään tule näkymään... Ja jumankauta, mikäs se sieltä kurkisteli takaisin, ihan oikea HAUIS! En tiedä koska olisin sen aiemmin saanut näkyviin, en ollut tosiaan aikoihin varsin pullistellut, mutta sieltä se vaan pullahti näkyviin.
Aamulenkki tyhjällä vatsalla 3-4 kertaa viikossa, jo alkaa rasva palaa!
Laihtuminen voi tapahtua nopeastikin, mutta lihasten kasvaminen on hidasta hommaa. Siinä ei puhuta viikoista, vaan vähintään kuukausista ja usein vuosista, riippuen miten kovasti repii.
Kai sulla kropan muoto pikkuhiljaa on kuitenkin lähtenyt muuttumaan. Tietenkään tuossa ajassa ei vielä hirveän suuria muutoksia tule, mutta joitain pieniä kuitenkin. Vaikka kg olisi sulla samat, kai peppu tulee vähän pyöreämmäksi ja vyötäröä alkaa tulla näkyviin.
3kk ei oo aika eikä mikään painon putoamisen suhteen, kun kyse on salilla käynnistä, eikä se oo edes senttien häviämisessä mikään aika. Mä kävin salilla 6kk, kunnes rupesin just tolle Jutan dieetille (tai sovelletulle ruokavaliorajoitusten takia, mutta kalorit ja proteiinit yms. katottiin että tulee täyteen). Noudatin sitä 4vkoa, kävin salilla kolmesti viikossa ja ohjelma oli samantyyppinen kuin mitä sulla ap on. Otin mitat aluksi ja sen jälkeen viikon välein, ja sen jälkeen jatkoin samantyyppistä ruokavaliota mutta pidin huolta siitä, että kalorit oli ennemmin yläkanttiin kuin alle sen 1500 kaloria. Paino tippui sen 4 vkon aikana 2,5kg, senttejä lähti vyötäröltä 5 ja lantiolta 4, muualle alkoi selkeästi tulla lihasta enemmän ja ennen kaikkea vatsalihakset tuli näkyviin. Tästä on nyt puolisen vuotta, ja tän hetkinen tilanne on -8kg, vyötärö -9cm ja lantio -6cm, ja nyt alkaa olla mulla sekä tavoitepaino että mitat saavutettu - vuosi siihen meni, mutta kannatti ottaa rauhassa eikä hötkyillä.
Voi olla, että joskus joillakin paino tippuu -3kg heti alkuun, mutta jos ihan tarkkoja ollaan, usein silloin on kyse aika reilusta ylipainosta. Mulla siitä ei ollut kyse, joten läskit istui tiukemmassa... ja suositusten mukaanhan painoa ei edes kannata pudottaa kuin 0,5-1 kg viikossa, muuten tahti on liian kova ja tulokset saadaan sen luokan dieetillä, ettei siitä ole loppuelämän ruokavalioksi edes muokattuna. Silloin kilot tulevat herkästi myös takaisin, kun dieetti loppuu, ja jojo-kierre on valmis.
Yks hyvä konsti nähdä tuloksia on myös se, että ottaa valokuvia kropasta säännöllisin väliajoin. Itse en ottanut, koska alkutilanteessa olin sen verran plösö, siis löysä, vaikkei ylimääräistä niin kovasti ollut edes, mutta oma kroppa hävetti silti, enkä halunnut sitä kuvata. Ajattelin, että kunhan ensin vähän kiinteydyn, otetaan sitten niitä kuvia, mutta oikeasti kävi niin, ettei niitä koskaan tullut otettua, koska sitä omaa kiinteytymistä on vaikea nähdä kun ei ollut niitä kuvia mihin verrata, enkä mielestäni koskaan saavuttanut sitä hetkeä, että olen "vähän kiinteytynyt" ja voisi ne kuvat ottaa. Mittanauha sanoo yhtä, samoin se, että omat vaatteet mahtuu päälle ja istuu hyvin, mutta silti on vaikea nähdä peilistä sitä, että jotain on tapahtunutkin...
Kiitos vastauksista! Yritän siis olla hötkyilemättä, jatkan samaan malliin ja toivon että 3kk päästä tuloksia olisi nähtävissä enemmän. Onneksi tuo salitreeni on todella mieluista, joten sinne on pakko päästä.
t.ap
En nyt oikein saa selvää, miten olet syönyt tämän 3kk. Ilmeisesti tiukempaa ruokavaliota vasta viikko siis takana? Ei mullakaan eka viikolla Superdieetissä tapahtunut juuri mitään, ja välillä oli viikkoja, että paino ei laskenut kuin ehkä 100g, seuraavalla viikolla saattoi sitten pudota 1kg kerralla. Ei se paino niin tasaisesti laske, joten ei kannata hätiköidä! 500g/vko keskimäärin on oikein hyvä vauhti, siinä pysyy kroppa ja mieli mukana, eikä laihduta lihaksia. Ota myös huomioon, että lihas painaa enemmän kuin läski, ja sun lihasmassa on varmasti kasvanut jonkin verran tän 3kk aikana, joten ehkä sitä läskiäkin on lähtenyt suhteessa saman verran.
Tosiaan otat nyt tähän mukaan vielä ne aamulenkit, tasasykkeiset kävelylenkit 30-45 minuuttia tyhjällä mahalla, ja samana iltana salille. Kroppa saa kaksi sysäystä päivän aikana, jo alkaa tapahtua! Mutta se ruokavalio on kaiken a ja o! Tsemppiä!
Ala tehdä piiiitkiä kävelylenkkejä salitreenin ohella, jos ehdit niin aamusella. Mun mielestä sillä ei ole väliä syökä aamiaisen ensin, mutta aamulla tehty lenkki kuluttaa enemmän. Kroppa alkaa käyttää rasvaa pääasiallisena energialähteenään.
Voi olla että syöt aivan liian vähän jolloin kroppa on säästöliekillä eikä rasva pala.